Kalvo 1 Ammatillisen huippuosaamisen toteutuminen, jatkotutkimuksen suuntaviivoja (2009-2011) Petri Nokelainen Ammattikasvatuksen.

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
M M o o V V E E Ammatillisen huippuosaamisen mallintaminen Modeling Vocational Excellence.
Advertisements

Atto ja avaintaidot työssä oppien? Sirkka Hulkkonen.
Petri Nokelainen Kasvatustieteiden yksikkö
”Siellä minä olen heidän keskellään”
Huippuosaamisen mallintaminen
Mistä on ammatilliset huippuosaajat tehty
KANDIRYHMÄ Oppiminen ja ohjaaminen
Tutkimus- ja kehittämisprosesseja keväällä 2012 Heikki Hannula.
Täydennyskoulutus Yhdessä tekemällä – hanke 2010
Kohti MOMENTS-metamallia – lähtökohtia ja periaatteita verkko-opetuksen suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin tueksi Miika.
Laajennetun työssäoppimisen kokeilut Sirkka Hulkkonen
Opetus ja kansainvälisyys toimivaksi kokonaisuudeksi
Kansainvälistä joustavaa oppimista ITK, Aulanko Education and Technology Transfer Division, CERN Switzerlandhttp://cern.ch/webuniversity.
Vakka Verkostoon – Vanhustyön koulutuksen kehittäminen ja arviointi Seminaari Tampere.
Tutkintosuoritusten arviointi
Luonnontieteen opettajien ajatuksia nanotieteen opetuksesta
Mauri Vintola ja Juha Salminen Yhdistysfoorumi , Nokia.
Kirsi Peltonen Graduaiheita Syksy 2012 Kirsi Peltonen
Kliinisen hoitotyön asiantuntijuus
S09-10 Onki-palvelut verkkoportaalissa Spring 2009 Erik Fallenius.
Syrjinnän sosiaalipsykologiset vaikutukset
PETS Leppävaaran Laurea Tervetuloa – Välkommen – Welcome Rehtori Pentti Rauhala, Laurea.
Ontologia Hanna Hirvonen. Käsite Ontologia ● Peräisin filosofiasta oppi olevaisesta ● Kuvaus tarkasteltavan sovellusalueen käsitteistä ja niiden välisistä.
1 Finnish Science in International Comparison: A Bibliometric Analysis Annamaija Lehvo & Anu Nuutinen Academy of Finland.
Työllistymistä vaikeuttavia tekijöitä ei oman alan työ- tai harjoittelukokemusta liian kapea tutkinto liian pitkä opiskeluaika ei käsitystä mihin tutkinnolla.
University of Helsinki3/29/2015 Erilaisuus kasvatuksessa Comenius-projektin tutkimuksien esittelyseminaari Professori Kirsi Tirri Käytännöllisen.
The Objective of e-Xcellence The project goal is to set a standard for Quality in e-learning. The main objective of the project is to contribute to the.
Suomen Lääkäriliitto | Finnish Medical AssociationLääkärit Suomessa | Physicians in Finland Tilastotietoja lääkäreistä ja terveydenhuollosta 2014 Statistics.
E ”The future is already here— It is just unevenly distributed.” William Gibson.
Study Group -opintopiiri yhteistoiminnallisen oppimisen tukena (A080011) Tiina Laajala.
Jari Hautamäki LLP/Erasmus/Virtual Campus... Edinet-hakemus R&D PRojects at the of year 2005 Active Projects JYVÄSKYLÄ UNIVERSITY OF APPLIED.
1 European Commission Agora ICT-foorumi, Jyväskylä, Olli Rehn Euroopan komission jäsen Kasvu ja työllisyys Euroopan unionin haasteena.
Customer projects integrated within curriculum at Media Engineering programmes Erkki Rämö EVTEK University of Applied sciences R&D Seminar Case:
Avaussanat – UCEF Markku Markkula: Yliopistollisen aikuiskoulutuksen erityishaasteet Taloudellinen perusta on saatava kestäväksi –Nykyiset markkinat.
(Luento)-opetuksen aktivointikeinot Pekka Makkonen
Oppimisen ohjaus lähikehityksen vyöhykkeellä verkko-oppimisympäristössä Tutkimussuunnitelma Tero Paakki.
Kysymyksenasettelun avulla luovaan ongelmanratkaisuun matematiikassa
Kestävän kehityksen ja ympäristökasvatuksen didaktiikka Mauri Åhlberg FLS Biologian ja kestävän kehityksen didaktiikan professori Helsingin yliopisto.
Natural Europe Winter School Yleisesittely. Keywords: natural history, environmental education, informal education, educational pathways, learning in.
1 Tästä monis1teesta Tämä moniste kattaa syksyn 2004 tentittävän ITK-211 kurssin materiaalin. Moniste on myös hyödyllinen kurssin harjoitustyötä (ITK-212)
Agora Cnterin monitieteellisen tutkimuksen toimintaympäristö Jyväskylän yliopistossa AGORA CENTER MATEMAATTIS- LUONNONTIETEET INFORMAATIO- TEKNOLOGIA TALOUSTIETEET.
Suomalaisen ammatillisen koulutusosaamisen vienti
Callidus-tutorointi pähkinänkuoressa
Viestinnällinen kieltenopetus (CLT)
© 2010 Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry. IVETA International conference 2014 Helsinki 19 – 21 August 2014 St. Petersburg 22 – 23 August 2014.
Yhteistyössä Suomen Olympiakomitea ja Adecco Finland.
Opiskelupaikan valinta ja opintojen imu Tiina Lindblad Itä-Suomen yliopisto.
Yrittäjyyden ja muiden tulevaisuuden taitojen edistäminen nykykoulussa Juho Norrena Yrittäjyyskasvatus Seinäjoki.
Perustietoja Luokka-asteet 1 – 9 = yhtenäiskoulu NYT: 650 oppilasta, koulu kasvaa voimakkaasti Oppilasmääräarvio: syksy 2013/750, syksy 2014/> opettajaa.
TOMY/H3-jakson artikkelit kl 2017 opetuskokeilun suunnitteluun (artikkelit myös Moodlessa liitetiedostoina) Tutustu johonkin tutkivan oppimisen lähestymistapaan.
GEN4FIN - SAFIR 2010 GEN4FIN toimii SAFIR2010 kyljessä, tavoitteet osin lomittain ja päällekkäin. Gen4:ssä uusien konseptien tutkimus on nyt "R&D-vaiheessa"
Major practical purposes Forms of research knowledge
BIOLÄÄKETIETEEN koulutusohjelma
Löytöretki toiseen maailmaan –seminaari Jyväskylän ammattiopisto
Ready, steady....GO & GET INTERNATIONAL Kansainvälisyys on taitolaji
Scientific/artistic competence; what does the student know in theory.
YLIOPISTOTENTTI / UNIVERSITY EXAM
Volume 192, Issue 1, Pages (July 2014)
ARCTIC MATERIALS TECHNOLOGIES DEVELOPMENT
Vesikemian Professori
" Opettajan näkemys korkeakoulujen IT-palvelusta "
Probability models and decision analysis : introduction
Probability models and decision analysis : introduction
APA-tyyli Petri Nokelainen
BIBLIOMETRIIKKASEMINAARI 2017
Anna Alftan Heikki Hannula
BIOLÄÄKETIETEEN koulutusohjelma
Taiteilijoiden kanssa työskentely Yhteisöprojekteissa
DI-opiskelijoiden yrittäjyysasenne - yrittäjyyskompetenssien arviointi Y-foorumi Perustuu Y-foorumiin lähetettyyn abstraktiin: Assessment.
KOMMENTTEJA ITÄ-SUOMEN MENESTYSTEKIJÖIHIN
Esityksen transkriptio:

Kalvo 1 Ammatillisen huippuosaamisen toteutuminen, jatkotutkimuksen suuntaviivoja ( ) Petri Nokelainen Ammattikasvatuksen tutkimuskeskus Tampereen yliopisto

Kalvo 2 “Ammatillisen huippuosaamisen toteutuminen” -jatkotutkimus ( ) •Kolmivuotinen, vuosina toteutettava ”Ammatillisen huippuosaamisen toteutuminen” – tutkimusprojekti (AVE, Actualizing Vocational Excellence) jatkaa MoVE –projektin työtä laajentamalla nuorten huippuosaajien persoonallisuuspiirteiden kartoitusta (elämänhallinta, ammattietiikka, innovatiivisuus ja yrittäjyys) ja täydentämällä tutkimusasetelman koskemaan työelämän nuorilta työntekijöiltä vaatimia taitoja. 1 47

Kalvo 3 “Ammatillisen huippuosaamisen toteutuminen” -jatkotutkimus ( ) •Tutkimuksen yhtenä peruslähtökohtana ovat Opetushallituksen perustutkintojen perusteissa mainitut elinikäisen oppimisen avaintaidot: –(1) Oppiminen ja ongelmanratkaisu, (2) Vuorovaikutus ja yhteistyö, (3) Ammattietiikka, (4) Terveys, (5) Turvallisuus ja toimintakyky, (6) Aloitekyky ja yrittäjyys, (7) Kestävä kehitys, (8) Estetiikka, (9) Viestintä- ja mediaosaaminen, (10) Matematiikka ja luonnontieteet, (11) Teknologia ja tietotekniikka sekä (12) Aktiivinen kansalaisuus ja eri kulttuurit. 1 47

Kalvo 4 “Ammatillisen huippuosaamisen toteutuminen” -jatkotutkimus ( ) •AVE – projektin päätutkimuskysymykset ovat: –Miten ammattitaitokilpailuvalmennukseen osallistuneet nuoret poikkeavat toisistaan monilahjakkuusteorian vahvuusalueiden, motivaation, itsesäätelyn, vuorovaikutus ja yhteistyötaitojen, ammattietiikan, innovatiivisuuden ja yrittäjyyden osalta? –Miten ammattitaitokilpailuvalmennukseen osallistuneiden nuorten osaamisen hyödyntäminen toteutuu työelämässä? 1 47

Kalvo 5 “Ammatillisen huippuosaamisen toteutuminen” -jatkotutkimus ( ) •MoVE –projektissa tehtyä tutkimusta syvennetään laajentamalla tutkimusasetelma koskemaan seuraavia tekijöitä: –Nuorten ammatillisten huippuosaajien elämänhallinta (yhdessä työskentely, konfliktitilanteiden käsittely, esim. Dweck, 2000). –Nuorten ammatillisten huippuosaajien moraalinen ajattelu (ammattiin liittyvät eettiset kysymykset, esim. Juujärvi, Myyry & Pesso, 2007). –Nuorten ammatillisten huippuosaajien innovatiivisuus ja yrittäjyys. –Nuorten ammatillisten huippuosaajien osaamisen kohdentuminen ja toteutuminen työelämässä. 1 47

Kalvo 6 “Ammatillisen huippuosaamisen toteutuminen” -jatkotutkimus ( ) •MoVE –projektin tutkimusasetelmaa täydennetään seuraavilla tekijöillä: –Tarkasteltavien koulutusalojen/kilpailulajien lukumäärän ja kattavuuden lisääminen (edeltävässä tutkimuksessa haastateltiin vain neljän lajin edustajia). –Tutkimusotosten kasvattaminen (edeltävässä tutkimuksessa oli kolmekymmentä haastattelua ja kolmekymmentä kyselylomakevastausta). –Kontrolloivana tekijänä aineistoa kerätään myös sellaisilta nuorilta, jotka eivät ole osallistuneet ammattitaitokilpailuvalmennukseen. 1 47

Kalvo 7 “Ammatillisen huippuosaamisen toteutuminen” -jatkotutkimus ( ) •Tutkimuksen ensimmäinen päätutkimuskysymys pyrkii antamaan ajantasaisen kuvan nuorten huippuosaajien elinikäisen oppimisen avaintaidoista, pois lukien terveys, turvallisuus ja toimintakyky sekä viestintä- ja mediaosaaminen. –Tutkimus osoittaa miten ammattitaitokilpailuvalmennukseen osallistuneet ja osallistumattomat nuoret eroavat toisistaan tutkittavien persoonallisuuspiirteiden osalta. •Toinen päätutkimuskysymys tarkastelee, miten nuoret ammatilliset huippuosaajat menestyvät työelämässä (erityiskompetenssien hyödyntäminen) verrattuna niihin opintonsa päättäneisiin jotka eivät ole ammattitaitokilpailuvalmennukseen osallistuneet. 1 47

Kalvo

Kalvo 9 Lisätietoja MoVE (2007 – 2008) AVE (2009 – )

Kalvo 10 Lähteet Campbell, J. R. (1996). Developing cross-national instruments: Using cross-national methods and procedures. International Journal of Educational Research, 25(6), Day, E. A., Arthur, W., & Gettman, D. (2001). Knowledge structures and the acquisition of a complex skill. Journal of Applied Psychology, 86, Dweck, C. S. (2000). Self-Theories: Their role in motivation, personality and development. New York: Psychology Press. Ericsson, K. A., Krampe, R., & Tesch-Römer, C. (1993). The role of deliberate practice in the acquisition of expert performance. Psychological Review, 100, Gagné, F. (2004). Transforming gifts into talents: the DMGT as a developmental theory. High Ability Studies, 15(2), Gardner, H. (1983). Frames of mind. New York: Basic Books. Gardner, H. (1999). Intelligence reframed: multiple intelligences for the 21st century. New York: Basic Books. Gould, D., Dieffenbach, K., & Moffett, A. (2001). Psychological talent in Olympic medal winning athletes. US Olympic Committee Sport Science and Technology Final Grant Report. Colorado Springs, CO. Greenspan, D. A., Solomon, B., & Gardner, H. (2004). The development of talent in different domains. In L. V. Shavinina & M. Ferrari (Eds.), Beyond knowledge (pp ). Mahwah, NJ: Lawrence Erlbaum Associates, Inc. Hakkarainen, K., Lonka, K., & Lipponen, L. (2001). Tutkiva oppiminen. Älykkään toiminnan rajat ja niiden ylittäminen. Porvoo, WSOY. Heller, K., & Lengfelder, A. (2000, April). German Olympiad study on mathematics, physics and chemistry. Paper presented at the annual meeting of American Educational Research Association, New Orleans, USA. Juujärvi, S., Myyry, L., & Pesso, K. (2007). Eettinen herkkyys ammatillisessa toiminnassa. Jyväskylä: Gummerus. Nokelainen, P. (2008). Modeling of Professional Growth and Learning: Bayesian approach. Acta Universitas Tamperensis Tampere, Finland: Tampere University Press. 1 47

Kalvo 11 Lähteet Nokelainen, P., & Ruohotie, P. (2002). Modeling Student’s Motivational Profile for Learning in Vocational Higher Education. In H. Niemi & P. Ruohotie (Eds.), Theoretical Understandings for Learning in the Virtual University (pp ). Hämeenlinna, Finland: RCVE. Nokelainen, P., & Ruohotie, P. (2009). Non-linear Modeling of Growth Prerequisites in a Finnish Polytechnic Institution of Higher Education. Journal of Workplace Learning, 21(1), Nokelainen, P., & Ruohotie, P. (2009, April). Characteristics that Typify Successful Finnish World Skills Competition Participants. Paper presented at the annual meeting of the American Educational Research Association, San Diego, USA. Nokelainen, P., Ruohotie, P., & Korpelainen, K. (2008, September). Modeling of Vocational Excellence (MoVE) - A Case Study of Finnish World Skills Competition Participants. Paper presented at the European Conference on Educational Research, Gothenburg, Sweden. Nokelainen, P., Tirri, K., Campbell, J. R., & Walberg, H. (2007). Factors that Contribute or Hinder Academic Productivity: Comparing two groups of most and least successful Olympians. Educational Research and Evaluation, 13(6), Pillay, H. (1998). Adult learning in a workplace context. In P. Sutherland (Ed.), Adult Learning: a Reader (pp ). London: Kogan Page. Ruohotie, P., Nokelainen, P., & Korpelainen, K. (2008). Ammatillisen huippuosaamisen mallintaminen: Teoreettiset lähtökohdat ja mittausmalli. Ammattikasvatuksen aikakauskirja, 10(1), Tirri, K., & Nokelainen, P. (2007). Comparison of Academically Average and Gifted Students' Self- Rated Ethical Sensitivity. Educational Research and Evaluation, 13(6), Tirri, K., & Nokelainen, P. (2008). Identification of multiple intelligences with the Multiple Intelligence Profiling Questionnaire III. Psychology Science Quarterly, 50(2), Wu, W., & Chen, J. (2001). A follow-up study of Taiwan physics and chemistry Olympians: The role of environmental influences in talent development. Gifted and Talented International, 16(1), Zimmerman, B. J. (1998). Developing self-fulfilling cycles of academic regulation: An analysis of exemplary instructional models. In D. H. Schunk & B. J. Zimmerman (Eds.), Self-Regulated Learning: From Teaching to Self-Reflective Practice (pp. 1─19). New York: The Guilford Press. 1 47