Menopaussi ja suu Jukka H. Meurman Professori, ylilääkäri

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
Ylipaino on yksi keskeisimmistä terveysuhkista sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti. Selvitä suomalaisten ylipainon syntyyn vaikuttavia tekijöitä sekä.
Advertisements

MILLOIN STATIINIA NAISELLE ?
Ikäihmisen suun terveydenhoito
KANSANTAUDIT.
MUUT POF:in SYYT JA HOITO
Voiko luottaa A-streptokokki pikatestiin?
Leikkauspotilaan hyperglykemia
Diabetes s. 65 –
Maahanmuuttaja mielenterveyspalveluissa
Tules - Tuki- ja liikuntaelinsairaudet
Kuvien lähde:. Kuinka pitkä on pitkä? Subprime kriisi alkoi Yhdysvalloista elokuussa Se muuttui finanssikriisiksi lokakuussa Kreikkakriisi.
Valdekoksibin, parasetamolin ja deksa-
ECDC-infektiomääritelmien yleiset periaatteet
Verkkokalvon kostean ikärappeuman hoitomuodot
Mikrobiologian ryhmätehtävä
Tule-sairauksista aiheutuvaan työkyvyttömyyteen voidaan vaikuttaa
Ruusu Jenni Pajulahti.
Solun kemia BIOLOGIAN LAITOS, SEPPO SAARELA, 2010.
Kappale 18 Tartuntataudit leviävät mikrobin välityksellä eliöstä toiseen. Tartuntataudit leviävät pisaratartuntana tai kosketustartuntana. Mikrobit pääsevät.
Chapter 7: Control of microorganisms by physical and chemical agents
Oulu ALO-luokka 12kyl, 4pys Tuomari: Tytti Lintenhofer Kyl:
Kemi ALO-luokka 14 kyl, 3 pys Tuomari: Tytti Lintenhofer Kyl: 31, 26, 9, 3, 18, 20, 5, 13, 14, 4, 12, 14, 7,
Tutkimustulosten arviointi
Milloin papa / HPV-testi
Laadukkaita palveluja vaivattomasti Pohjois-Pohjanmaan maistraatti Oulun yksikkö Registration of foreign citizens.
Silja Runsten, vs ayl TYKS Addiktiopoliklinikka 723
Skitsofrenian epidemiologia
Aikuisen kirurgisen potilaan ravitsemus vuodeosastolla
Suomen Lääkäriliitto | Finnish Medical AssociationLääkärit Suomessa | Physicians in Finland Tilastotietoja lääkäreistä ja terveydenhuollosta 2014 Statistics.
HENKILÖHYGIENIA 4/9/2017
Organisational justice and health of employees: prospective cohort study M Kivimäki, M Elovainio, J Vahtera, J E Ferrie (2002)
Silja Runsten, vs ayl TYKS Addiktiopoliklinikka 723
Allergiat.
Tuki- ja liikuntaelinsairaudet
Severiina, Matilda, Antti ja Joona
Diabetes.
Sydän- ja verisuonitaudit
Laskimotukos ja hormonihoito
Sydän- ja verisuonitaudit
By Learning for Integration ry. Immigration issues in Finland: Somalis  Until the 1980s Finland was very much a homogenous society with only a few foreigners.
Terveydenhuollon palvelukeskus Hammashoito Miten tupakointi näkyy suussa?
Suun terveydenhuolto Rovaniemi. Järkevä työnjako Hammashoitajan tehtävänkuva → Hammashoitajat ja lähihoitajat vastaavat omalta osaltaan potilas- ja työturvallisuudesta,
SUUN KUIVUUS Alentunut syljeneritys johtaa suoja-aineiden määrän vähenemiseen ja suun kosteustasapaino häiriintyy.
IMMUNITEETTI puolustuskeinomme. Syöpäsolut ja mikrobit ovat uhkana elimistölle.
Sepelvaltimotaudin oirekuvat
Käden infektiot.
Ikäihmisen suun hoidon erityispiirteet Karies ja kiinnityskudossairaudet tyypillisiä suusairauksia iäkkäillä. Syitä? Puutteet omahoidossa, toimintakyvyn.
Keuhkokuume ja virtsatieinfektio
Vrt. Tartuntatautien osuus kuolinsyynä…
Lääkeaine Kemia.
Ruoansulatus-elimistön rakenne ja toiminta
Lääkekorvausoikeudet
Tietokanta-analyysin ja web - mittauksen yhdistäminen
Ruuansulatus Ihminen koostuu: vedestä, noin 63% painosta
Ulkoiset tapahtuma/sisäinen uhka
AINO LISÄMENOARVIO Edustajisto
Verensokerin säätely Veren glukoosi on pääasiallinen solujen energianlähde Elimistömme pyrkii pitämään verensokerin mahdollisimman tasaisena Säätely tapahtuu.
Näkyvyyttä tutkimukselle
Tules, diabetes, MBO ja keuhkosairaudet
Rintasyöpä.
Kpl 1-3 SOLU.
Tules - Tuki- ja liikuntaelinsairaudet
HIV -Mikä on human immunodefiency virus? -Miten se tarttuu?
EUGMS 2017: kuulumisia kongressista
NIVELREUMA Elena, Marie, Natalia.
Sairaanhoitaja Marja-Leena Nilsson, Jorvi
3-4 Terveyden ja sairauden historiaa
2-08 Elinmuutokset 1 1.
Silja Runsten, vs ayl TYKS Addiktiopoliklinikka 723
3-08 Suun terveys.
Esityksen transkriptio:

Menopaussi ja suu Jukka H. Meurman Professori, ylilääkäri Menopaussitutkimusseura Tampere 13.3.2009 Menopaussi ja suu Jukka H. Meurman Professori, ylilääkäri HY Hammaslääketieteen laitos HYKS Kirurginen sairaala Suu- ja leukasairauksien klinikka

Suu on tärkeä elin ihmisenä olemiselle…

Suu infektiolähteenä Suussa on runsas biofilmin muodostava ja varsin stabiili mikrobikasvusto Joukossa potentiaalisesti patogeeneja ja opportunistisia mikrobeja 1 mg hammasplakkia = 1011bakteeria >1000 lajia identifioitu

Suu infektiolähteenä Suusta mikrobit pääsevät verenkiertoon ja siten kaikkialle elimistöön ja laukaisevat yleisterveydelle haitallisia reaktioita.

Suun mikrobikasvusto Lajirunsaus Tiheä plakkikasvusto (biofilmi) Anaerobiset olosuhteet Opportunistisia ja pathogeenejä mikrobeja Hiiva-infektiot huonokuntoisilla potilailla Hiivakasvua Ei sokeria elatusaineessa Sokeripitoinen elatusaine Dieetti modifioi suun mikrobikasvustoa. Sokeri suosii Candida kolonisaatiota ja edesauttaa streptokokkien solunulkoista polysakkaridi synteesiä.

Suu on infektioportti elimistöön Tartuntataudit leviävät pärskimisen myötä Syljessä on miljoonia patogeeneja Entisaikojen sylkykupit keksittiin jotta tartuntatautien leviäminen estettäisiin Pot for spitting Plaque-doctors

Suuterveyden ja yleissairauksien välisiä tautimekanismeja Suu ja hammassai-raudet Yleissairaudet sydän verenkierto-elinsairaudet, tyyppi-2 diabetes Tupakointi Sosio-ekonomiset tekijät Tuntemattomat tautimekanismit Tulehdusprosessit, CRP, Fibrinogeeni, Immunologiset tautimekanismit; monosyyttien hypersensitiviteetti Ravitsemukselliset tekijät, kuidut, hiilihydrattiit Rasva-aineenvaihdunta, HDL, triglyseridit Dieetti

Suun puolustusfunktiot Suu ja hengitystiet ovat tärkein infektioportti elimistöön Suun puolustusmekanismit ovat ensilinjan puolustusta Moitteeton limakalvoterveys ja syljeneritys ovat suun tärkeimmät puolustusfuntiot Syljessä on sekä spesifejä (immunoglobuliinit) että epäspesifejä (esim. lysotsyymi) puolustusmekanismeja Oral epithelium Hormonireseptoreita myös suun limakalvoilla Vaihdevuosi-iässä tapahtuu fysiologinen syljenerityksen aleneminen Collecting saliva

Epämääräiset suuoireet Kuiva suu, xerostomia, hyposalivaatio (K11.7) Hyposalivaatio – objektiivinen mitattu suun kuivuus Kserostomia – subjektiivinen suun kuivuuden tunne Suupolte, syndroma burning mouth, glossodynia (K14.9) Suun ja vaginan limakalvo on mikroskooppisesti hyvin samankaltaista. Estrogeenireseptoreita on myös suun limakalvoilla ja sylkirauhaskudoksessa. Myös suun ja vaginan ”dyniat” ovat samankaltaisia.

Kuiva suu Leposylki: > 0.l ml /min Stimuloitu sylki: > 0.7 ml/min Mitataan potilaan ollessa rauhallisessa ympäristössä, istuvassa asennossa; potilas valuttaa kaiken erittyvän syljen koeputkeen ilman pureskelu tms. liikkeitä 5 - 15 min ajan. Potilaalle annetaan 2 g paraffiinivaha pureskeltavaksi (1 x sek). Erittynyt sylki kerätään koeputkeen 5 min ajan. Potilaan käyttämä lääkitys on tavallisin syy hyposalivaatioon

Burning mouth - suupolte Prevalenssi n. 3% Naisilla 7 x yleisempää kuin miehillä Useimmat potilaat menopaussi-iässä olevia naisia Etiologia tuntematon Diagnoosi kliininen, poissulkudiagnoosi (K14.6)

Burning mouth - suupolte Oire on jatkuva suussa tuntua polttava tai kirvelevä kipu johon ei liity mitään limakalvomuutoksia Vaihtelee lievistä tuntemuksista sietämättömään, invalidisoivaan kipuun Yleensä bilateriaalinen, usein kieleen paikallistuva Hormonikorvaushoito lieventää osalla potilaista menopaussi-iän suupoltetta mutta ei suinkaan kaikilla ja osalla potilaista se jopa pahentaa suuoireita

Menopaussi ja suuoireet Wardrop et al. (Oral Surg 1989;67:535-40): relationship between oral discomfort and menopause in 149 women; oral discomfort significantly higher in perimenopausal and postmenopausal women (43%) than in pre-menopausal women (6%). An association between oral discomfort and psychological symptoms in menopausal women. Volpe et al. (Maturitas 1991;13:1-5): oestriol improved subjective and objective symptoms in 12 out of 22 patients and conjugated oestrogens plus norethisterone in 7 out of 10 patients treated.

Menopaussi ja suuoireet Yalcin et al. (Oral Health Prev Dent 2006;4:227-33): 2-year follow-up study on 348 44-65 year old Turkish women of whom 23 % were using HRT showed that oral dryness was significantly less frequent among the hormone users than non-users (48.8 % vs. 68.3 %, p<0.05). Tarkkila et al. (Oral Surg 2001;92:276-80): 3173 women of which 46.8% (n = 1486) used HRT that the prevalence of burning mouth was 8.2% and xerostomia 19.9%. Climacteric symptoms predicted burning mouth. HRT increased the occurrence of burning mouth. HRT did not correlate with the occurrence of xerostomia.

HRT ja xerostomia Eliasson et al. (Arch Oral Biol 2003;48:511-7): HRT caused a significant increase in the labial saliva flow and the complaints of dry mouth reduced in 18 post-menopausal women during one year of oestriol use. Agha-Hosseini et al. (Maturitas 2009 in print): a case-control study on 38 menopausal women (41-77 years old) with oral dryness feeling, and on 38 controls without the symptom. Significantly lower salivary beta-estradiol concentrations and output of the hormone among the cases than controls. …vain kokeilemalla tietää kuinka potilas reagoi hormonikorvaushoitoon- tulevaisuudessa geeniprofilointi?

Oral health and menopause Assessed for eligibility n=249 Assigned to study n=238 Not meeting inclusion criteria n=11 Drop-outs n=45 Followed up to two years n=193 Excluded due to change of medication n=32 Continued with assigned protocol for two years n=161 HRT n=106 Non-HRT n=55 Ei eroa sairastuvuudessa HRT ja non-HRT ryhmien välillä 2-vuoden seurannassa. HRT ryhmä kävi useammin hammaslääkärissä ja sai enemmän paikkoja hampaisiin! Ovatko HRT:n valinneet yleisesti terveystietoisempia? Tarkkila et al. Clin Oral Invest 2008;12:271-77

Syövän esiasteet erytroplakia punajäkälä leukoplakia

Suun limakalvosairaudet - suusyöpä Kielisyöpä

Take home message: Suuoireiden hoito Diagnoosi – tarvittaessa sieniviljelyt* ja koepala. Ehkäisevä hoito on parasta hoitoa. Päivittäisen, moitteettoman suuhygienian ylläpito. Sokerin käytön minimoiminen. Suun kosteudesta huolehtiminen, kuivasuisilla riittävän juomisen korostaminen (1- 1.5 l/vrk), pilokarpiini 5 mg tabl ääritapauksissa (Salagen®). Limakalvojen voitelu (ruokaöljy, kaupalliset valmisteet, hapanmaitotuotteet). Menopaussi-ikäisillä HRT saattaa auttaa. Vaikeimmissa tapauksissa antidepressantit ja/tai muu kroonisen kivun lääkehoito (karbamatsepiini, lamotrigiini). *Vain runsas löydöksiin sopiva sienikasvu kannattaa hoitaa sienilääkkeillä.

Meurman-Murtomaa-Le Bell-Autti (toim.) Therapia Odontologica Hammaslääketieteen käsikirja kirja CD-ROM terveysportti

The menopause and oral health Meurman JH, Tarkkila L, Tiitinen A (in print) Katsausartikkeli aiheesta on tulossa 2009…

Kiitos – Tack ! HYKS Kirurginen sairaala, Suu- ja leukasairauksien klinikka PL 263, Kasarmikatu 11-13, 00029 HUS, puh. (09) 471 88327