Suomen helluntaiseurakuntien Lapsityön linjaukset Ison Kirjan lapsityövaliokunta

LAPSITYÖN LINJAUKSET Lapsityön linjaukset perustuvat seurakuntien ilmaisemaan tarpeeseen. Koska lapsityön käytänteet vaihtelevat seurakunnittain, kirjallisessa muodossa olevat linjaukset auttavat yhtenäisten periaatteiden ja toimintatapojen luomisessa. Lapsityön linjaukset ovat työkalu, joka on suunnattu seurakuntien johdolle, vanhemmille ja lapsityötekijöille. Linjauksissa määritetään, mihin uskomme ja mitkä ovat ne periaatteet ja arvot, joihin lapsityössä haluamme sitoutua. Yhteiset linjaukset lisäävät keskinäistä ymmärtämystä toimittaessa yhteistyössä päiväkotien ja koulujen kanssa. Haastamme helluntaiseurakuntia kokonaisvaltaiseen vastuuseen lapsityöstä. Lapsilla ja lapsityöllä tarkoitetaan näissä linjauksissa 0–15-vuotiaita lapsia ja heille suunnattua toimintaa helluntaiseurakunnissa. Lasten kasvatus on Jumalan antama tehtävä ensisijaisesti vanhemmille, mutta myös seurakunnille. Saakoon Taivaan Isä antaa siunauksen ja menestyksen lasten parissa tehtävälle kasvatustyölle. Ison Kirjan Valtakunnallinen Lapsityövaliokunta

SISÄLTÖ Lapsen tarpeet ja oikeudet Lapsi on arvokas Lapsi kasvaa rakkaudessa Lapsi tarvitsee turvaa Lapsi ja vanhemmuus Lapsi tarvitsee vanhemmuutta Lapsi on osa yhteyttä Lapsen hengellinen kehitys Lapsi uskoo lapsen tavoin Lapsi kasvaa hengellisesti Lapsen maailma Lapsi elää nykyajassa Lapsi tarvitsee lapsuuden

Lapsen tarpeet ja oikeudet 1. Lapsi on arvokas Jokainen lapsi on arvokas ja ainutlaatuinen, Jumalan luoma ja rakastama yksilö. Lapsella on oikeus onnelliseen ja hyvään lapsuuteen. Lapsi on fyysinen, henkinen, sosiaalinen ja hengellinen kokonaisuus. Siksi meidän tulee kasvattajina yhdessä vanhempien kanssa tukea, kunnioittaa, kasvattaa ja hyväksyä lapsi kaikilla näillä elämän osa-alueilla. Lapsen tulee olla tasa-arvoinen suhteessa toisiin lapsiin riippumatta taustastaan, taidoistaan, terveydestään, tiedoistaan, kansallisuudestaan tai uskostaan. Lasten parissa tehtävä työ on merkityksellistä ja arvokasta. Vanhimmistolla yhdessä seurakunnan kanssa on vastuu oman seurakuntansa lapsityön tukemisesta, mikä sisältää vuosittaiset talous- ja henkilöstöresursoinnit. Jokaisessa seurakunnassa tulisi olla seurakunnan siunaama ja valtuuttama lapsityön johtaja, ja mikäli mahdollista palkattuna. Valtuutus ja resursointi mahdollistaa lasten tulemisen Jeesuksen luokse (Mark. 10:14).

2. Lapsi kasvaa rakkaudesta Lapsen yksi tärkeimmistä perustarpeista on rakkauden tarve. Todentuakseen rakkaus tarvitsee kasvot. Lapsen onnellisuuden ja omanarvontunnon perusta on vanhempien rakkaussuhde. On tärkeää, että kotona osoitetaan rakkautta niin sanoin kuin teoin. Samoin seurakuntakodin rakkaudellinen ilmapiiri lisää lapsen turvallisuuden tunnetta. Seurakunnan keskellä lapsi voi turvallisesti opetella vastaanottamaan rakkautta ja jakamaan sitä myös toisille. Jumala on kaiken rakkauden lähde. Hän voi eheyttää ja täydentää puutteellisia rakkauden kokemuksia. Vanhemmat ja kasvattajat voivat läsnäolollaan välittää Jumalan rakkautta ennen kuin rakkaudettomuus ajaa lapsen hänelle itselleen tuhoisiin käyttäytymismalleihin. Tasapainoinen rakkauden osoittaminen sisältää myös rajojen asettamisen ja niistä kiinni pitämisen.

3. Lapsi tarvitsee turvaa Lapsella on tarve kokea olonsa turvalliseksi. Lapsi tarvitsee turvallisen kasvuyhteisön, johon kuuluvat koti, päivähoito, koulu ja seurakunta. Turvallisuudentunne syntyy lapselle aikuisten luomana. Lapsi ei saa koskaan kokea oloaan turvattomaksi tai hämmentyneeksi osallistuessaan seurakunnan järjestämään toimintaan. Aikuisen tehtävä on huolehtia, ettei esimerkiksi toiset lapset, hengellisten asioiden käsittely tai perustarpeiden laiminlyönti aiheuta turvattomuutta. Lapsityön johtaja valitsee tarkasti alaikäisten lasten kanssa toimijat yhdessä seurakunnan työntekijöiden ja vanhimmiston kanssa. Normaalina käytäntönä on henkilön taustan ja senhetkisen elämäntilanteen selvittäminen keskustelemalla. Palkalliselta työntekijältä voidaan pyytää rikosrekisteriote, jonka hän tilaa itse Oikeusrekisterikeskuksesta. Vapaaehtoisia toimijoita pyydetään allekirjoittamaan sitoumus, jossa he lupaavat toimia turvaohjeistuksen ja seurakunnan asettamien ehtojen mukaisesti. Seurakunnassa tulee olla käytössä turvaohjeisto ja säännöllinen koulutus lapsi-, varhaisnuoriso- ja nuorisotyössä vapaaehtoisina toimiville. Turvaohjeistus pitää sisällään riskikartoituksen sekä henkisen, hengellisen, sosiaalisen ja fyysisen turvallisuuden alueet.

Lapsi ja vanhemmuus 4. Lapsi tarvitsee vanhemmuutta Vanhemmuus on Jumalan antama tehtävä (5. Moos. 6:4–8). Lapsi tarvitsee isältään ja äidiltään rakkautta, rajoja ja auktoriteettia voidakseen olla turvallisesti lapsi. Lapsi tarvitsee myös välittävän ja huolehtivan vanhemman, joka ottaa vastuun hänen kasvatuksestaan ja antaa hänelle aikaa. Monia asioita kuten rehellisyyttä, kunnioittamista ja arvoja ei voida opettaa sanallisesti vaan ne opitaan vanhempien esimerkin ja tunnekokemusten kautta (1. Tim. 4:12–13). Parhaimmillaan vanhemmuus on vuorovaikutteinen suhde, jossa lapsi on vanhempiensa ilo. Seurakunnan toimintaan osallistuu erilaisista perhetaustoista olevia lapsia. Ydinperheen lisäksi seurakunnissa on enenevissä määrin yksinhuoltaja- ja uusperheitä. Seurakunnan tulee arvostaa ja tukea lasta tasaveroisesti riippumatta hänen perhetaustastaan. Lisäksi lapsen huomioiminen säännöllisesti jumalanpalveluksissa tukee omalta osaltaan perheiden yhteistä Jumalan kohtaamista. Seurakunta tukee vanhemmuutta ohjaamalla perheitä lapsen ja vanhempien yhteiseen ajankäyttöön, mikä voi tapahtua esimerkiksi järjestämällä toimintaa ja koulutusta sekä keskustelu- ja rukoustukea. On suositeltavaa, että seurakunta tekee perhetyötä järjestetysti ja paikkakunnan tarpeet huomioon ottaen.

5. Lapsi on osa yhteyttä Kasvaessaan kohti aikuisuutta lapsi tarvitsee yhteyttä ja kannustusta. Hän ei kasva tyhjiössä, vaan hänen kasvatukseensa osallistuvat monet yhteisöt. Siksi myös seurakuntayhteys on tarpeellinen, koska lapsella on luonnostaan tarve kohdata ja kokea Jumala yhdessä muiden kanssa. Seurakunnan keskellä lapsi kasvaa yhteyden tuntemiseen ja sen arvostamiseen. Lapsena saatu sosiaalinen ja hengellinen pääoma rakentaa tasapainoista ja ehjää aikuisuutta. Perheen ja seurakunnan tehtävänä on tukea lasta sosiaalisten taitojen ja hyvien käytöstapojen oppimisessa siten, että hän osaa ottaa huomioon toiset ihmiset ja arvostaa heitä. Seurakunnassa kukaan lapsi ei saa jäädä yksin eikä tulla kiusatuksi. Siten yksi seurakunnan monista haasteista on tarjota lapsille hengellisen kasvatuksen lisäksi tärkeitä uskovia ystäviä. Seurakunnan tehtävä on turvata lapsen seurakuntayhteyden säilyminen kaikissa ikävaiheissa. Vastasyntyneen lapsen siunaaminen on ensimmäinen vaihe hengellisen yhteyden syntymisessä. Tämä arvokas tapa yhdistää vanhempia ja seurakuntaa lapsen hengelliseen kasvatukseen. Lapsen siunaaminen voi tapahtua seurakunnan yhteydessä tai kotona. Usein samaan yhteyteen voidaan liittää myös kodin siunaaminen.

5. Lapsi on osa yhteyttä (jatkuu) Kaste on osa lapsen hengellistä kasvua, mutta kasteelle ei ole määritelty helluntaiseurakunnissa tiettyä ikää. Raamatun asettama ainoa kasteelle menemisen ehto on henkilökohtainen usko Jeesukseen (Mark. 16:15–16). On suositeltavaa, että lapsen kanssa käydään läpi kasteen merkitys ja varmistutaan siitä, ettei kysymyksessä ole hetkellinen päähänpisto tai yllytyksestä tehty teko. Alaikäisen (alle 18 -vuotiaan) lapsen kasteelle menemisestä on aina keskusteltava vanhempien kanssa. Seurakunnan tulisi olla perheelle tärkeä paikka, jonne lähdetään säännöllisesti yhdessä. Uskovien ystävien tapaaminen ja pyhäkouluissa annettu opetus vahvistavat lapsen uskoa. Lapsi kasvaa seurakunnan yhteyteen myös vastuun jakamisen kautta. Siksi lapsille on hyvä järjestää palvelumahdollisuuksia hänen iälleen sopivilla tavoilla. Liian varhainen lapsuuden kadottaminen on aikamme yhteiskunnallinen ongelma. Siksi seurakunnankin tehtävä on suojella lapsuutta. Tämä tulisi ottaa huomioon lasten toimintoja suunniteltaessa ja lapsille annettavissa tehtävissä työmuodoittain.

Lapsen hengellinen kehitys 6. Lapsi uskoo lapsen tavoin Lapsen usko on riittävää ja oikeanlaatuista. Jeesus kehotti aikuisiakin uskomaan lapsen tavalla – luottamalla ja kyseenalaistamatta Taivaan Isän rakkautta. Lapsella on oikeus kuulla evankeliumi, mikä tarkoittaa sitä, että aikuisten velvollisuus on kertoa hänelle rakastavasta Jumalasta, pelastuksesta ja uskovan elämästä. Tämä myönteinen velvoite koskee vanhempia, mutta yhtä hyvin myös seurakunnan aikuisia jäseniä. Kunkin paikkakunnan kristillisten seurakuntien yhteisenä haasteena on saavuttaa jokainen paikkakuntansa lapsi evankeliumilla. Kristillisessä kasvatuksessa tulee ottaa huomioon lapsen henkinen kehitys. Se tarkoittaa, että hengelliset totuudet opetetaan niin, etteivät ne aiheuta lapsessa turvattomuutta ja ahdistusta. Turvallinen kristillinen kasvatus kasvattaa terveitä ja tasapainoisia kristittyjä. Lapsi tarvitsee pelastusta. Lapsi pelastuu henkilökohtaisella uskolla Jeesukseen. Osa lapsista on ollut uskossa niin kauan kuin muistaa, osalla on tiedossa selvä uskoontulon hetki. Lapsen uskoa tulee tukea kummassakin tapauksessa.

7. Lapsi kasvaa hengellisesti Lapsi tarvitsee hengellistä kasvua kuten aikuinenkin. Usko ei kasva itsestään vaan lapselle on hyvä opettaa käytännöllisiä tapoja, joiden avulla hän voi kasvaa suhteessaan Jeesukseen. Hengellisen kasvun keskeisiä osa-alueita ovat Raamatun tunteminen, rukous, Pyhä Henki, kaste, seurakuntayhteys ja palveleminen (katso kohta 4). Raamatun opetus on yksi seurakunnallisen lapsityön peruspilareista. Raamattua tulisi opettaa monipuolisesti varta vasten lapsille tehdyn opetussuunnitelman mukaisesti. Raamatun kertomusten luova havainnollistaminen ja vuorovaikutteisuus tehostavat oppimista. Perheen ja seurakunnan tehtävänä on huolehtia, että jokaisella lapsityön piirissä mukanaolevalla lapsella on oma Raamattu, jota hän voi lukea. Lapsi tarvitsee Raamattua, koska sitä lukemalla hän oppii tuntemaan Jumalan; millainen Hän on, miten Hän toivoo meidän elävän ja kuinka Hän haluaa olla läsnä elämässämme. Lapsen rukous on keskustelua Jumalan kanssa. Rukoillessaan lapsi voi kertoa Jumalalle ilonsa, toiveensa, haaveensa ja murheensa sekä tunnustaa syntinsä. Lapsi oppii rukoilemaan yhdessä aikuisten ja toisten lasten kanssa. Perheen ja seurakunnan tehtävä on kannustaa lasta rukoilemaan omalla tavallaan ja kasvattaa hänet sisälle rikkaaseen ja monipuoliseen rukouselämään.

7. Lapsi kasvaa hengellisesti (jatkuu) Seurakunnan tulee tukea perheiden yhteistä rukouselämää, koska se yhdistää perhettä ja vahvistaa lapsen uskoa ja luottamusta Jumalaan. Esimerkiksi iltarukoukset ja ruokarukoukset ovat hyvä tapa opettaa lapsia säännölliseen rukoukseen. Pyhän Hengen persoona ja Pyhällä Hengellä täyttyminen ovat helluntaiherätyksen keskeisiä arvoja, jotka kuuluvat Raamatun mukaan jokaiselle uskovalle (Apt. 2:38–39). Lasta opetettaessa on tärkeä painottaa, että Pyhä Henki asuu Jeesukseen uskovien sydämessä. Pyhällä Hengellä täyttymisellä tarkoitetaan erityistä hetkeä, jolloin uskova saa elämäänsä voiman ja rohkeuden. Tästä hetkestä on usein merkkinä kielillä puhuminen. Lapsia ei tule arvottaa eikä erotella sen mukaan ovatko he täyttyneet Pyhällä Hengellä vai eivät. Pyhästä Hengestä opettaminen ja yhteinen rukoileminen tulee tapahtua aina aikuisten läsnä ollessa ja lapsen ikä huomioon ottaen. Lasten rukoustapahtumat eivät saa ajoittua myöhäiseen ajankohtaan eikä lasten herkkää tunne-elämää saa käyttää hyväksi.

Lapsen maailma 8. Lapsi elää nykyajassa Uuden vuosituhannen lapsi on tottunut sähköisen median ja elektroniikan käyttäjä. Hän on tottunut harrastamaan, esiintymään ja matkustamaan. Lapsi oppii jo koulussa osallistumaan ja olemaan aktiivinen kaikilla elämän osa-alueilla. Median vaikutus on suurempi kuin koskaan aiemmin. Sen välittämät kielteiset arvot; seksuaalisuuden ja yksilöllisyyden ylikorostaminen ja aikuisten kulttuuri, vaikuttavat voimakkaasti myös lapseen. Erityishaasteen nykyaikaan tuovat vanhempien uraputkiajattelu, aikuisten hajonnut arvomaailma ja rikkinäinen perheyhteisö, jotka vaikuttavat lasten varhaiseen syrjäytymiseen ja siihen, että yhä nuoremmat lapset ajautuvat riippuvuutta aiheuttavien aineiden käyttäjiksi. Nykyajan lapsi on harjaantumaton erottamaan oikeaa väärästä. Valinnat ovat suhteellisia ja niiden oikeellisuus voi vaihdella tilanteen mukaan.

8. Lapsi elää nykyajassa (jatkuu) Seurakunnan lapsityö haluaa vastata tämän päivän haasteisiin ottamalla lapsen mukaan täysipainoiseen toimintaan. Työmuotojen sisältöjä valitessa otetaan huomioon lapsen luontaiset kiinnostuksen kohteet ja tuetaan lasta siihen, että hän käyttää enemmän aikaa ystäviensä ja aikuisten kanssa kuin yksin viihde-elektroniikan parissa. Toimivina uusina työmuotoina ovat Mix- ja Kid’s Action Night -tyyppiset lastentapahtumat ja erilaisen toiminnan ympärille kootut kerhot. Lasten kristilliset tv-ohjelmat ja tietokonepelit vastaavat myös tämän päivän haasteeseen.

9. Lapsi tarvitsee lapsuuden Lapsen tulee saada olla lapsi. Perheessä ja seurakunnassa on annettava tilaa lapsen luontaiselle kyvylle leikkiä ja toteuttaa itseään. Haaveet ja unelmat ovat osa terveen lapsen kehitystä. Vanhempien tehtävä on suojella lasta aikuisuuden haasteilta ja maailmalta. Lapsen huolenaiheena ei saa olla vanhempien parisuhde, perheen taloudelliset asiat, maailmanlaajuiset kriisit tms. Lapsi tarvitsee turvallista aikuista käydäkseen läpi mieltään ahdistavia asioita.

9. Lapsi tarvitsee lapsuuden (jatkuu) Lapsen koskemattomuus on ehdoton arvo, jota ei saa rikkoa. 1. Korinttolaiskirje 13 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi. Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa. Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee. Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.