Ajattelun ja ulotteisuuden systeemit

Esitys aiheesta: "Ajattelun ja ulotteisuuden systeemit"— Esityksen transkriptio:

1 Ajattelun ja ulotteisuuden systeemit

2 Ihmisen käsittämät attribuutit
Etiikan toisen osan alun aksioomissa Spinoza kieltää, että ihmisen olemukseen kuuluisi olemassaoloa: ”Luonnonjärjestyksen mukaan voi tämä tai tuo ihminen yhtä hyvin olla olemassa kuin olla olematta” (E2a1) Ihmisen ymmärrykselle ovat läsnä vain ajattelun ja ulotteisuuden attribuutit: ”Emme aisti emmekä havaitse mitään muita yksittäisolioita kuin kappaleita ja ajattelun moduksia”. (E2a5)

3 Vielä attribuuteista Attribuuttien ääretön määrä johtuu yksinkertaisesti siitä, että Jumala eli luonto on ääretön. Siten sen olemusta ei voi täydellisesti kuvata mikään äärellinen määrä attribuutteja. Siten ymmärrys voi kuvata Jumalaa äärettömän monilla eri tavoilla eli olemuksellisilla attribuuteilla. Attribuuttien itsensä äärettömyys taas johtuu siitä, että muuten ne eivät voisi ilmaista Jumalaa riittävän hyvin, sillä Jumala itsessään on ääretön. Etiikan toisen kirjan alussa Spinoza esittää Jumalan attribuutteina toisaalta ajattelun ja ulotteisuuden, jotka molemmat kuvaavat Jumalan olemusta. Näistä attribuuteista puhutaan jatkossa ja ne ovat ihmisen ja luonnon määräävät attribuutit. Tietysti myös Jumalan, jonka tiloja ihmiset ovat: ”Ajattelu on Jumalan attribuutti eli Jumala on ajatteleva olio” (E2p1) ”Ulottuvuus on Jumalan attribuutti, eli Jumala on ulottuvainen olio” (E2p2)

4 Ulotteisuuden ja ajattelun systeemit
Luonto voidaan ajatella fyysisenä systeeminä, kaikkeutena, joka koostuu ulotteisista asioista avaruudessa ja toisaalta myös mielten tai ajatusten systeeminä. Molemmat systeemit ovat itsessään täydellisiä, mutta niitä ei voi redusoida toisiinsa. Ajattelua ei voida ajatella ulotteisuuden modifikaationa eikä toisinpäin. Ajattelu ja ulotteisuus kulkevat niin sanotusti omia polkujaan ja niitä ei voi ymmärtää toistensa kautta. Toisin sanottuna mentaalisen ja fyysisen maailman välillä ei ole kausaalista vuorovaikutusta.

5 Jumala formaalina syynä
”Jumala on pidettävä ideoiden formaalisen olemisen syynä vain sikäli kuin häntä tarkastellaan ajattelevana oliona, ei mikäli häntä tulkitaan jonkun toisen attribuutin kautta. Toisin sanoen, sekä Jumalan attribuutteja että yksittäisiä olioita koskevien ideoiden vaikuttavina syinä eivät ole ideoiden kohteet eli havaitut oliot, vaan Jumala itse, sikäli kuin hän on ajatteleva olio” (E2p5)

6 Descartesin maailman kahtiajako
Descartes halusi erottaa fyysisen ja mentaalisen voidakseen luoda uuden mekanistisen tieteen, joka perustuu matematiikkaan ja kappaleiden mitattaviin ominaisuuksiin avaruudessa. Luonto jätettiin siis ulottuvaisuuteen, jota kuvaa matemaattinen fysiikka ja ajattelu sfääriin, jota ei voida kuvata fysiikan keinoin. Nämä kaksi ovat Descartesille riippumattomia toisistaan. Ulotteisilla olioilla on paikka avaruudessa ja mentaalisilla tapahtumilla ei ole. Ulotteiset oliot muodostavat fyysisen maailman. Fyysistä kuvaa maailmasta ei voinut soveltaa mieleen – materiaalinen ja mentaalinen maailma tuntuvat olevan yhteismitattomia – niitä ei voi kuvata toistensa käsitteillä.

7 Descartes sielun ja ruumiin vuorovaikutuksesta
Erillisyydestä johtuen ulotteisuuden ja ajatuksen välillä ei ole mitään välttämätöntä kytköstä, joka olisi käsitettävissä järjellä. Descartes pyrki kuitenkin tähän teoriallaan elonhengistä, jotka yhdistävät mentaalisen ihmisessä ruumiilliseen käpylisäkkeen kautta. ”Lisäksi olen sitä mieltä, ettemme tunne mitään kohdetta, joka vaikuttaisi välittömämmin sieluumme kuin ruumis, johon se on liitetty, ja että näin ollen meidän tulee ajatella, että se, mikä sielussa on passiota, on ruumiissa yleensä aktiivista toimintaa.” (Sielun passiot, §2; Descartes, Teokset IV, 27-28)

8 Elisabethin kritiikki
Prinsessa Elisabeth ensimmäisenä huomasi, että itse asiassa ruumiin muutoksia ei voida selittää henkisten muutoksien avulla ja päinvastoin, koska ne kuuluvat eri sfääreihin. Kirjeenvaihdossa Elisabeth kirjoitti: ”Käytän tilaisuutta hyväkseni pyytääkseni teitä sanomaan minulle, kuinka ihmisen sielu, joka on vain ajatteleva substanssi, voi määrätä ruumiin elonhenget tekemään tahdonalaisia tekoja. Vaikuttaa näet siltä, että liike määräytyy kokonaan liikutetun olion impulssista, tavasta jolla liikuttava olio sitä sysää, tai liikuttavan olion pinnan ominaisuuksista ja muodosta. Kahteen ensimmäiseen ehtoon vaaditaan kosketus ja kolmanteen ulottuvuus. Sen te suljette kokonaan pois sielun käsitteestänne, ja kosketus vaikuttaa minusta yhteensopimattomalta aineettoman olion kanssa. Tämän vuoksi pyydän teiltä tarkempaa sielun määritelmää kuin se, minkä esitätte Metafysiikassanne, toisin sanoen määritelmää sielun substanssista erotettuna sen toiminnasta eli ajattelusta.” (Descartes, Teokset IV, s ).

9 Malebranchen okkasionalismi
Malebranche yritti ratkaista ongelman väittämällä, että fyysisen ja mentaalisen välillä ei ole kausaatiota, vaan ”tapahtumia” (occasion). Näitä tapahtumia ei voi ihmismieli käsittää, ne ovat luomisessa tapahtuvia mysteerejä. Malebranchen mukaan Jumala tarvitaan yhdistämään joka hetki mentaaliset ja materiaaliset tapahtumat. Tästä seuraa se, että maailmassa on jatkuva ihme (deus ex machina). Tosin voi sanoa, että Malebranche ei ole kaukana Descartesin ajatuksesta, jonka mukaan Jumala luo maailman joka hetki uudelleen.

10 Spinozan kaksoisaspektiteoria
Spinoza liittyy yhteen ja samaan substanssiin kaksi eri olemuksellista attribuuttia, jotka äärelliset ymmärrykset voivat käsittää. Nämä kaksi eri järjestelmää ovat toisistaan erillisiä, mutta ovat silti yhteydessä toisiinsa yhden substanssin tiloina. ”Kunkin attribuutin modusten syynä on Jumala vain sikäli kuin häntä tarkastellaan siinä attribuutissa, jonka m nämä ovat, eikä sikäli kuin häntä tarkastellaan jonkin toisen attribuutin kautta” (E2p6) Spinoza ei voinut hyväksyä niin puolivillaisia selityksiä kuin vetoamista Jumalan tahtoon (Descartes) tai maailman epätäydelliseen rakenteeseen, jonka vuoksi piti sitä joka hetki korjata (Malebranche). Spinoza esittää, että ajattelu ja ulottuvaisuus on ymmärrettävä todellisuuden eli maailman kahtena eri aspektina (ns. kaksoisaspektiteoria: universumi avaruudessa olevien ulotteisten olioiden järjestelmä vs. universumin ideoiden tai ajatusten järjestelmä). Näitä kahta aspektia ei saa ymmärtää erillisinä substansseina, kahtena toisiaan poissulkevana todellisuutena – tämähän on jo todistettu mahdottomaksi ensimmäisen osan monismin todistuksessa. Niiden täytyy olla yhden ja saman substanssin attribuutteja.

11 Maailma kahtena aspektina
Koko maailmankaikkeus (Jumala eli luonto) voidaan käsittää yhtälailla, yhtä täydellisesti ulottuvista olioiden systeemissä kuin myös ajattelevia tai tuntevia olioiden systeemissä. ”Ideoiden järjestys ja keskinäinen yhteys on sama kuin olioiden järjestys ja keskinäinen yhteys” (E2p7) ”Kaikki minkä ääretön ymmärrys voi mieltää substanssin olemusta muodostavaksi, kuuluu vain yhteen ainoaan substanssiin; näin siis ajatteleva substanssi ja ulottuvainen substanssi ovat yksi ja sama substanssi, joka käsitetään milloin tämän, milloin tuon attribuutin alaisena” (E2p7 huomautus) Jotta Spinozan tarkoituksia voidaan ymmärtää, ajattelu ja ulottuvuus on nähtävä koko maailman kontekstissa, ei vain kartesiolaisittain mielen ja ruumiin kontekstissa. Ajattelu ja aine ovat Spinozalle paralleeliset systeemit jollakin tavoin, siten kuin mentaalisen ja materiaalisen yleensä ajatellaan olevan. Ne muodostavat substanssin eräänlaisen syiden järjestelmän, ollen kaksi eri aspektia, jolloin mikä tahansa maailmassa voidaan nähdä sekä henkisessä että materiaalisessa katsannossa. Molemmat sfäärit ovat substanssissa.

12 E2p7 huomautus ”Esimerkiksi luonnossa oleva ympyrä ja olemassa olevan ympyrän idea, joka myös on Jumalassa, ovat yksi ja sama olio, jota ilmaistaan eri attribuuttien kautta. Niinpä löydämme aina yhden ja saman järjestyksen eli yhden ja saman syiden keskinäisyhteyden, toisin sanoen saman olioiden seurausjärjestyksen, tarkastelimme luontoa sitten ulottuvuusattribuutin, ajatteluattribuutin tai minkä tahansa muun attribuutin kautta.” (E2p7 huomautus) ”Niin kauan kuin olioita tarkastellaan ajattelun moduksina, on koko luonnon järjestys siis selitettävä yksistään ajatteluattribuutin kautta; sikäli taas, kun niitä tarkastellaan ulottuvaisuuden moduksina, koko luonnon järjestys on puolestaan selitettävä yksistään ulottuvuusattribuutin kautta…sen tähden Jumala todellakin on olioiden syynä sellaisena kuin ne sinänsä ovat, sikäli kuin hän koostuu äärettömästä määrästä attribuutteja. (E2p7 huomautus)

13 Aspektien keskinäinen vastaavuus
Koska ymmärryksellemme näyttäytyy sekä ulotteisia olioita että ideoita ulotteisista olioista ja koska sekä ulotteisten olioiden että ideoiden täytyy kuulua substanssiin, ei voi olla ideoista, jotka eivät ole ideoita ulotteisista olioista tai ulotteisia olioita, jotka eivät ole ideoita. Toisin sanoen ulotteisuuden aspekti vastaa ajattelun aspektia ja päinvastoin. Ideoiden systeemi, joka muodostuu Jumalasta, ymmärrettynä ajattelun attribuutin kautta, täytyy sekä vastata että olla samanaikainen niiden ideoiden objektien kanssa (ideatum (yks.), ideata (mon.) =objekti). Siten jokaista ideaa ajattelussa vastaa jokin objekti, joka on ymmärrettävä ulotteisuuden järjestelmän kanssa. Samoin jokaiselle ulotteiselle olioille on olemassa jokin idea ajattelun attribuutin ideajärjestelmässä.

14 Tieto ja todellisuus Spinoza yrittää osoittaa, että jos substanssin käsite ymmärretään oikein, Descartesin ongelma käsitteiden vastaavuudesta todellisuuden kanssa ei edes nouse – vastaavuus ajatusten järjestelmän ja ulotteisten objektien järjestelmien välillä on täydellinen koska ne ovat yksi ja sama, ei erilliset > ideata ja ideat vastaavat toisiaan; siis jokaisella idealle on objekti ja jokaiselle objektille idea. Descartesin piti olettaa Jumala tiedon takaajana meidän ja maailman välille (Jumala, joka ei ole pettäjä). Tämä argumentti on kuitenkin kehämäinen – tarvitaan Jumala todistamaan että selvät ja tarkat ideat vastaavat todellisuutta, mutta Jumalan olemassaolo tiedetään selvillä ja tarkoilla havainnoilla. Ideoiden ja niiden objektien vastaavuuden kautta Spinoza voi siis olettaa, että ajatusten ja ideoiden järjestyksen täytyy aina reflektoida aktuaalisten fyysisten tapahtumien tai olioiden järjestystä. Yksinkertaisen substanssin teoria kahden attribuutin kautta käsitettynä osoittaa, ettei voi olla mitään ulotteista josta ei ole ideaa eikä voi olla ulotteista asiaa josta ei ole mitään ideaa – henkinen ja fyysinen vastaavat aina toisiaan.

15 Ideoiden hierarkia Tästä seuraa, että ideoiden hierarkiassa ”portaat” sekavasta tiedosta kaikkein korkeimpaan tietoon on saman aikaan olioiden hierarkia seuraavalla tavalla: Tieto Metafysiikka sekava äärelliset ja häviävät | | adekvaatti ääretön ja ikuinen substanssi

16 Jumalan lähestyminen Jokaista tiedon astetta vastaa idean tyyppi. Rationaalisuuden asteen ja todellisuuden asteen täytyy olla tässä mielessä yhteydessä joka asteella. Kun mieli puhdistetaan ja ajatellaan vain korkeimpia ajatuksia, lähestytään Jumalaa – asemamme luonnon objektien hierarkiassa riippuu täysin siitä minkätyyppiset ideat muodostavat mielemme – tämä on Hamsphiren mukaan sitä, mitä Spinoza tarkoittaa kun hän sanoo, että koko luonto on ”elollinen”. Spinoza ei sano, että kaikilla olioilla on mielet siten kuin ihmisillä – seuraa vain se, että kaikilla ulotteisilla olioilla on idea tuosta oliosta ja kun kyse on ihmisen ruumiista, idea ihmismielestä. Tässä mielen ja ruumiin unionissa ruumis on ideatum, jonka elollistaa idea eri mieli. Persoona (mieli ja ruumis) on vain idean ja sen ideatumin eli objektin yhteensattumista. ”Ihmismielen muodostavan idean kohteena on ruumis eli kappale, eli tietty aktuaalisesti olemassa oleva ulottuvaisuuden modus, ei mikään muu” (E2p13)

17 Mieli ja ruumis taas Mielen ja ruumiin liitto on Spinozalle vain erikoistapaus kaksoisaspektijärjestelmästä. Sama systeemi pätee koppakuoriaisista ja luentomonisteista, vain elollisuuden tai sielullisuuden aste vaihtelee. ”Mitä tahansa ihmismielessä muodostavan idean kohteessa sattuukaan, täytyy mielen havaita se, eli ihmisen mielessä on välttämättä idea tästä oliosta. Toisin sanoen, jos ihmisen tajuntaa muodostavan idean kohteena on kappale tai ruumis, ei tässä kappaleessa voi tapahtua mitään, mitä mieli ei havaitsisi” (E2p12) Jokaiselle kappaleelle luonnossa on olemassa idea siitä kappaleesta (kolmionkaltainen esine – kolmion idea). Sama koskee ihmisruumista. Jokainen ruumiin modifikaatio tai tilan muutos edellyttää välttämättä ruumiin idean modifikaatiota ja siten edellyttää mielen modifikaatiota.

18 Ihminen ja eläin Ihmismieli on enemmän tai vähemmän voimaa ja täydellisyyttä siinä määrin kuin ruumis, jonka idea se on, on voimaa ja täydellisyyttä ja vice versa. Hierarkiassa ihmisen alapuolella ovat eläimet, jolla on vähemmän voimaa ja täydellisyyttä (vähemmän tehtäviä asioita ja kapeampi reaktioden skaala). Ihmisen ja eläimen välillä on siis vain aste-ero. ”Ihmismielen muodostavan idean kohteena on ruumis eli kappale, eli tietty aktuaalisesti olemassa oleva ulottuvaisuuden modus, eikä mikään muu” (E2p13) Joillakin kokemuksen tasoilla ihmismieli ja siten ihmisen ruumis voi vajota eläimen tasolle, jolloin toimintatavat ja reaktiot kapenevat.

19 Persoona ja Jumala Siinä määrin kuin ideoiden systeemi lähestyy substanssin ideoiden systeemiä eli Jumalan tietoa, sitä täydellisemmin se voi reflektoida luontoa. Samalle tasolle se ei kuitenkaan voi koskaan päästä eikä ihmisen tieto ole täydellistä – siitä pitää huolen se, että ruumis ei voi koskaan saavuttaa ääretöntä ulotteisuutta eli koko luontoa. Liikumme siis eläimen ja substanssin välillä hierarkian portaita pitkin yhtä aikaa ideoiden ja ulotteisuuden ketjuissa persoonina (johon kuuluu sekä ruumis että mieli). Mentaalinen ja fyysinen riippuvat aina toisistaan eivätkä ole tässä mielessä toisensa yläpuolella.

20 Ulotteisuus substanssin moduksena
Substanssin modukset voidaan luokitella loogisen riippuvuuden mukaan alkaen äärettömistä ja ikuisista maailmankaikkeuden ominaisuuksista ja päätyen äärellisiin ja häviäviin luonnontiloihin. Tilapäiset tilat voidaan käsittää vain äärettömien ja ikuisten moduksien kautta ja ne riippuvat tässä mielessä korkeammanasteisista tiloista. Etiikan kirjan toisessa osassa Spinoza tarkastelee ensin attribuutteja yleisesti ja sitten mielen ja ruumiin suhdetta. Sitten hän pitkän huomautuksen jälkeen ikään kuin aloittaa alusta ja siirtyy tarkastelemaan ulotteisia kappaleita eli vaihtaa metafysiikasta fysiikkaan. Kesken luvun hän esittää joukon aksioomia, jotka koskevat fysiikan ilmiöitä. Niistä ensimmäinen on tämä: ”Kaikki kappaleet ovat joko levossa tai liikkeessä” (E2axI) Ulottuvaisuuden attribuutin ääretön ja ikuinen tila on nimeltään liike ja lepo. Tämä liittyy Descartesin teoriaan liikkeen säilymisestä maailmassa, joka vaati tuekseen Jumalan tahdon uudistaa maailma hetki hetkeltä. Jumalan piti siis pitää maailma liikkeessä ulkopuolisena toimijana. Spinoza hylkäsi tämän teorian ja hänelle Jumala on imminentti omassa luomuksessaan.

21 Liike ja ulotteisuus Spinozan mukaan maailmassa, käsitettynä ulotteisuuden attribuutin mukaan, on itsessään liike, joka muodostaa ulotteisuuden perustan. Liike kuuluu siis erottamatta luontoon. Liike tai lepo on maailmassa jatkuva, sillä muuten siinä ei voida selittää muutoksia. Liikkeessä ja levossa on kuitenkin jatkuvasti muutoksia. ”Kappaleet eroavat toisistaan liikkeen ja levon, nopeuden ja hitauden suhteen, eivät substanssin suhteen” (E2 lemma1) Spinozan liikkeen käsite muistuttaa melko lailla energian käsitettä ja häntä voidaan pitää matemaattisen fysiikan pioneerina. Fysiikan selityksiä voidaan selittää dynamiikalla, jossa fysiikan oliot ovat vain voiman ja energian eri muotoja. Spinoza ei kuitenkaan itse puhu muusta kuin liikkeestä ja levosta eikä hypoteesia dynaamisesta ajattelusta voi aivan suoraan hänelle asettaa. Liike tai lepo seuraa hänelle deduktion kautta, ratkaisuna Descartesin metafyysisiin ongelmiin pikemmin kuin luonnontutkimuksen tai kokeellisten tutkimusten seurauksena. Jotta voidaan yhdistää ulotteinen olio (res extensa) ja sen muutos, on oletettava luonnon erottamattomaksi ominaisuudeksi liike tai lepo, sillä muuten muutosta ei voida selittää.

22 Ulotteiset oliot Ulotteiset oliot tai kappaleet muodostuvat Spinozan mukaan yksinkertaisista partikkeleista (kuten Descartesilla) ja niiden identiteetti ja määräävät ominaisuudet perustuvat liikkeen ja levon välisiin suhteisiin. Kappaleet ovat siis alkeispartikkeleiden muodostelmia tai muunnoksia. Kun kuvaamme niiden muutoksia (”tästä tuolista lähti jalka”), tieteellisesti kyse on alkeispartikkeleiden kiihtyvyyden ja koheesiovoiman muutoksista. Muutokset on ymmärrettävä kvantatiivisina muutoksina. Se, mitä kuvaamme kvalitatiivisesti arkipuheessa (esim. värinvaihdos tai äänen muutos) on ymmärrettävä tieteessä valonsäteiden ja vibraatioiden kvantativiisena muutoksena ja niidenkin takana on energian muutos alkeishiukkasissa. Nämä muutokset voivat jakaantua osiin lähes loppumattomasti.

23 Yksilöt Kappale pysyy samanlaisena mikäli liikkeen tai levon kokonaismäärässä ei tapahdu muutosta. Tästä huolimatta yksilöolion sisällä voi olla monenlaista muutosta. Spinoza sanoo jopa, että jos luonnossa ei tapahdu suurta muutosta, sitä voidaan sanoa yksilöksi. Etiikan toisen kirjan keskivaiheillä hän antaa postulaatteja, esimerkiksi seuraavat: (I) Ihmisruumis koostuu suuresta joukosta (eriluontoisia) yksilöitä, joista kukin koostuu hyvin monista osista. (II) Yksilöistä, joista ihmisruumis koostuu, jotkut ovat nestemäisiä, jotkut pehmeitä ja jotkut kovia. (III) Ulkoiset kappaleet vaikuttavat hyvin monin tavoin ihmisruumista muodostaviin yksilöihin ja siis myös itse ihmisruumiiseen (VI) Ihmisruumis pystyy liikuttamaan ulkoisia kappaleita hyvin monin tavoin ja järjestelemään niitä monella lailla Yksilö sijoittuu Spinozan ulotteisuuden attribuutin hierarkiassa liikkeen ja levon alle, keskimmäiseksi äärettömäksi ja ikuiseksi tilaksi – se on riippuvainen liikkeestä ja siksi se on keskimmäinen, ei ylimmäinen tila, mutta se on ääretön ja ikuinen koska luonto on kokonainen avaruudessa oleva systeemi.

24 Yksilöt äärellisinä tiloina
Tietyt oliot tai kappaleet voivat olla vain äärellisiä tiloja, mikä seuraa suoraan niiden asemasta luontosysteemin osana – niitä rajoittavat muut oliot systeemin sisällä. Ne ovat myös häviäviä eivätkä ikuisia. Ne häviävät kun maailmankaikkeuden liikkeen ja levon suhde muuttuu. Luonnossa kaikki äärelliset oliot tulevat jatkuvasti muiden äärellisten syiden vaikuttamiksi omassa ympäristössään, ja myös liikkeen vaihteluiden vuoksi maailmankaikkeudessa. Minkä tahansa äärellisen olion historia tai äärellinen tila on sen ja sen ympäristön välisen vuorovaikutuksen historiaa, vaikka se säilyttää riittävän koheesion pysyäkseen yksilönä. Tämä koheesio taas riippuu liikkeen ja levon vaihteluista. Mitä monimutkaisempi äärellinen olio on, sitä useimmilla tavoilla se voi olla vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Tätä vuorovaikutusta voi kutsua myös voimaksi vaikuttaa ja tulla vaikutetuksi. Ihmisruumis on mutkikkuuden hierarkiassa korkealla, eläinten ja muiden elollisten olioiden yläpuolella. Tässä mielessä se on Spinozan mukaan erinomaisempi ja siinä on enemmän reaalisuutta tai todellisuutta kuin eläimissä tai orgaanisissa kappaleissa. Reaalisuuden omaaminen tarkoittaa Spinozan kielenkäytössä voimaa vaikuttaa ympäristöönsä.

25 Etiikassa sanotaan näin…
”Ihmismieli pystyy havaitsemaan hyvin paljon, ja sitä enemmän mitä useammalla tavalla sen ruumis pystyy järjestäytymään” (E2p14) ”Millä tahansa tavalla ulkoiset kappaleet vaikuttanevatkaan ihmisruumiiseen, täytyy tätä tapaa koskevassa ideassa olla mukana sekä ihmisruumiin luonto että samalla ulkoisen kappaleen luonto.” (E2p16) Tästä jälkimmäisestä seuraa, että ihmismieli voi havaita hyvin monia ulotteisia kappaleita. On kuitenkin mielenkiintoista, että ”ihmismieli ei tiedosta ihmisruumista eikä tiedä sen olevan olemassa muuten kuin ruumiisen kohdistuneiden vaikutusten ideoiden välityksellä” (E2p19).

26 Ihminen ja voima Sekä ihmismieli että ihmisen ruumis ovat Jumalassa hänen ajattelu- ja ulotteisuusattribuuttiensa kautta. Ihmisen mieli ei kuitenkaan itse tiedosta itseään muuten kuin ruumiin vaikusten ideoiden kautta (E2p23). Ihmismieli, joka on ruumiin ideatum on ”erinomaisempi ja reaalisempi” ja sen täytyy voida reflektoida laajempaa skaalaa syitä maailmankaikkeudessa. Toisin sanoen ihmismielellä on enemmän voimaa vaikuttaa ympäristöönsä kuin esimerkiksi etanalla. Ihmisen ja eläimen ero koostuu siis monimutkaisuuden vaihtelusta, vaikka millä tahansa ulotteisuuden tilalla voi sanoa olevan sielu siinä mielessä, että siihen välttämättä liittyy vastaava idea ajattelun attribuutin tilana, vain ihmisruumiista voidaan sanoa, että niiden idea on mieli tai tajunta (mens). Eläimillä ei siis ole mieliä ja ne ovat siksi selvästi alempiarvoisia kuin ihmiset.

27 Conatus eli pyrkimys Luonnossa kaikilla yksittäisillä olioilla, jotka ovat tekemisissä muiden yksittäisten olioiden kanssa, on luonteenomainen taipumus koheesioon ja oman identiteetin säilyttämiseen eli pyrkimykseen (conatus): ”Pyrkimys, jolla jokainen olio pyrkii säilymään olemisessaan, ei ole mitään muuta kuin olion itsensä aktuaalista olemusta” (E3p7) Tämä pyrkimys muodostaa kunkin äärellisen olion olemuksen siinä määrin kuin äärellisillä olioilla voi semmoinen olla (sillä nehän ovat substanssin tiloja). Äärelliset oliot ovat jatkuvassa muutoksessa ulkoisten syiden vuoksi. Koska ne eivät ole itseään määrittäviä substansseja, niiden peräkkäisiä tiloja ei voi dedusoida niiden olemuksesta, vaan ne on selitettävä osittain muiden äärellisten olioiden niihin kohdistuvan vaikutuksen kautta.

28 Aktiivisuus ja passiivisuus
Jokainen äärellinen olio määrää itsestään vain siinä määrin että se on aktiivinen eikä passiivinen suhteessaan muihin olioihin eli sen tiloja ei voida selittää muiden olioiden vaikutuksina. Äärellisten olioiden voima säilyttää olemassaolonsa on välttämättä rajoittunut koska ne eivät ole substansseja, mutta siitä huolimatta niiden luonne ja yksilöllisyys riippuu nimenomaan niiden voimasta – luonteen jatkuminen samanlaisena vaatii voimaa, jolla se säilyttää luonteenomaisen koherenssin ja tasapainon osien kesken. Oppi pyrkimyksestä tuo dynaamisen piirteen muuten mekanistiseen liikkeen ja levon hallitsemaan ulotteisuuden systeemiin. Se osoittaa, että luonnon deterministisessä järjestelmässä on merkitystä myös sen sisäisillä prosesseilla, vaikka nämä alasysteemit eivät koskaan voi saavuttaa substanssin statusta – muussa tapauksessa niiden ei vaikuttaisi mikään – substanssihan on täysin itsemääräytyvä.

29 Conatus ja materialismi
Spinoza ei tee eroa orgaanisten ja koneiden välille tai edes elollisten ja ei-elollisten välille – on joko ideoiden tai ulotteisuuden systeemi. Hänen luonnonfilosofiassaan eroa elävän ja ei-elävän ja tietoisen ja ei-tietoisen välillä edustaa ero rakenteellisen kompleksisuuden asteessa – kaiken äärellisten ulotteisten olioiden kehitys pitää selittää fyysisin käsittein eli alkeispartikkeleiden joukon sisäisinä energian muutoksina. Spinoza pyrkii siis yhtenäiseen tieteelliseen selitykseen luonnonlakien suhteen. Monimutkaisempien olentojen kyky itsesäilytykseen on suhteellisesti voimakkaampi kuin alempien olioiden ja se havaitaan selvemmin. Alemmissa olioissa oma aktiivisuus ja ulkoiset syyt on vaikeampi erottaa toisistaan. Tästä voi havaita, että Spinozan ”materialismi” ei ole samanlaista materialismia kuin vaikkapa D’Holbachilla. Maailma on jatkuvasti dynaamisessa liikkeessä ja pyrkimys itsesäilytykseen leimaa äärellisiä olioita. Spinozan psykologia ei myöskään ole millään tavoin materialistinen tai behavioristinen. Spinozan kirjoituksissa materia ei ole kiinteää ja sisäsyntyistä ja siten hänen teoriansa on paljon sofistikoituneempi kuin Descartesilla.