Montaasista Jean-Luc Godardin silmin 16.3.2017 Juha Oravala Aalto-yliopisto, kuvataidekasvatus, Miia Rinne

Jean-Luc Godard (1930-) - Ranskalainen uusi aalto, tekijänpolitiikka - elokuvakriitikko/elokuvantekijä - ”godardilaisen elokuvan lajityyppi”(David Bordwell) - cinéma vérité –dokumentaarin tyylinen essee - tutkiva elokuva - lajityyppien välisten raja-aitojen rikkominen: - Mélièsin formalismin ja Lumiéren realismin, - Fiktion, dokumentin ja kokeellisen elokuvan - Elokuva-, televisio- ja videoilmaisun

Korkeakulttuurin ja populaarikulttuurin välisen rajan ylittäminen Viittaukset yhtäältä eri taiteen alojen modernismiin, toisaalta populaarikulttuurisiin teksteihin ja kuviin Intertekstuaalisuus eli kokonaisuuden luominen moninaisista viittauksista (edellisten lisäksi elokuvan historia) Kollaasi-tekniikka

Kaikki edellä sanottu yhdistyy Godardin elokuvakäsityksessä = Montaasi

Tutkiva elokuva; elokuvallinen ajattelu Godardin teoreettinen kiinnostus elokuvaan, peruskysymyksen äärellä ’mitä elokuva on, tai mihin elokuva kykenee?’ Rajojen ylittämisen ja välillä olemisen filosofia Realistisen representaatio-käsityksen kritiikki

Godardin kiteytyksiä ”… elokuvassa ei ole sellaista asiaa kuin ‘kuva’, mutta on aina kuva ennen ja kuva, joka seuraa. Elokuvassa ei ole olemassa ajan välitöntä nykyhetkeä. Ei ole milloinkaan maanantaita. On aina joko sunnuntai tai tiistai. Maanantai on vain linkki kahden välillä. Ja kuva on juuri tämä linkki.” ”Kaikki elokuvassa on aina olemista kahden asian välillä.” ”Taide ei ole todellisuuden heijastumaa. Se on heijastuman todellisuutta.”

”Ei ole olemassa oikeaa kuvaa, on vain kuva ”Ei ole olemassa oikeaa kuvaa, on vain kuva.” (”Pas une image juste, juste une image.”) ”Elokuvassa on alku, keskikohta ja loppu, mutta ei välttämättä tässä järjestyksessä.” ”Elokuva ei ole unta tai fantasiaa. Se on elämää. En näe eroa elokuvien ja elämän välillä. Ne ovat sama asia.”

Vaikutteet, taustakonteksti 1950- ja -60 -lukujen elokuvallinen modernismi Globaali liike, elokuvakulttuurin nousu, kansalliset suuntaukset eri Euroopan maissa (esim. ranskalainen ja tsekkiläinen uusi aalto, uusi saksalainen elokuva) sekä muualla maailmassa Tekijän politiikka (la politique des auteurs), Cahiers du Cinéma – elokuvalehden kriitikot (mm. François Truffaut, Jean-Luc Godard, Jacques Rivette, Eric Rohmer) 1950-luvun Ranskassa André Bazin Alexandre Astruc

Tekijän politiikka (la politique des auteurs) : uusi elokuvan tekemisen strategia Elokuvantekijöiden persoonallinen tyyli, toistuvat elementit elokuvissa muodostavat tekijän elokuvallisen käsialan Ohjaajan merkityksen kohottaminen elokuvan todelliseksi tekijäksi Ohjaajan itsenäinen ja kokonaisvaltainen asema elokuvan tekemisen prosessissa

Alexandre Astruc (1947) ‘kamera-kynä’ (caméra stylo) Elokuvan noustava “spektaakkelin” tasosta “kielen” tasolle Elokuva vertautuu luovana ilmaisukielenä maalaustaiteeseen ja kirjallisuuteen, älyllisenä muotona filosofisen esseen kirjoittamiseen Elokuvallisen essee-muodon luominen

Montaasi Kuva/sana/ääni –kytkentöjen luominen leikkaamalla Fragmentaarisista osista syntyy kokonaisuuksia Ajattelun herättäminen Havaintojen suuntaaminen Assosioiva ajattelu Tunne/järki Merkitysten ja tulkintojen synnyttäminen

Montaasi - muoto joka ajattelee (Jean-Luc Godard) Elokuvallinen merkki on peilin kaltainen, imaginaarinen signifioija (Christian Metz), joka tuo symbolisessa muodossa esiin alitajunnan ja esikielellisen vaikutusta. Elokuvan runous on vapaata, epäsuoraa ja subjektiivista ilmaisua, joka yhtäältä ikuistaa todellisuutta, mutta on silti toisaalta tuon todellisuuden kirjoitettu muoto. (Pier Paolo Pasolini)

Vapaassa, epäsuorassa ilmaisussa ei ole kyse representaatiosta (jonkin esittäminen), vaan ruumiillisen ja aistimellisen ilmaisun väliintulemisesta kieleen (Deleuze & Guattari 1987) Audiovisuaalinen änkyttäminen – sarjallinen JA- konjunktioiden liike Godardin elokuvissa – käsitys elokuvallisesta olemisesta hajoaa kaksisuuntaiseksi liikkeeksi jonkin purkautumisen ja joksikin tulemisen (devenir) välillä

Näyte 1. Aviovaimo Pariisissa (Deux ou trois choses que je sais d’elle, 1967), 23.44-29.55 Näyte 2. Hullu Pierrot (Pierrot le fou, 1965), 52.00-57.18 Näyte 3. Iloinen tietäminen (Le gai savoir, 1969), 10.05- 17.30