TUTKINTOTOIMIKUNTA TEHTÄVÄT JA TOIMINTA Tutkintotoimikuntien järjestäytyminen www.oph.fi
TUTKINTOTOIMIKUNNAN ASEMA Tutkintotoimikunnat ovat lakisääteisiä luottamushenkilöelimiä hoitavat julkista tehtävää toimivat virkavastuulla jäsenet toimivat toimikunnassa oman toimensa ohella
TUTKINTOTOIMIKUNNAN ASETTAMINEN Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 631/98 7§: Opetushallitus päättää tutkintotoimikuntien toimialoista ja -alueista Opetushallitus asettaa tutkintotoimikunnat enintään kolmeksi vuodeksi enintään yhdeksän jäsentä toimikuntaan voidaan nimetä jäsenten lisäksi myös pysyviä asiantuntijoita
TUTKINTOTOIMIKUNNAN KOKOONPANO Jäsenet ovat työnantajien, työntekijöiden, opettajien ja itsenäisten ammatinharjoittajien edustajia työnantajien ja työntekijöiden edustajia yhtä monta jos jäsen eroaa kesken toimikauden, Opetushallitus nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi Ilmoitus eroamisesta Opetushallitukselle sekä sille taholle (järjestölle), jota jäsen on edustanut tutkintotoimikunnassa
TUTKINTOTOIMIKUNTA JA SEN TOIMINTA A 812/1998, 2 § valitsee keskuudestaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan sekä sihteerin toimikunnan toimikaudeksi tutkintotoimikunta voi esittää Opetushallitukselle toimikunnan ulkopuolisen sihteerin nimittämistä tutkintotoimikuntaan voidaan tarvittaessa nimittää ulkopuolisia asiantuntijoita
TUTKINTOTOIMIKUNTAA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖ Laki ja asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (L 631/1998, A 812/1998) Hallintolaki (L 434/2003) Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (L 621/1999)
TUTKINTOTOIMIKUNTAA KOSKEVAT OPH:N MÄÄRÄYKSET JA OHJEET Näyttötutkinnon perusteet (määräykset) Näyttötutkinto-opas Näyttötutkintojen järjestämissopimusohje(2/440/2006) Henkilökohtaistamismääräys (43/011/2006) Todistukset näyttötutkinnoista, näyttötutkintoon valmis-tavasta koulutuksesta, näyttötutkintoon valmistavasta oppisopimuskoulutuksesta sekä erotodistus ja todistus suoritetuista opinnoista (OPH:n määräykset ja ohjeet 2010:2) Näyttötutkintojen tutkintomaksujen tilittäminen opetushallitukselle –määräys (1/011/2006) Tutkintotoimikuntien arkistointiohjeet (4/012/2003)
TUTKINTOTOIMIKUNNAN TEHTÄVÄT Tutkintotoimikunnat (L 631/1998, 7 §) vastaavat näyttötutkintojen järjestämisestä ja valvonnasta toimivat Opetushallituksen yhteydessä sopivat näyttötutkintojen järjestämisestä koulutuksen järjestäjien ja tarvittaessa muiden yhteisöjen ja säätiöiden kanssa
TUTKINTOTOIMIKUNNAN TEHTÄVÄT sopia näyttötutkintojen järjestämisestä koulutuksen järjestäjien ja tarvittaessa muiden yhteisöjen kanssa, joilla on riittävä asiantuntemus näyttötutkintojen järjestämiseen tehdä sopimuksia siten, että tutkintoon osallistuville on tarjolla riittävä määrä tutkintotilaisuuksia seurata, että maksut tutkintoon osallistuville ja koulutuksen järjestäjille ovat kohtuullisia vahvistaa tutkintosuoritukset seurata näyttötutkintojärjestelmän toimivuutta omalla alallaan
TUTKINTOTOIMIKUNNAN TEHTÄVÄT Näyttötutkinnon järjestämissopimukset (L 631/1998) Tutkintotoimikunta sopii näyttötutkintojen järjestämisestä koulutuksen järjestäjien ja tarvittaessa muiden sellaisten yhteisöjen ja säätiöiden kanssa, joilla on riittävä asiantuntemus näyttötutkintojen järjestämiseen Sopimuksia tulee tehdä siten, että tutkintotilaisuuksia on tarjolla riittävä määrä Maksujen sekä tutkinnon suorittajille että koulutuksen järjestäjille tulee säilyä kohtuullisina
NÄYTTÖTUTKINTOJEN JÄRJESTÄMISSOPIMUS JA NÄYTTÖTUTKINNON JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA Näyttötutkinnon järjestämissopimus ja sen liite näyttötutkinnon järjestämissuunnitelma Näyttötutkinnon järjestämissopimuksen sisältö (A 812/1998, 5 §) Näyttötutkinnon järjestämissuunnitelman, ohje järjestämissuunnitelman laatimiseksi, luku 4.6.2, Näyttötutkinto-opas, OPH, luku 4.6.2
NÄYTTÖTUTKINNON JÄRJESTÄMISSOPIMUS JA NÄYTTÖTUTKINNON JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA Näyttötutkinnon järjestämissuunnitelma on järjestämissopimuksen sitova liite, johon sekä näyttötutkinnon järjestäjä että tutkintotoimikunta sitoutuvat Tutkintotoimikunta ei tarkista yksittäisille tutkinnon suorittajille laadittuja henkilökohtaistettuja suunnitelmia muuten kuin ajoittain ”pistokokein” näyttötutkintotoiminnan laatua valvoessaan
TUTKINTOTODISTUKSET Tutkintotodistukset (L 631/1998, 7a §) tutkintotoimikunta antaa tutkintotodistuksen henkilölle, joka on hyväksytysti suorittanut kaikki tutkinnon osat tutkinnon osan suorittamisesta annetaan todistus pyydettäessä Tutkintotodistuksiin merkittävistä tiedoista säädetty asetuksessa (A 812/1998, 6 §) OPH:n todistusmääräys (OPH:n Määräykset ja ohjeet 2010:2) Tutkinnon järjestäjä kirjoittaa todistukset ja vastaa niiden oikeellisuudesta
TUTKINTOJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN tutkintotoimikunnan tehtävänä on laissa mainittujen tehtävien lisäksi seurata näyttötutkintojärjestelmän toimivuutta omalla alallaan tehdä tarvittaessa järjestämisen kehittämistä koskevia aloitteita
TUTKINTOTOIMIKUNNAN KOKOUKSET Tutkintotoimikunta kokoontuu puheenjohtajan tai hänen ollessaan estyneenä varapuheenjohtajan kutsusta Toimikunta on päätösvaltainen, kun saapuvilla ovat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja vähintään puolet muista jäsenistä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä jos äänet menevät tasan, puheenjohtajan mielipide ratkaisee jos äänet menevät tasan henkilövalinnoissa, arpa ratkaisee
HALLINTOLAKI Hyvän hallinnon oikeusperiaatteet tasapuolisuus - yhdenvertaisuus tarkoitussidonnaisuus – lain mukaisiin tarkoituksiin puolueettomuus – esteellisyyden huomioon ottaminen suhteellisuus – toimet oikeassa suhteessa päämäärään luottamuksensuoja – päätösten ja toiminnan johdonmukaisuus kohtuullisuus – kohtuullistaminen ja oikaisut
HALLINTOLAKI JA JULKISUUS asianmukaiset palvelut: nopeus, joustavuus ja yksinkertaisuus asiakkaiden neuvonta asiakirjat julkisia tiedottamisvelvollisuus käsittely ei julkista esteellisyys
VIRKAVASTUU JA ESTEELLISYYS Tutkintotoimikunnan jäsenet toimivat virkavastuulla Esteellisyyteen sovelletaan hallintolain (434/2003) 27 – 29 §:ien säädöksiä asianosaisuus (itse tai läheinen) palvelussuhteessa asianosaiseen luottamus puolueettomuuteen vaarantuu monijäseninen toimielimen jäsenen esteellisyyden ratkaisee toimielin esteellisyyttä koskevaan päätökseen ei voi hakea oikaisua tai muutosta
TUTKINTOTOIMIKUNTIEN KÄYTÄNNÖN TOIMINTA Tutkintotoimikuntien toiminta rahoitetaan tutkintomaksuilla (v. 2010 50,5 euroa/tutkinnon suorittaja) Opetushallitus vahvistaa tutkintotoimikunnalle vuosittaisen määrärahan, toimikunnan puheenjohtaja vastaa siitä, että määrärahaa ei ylitetä Tutkintotoimikunta suunnittelee sen mukaan toimintansa Tavanomaista suuremmat kulut sovittava OPH:n yhteyshenkilön kanssa (tutkinnon järjestäjille pidettävät seminaarit, matkat ja mahdolliset muut kustannukset) Opetushallitus huolehtii toimikuntien maksuliikenteestä, kirjanpidosta ja arkistoinnista
TUTKINTOTOIMIKUNTIEN KÄYTÄNNÖN TOIMINTA Puheenjohtaja hyväksyy kaikki jäsenten tavanomaiset kulut , myös matkalaskut, varapuheenjohtaja puheenjohtajan kulut kuluraportti kuukausittain OPH:sta Suunnitelma näyttötutkintojen järjestämissopimusten toteutumisen valvonnasta toimikauden alussa
TUTKINTOTOIMIKUNTIEN KÄYTÄNNÖN TOIMINTA Tutkintotoimikunnan kokoontuminen Optima -kokousalustan käyttö rutiinikokouksissa Optima-käyttäjätunnukset: tim.lamminranta@oph.fi nk. fyysiset kokoukset, kun asiat edellyttävät keskustelua ja pohdintaa, esim. järjestämissopimusasiat tehokas asioiden valmistelu kokouksia varten tiedottaminen tutkinnon järjestäjille OPH:n internet-sivujen kautta internet-sivuille vietävä materiaali Opetushallitukseen tutkintotoimikunnat@oph.fi Internet-sivujen ajantasaisuuden seurantavastuu tutkintotoimikunnalla
TUTKINTOTOIMIKUNNAN WWW-SIVUT (www.oph.fi/nayttotutkinnot) Ajankohtaista: uutiset, tutkinnon järjestäjille järjestettävät tilaisuudet , uudistuneet tai uudet tutkintojen perusteet, ym. Kokousaikataulu ainakin puolen vuoden jaksoissa Kokouspöytäkirjat (päätöspöytäkirjat) Lomakkeet Toimikunnan antamat tarkentavat pysyväisohjeet tutkintojen järjestämiseen liittyvistä asioista Näyttötutkintojen järjestämissopimuksen hakeminen tutkintotodistukset Arviointitietojen toimittaminen tutkintotoimikunnalle Tutkintotoimikunnan jäsenten yhteystiedot
TILASTOTIETOJA TUTKINTOTOIMIKUNNISTA 152 tutkintotoimikuntaa kaksikielisiä 134 suomenkielisiä 12 ruotsinkielisiä 6 Jäseniä tutkintotoimikunnissa n. 930 naisia 40% miehiä 60%