SOSA100 Sosiologian historia, luento YTT, lehtori Pertti Jokivuori Syksy 2013 6.luento

Georg Simmel (1858−1918):

Georg Simmel: Simmel kirjoitti sekä sosiologisia ja filosofisia teoksia että esseitä (> 300 julkaisua) Simmel itse piti itseään enemmän filosofina: hän haki sosiologiaa laajempaa kulttuurianalyysia ja elämänfilosofisia periaatteita Simmelin laaja-alaisuus  kirjoitteli mm. filosofiaa, psykologiaa ja taidetta käsitteleviä tekstejä Simmel kuuluukin ihmistieteiden yhteisiin klassikoihin

Georg Simmel: Teoksessaan Soziologie (1908) Simmel hyökkää kaikkia kollektiivisubjektia ja kollektiivisielua ryhmässä koskevia oletuksia vastaan Simmelille juuri yksilöiden vuorovaikutus luo kaikki "subjektilta" vaikuttavat kollektiiviset toiminnot ja niiden tulokset Yhteiskunta ei ole olio vaan dynaaminen ihmisten toiminnan aspekti

Georg Simmel: Simmel epäili tilastollisten menetelmien soveltuvuutta sosiaalisten ilmiöiden tutkimiseen, (mutta teki esimerkiksi numeraalisia erotteluja sosiaalisen vuorovaikutuksen muodoissa niihin osallisena olevien henkilöiden lukumäärän mukaan) Pienimpänä varsinaisena sosiaalisena muodostelmana hän piti kolmen henkilön ryhmää Simmeliä voikin pitää ns. "mikrososiologian" uranuurtajana, joka erottuu "makrososiologiasta" (rakennesosiologiasta) juuri paneutumisessa yhteiskunnallisuuden tai sosiaalisen yksityiskohtiin

Georg Simmel: Simmel käsitteli filosofisella essee-tyylillä monenkirjavia aiheita: muun muassa korua, rahaa, muotia, mustasukkaisuutta, kirjeiden lähettelyä ja päivällisistä. Hän ei pyrkinyt erityisten tutkimusmetodien kehittelyyn, joilla olisi tutkittu systemaattisilla haastatteluilla tai numeraalisilla menetelmillä esimerkiksi sitä, minkälainen yhteiskunta on, miten se toimii tai mitä "lakeja" tai perusperiaatteita ihmisten kanssakäyminen noudattaa. Simmelin yhteiskunnallinen ajattelun voidaan katsoa nojautuvan saksalaiseen Geisteswissenschaft-traditioon: "metodina" on ”ymmärtäminen” ja vertailu, eikä hänen teoriansa pyri sosiaalisen kvantifioimiseen tai yleisten mekaanisten periaatteiden tai lakien muotoiluun.

Yhteiskunnallinen todellisuus: Mikrotasoinen vuorovaikutus saa aikaan "yhteiskunnan sellaisena kuin me sen tunnemme" Yhteiskunnan kokemus rakentuu vuorovaikutuksesta, ei "suurista muodostumista" Ilman mikrovuorovaikutusta yhteiskunta hajoaisi Sosiologia on sitä kehittyneempää, mitä paremmin se kykenee ottamaan huomioon mikrotasoisen vuorovaikutuksen

Suurkaupunki ja moderni: Elinaikanaan Simmel seurasi miten Berliini kasvoi isohkosta kaupungista suurkaupungiksi Suurkaupungin olemus, sen tuottama mentaliteetti ja sellaisessa eläminen olivatkin Simmelillä itsenäinen, keskeinen teema Suurkaupungissa ja siihen liittyvässä rahan läpitunkemassa elämäntyylissä tiivistyvät modernin henki ja sen ristiriidat

Suurkaupunki ja moderni:

Suurkaupunki ja moderni: Suurkaupunkilaisten sielunelämän levoton älyperäisyys juontuu osaltaan hermojen stimuloitumisesta ulkoisten ja sisäisten vaikutelmien nopeassa ja jatkuvassa vaihtelussa Ärsykkeiden runsautta kompensoimaan kehittyy suurkaupunkilaisen ”blaseerattu” kyllästyneisyys Tarjolla olevien ihmiskontaktien runsautta rajoitetaan varautuneella suhtautumisella erityisesti tuntemattomiin kanssaihmisiin Etäisyyden pitämisen taipumus paitsi auttaa yksilöitä välttämään psykologisen katastrofin, myös samalla mahdollistaa suurkaupungin koossapysymisen

Suurkaupunki ja moderni: ”Vaikutelmien pysyvyys, niiden vähäiset erot sekä vaihtuvuuden ja vastakohtien totuttu säännönmukaisuus vaativat tavallaan vähemmän tietoisuutta kuin nopeasti ohi vilistävien kuvien runsaus, yhdellä katseella havaittavat jyrkät vastakohdat ja esiin työntyvien vaikutelmien arvaamattomuus. Juuri tällaisia psykologisia tilanteita kaupunki luo vauhdikkaassa ja monimuotoisessa talous-, ammatti- ja seuraelämässä ja jopa joka kerran katua ylitettäessä.”

Suurkaupunki ja moderni: Suurkaupungissa elämä on periaatteessa hyvin vapaata, kunhan noudattaa järjestyssääntöjä ja lakeja Suurkaupunki ei ole itsessään normatiivinen yhteisö, joka edellyttäisi keneltäkään asukkaistaan tämän ylittävää yhdenmukaisuutta Kuitenkin elämä on useimpien kannalta taistelua, jota ei käydä luonnonvoimia vastaan, vaan vastassa ovat muut ihmiset. ”Taistelu” ei ole avointa sotaa, koska se on samalla riippuvuutta, sillä elämä suurkaupungissa edellyttää rahaa ja sitä kaupungissa saa pääasiassa toisilta kaupunkilaisilta Rahan hankkiminen ja käyttäminen synnyttää koheesiota, punoo suurkaupungin sosiaalista verkkoa ja tuottaa sosiaalista elämää jäsentävänä periaatteena samalla sen älyperäisen suhtautumistavan, jonka Simmel liitti juuri suurkaupunkien asukkaille

Suurkaupunki ja moderni: Suurkaupungin merkittävin sosiaalinen normi on rahan pakko Kilpailu elannon hankkimisesta edellyttää erikoistumista, mikä edellyttää palvelujen ja tavaroiden tarjoajilta, että he houkuttelevat esiin asiakkaistaan yhä uusia ja omalaatuisempia tarpeita. Tämä johtaa ihmisten tarpeiden hienostumiseen ja rikastumiseen sekä kasvaviin persoonallisiin eroihin. Jotta persoonallisuutta voisi tuoda esiin, on ryhdyttävä aktiivisesti sen laadulliseen eriyttämiseen ja esille tuomiseen Suurkaupungin monimuotoisuus ja ylitse vyöryvä kulttuurinen runsaus suorastaan pakottaa ihmisen korostamaan juuri sitä, mikä omassa itsessä on kaikkein erityisintä

Suurkaupunki ja moderni: Nykyaikaa − varsinkin tätä nykyisintä − leimaa jännityksen, odotuksen ja hellittämättömän haluamisen ilmapiiri, aivan kuin itse pääasia, tuo lopullinen tavoite, elämän ja asioiden todellinen merkitys ja kiintopiste vasta tekisi tuloaan. Tämä tunnetila lienee seurausta siitä, että välineet ovat saaneet ylivallan. (Simmel 2006 Suurkaupunki ja moderni elämä: kirjoituksia vuosilta 1895–1917 [SME], 47; alkuper. 1896). Se, että toteutamme oman luontomme lakeja – sitähän vapaus juuri on – tulee meille ja muille ymmärrettäväksi ja uskottavaksi vasta, kun tämän luontomme ilmaisut poikkeavat muista. Vasta erilaisuutemme toisiin nähden osoittaa, että olemassaolomme ei ole muiden meille sanelemaa.” (SME, 41).

Muoti: Simmel tarkastelee muotia eräänlaisena paradoksina tai ambivalenssina Muodissa on yhtä aikaisesti kysymys yksilöllisestä erottautumisesta ja (turvallisesta) yhteisöllisestä sulautumisesta jäljittelyn avulla Muotiin pukeutuva ihminen erottautuu samanaikaisesti epämuodikkuudesta ja epämuodikkaista ihmisistä, mutta se on samalla turvallinen tapa erottautua, koska siinä samaistutaan valmiiseen sosiaaliseen konventioon Yksittäinen muodin oikku on vain väliaikainen tapa tavoitella erottautumista ja olla mukana muotia seuraavassa yhteisössä Muodin levitessä se vähitellen lakkaa olemasta muoti, jolloin ainoa tapa pysyä muodikkaana on olla muiden mukana muodin jatkuvassa liikkeessä

Muoti: Muoti on tavallaan yhteisö, joka on jatkuvassa tulemisen tilassa, koska se perustuu jatkuvaan eron tekemiseen yhtäältä epämuodikkaaseen ja toisaalta muihin muodin seuraajiin Pysähtynyt muoti muuttuu perinteeksi, arkisuudeksi tai yhdenmukaisuudeksi, joka ei ole modernin "muotiyhteisön" yhteinen eetos Simmel oli kiinnostunut, miten kapitalistinen logiikka pääsee toteutumaan juuri muodin kautta, eikä esimerkiksi siten, että tuotettaisiin mahdollisimman paljon samaa tavaraa

Muoti:

Muoti: ”Muodin olemukseen kuuluu poikkeuksetta, että vain tietty väestönosa noudattaa sitä valtaosan vasta matkatessa sitä kohti. Muoti ei koskaan ole, vaan se on aina vasta tulollaan. Heti kun muoti on lyönyt itsensä läpi eli heti kun kaikki harrastavat sitä, mitä alun perin harrasti vain muutama – olkoon se sitten tietty vaatekappale, asuste tai jokin seurustelumuoto – ei tätä enää sanota muodiksi. Koska muoti ei sellaisenaan voi olla yleisesti levinnyt, muoti suo yksittäiselle ihmiselle sen tyydytyksen, että se tekee yksilön jollain tapaa erilaiseksi ja merkittäväksi, ja silti yhtaikaisesti yksilö on kaikkien samaan asiaan pyrkivien joukossa – eikä samaa asiaa jo tekevien, kuten yleensä sosiaalisissa kontakteissa. ”

Muoti: Niin rumat ja inhottavat asiat ovat joskus moderneja, että on kuin muoti haluaisi osoittaa valtaansa juuri sillä, että me sen takia pukeudumme mitä kammottavimpiin asuihin. Juuri mielivaltaisuus, jolla se vaatii milloin tarkoituksenmukaisuutta, milloin omituisuutta, milloin taas jotakin asiallista ja esteettisesti täysin yhdentekevää, osoittaa sen täydellisen välinpitämättömyyden elämän asiallisia normeja kohtaan, mitä kautta se kärsii kaikkien muiden motivaatioiden joukosta yhden, nimittäin tyypillis-sosiaalisen, ainoaksi jäljelle jääväksi. (Muodin filosofia, 28)

Seurallisuus sosiaalisuuden supermuotona: Vuorovaikutus on Simmelillä erittäin tärkeä käsite, joka ei kuitenkaan noudata "lakien", vaan muotojen logiikkaa Seurallisuus on sosiaalisen supermuoto, joka sisältää kaikki muut sosiaalisuuden muodot Seurustelun ylä- ja alakynnys (TV:n visailut)

Seurallisuus sosiaalisuuden supermuotona: Seurustelun alakynnys tarkoittaa sitä, että (”liian”) yksilölliset kohtalot suljetaan seurustelusta pois ja kaikkein persoonallisimpaan otetaan etäisyyttä Yläkynnys tarkoittaa sitä, että seurustelijoiden yhteiskunnallinen ja taloudellinen asema sekä maine rajataan välitilan yläpuolelle

Sosiaalinen heiluriliike: Siinä missä Marx pelkistää luokkataistelun ihmiskunnan historian moottoriksi, Simmel näkee sosiaaliseen ryhmään kuulumisen ja siitä erottautumisen yhteiskunnallisen kehityksen ja historian perusvoimaksi: ”Koko yhteiskunnan historia on luettavissa tarinana taistelusta, kompromissista ja hitaasti voitetuista ja nopeasti menetetyistä sovinnoista kahden tendenssin välillä. Nuo tendenssit ovat sulautuminen sosiaaliseen ryhmään ja pyrkimys kohota siitä esiin.”

Sosiaalinen heiluriliike: Samalla optiikalla Simmel tarkastelee myös yksityistä ihmistä, jonka psykologista yksilönkehitystä voidaan kuvata jatkuvana vaihteluna sitoutumisen ja vapautumisen, velvollisuuksien ja vapauden välillä. Sosiaaliseen ryhmään kiinnittyminen, sitoutuminen ja ryhmään sulautuminen sekä toisaalta erottautuminen, ryhmästä esiin kohottautuminen ovat Simmelille lähtemättömästi yhteen kietoutuneita perusfunktioita, joista toinen ei voi esiintyä ilman toista ja ovat siten toistensa toteutumisen ehtona. Ihmis- ja kulttuurielämä laajemminkin on eräänlaista heiluriliikettä näiden kahden peruspyrkimyksen tai vastinparin välillä

Simmelin kultturikritiikki: Globaalissa kapitalismissa raha työntyy kaikkialla ihmisten väliin ja ihmisen ja tavaran väliin kaikkea vaihtoa ja arvoja välittävänä superinstanssina. Kaikkien arvojen on muututtava rahaksi, jotta ne voisivat jälleen vaihtua muiksi arvoiksi. Simmelille modernisaatio merkitsee ennen kaikkea rahalaskennallisen logiikan voittokulkua ja rahavälittyneisyyden tunkeutumista sosiaalisen elämän eri alueille … tämä merkitsee erojen kaventumista ja vastakohtien lähentymistä, sillä ”raha nimittäin arvioi hyvin monivivahteisia asioita yhteismitallisesti tekemättä eroa niiden välille, ilmaisee laadulliset erot ”kuinka paljon” –määreinä sekä itse kruunaa itsensä kaikkien arvojen yhteiseksi nimittäjäksi kaikessa sävyttömyydessään ja välinpitämättömyydessään” (Simmel 2005, 34).

Simmelin kultturikritiikki: Vaikka raha on Simmelille mitä abstraktein ja epäpersoonallisin, tunteeton ”pelottava tasoittaja”, se myös sitoo globaalin maailman ihmiset toisiinsa ja se myös luo uudenlaisen vapauden ulottuvuuden. Vaikka ihminen oli aikaisemmin keskinäisessä taloudellisessa riippuvuussuhteessa huomattavasti harvempien tahojen kanssa kuin nykyisin, nämä harvat suhteet olivat yksilöllisesti määräytyneitä ja lujia. Nykyisin olemme tosin riippuvaisempia tavaran toimittajista kuin ennen, mutta voimme vaihtaa heitä niin usein kuin haluamme: olemme kustakin määrätystä toimittajasta huomattavasti riippumattomampia kuin ennen. (Simmel 2006, 53).

Simmelin kultturikritiikki: Simmelin tapa tarkastella rahan välittämää yhteiskunnallista yhteyttä on asetelmaltaan pitkälti samanlainen kuin Karl Marxilla. Molemmat määrittelevät yhteiskunnallistumisen – ihmisten keskinäisen yhteiskunnallisen yhteyden – muodostuvan vaihdossa. Marx osoitti miten kapitalistisen tuotantotavan puitteissa tavarassa ja vaihdossa ihmisten väliset suhteet esiintyvät esineiden suhteina. Simmel tarttuu tähän lähtökohtaan, mutta kääntää Marxin esittämää asetelmaa. Vaihto, ja sen ruumiillistumana raha, luo objektiivisuuden asettamalla ihmisten sijasta esineet suhteeseen keskenään. Vaikka tämä rahaan perustuvan vapauden muoto on siis henkisesti varsin köyhä, se on modernissa maailmassa erittäin merkittävä. Raha luo ihmisten välille uusia verkkoja, mutta ei sido heitä sisäisesti. Kun Marx jylisee tuomiota riistoa, epäjärjestystä ja mykkiä pakkoja tuottavalle markkinataloudelle, Simmelin suhtautuminen on huomattavasti vivahteikkaampi.

Simmelin kultturikritiikki: Aiemmin varsin kiinteä henkilökohtaisen ja paikallisen yhteenkuuluvuus on rahatalouden myötä eriytynyt niin, että nykyään voin Berliinissä asuessani saada tuloni amerikkalaisista rautateistä, norjalaisista osakkeista ja afrikkalaisista kultakaivoksista. (SME, 49; Raha)