Rehtoritilaisuus Ulappa Tiedotustilaisuus 5. 8

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
Tiina Paavola Tampereen museot/ Kokoelmayksikkö
Advertisements

Maahanmuuttajien joustava perusopetus
ERITYISOPETUKSEN UUDELLEENORGANISOINTI MYNÄMÄESSÄ VUONNA 2011
•syksyllä 2009 kouluumme saapui Salaisuuksien Sirkus, joka on osa Aktiivinen ja turvallinen koulupäivä-projektia •tavoitteena on kannustaa oppilaita aktivoitumaan,
”Me teimme sen yhdessä”
Kehittämisen kohteena ollut lähinnä henkilökohtainen ohjaus -laadullinen tutkimusote -esseekirjoitukset 9-luokkalaisille, henkilökohtainen ohjaus -henkilökohtaista.
Oppilaanohjauksen kehittäminen Oulun kaupungin perusopetuksessa Kehittämistyötä ohjaa moniammatillinen ohjausryhmä, jossa on edustajat.
KELPO projekti Tuija Ikäläinen, koordinaattori
Lasten ja nuorten hyvinvointikumppanuus UNELMA AKTIIVISESTA ILTAPÄIVÄSTÄ Yhteiskunnassa vallitsee arjen rytmihäiriö. Lapset ja nuoret viettävät iltapäivät.
Jyväskylä Keski-Suomen aamu- ja iltapäivätoiminnan ja koulun kerhotoiminnan kehittämisverkoston kokoontuminen.
Moku- hankkeesta resurssikeskukseen
AKTIIVINEN JA TURVALLINEN KOULUPÄIVÄ AKTIV OCH TRYGG SKOLDAG Yhteistapaaminen Turun Sirkus.
Lapsen, oppilaan ja opiskelijan parhaaksi – tuen turvaamisen haaste Hanketyöseminaari Kuusankoski-talo Irma Kärkkäinen, lukioiden erityisopettaja.
Yksilölliset opetussuunnitelmat
Oppivelvollisuus Perusopetus on maksutonta yleissivistävää opetusta, jota annetaan kaikille Suomessa vakinaisesti asuville lapsille. Kaikki lapset ovat.
Perusopetuksen jälkeinen lisäopetus
Turun perusopetuksessa
Turun perusopetuksessa
HOLLIHAAN KOULUN JOUSTO-OPETUS
Erityinen tuki Tampereen perusopetuksessa- muuttunut lainsäädäntö muuttuvat tuen rakenteet Leena Salonen
OECD:n Pisa 2006-tutkimuksen ensituloksia
Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen esi- ja perusopetuksessa
TASKU Mitä on kielitietoinen opetus? Mikä on kielitaidon taitotaso?
KELPO-JA OSAAVA-hankkeiden seminaaripäivä
Nummenpakan koulu.
KULOMÄEN KOULUN TEHO-HANKE
Hollihaan koulu Kokkola Kelpo-pilotointi Koulun taustaa Hollihaan koulussa toimii: Suomenkielinen perusopetus, esikoulu-6. lk. Ruotsinkielinen kielikylpyopetus,
AJANKOHTAISTA LUKIOKOULUTUKSESTA Johtaja Jorma Kauppinen Vantaa
Yleistä koulunkäyntiin liittyen
VIRTA-hanke Antti Huttunen. VIRTA-hanke Alkanut 2008 Rahoittajina Opetushallitus ja Turun opetuspalvelukeskus Alakoulun uudet oppimisympäristöt Pienryhmäiset.
Ajankohtaista oppilashuollossa
Mäntykankaan koulu Kelpo-pilotointi Mitä on kehitetty / millä tavoin on kehitetty? Jousto-opetusta vuosiluokilla 1-6 (Ma & Ai) E-luokat osallistuvat.
Oppilaan kasvun tukeminen Hämeenlinnan yhteiskoulussa
OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLTOLAKI
PERUSOPETUKSEN KONSULTAATIO, ALUEELLISET JA MAAKUNNALLISET OSAAMISKESKUS- ELI PERTTUKOULUT PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Pääperiaatteet (luonnos)
TIEDON SIIRTO SIIRTYMÄVAIHEESSA
LIIKUNNASTA HYVINVOINTIA JA VIIHTYVYYTTÄ KOULUUN
TURUN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIKUMPPANUUS TAUSTAA Turun koulut liikkeelle – hankkeen myötä syntynyt innovatiivinen kumppanuus koulujen ja kaupungin.
Kouluterveyskysely 2011 Salon prosenttiosuudet Elinolot ja terveystottumukset Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat Lukion 1.ja 2. vuoden opiskelijat Ammatillisten.
JOPO- opetusta Kouvolassa vuodesta 2006
OPO-hanke Hankeseminaari
Lasten osallistaminen alakouluissa
OPPIVA OPS –prosessi Turun perusopetuksessa 2014 – 2015 OPPIVA OPS /VÄNNI Palvelun tuottajat: PRO koulutus ja konsultointi sekä Rondo Training.
VANTAAN TEHO-HANKKEET Kehittämistoiminnan tavoitteena on jalkauttaa uuden erityisopetuksen strategian (2007) linjauksia paikallisiin käytänteisiin. Strategiassa.
KANSALLISKIRJASTO - Kirjastoverkkopalvelut Finna-projektisuunnitelma 2015 ja siirtoresursointi 2015–2016 Konsortioryhmän kokous Kristiina Hormia-Poutanen.
OPPILASHUOLLON ja OPPIMISEN KOULUNKÄYNNIN TUEN MUKAISET MUKAISET RYHMÄT PIHKAINMÄEN KOULUSSA LV Yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä Yksilökohtainen.
Kolmiportaisen tuen toimintatapaohjeet. Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet ”Opetukseen osallistuvalla on oikeus saada riittävää kasvun ja.
Rehtori Tuula Tervonen. * Tervetuloa, rehtori Tuula Tervonen * Opiskeluasiaa, psyykkari Taina Härmä * Ajankohtaista, rehtori * Sähköinen opiskelu ja.
Tervetuloa vesoon! Maahanmuuttaja luokassani – vinkkejä käytäntöön
OPS Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 8. Oppilashuolto.
TERVETULOA!.  Opettajat: - Marjo Miettinen, 1.luokka ja vararehtori - Erika Heikkilä, 2.luokka - Elisa Konttila, 3.luokka - Eemeli Räihä, 4.luokka -
TERVETULOA LENTÄVÄNNIEMEN KOULUUN
TURUN LIIKKUVA KOULU -OHJELMA
Pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaan perusopetukseen ottaminen
PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO
KOLMIPORTAINEN TUKI Yleinen tuki: Siirtyminen tuen portailla
ALAKOULUN OSA-AIKAINEN ERITYISOPETUS
Liikunta uudessa opetussuunnitelmassa
Kodin ja koulun yhteistyökokous torstaina
Prosessin nimi: Siirtymävaihe esiopetuksesta perusopetukseen, kun lapsella on pidennetty oppivelvollisuus ja/tai erityinen tuki tai kun tehostettu tuki.
Oppimisen tuki, pedagogiset asiakirjat ja muuta ajankohtaista
Kelpo-hanke Amisto
Asiakas Esiopettaja/kelto
Kuukausiraportti 10/2015.
Pieksämäen kaupunki Hiekanpään koulu
Opetustoimi osana Jyväskylää
Yhdessä opettaen -PIENTEN LASTEN KOULU TERVETULOA KOULUTUKSEEN!
Sivistystoimialan palveluverkon muutosesitys
Kaupunkistrategian laadinta
7. luokkien vanhempainilta
Esityksen transkriptio:

Rehtoritilaisuus 5. 8. 2008 Ulappa Tiedotustilaisuus 5. 8 Rehtoritilaisuus 5.8.2008 Ulappa Tiedotustilaisuus 5.8. 2008 Opetuspalvelukeskus

Keskeiset hankkeet lukuvuodelle 2008-2009 Oppilas- ja opiskelijahuollon kehittäminen Lukioiden erityisopetus- ja psykologitoiminnan aloittaminen Perusopetuksen psykologi- ja kuraattoritoiminnan laajentaminen Oppilaan tukimuotojen uudistamisen jatkaminen lähikouluperiaatteen mukaiseksi Oppilas- ja opiskelijahuollon toimintatapojen kehittäminen yhteistyössä sosiaali- ja terveystoimen kanssa 2) Kerhotoiminnan kehittäminen 3) Alueyhteistyön vakiinnuttaminen suomenkielisessä perusopetuksessa 4) Kehittämishankkeiden toteuttaminen 5) Paattisten ja Luolavuoren peruskoulujen sekä TSYKin lukioiden yhdistämisprosessit 6) Turvallisuussuunnitelman päivittäminen 7) Arviointityön jatkaminen 8) Uuden strategian laatiminen vuosille 2009-2012 9) Seudullinen yhteistyö

Haasteet Oppilasmäärän voimakas aleneminen Kiinteistökulujen kasvu Koulukuljetus-kustannusten kasvu Kouluruokailu-kustannusten kasvu Kaupungin hankala taloustilanne Kansainvälinen matalasuhdanne

Muutoksia Aunelan, Kakskerran ja St. Olofsskolanin rehtorit siirtyneet eläkkeelle. Markku Laakso aloittaa Aunelan koulun johtajana, Minna Kirkkola toimii toistaiseksi Haarlan ja Kakskerran koulujen koulunjohtajana ja Sinikka Vahalahti St Olofsskolanin määräaikaisena rehtorina. Uittamon koulu on lakkautettu itsenäisenä kouluna. Toiminta kuitenkin jatkuu entisellään Vähä-Heikkilän koulun yksikkönä. TSYKin lukion merilinja aloittaa toimintansa.

Oppilas- ja opiskelijahuollon kehittäminen Lukioiden erityisopetus- ja psykologitoiminnan aloittaminen Perusopetuksen koulupsykologi- ja kuraattoritoiminnan laajentaminen: 3 psykologia ja 1 kuraattori lisää, nyt yhteensä 10 koulupsykologia ja 11 kuraattoria, kaikki vakinaisia. Oppilaan tukimuotojen uudistamisen jatkaminen lähikouluperiaatteen mukaiseksi. Periaatteena on varhainen puuttuminen ja tehostettu tuen muotojen kehittäminen, jotta oppimisvaikeuksiin pystytään tarttumaan riittävän ajoissa. Oppilashuollon strategia ja käsikirja esi- ja perusopetukseen valmistuu syksyllä 2008 Lukion oppilashuoltoon laaditaan suunnitelma Perusopetuksen oppilaanohjauksen kehittäminen

Kerhotoiminnan kehittäminen Turun kaupungin terveydenedistämisen määrärahoista: Aktiivinen ja turvallinen koulupäivä –hanke 150 000 € Perusopetuksen kehittämisen määrärahoista koulujen kerhotoiminnan kehittämiseen ja elämäntavaltaan passiivisten lasten ja nuorten kannustamiseen erityisesti liikuntaan100 000 € Oppimisympäristöjen kehittämisen hankerahoista säännöllisen harrastustoiminnan tukemiseen kerhotoiminnalla ja osallistuvaan ja aktiiviseen elämäntapaan kannustamiseen 80 000 € Opetustoimen omassa budjetissa kerhotoiminnan kehittämiseen on varattu 50 000 € v. 2008 Shape-up –hankkeen ensimmäinen osa terveellisten elämäntapojen juurruttamiseksi päättyy tänä syksynä. Turku palkitaan Barcelonassa päätösseminaarissa kunniapalkinnolla hankkeessa saavutetuista hyvistä tuloksista

Muita hankkeita: Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen Tutkimus monikulttuurisesta opetuksesta Romaniopetuksen kehittäminen Etäopetuksen kehittäminen perusopetuksessa: A2-kielet, harvinaiset uskonnot, maahanmuuttajien äidinkielen opetus, oppilashuollolliset etäpalvelut Kulttuuripolun laajennus yläkoulun valinnaisaineisiin: kulttuurilaitosten ja koulun yhteistyöprojekteja Ympäristöpolku: mahdollisuus opetussuunnitelman mukaisesti tutustua luonto- ja kestävän kehityksen kohteisiin Yrittäjyyspolku: suunnitelma osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys –aihekokonaisuuteen liittyvästä toiminnasta

Alueyhteistyön vakiinnuttaminen suomenkielisessä perusopetuksessa 2008 alussa otettiin käyttöön 4 yhteistyöaluetta: eteläinen, pohjoinen, läntinen ja itäinen yhteistyöalue Tavoitteena on lisätä alueellista yhteistyötä toisaalta koulujen kesken ja toisaalta koulujen ja muiden alueellisten toimijoiden kesken opetus- ja oppilashuoltopalveluiden tehostamiseksi ja uusien yhteistyömuotojen kehittämiseksi Alueella toimii aluerehtori, konsultoiva erityisopettaja, alueellinen rehtoriryhmä ja oppilaan tuen moniammatillinen aluetiimi. Nämä elimet kokoontuvat kuukausittain ja tekevät ehdotuksia alueensa palvelujen kehittämisestä.

Palveluverkkomuutokset Paattisten (Kreivilä+Paavola) ja Luolavuoren (Luolavuori+Vuorela) peruskoulujen sekä TSYKin (TSYK+Kastu) lukioiden yhdistämisprosessit Uusi palveluverkkoselvitys vuosille 2011-2014 tehdään syksyn aikana.

Koulujen peruskorjaukset kesällä Topeliuksen koulun peruskorjaus rak. 3:n työt päätökseen 6/2008 rak. 1:n työt käynnistyneet kesällä 2008, valmiina 12/2008 tälle vuodelle varattu 2,1 milj. euroa Kerttulin koulu keittiö ja liikuntatilojen peruskorjaus työt käynnissä, valmistuvat 11/2008 budjetti 800.000 euroa Kaskenkatu 5:n tilat tilojen peruskorjaus (5. ja 6. kerros) budjetti 250.000 euroa Martin koulu 1. ja 2. kerroksen tilojen saneeraus budjetti 400.000 euroa

Koulujen peruskorjaukset kesällä Uittamon koulu luokkatilojen peruskorjaus (mm. ikkunat, pinnat, sähkötekniikka) budjetti 400.000 euroa Lausteen koulu luokkatilojen peruskorjaus (10 luokkatilaa) budjetti 250.000 euroa Klassikon koulukiinteistö peruskorjaustöiden jatko (mm. ilmanvaihdon uusinta) budjetti 650.000 euroa Luostarivuoren koulukiinteistö oppilaswc-tilojen korjaus ja ilmanvaihtotöitä

Koulujen peruskorjaukset kesällä Rieskalähteen koulu luokkatilojen peruskorjaus (musiikki- ja kuvataidetilat) työt käynnistyvät loppukesästä 2008 budjetti 400.000 euroa Pihatöitä Hepokullan koulu (budjetti 200.000 euroa) Snellmanin koulukiinteistö (budjetti 150.000 euroa) Vesikattojen korjaus Jäkärlän koulu (budjetti 50.000 euroa) Varissuon koulu (budjetti 100.000 euroa) Edellä olevat kustannusarviot ovat alustavia. Useissa muissa kouluissa on lisäksi tehty ja tehdään kuluvan vuoden aikana erilaisia pienempiä kunnossapito- ja korjaustöitä. Peruskorjaus- ja kunnossapitotöitä varten on varattu vuodelle 2008 kaikkiaan noin 11,3 milj. euroa.