JEAN-PAUL sartren humanismi Leena kakkori & rauno huttunen

KYSYMYS humanismISTA Kysymys “mitä on ihminen”, on filosofian perusky-symyksiä samoin, kuin se on kasvatustieteen perus-kysymyksiä. Kuuluuko ihmiselle tahdonvapaus (humanismi) vai eikö kuulu (anti-humanismi) ja mitä tästä valinnasta seuraa kasvatukselle. Voidaanko ihminen kasvattaa kantilaiseksi tahdonvapauden omaavaksi valistuneeksi ja itseohjautuvaksi persoonaksi, vain onko ihminen jäännöksettä kulttuurinsa tai aivofysiologiansa puolesta rakenteellisesti tai kausaalisesti determinoitu (määräytynyt). Kantilainen humanismi nojaa Bildungin (sivistys/henkinen kasvu) käsitteeseen, joka pohjautuu antiikin Kreikan paideian ja antiikin Rooman humanitaksen ideaan. Ihminen tarvitsee kasvatusta, mutta voiko tavoitteena olla humanistinen ja valistunut vapaus vai onko se vain illuusiota?

SARTRE: Dasein = réalité-humaine Jo 1930-luvulla Sartre kirjoittaa “ihmisen tilanteesta” (réalité-humaine). Käsite on Sartren tulkinta Heideggerin Daseinin ja maailmassa-olon –käsitteistä.Voimme ymmärtää Sartren näytelmät 1930- ja 1940-luvuilla ihmisen tilanteen kuvauksina. Sartren näytelmistä ja filosofisista kirjoituksista syntyy sellainen kuva, että eksistentialismi on pes-simististä ja nihilististä. Olisiko sittenkin ollut parempi olla ollut syntymättä? 1945 Sartre pitää lempikahvilansa edessä esitelmän nimeltä Eksistentialismikin on humanismia. Ei kannata heittää lusikkaa nurkkaan, vaikka meidät on maailmaan heitetty ilman tarkoitusta.

SARTRE: eksistentialismikin on humanismia ”…ensinnäkin kristittyjä, joihin luen katolista uskoa tunnustavat Karl Jas-persin ja Gabriel Marcelin ja toisaalta ateisti-eksistentialisteja, joihin voi-daan lukea Heidegger ja myös ranskalaiset eksistentialistit ja minut. Yhteistä heille on vain, että he kummatkin sanovat olemassaolon olevan ennen ole-musta, essentiaa... Se merkitsee, että ihminen on olemassa ensin, tavoittaa itsensä, ilmaantuu maailmaan ja määrittelee itsensä vasta kaiken tämän jäl-keen. Se ettei ihminen sellaisena kuin eksistentialisti hänet käsittää, ole määriteltävissä, johtuu siitä, ettei hän aluksi ole mitään. Oleminen alkaa vasta myöhemmin ja hänestä tulee se, mitä hän itsestä tekee. Ei ole myös-kään ihmisluontoa, koska ei ole Jumalaa, joka sen mielessään loisi. Ihminen on, ei ainoastaan sellainen, miksi hän itsensä käsittää, vaan myös sitä, mitä tahtoo olla, sellainen minä hän itseään pitää ollessaan olemassa, siten kun olemassaoloa kohti syöksyvä laine saavuttaa rannan: ihminen on vain sitä, mitä hän itsestään tekee. Tämä on eksistentialismin ensimmäinen periaate… Eksistentialismin ensimmäinen tehtävä onkin tuoda ihmisen ulottuville se, mitä hän on, antaa se hänelle, ja samalla sälyttää hänen harteilleen koko vastuu omasta olemassaolostaan. Kun sanomme, että ihminen on vastuussa itsestään, emme tarkoita sitä, että hän olisi vastuussa vain omasta rajallisesta yksilöstään, vaan kaikista ihmisistä.”

SARTRE: L’existentialisme est un humanisme Nyt Sartre pitää eksistentialismia optimistisena ja aktiivisena maailmankuvana. Eksistentialismi on humanismia sekä käytännössä että teoriassa. Jos ajattelemme ihmisen tilanteeksi sen, että Jumalaa ei ole, että eksistenssi edeltää olemista, että ihminen on maailmaan heitetty, että ihminen on tuomittu vapauteen, että ihmisen kohtalo on hänen itsensä käsissä, että ihmisellä ei ole muuta toivoa kuin oma toimintansa ja että ei ole ennalta asetettua moraalia, seurauksena on, että ihminen vain on ja elämisen arvoinen elämä on mahdollista.

SARTRE: L’existentialisme est un humanisme Sartren mukaan ihminen on määrit-telemätön, koska hän on aluksi ei-mitään. Hän on ei-mitään, kunnes hänestä tulee se, minkä hän itsestään tekee. Ihminen on itse itsensä täyttävä ei-mitään. Ihmisellä on eksistentiaalinen vapaus ja sartrelaisen humanismin perusteesi. Heideggeria seuraten Sartre kutsuu olevaa, joka eksistenssi tulee ennen essensiä nimellä ’ihmisen tilanne’.

SARTRE: L’existentialisme est un humanisme Koska eksistenssi edeltää olemusta, ihminen on mo-raalisesti vastuussa siitä, mitä hän on ja mitä hän muil-le tekee. Hän ei ole vain vastuussa itselleen vaan kai-kille ihmisille. Ei Jumala eikä yhteiskunta voi ottaa pois tätä eksistentiaalista vastuuta. Jokakerta kun va-litsen, olen vastuussa itselle ja toisille, koska valin-noillani luon kuvaa ihmisestä. Kun teen jotain, toimin samalla eräänlaisena lainsäätäjänä, joka valitsee koko ihmiskunnalle. Tämä ihmisen tilanne aiheuttaa eksis-tentiaalisia tunteita kuten ahdistusta, luopumusta ja epätoivoa. Jos joku yrittää kieltää eksistentiaalisen vapauden ja vastuun, hän syyllistyy itsepetokseen ja kärsii eksistentiaalisesta huonosta omastatunnosta.

SARTRE: L’existentialisme est un humanisme Ihminen on heitetty maailmaan ja ei ole mitään determinismiä, joka rajoittaisi hänen eksistentiaalista vapauttaan. Ihminen on määräytynyt konkreettisesta tilanteesta, mutta silti hän on eksistentiaalisesti vapaa: hän ei löydä mitään perustaa. Ihminen ei löydä tekosyitä, vaan hänet on tuomittu vapauteen. Sartre julistaa, että ihminen on vapaa määrit-tämään itsensä ja hän määrittyy vain teoillaan. Kukaan muu ei ole vastuussa hänen teoistaan.

SARTRE: L’existentialisme est un humanisme Mistä sitten tiedän, mikä on oikein ja mikä väärin? Sartren vastaus on: ‘Olet vapaa, siksi valitse—tämä on samaa kuin, että keksi. Mikään yleinen moraalisääntö ei osoita, mitä sinun pitäi-si tehdä: moraalisia tienviittoja ei ole’. Arvot eivät eksistoi ennen, kuin ihmiset luovat ne. Arvoille ei ole muuta perustaa kuin teot ja valinnat. Sartren etiikka toiminnan ja sitoutu-misen etiikkaa. Vaikka itsenäistä arvojen valta-kuntaa ei ole, eksistentialismi tunnustaa ihmi-sen arvokkuuden. Ihminen ei ole esine.

SARTRE: L’existentialisme est un humanisme Eksistentialistinen humanismi ajattelee ihmi-sen olevan aina itsensä ulkopuolella, koska ih-minen kokoajan projisoi itseään ja kadottaa it-seään. Ihminen aina tavoittelee päämääriä, jotka transsentoivat hänen nykyisen olemisensa. Ih-minen on aina itsensä ylittämisen tilassa. Itse-transsendessi on ihmisen perustava olemistapa. Eksistentialismi on humanismia, koska se mu-istuttaa ihmisiä siitä, että ei ole muita lainsäätä-jiä kuin ihminen itse ja tässä heitteisyyden tilassa ihmisten täytyy etsiä itseään itsensä ulkopuolelta.