stoalaisuudesta
filosofinen suuntaus, joka kukoisti hellenistisellä ja roomalaisella kaudella. Nykyään saatetaan todeta henkilön suhtautuvan asioihin stoalaisella tyyneydellä ja mielenrauhan tavoitteleminen olikin stoalaisen elämänfilosofian korkein tavoite. Stoalainen filosofia muodostaa kokonaisvaltaisen järjestelmän, jonka piirissä muotoiltiin teoria maailmasta, ihmisestä, sielusta, hyvästä elämästä ja yhteiskunnasta. Stoalaisessa elämänfilosofisessa käytännössä taas perustettiin tälle teorialle eettisiä ohjeita, joiden on määrä auttaa ihmisiä tavoittelemaan hyveitä ja onnellisuutta.
Neljä perustunnetta (pathos) HYVÄ PAHA TULEVA halu (epithymia) pelko (fobos) NYKYINEN nautinto (hêdonê) tuska (lypê) HYVÄ PAHA TULEVA tahto (boulêsis) varovaisuus (eulabeia) NYKYINEN ilo (khara) – Hyvät tuntemukset (eupatheia)
Etiikassa tärkeää on hyvä tarkoitus, teon seurauksille ei voi mitään, sillä ulkoisiin asioihin ei voi vaikuttaa, vaan vain omaan järjen käyttöönsä ja sitä kautta hyveellisyytensä. Jos teollaan on tarkoittanut hyvää, mutta seuraukset eivät olekaan toivotunlaiset, ei ihmisen tarvitse katua, surra tai sääliä, sillä ihminen on vastuussa vain siitä mihin hän voi vaikuttaa. Mitä ikinä tapahtuukin, on parasta. Paha kuuluu kosmoksen harmoniaa, sen avulla erottaa hyvää. Varsinainen inhimillinen pahuus on järjettömyydessä tehtyjä tekoja. Stoalainen ihanneihminen on vailla häiritseviä tunteita, jotka ovat vain harhaanjohtavia uskomuksia, luuloja siitä, että olisi voinut vaikuttaa johonkin tai katumusta ettei toiminut toisin. Elämän lopullinen päämäärä on mielenrauha, joka saavutetaan elämällä sopusoinnussa maailmankaikkeuden kanssa.