Kehitysvammainen terveyskeskuksen potilaana

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
Perusterveydenhuolto 2012
Advertisements

Kevät on se hankalaa kun jäät sulaa keväällä koemme todellista jääpulaa avantoa ei ole silloin missään minne mennä lämpimissään.
Sama keho ja sama pää koko elämän
Yhdessä työkyvyn tukena – TELAn koulutuskiertue
Ylipaino on yksi keskeisimmistä terveysuhkista sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti. Selvitä suomalaisten ylipainon syntyyn vaikuttavia tekijöitä sekä.
Hampuri, Saksa Löytää suunta, joka mahdollistaa Lions Clubs Internationalin saavuttavan sen täyden potentiaalin kansainvälisenä.
Turun Psykiatria Aikuisten avohoito
KANSANTAUDIT.
kuntayhtymänjohtaja Timo Tolppanen
Jumalan kanssa.
Univaje.
Marjan tarina keskikokoisessa kaupungissa
Hannu Virtanen Selkokielen tarvearvio 2014
Näpäytä hiirtä nähdäksesi diat...
Medinet- hoitopalvelu siellä missä potilas on
KANSANTERVEYS TERVEYSTIETO 2011.
Työkaluja ajokyvyn arviointiin
Mukavaa ja terveellistä elämää?
LIIKUTTAVAN HYVÄ HENKILÖKUNTA Hämeenlinna
Joulututkimus Tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten jouluun liittämiä ajatuksia Stressiä aiheuttavat tekijät Lahja toiveet ja ajatellut joululahjat.
Anne Eronen-Lindeblad
Lastensuojelun asiakkaat (kriteeri: lapsen kasvu/kehitys tai terveys vaarassa, välitön ls-tarve) vanhemman/huoltajan päihteiden käyttö (lapsen hoito vaarantuu,
Syömishäiriöiden hoito OYS:n Psykiatrian klinikassa
Psykologi- ja perheneuvontapalvelut. Esityksen otsikko tähän Etunimi Sukunimi Terveyskeskus - johtava ylilääkäri Avohoidon ylilääkäri Keskitetyt.
Neuropsykologin rooli aivovammakuntoutuksen eri vaiheissa
”Jos voit avata solmun kielelläsi, miksi käyttää siihen hampaita?”
KODIN JA KOULUN PÄIVÄ Rehtorin aamukaffe –tilaisuus;
Katsotaan, sanoi lääkäri!
Lastensuojelu nuoren tukena
4-vuotiaan lapsen havainnointi neuvolassa
Kappale 21 Kansantaudit ovat väestössä yleisiä sairauksia. Näiden ehkäisy tuottaa suuria säästöjä terveydenhoitokuluissa. Suomalaisten kuolinsyyt kuvassa.
TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIN NÄKÖKULMA
Sairaalakoulu osana Kellokosken nuorisopsykiatrista hoitopolkua
Luki- ja oppimisvaikeuksien neurologista taustaa; tiivistelmä
Sote -uudistus – missä mennään, miten & millä eteenpäin?
Keuhkojen Röntgenkuvaus
Päihde- ja mielenterveystyö kuntoutujan näkökulmasta
OPPIMISVAIKEUDET Ylivoimaisesti yleisin oppimisen vaikeus on luki-vaikeus. Sen vaikea muoto on dysleksia. Noin 10 % koulutulokkaista tarvitsee yksilöllistä.
Mielenterveyden häiriöt
Tuki- ja liikuntaelinsairaudet
Osteoporoosi Sarita ja Marleena.
Oppimisryhmien kuulumisia. Oppimisryhmät Ryhmä 5 Tehotytöt Team Trinity Rämmät JASS Team 75% Integrointi-pantterit.
Matti, Atte, Olli ja Jasmin
Ops seminaari Askola.
DOWNIN SYNDROOMA. MITÄ DOWNIN SYNDROOMA TARKOITTAA? Downin syndrooma on yleisin kehitysvamman aiheuttaja ja Suomessa Downia sairastavia on n henkilöä.
D IABETES JA MBO T EKIJÄT : M ATIAS, M IKKO JA H ENRIK.
IHMISEN FYYSINEN KASVU, KEHITYS JA HYVINVOINTI Materiaali: Minna Sipponen Opettaja: Mari Tero
Kansantaudit Tartuntataudit
Tuki- ja liikuntaelinsairaudet
PROMOOTIO JA PREVENTIO, VÄESTÖSTRATEGIAT
Kuvat: Hoitotiivistelmä © Savon Vammaisasuntosäätiö/TEPA-projekti |
( TE3 NÄKÖKULMIA TERVEYTEEN Hurtig
Sairaudet ja niiden ehkäisy Yleisesti kansanterveydestä.
LASTENNEUROLOGIA poliklinikka ja päiväsairaala rakennus 45 TERVETULOA.
1. MITÄ TERVEYS ON? TERVEYSTIETO 7. Piirrä vihkoosi ajatuspilviä. Kirjoita ajatuksesi jatkamalla lauseita. Terveys on… Terveys on kuin…
Yhteydenotto omahoitajaan: Hoitosuunnitel- masta sopiminen Yhteydenotto omahoitajaan: Hoitosuunnitel- masta sopiminen Valmistautuminen vastaanotolle Valmistautuminen.
1. SUOMALAISET KANSANTAUDIT TERVEYSTIETO 9. MITÄ SAIRAUKSIA MUISTAT? KIRJOITA TAULULLE  Millä eri perusteilla sairauksia voidaan ryhmitellä?  Missä.
Muistisairaudet dementia ja Alzheimer. Miten syntyy ja mitkä tekijät vaikuttavat? Dementian yleisin syy on alzheimerin tauti (yli 50%) tai vaskulaarinen.
Petra Suonio  MISTÄ NÄKÖKULMASTA ARVIOIT LAPSEN KEHITYKSEN PULMIA?PIDÄTKÖ NIITÄ ENSISIJAISESTI VAIKEUKSINA VAI LAPSEN OMINAISUUKSINA?
RAUMAN KAUPUNGIN KOULUPSYKOLOGIEN TYÖNKUVA
7 Itsehoito ja hätäensiapu
ASIAKKAAN JA POTILAAN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET
Osteoporoosi (luukato)
Epilepsialiiton näkemyksiä erikoissairaanhoidon keskittämisestä
ORTOPEDINEN HOITOTYÖ.
Opintopsykologi Katja Hietanen
Opiskeluhuollon palvelut
KOULUTERVEYDENHUOLLON TEHTÄVÄT Oppilaan terveyden ja hyvinvoinnin
Keitele, Pielavesi, Tervo, Vesanto
MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT
Esityksen transkriptio:

Kehitysvammainen terveyskeskuksen potilaana Marja-Leena Hassinen 22.1.2013

Potilas/asiakas/kohtaaminen Tk osaa kohdata erilaisia ihmisiä: -lapsia: rauhallisesti, vakaasti, lämpimästi- huoltaja vastaa hoidosta -vanhuksia: monisairas? tarvitaan aikaa kokonaisuudelle. Kunnioitusta -huonokuuloisia ja -näköisiä, heikosti liikkuvia, suomea puhumattomia Kaikkea tätä voi soveltaa kevaväkeen!

Kehitysvammaisia on moneksi Älyllinen vamma on vain yksi piirre ihmisessä: jos ei olisi nämä geenit, ei olisi tämä Lauri tai Laura. Kärsiikö hän Downin oireyhtymästä? They are like anybody, but more so

Kehitysvammainen ei ole tavis Vähän heitä on, alle 1% väestöstä monen monta etiologiaa, useimmat geneettisiä, varhaisia- yhä useammalla on täsmädiagnoosi ja lopuille pitäsi etsiä . PERHE TIETÄÄ, yleensä Ns. lisävammat tavallisia Taso: aikunen gravis-tasoinen ei ole 5v lapsi- toisaalta ei pidä vaatia liikaa

Miksi tk (ehkä) oudoksuu? Ulkonäkö Kommunikaatio Arvaamattomuus, väkivaltaisuus? Paksut paperit/ puuttuvat esitiedot

They are like anybody, but more so

ÄLYKKYYTTÄ ON… järkeily suunnittelu abstraktinen eli käsitteellinen ajattelu kyky ratkaista ongelmia oivaltaminen kokemuksesta oppiminen

eli älykkyysosamäärä alle 75 1: ÄLYLLINEN KEHITYSVAMMA : OSAMÄÄRÄ KAKSI STANDARDIPOIKKEAMAA KESKIMÄÄRÄISESTÄ TAI VÄHEMMÄN eli älykkyysosamäärä alle 75

Kehitysvammaisuustasot alle 3 vuotta alle 20 syvä/ profunda 3-6 vuotta äo 20-34 vaikea/ gravis 6-9 vuotta äo 35-49 keskiasteinen / moderata “kehitysikä” 9-12 vuotta äo 50-74 lievä/ levis

2: KEHITYSVAMMA ILMENEE KEHITYSIÄSSÄ ELI ALLE 18- VUOTIAANA

Adaptiiviset taidot vastavuoroinen kommunikaatio lukeminen, kirjoitus,lukumäärä/ raha oman toiminnan ohjaus omanarvontunto, kyky tuntea vastuuta toisesta henkilöstä niukka höynäytettävyys lakien ja sääntöjen noudattaminen käytännölliset päivittäiset taidot AAMR 2002

Lastenneuvola ja kouluterveydenhoito oma terveydenhoitaja ei kuulu ”vammaispiireihin” vaan kotipiiriin esillä kaikille lapsille yhteiset asiat esillä arkiset kysymykset näkyvissä tavissisarukset – erikoislapsen asema perheessä?

Lastenneuvola ja kouluterveydenhoito yleisiä ja yhteisiä asioita Kasvu, näkö, kuulo ravitsemus/ ruokailu suolen toiminta, kuivaksi oppiminen uni tulehdukset, allergiat ROKOTUKSET

Kehitysvammaneuvola/ESH Ehkä lastenneurologinen poliklinikka ? tuo monen ammattiryhmän spesiaalitietoa kehityksestä ja kuntoutuksesta kuntoutujalle, omaisille, tarhaan, kouluun, iltapäivähoitoon, sijaishoitoon yhdessä tehtäväksi esimerkki: kommunikaatio kuuluu kaikille

Kehitysvammaneuvola 2 koulupsykologin tai –kuraattorin työnjako kv- psykologin, lääkärin ja LPSY kanssa oppimisvaikeuksissa, mielialan ja käyttäytymisen pulmissa

Kehitysvammaneuvola 3 etiologisen diagnoosin mukaiset liitännäisvammat ja terveysuhat aistitoiminnot erityisen tärkeät oppimisen ja elämän laadun kannalta neurologisia ja psykiatrisia pulmia

lisävammoja on paljon kehitysvammaoireyhtymiin liittyvät lääketieteelliset erityisongelmat diagnoosikohtaista tietoa ja mahdollisuus ennakoida ja hoitaa kokemukseen perustuen

Lisävammoja 2 (epilepsia1) autistisen kirjon sairaudet: onko 70% kehitysvammaisia? näkö- ja kuulovammat, synnynnäiset ja myöhemmät; aistiyliherkkyydet tarkkaavuushäiriöt; spesifiset oppimisvaikeudet cp-vammat; muut liikuntaelinongelmat kommunikaation erityisongelmat

Aikuiset kehitysvammaiset akuuttivastaanotolla tavataan! itse ja huoltajat sanovat terveydentilasta: ”ihan hyvä” ellei ”erinomainen” MUTTA 60 % useita vammoja tai sairauksia 47% vaivoja aiheuttava neurol. tai psykiatrinen ongelma, maha, iho, sydän viimeisen 6kk aikana 30 % vakilääkitys, jotain jostain joskus alettu

miksi tutkia terveydentilaa? maailmalla on kartoitettu terveyttä pienet aineistot, laajat ikä- ja tasoerot- satunnaiset otokset (Down yliedustus)‏ yleensä heikonlaisia tutkimuksina yhtäpitävät tulokset: liki kaikkea tautia löytyy kehitysvammaisilta enemmän kuin keskiväestöltä ja ikää myöten yhä enemmän!

Aikusella kehitysvammaisella Ei ole armeijan terveystarkastusta ja rokotuksia Ei ole työterveyshuoltoa? Ei ole tarvetta äitiysneuvolan terveysohjaukseen? ON KANSANTAUDIT SIINÄ KUIN MUILLAKIN: PAINO NOUSEE

kansantaudit kohtaavat kaikkia ylipainoisuus lisääntyy, samalla verenpainetauti, tyypin 2 diabetes, rasvametabolian taudit tuki- ja liikuntaelinongelmat tupakointi niukanlaista, mutta oluen kulutus kasvamassa; huumeita ei näy toistaiseksi...

kansantaudit kohtaavat kaikkia ylipainoisuus lisääntyy, samalla verenpainetauti, tyypin 2 diabetes, rasvametabolian taudit tuki- ja liikuntaelinongelmat tupakointi niukanlaista, mutta oluen kulutus kasvamassa; huumeita ei näy toistaiseksi...

Aikuiset kehitysvammaiset2 paino, verenpainetauti, rasvat, MBO, diabetes, kihti näkö: ikänäkö, kaihi, glaukooma yli 55v Down, iso hollantil. aineisto: näkövamma 66% (ikäverrokit 1,4%)‏ sokeus 39% ( 0,5%)‏ harvaa pulmaa huoltaja osasi epäillä

Aikuiset kehitysvammaiset3 Ikääntymiseen liittyvä kuulonalenema kohtasi kehitysvammaisen keskimäärin 10 ikävuotta, Down-henkilön 30 vuotta aikaisemmin kuin keskiväestön Kuulovamma todettiin kaikilla yli 60 v Downeilla.  

Aikuiset kehitysvammaiset4 osteoporoosi ja murtumat : esiintyy runsaasti; syitä hypogonadismi, epilepsia- ym lääkkeet, liikunnan ja ravinnon puutteet, keliakia? tässäkin terveyskasvatuksen ja ennaltaehkäisyn paikka

Aikuiset kehitysvammaiset 5 kilpirauhasen sairaudet- niitä aina sopii epäillä, TSH on hyvä ja halpa gynekologiaa: kuukautishäiriöt; ehkäisy; menopaussioireet, HRT? mammografia tai UÄ- tutkimus tarpeellinen myös kv-naisille ( Papa soveltaen) suun terveydenhoito: määräajoin

Aikuiset kehitysvammaiset6 ruuansulatuskanavan ongelmia on paljon: GER, heliko, mahahaava, akalasia ummetus keliakia ripuli- spes. koliitit ja monta muuta syytä

kehitysvammaiset 7 Vamman/ puutoksen ohi: Katse elämään, sillä mennään, mitä on. Asianomainen itse(kin) määrittelemään, missä asioissa on tuen/ täydennyksen tarvetta! Terveys: Katse terveyteen ja sen omaan edistämiseen, vaikka sairauksia ja hoitotarvetta myös paljon Asiakkaan kunnioitus hoitotyössä!