Kertomuksia kirkon työntekijäksi kasvamisesta Lapsityönohjaajien ja –teologien neuvottelupäivät 30.3.-1.4.2011 / Valtonen

Tutkimuksen (Valtonen 2009) lähtökohdat Tarkastelun kohteena ammatillisen identiteetin ja spiritualiteetin muotoutuminen Kerronnallinen lähestymistapa Kohderyhmä: kirkon nuorisotyönohjaajiksi opiskelevat (N=46) nuoret aikuiset

Ammatillinen identiteetti Ei ole valmis kokonaisuus vaan on jatkuvasti luotava itse. Elinikäinen, emotionaalisesti värittynyt prosessi, jossa persoonallinen ja ammatillinen kietoutuvat yhteen ja jossa identiteetti syntyy sosiaalisessa vuorovaikutuksessa

Ammatillisen identiteetin muotoutuminen Ammatillista identiteettiä voidaan tarkastella osana persoonallista ja sosiaalista identiteettiä narratiivinen lähestymistapa: identiteetti rakentuu elämänkertomuksessa (Heikkinen 2001) jokaisella ihmisellä on tarve hahmottaa elämäänsä kertomuksina ja löytää sille tällä tavoin mieltä ja tarkoitusta. Minä-identiteetti Persoonallinen identiteetti etsii vastausta kysymyksiin: ”Kuka olen?”; ”Mistä tulen?”; ”Mihin kuulun?” kenen lapseksi olen syntynyt? millainen elämäni on tähän saakka ollut? (koulutukset, työpaikat, ihmissuhteet) millainen käsitys minulla on nyt itsestäni Sosiaalinen (kollektiivinen) identiteetti etsii vastausta kysymyksiin: Keitä me olemme?”; ”Millaisiin arvoihin elämänmuotomme perustuu?” oma lähipiirini?, lähityöyhteisöni, työn kohderyhmä ja vuorovaikutus sen jäsenten kanssa Ammatillisen identiteetin alueelle kuuluvat kysymykset: ”Kuka olen ammattilaisena?”; ”Kuka olen suhteessa siihen, keitä me olemme?” (Heikkinen 2001) Persoonallinen identiteetti Sosiaalinen identiteetti Ammatillinen identiteetti

Ammatillisen identiteetin rakentuminen sosiaalistumisena ammattiryhmään Teoria persoonallisesta ja sosiaalisesta identiteettiprojektista (Harré 1983) Sosiaalinen identiteettiprojekti: prosessi, jossa yksilö pyrkii saavuttamaan tietyn yhteisön jäsenyyden kiinnittymällä sen traditioon, arvoihin, uskomuksiin ja toimintatapoihin. → yhteisön kulttuurin ja siinä arvostettujen identiteetin määreiden tulkitseminen oikein → yhteisön jäsenten vakuuttaminen siitä, että olen riittävän pätevä ja sitoutunut kulttuuriin.

Sosiaalinen ja persoonallinen identiteettiprojekti (Harré 1983) 2. Muuntaminen 3. Julkistaminen 4. Konventio- nalisoituminen 1. Omaksuminen Yhteisöön kiinnittyminen (arvojen ja toimintamallien omaksuminen) Yhteisöön liittyvän tiedon käsittelemistä persoonallisella tavalla Yksilö tuo muuntamansa yhteisön tietoon Jotkut yksilölliset muunnokset tulevat osaksi yhteisön kulttuuria

Spiritualiteetti Kahtalainen merkitys: 1 Kristillistä hartauselämää → spiritualiteetin teologia (esim. McGrath 1999, Kotila 2005) 2 Yleisinhimillistä arvojen ja elämän tarkoituksen etsimistä Kaikille ihmisille yhteistä (common spirituality) Ilmenee arvoissa ja elämänkatsomuksessa Ihmisyyden ydin; liittyy ihmisenä kasvamiseen ja ihmisen syvimpään olemukseen (esim. Hay & Nye 1998 ) Postmoderni spiritualiteetti: uskonnollisuus antaa tilaa spiritualiteetille Spiritualiteetin merkittävimpiä empiirisiä tutkijoita ovat amerikkalainen psykiatri Robert Coles (1990) sekä englantilainen uskontopedagogi David Hay (1998). Coles on tehnyt tutkimusta eri kulttuureja ja uskontoja edustavien lasten parissa. Hän on todennut, että usein lapset eivät puhuneet hengellisistä asioista suoraan vaan asiat ilmenivät epäsuorasti jonkin muun keskusteluaiheen yhteydessä. Colesin mukaan lapsi omaksuukin ympäristöstään kielen, jonka avulla hän kuvaa omaa sisäistä maailmaansa. Tämä kieli rikastuu kehityksen myötä symboleilla ja kokemuksilla, joiden avulla lapsi voi rakentaa omaa sisäistä maailmaansa kuvaavan narraation. Hayn mukaan uskonnollinen kokemus on spirituaalista tietoisuutta, joka on kaikille ihmisille ominaista. Jokaisessa lapsessa on mahdollisuus spirituaalisuuteen riippumatta siitä, mikä on hänen kulttuurinen taustansa. On myös mahdollista olla spirituaalinen puhumatta Jumalasta. (Hay & Nye 1998, 9–11, 57.)   Hay havaitsi tutkimuksessaan, että lapsilla on erityinen suhdetietoisuus (relational consciousness). Spirituaalinen puhe liittyy suhteeseen todellisuuden osatekijöiden kanssa. Näitä suhteita ovat suhde itsen ja Jumalan välillä, suhde itsen ja muiden ihmisten välillä, suhde itsen ja maailman välillä sekä suhde minän ja itsen välillä. (Hay & Nye 1998, 119.) Hay määrittelee spiritualiteetin tietoisuudeksi siitä, että on olemassa jotain muutakin kuin arkitodellisuus. Spirituaalinen tietoisuus ei merkitse herkkyyttä jollekin yliluonnolliselle, vaan pikemminkin se voidaan ymmärtää herkkyytenä nähdä jokapäiväisten asioiden syvemmät merkitykset. Samalla se on myös herkkyyttä uskonnollisille symboleille ja riiteille. (Hay & Nye 1998, 54–55; Tirri 2003, 102–106.) Uskonto on Hayn mukaan yksi spiritualiteetin kulttuurisidonnainen ilmenemismuoto. (Hay & Nye 1998, 10–11).

Spiritualiteetin ulottuvuudet, mukaillen Hullia (2002) ja McGrathia (1999) Persoonallinen usko Yhteisöllinen usko Arvot, etiikka, elämän tarkoitus Englantilainen uskontopedagogi John M. Hull (2002) puolestaan kuvaa spiritualiteettia joksikin, joka on synnynnäistä ja biologista ja sellaisena merkityksellinen osa ihmisyyttä. Se viittaa ihmisessä olevaan mahdollisuuteen ylittää ne rajoitukset, jotka liittyvät esimerkiksi ruumiillisuuteen, mielikuvitukseen tai kokemuksiin. Hull kuvaa kuvion 4 mukaisesti spiritualiteettia (spirituality), uskontoa (religion) ja uskoa (faith) sisäkkäisinä kehinä, joista uloin ja laajin kehä merkitsee spiritualiteettia, keskimmäinen uskontoa ja sisin ympyrä yksilön omaa henkilökohtaista uskoa. Spiritualiteetti merkitsee elämän tarkoitukseen ja arvoihin liittyvää pohdintaa, ja ei-uskonnollinen spiritualiteetti voi ilmetä esimerkiksi taiteen ja tieteen välityksellä. (Hull 2002, 171–174.) Näin määriteltynä spiritualiteetti-käsite on Hullin määritelmässä lähellä suomen kielen henkisyyden käsitettä (vrt. Halme 2008, 63). Alister McGrath (1999) määrittelee kristillisen spiritualiteetin liittyvän täyden ja autenttisen kristillisen eksistenssin etsintään. Siinä on mukana pyrkimys liittää yhteen kristillisen uskon perustava oppiaines sekä kokemus elämästä, jota eletään kristillisen uskon pohjalta. McGrath nostaa esille myös kolme tekijää, jotka määrittävät spiritualiteettia. Ensinnäkin sitä määrittävät persoonalliset seikat: kristityillä on erilaiset lähtökohdat, persoonallisuudet, sosiaaliset kontekstit, ja he ovat omaksuneet kristinuskosta hyvin erilaisia asioita. Toiseksi spiritualiteettia määrittävät uskonyhteisöön liittyvät seikat. Kristillisillä uskonyhteisöillä on erilaisia käsityksiä kristillisestä elämästä, ja nämä liittyvät usein teologiseen opetukseen, joka erottaa heidät muista ryhmistä. Tämän vuoksi olisi tärkeää saavuttaa edes perustava yhteisymmärrys erityyppisistä kristinuskon ilmauksista maailmassa. Kolmanneksi spiritualiteettia määrittävät yksilön asenteet maailmaa, kulttuuria ja historiaa kohtaan. (McGrath 1999, 2, 8–9.)

1 Auttajan tarina (Aapo) Viisi tyyppitarinaa, joissa ammatillinen identiteetti ja spiritualiteetti ilmenevät hieman eri tavoin: 1 Auttajan tarina (Aapo) Lapsuuden kodin kristillinen perintö Sysäys kirkon alan opiskeluun omissa rippikoulu- ja isostoimintakokemuksissa Yhteys omaan kotiseurakuntaan jää kuitenkin ohueksi Suuntautuminen sosiaalialan työhön Kutsumus: lähimmäisen auttaminen

…Viisi tyyppitarinaa: 2 Ohjaajan tarina (Kaisa) Kotona ei kristillistä kasvatusta Sysäys kirkon alan opiskeluun myös omissa rippikoulu- ja isostoimintakokemuksissa Ero auttajan tarinaan: jatkuva yhteys srk:n työntekijään Imu seurakuntaan säilyy läpi opintojen. Kutsumus: nuorten vapaa-ajan ohjaaminen → kasvatus

…Viisi tyyppitarinaa: 3 Kasvattajan tarina (Krisse) Sysäys kirkon alan opiskeluun omissa rippikoulu- ja isostoimintakokemuksissa Srk:n toiminnan hengellinen sisältö tärkeää →Kriittisyys Sosionomin työ houkuttelee, mutta suuntautuminen srk:n työhön säilyy Hyvät, rohkaisevat kokemukset kesätöistä seurakunnassa Kutsumus: kristillinen kasvatustyö

…Viisi tyyppitarinaa: 4 Julistajan tarina (Julia) Sysäys kirkon alan opiskeluun omissa kokemuksissa seurakunnan lapsi- ja nuorisotyössä Karismaattisuus jollain tavoin läsnä Evankeliumin julistaminen tärkeää Kriittisyys seurakunnan toimintakeskeistä kulttuuria kohtaan Kutsumus: evankeliumin julistaminen omalla elämällä (voi toteutua sosionomin työssä)

…Viisi tyyppitarinaa: 5 Etsijän tarina (Elina) Sysäys kirkon alan opiskeluun omissa rippikoulu- ja isostoimintakokemuksissa Ei ehdi Diak-opinnoissa harjoitteluun saakka; keskeyttää opinnot ensimmäisen vuoden lopulla Taustalla rankat lapsuuden kokemukset koulukiusattuna olemisesta ja itsetuhoisuudesta, mutta myös selviytymisestä. Oma persoonallinen kasvu etusijalla ja oma ammatillinen identiteetti hahmottuu vähitellen

Ammatillinen identiteetti ja spiritualiteetti? Minä-identiteetti Persoonallinen identiteetti Sosiaalinen identiteetti Spiritualiteetti Ammatillinen identiteetti

Lähteitä: Harré Rom 1983. Personal being. A theory for individual psychology. Oxford: Basil Blackwell. Hay, David & Nye Rebekka1998. The Spirit of the Child. London: Font. Heikkinen, Hannu L.T. 2002. Toimintatutkimus, tarinat ja opettajaksi tulemisen taito. Narratiivisen identiteettityön kehittäminen opettajankoulutuksessa toimintatutkimuksen avulla. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Diss. Kotila, Heikki 2005. Spiritus dei in naribus meis. Spiritualiteetin käsite aikamme uskonnollisuuden tulkkina. Teologinen aikakauskirja. McGrath Alister 1999. Christian Spirituality. An Introduction. Massachusetts: Blackwell Publishers ltd. Valtonen, M. 2009. Kertomuksia kirkon työntekijäksi kasvamisesta. Helsinki: Diakonia-ammattikorkeakoulu.

Kiitos!