Ranskalaisen elokuvan historia Vuodesta 1895 uuden aallon murrokseen Sodankylä 9.12.2008 Juha Oravala Elävää Kuvaa -projekti

Elokuvan varhaisvaiheet Lumière ja Méliès 1895-1919 Siirtymä kertovaan elokuvaan 1920-1929 Kokeilevan elokuvan vuosikymmen 1930-1944 Äänielokuvan läpimurto 1945-1959 Studioelokuvan valtavirta vs. yksittäiset tekijät 1960-1974 Ranskalainen uusi aalto

Elokuvan varhaisvaiheet Elokuvan synnylle olennaista yhteys tieteen ja tekniikan kehitykseen Psykofysiologiset tutkimukset silmän havaitsemisen mekaniikasta, teoria ns. jälkikuvasta Kehittyvä moderni, kaupunkikulttuuri ja uudet vapaa-ajan muodot kuten sirkus, varietee, teatteri, operetit

Elokuvan kehityksen edellytyksenä valokuvauksen tunteminen Camera obscura Elokuvakameran kehitys: kiinnostus tutkia silmän havaittavaksi liian nopeita ilmiöitä Valokuvaaja Eadweard Muybridge kuvasi ensimmäisen elokuvallisen sarjan ohiravaavasta hevosesta 12 still-kameralla Fysiologi Jules Etienne Marey, liikkeen tallentaminen lasilevylle ja myöh. paperifilmille

Elokuvakameran kehityksessä olennaisen tärkeää sulkimen keksiminen Elokuvaprojektorin kehityksen juuret, 1650-luku ja ns. taikalyhty eli menetelmä heijastaa lasille piirrettyjä liikkumattomia kuvia Kankaalle heijastava projektori vasta 1845-53, Franz von Uchatius, Itävalta Ensimmäiset elokuvat kuten 1600-luvulla, lasilevylle piirrettyjä kuvia Seuraavaksi yksittäisten kuvasta toiseen jatkuvien liikkeiden projisointi (Henry Reno Heyl, 1870 Yhdysvallat). Kinetoskooppi ja siihen kytketty fonografi (Thomas Alva Edison ja W.K.L. Dickson)

1895-1919 Lumière ja Méliès Lumièren veljesten (Louis ja Auguste) ensimmäinen projektio v. 1895 tieteellinen intressi elokuvaan, tekniset kokeilut Louis Lumière perusti ensimmäisen elokuvayrityksen Lumière-elokuvat: yhden otoksen dokumentteja erilaisista tapahtumista Tunnetuimpia teoksia: Juna saapuu asemalle (L’arrivée d’un train en gare de La Ciotat, 1895), Lapsi syö soppaa (Le déjeuner de bébé, 1895)

Kamera todellisuuden havainnoijana Elokuvat tarkasti suunniteltuja, kuvakehys rajaa tapahtumat, kamera liikkumaton Liikettä dokumentin ja fiktion rajalla Elokuva ei vain naturalistinen esitys todellisuudesta Kameran rajaama staattinen kehys avaa tilan katsojan mielikuvitukselle

Georges Méliès, Houdin-teatterin johtaja, fiktiivisen spektaakkelielokuvan isä Elokuvan ilmaisulliset mahdollisuudet, taiteellisesti luovat kokeilut, optiset illuusiot Elokuvasi studiossa lavastettuja fantasiamaailmoja, tunnetuin teos Matka kuuhun (Le voyage dans le lune, 1902) Méliès aloitti formalistisen, elokuvan ilmaisumuotoon keskittyvän perinteen, jonka jatkajia 1920-luvulla mm. Sergei Eisenstein ja Fritz Lang Elokuva ei vain formaalia taideilmaisua; teki myös kantaaottavia dokumentteja aikansa yhteiskunnallisista kysymyksistä

1895-1919 Siirtymä kertovaan elokuvaan Lumiéren ja Méliès’n tuotannossa oli kysymys attraktioiden ja spektaakkelin elokuvasta Siirtymä kertovaan elokuvaan ja tarinoiden esittämiseen alkoi 1904-07 Ensimmäiset elokuvan lajityypit Ranskalaisen elokuvan ylivalta alkoi kääntyä amerikkalaisen jatkuvuuselokuvan eli kokopitkän ”feature” -elokuvan suuntaan

Vielä vuosina 1904-1905 ranskalaisella elokuvalla oli ylivoimainen asema Suurliikemies Charles Pathé aloitti elokuvien kaupallisen massatuotannon Aikakauden suosittuja elokuvia olivat mm. trikkielokuvat, raamatulliset elokuvat, koomiset sarjat, eroottiset kuvat, elokuvaromaanit ja uutiskatsaukset

Leon Gaumont, perusti Euroopan suurimman, 5000 paikan elokuvateatterin Gaumontin yhtiöllä parhaimmillaan yli 50 haaraliikettä ympäri maailman Gaumontin yhtiö myös tuotti useiden persoonallisten tekijöiden elokuvia: - Mm. Louis Feuillade ja sarjamuotoiset elokuvat Les Vampires ja Judex, yhdisti Lumièren realismia Mélièsin fantasiaan, surrealistien ihailun kohde - Ensimmäisen naispuolinen ja systemaattisesti kertovaa elokuvaa toteuttanut ohjaaja Alice Guy-Blanché - Animaatioelokuvan isä Émile Cohl

1920-1929 Kokeilevan elokuvan vuosikymmen Ensimmäisen maailmansodan jälkeen alkoi amerikkalaisen elokuvan voittokulku, ranskalaisen elokuvan ulkomaanlevitys tyrehtyi Kaupallisen massaelokuvan sijasta kokeellinen ja impressionistinen elokuva Aikakauden aikana kehittyi joukko kriitikko-ohjaaja-teoreetikoita (mm. Ricciotto Canudo, Louis Delluc), elokuvakritiikki, elokuvakerholiike, käsitys tekijästä (auteur) elokuvan taiteellisen ilmaisun luojana Pyrkimys nostaa elokuvan asemaa taiteen muotona

Ranskalaisen elokuvan kokeilevan, impressionistisen vaiheen tärkeitä elokuvantekijöitä mm. Louis Delluc, Jean Epstein, Germaine Dulac, Marcel L’Herbier, Abel Gance Edellisten henkinen yhteys avantgarden ja surrealismin tekijöihin kuten René Clair, Luis Buñuel yhdessä Salvador Dalin kanssa, Jean Cocteau Impressionismin tyyliä kuvaa hyvin Dellucin termi photogénie, elokuvan elokuvallinen olemus, subjektiivisen näkymän, muistojen ja ajallisen kokemuksen tuottaminen, esineiden ja henkilöiden välisen yhteyden esittäminen sisäisesti

1930-1944 Äänielokuvan läpimurto 1930-luku Ranskan elokuvateollisuuden tuotantokamppailua amerikkalaisen elokuvan ylivallan edessä Kuitenkin aikakausi oli taiteellisesti yksi parhaita ranskalaisen elokuvan vaiheita Aikakauden tyyliä kuvaa määritelmä runollinen realismi Kansainvälisen politiikan kiristynyt tilanne, antisemitismin nousu vaikuttivat henkiseen ilmapiiriin Ajan suosituimpia lajityyppejä melodraamat, teatterisovitukset, eksoottiset tarinat, seurapiirikomediat, sotilasfarssit

Jean Vigo (1905-1934) - vain neljän elokuvan mittainen ura - kokeilevan ja avantgardistisen vaiheen vaikutus niin teemojen sisällön kuin ilmaisunkin osalta - tunnetuimpia teoksia L’Atalante (1934), Nolla käytöksessä (Zéro de conduite, 1933) Jean Renoir (1894-1979) - tunnetuimpia teoksia Suuri illuusio (La grande illusion, 1937), Pelin säännöt (Le règle du jeu, 1939) - Renoirin teoksista suuri osa romanifilmatisointeja, elokuvasovitus ilmentää silti mestarillisesti elokuvallisen ilmaisun keinoja

1945-1959 Studioelokuvan valtavirta vs. yksittäiset tekijät Ranskassa ei muodostunut toisen maailmansodan jälkeen yhtenäistä koulukuntaa, kuten esim. neorealismi Italiassa Festivaaleilla palkitut elokuvat yksittäisten tekijöiden (auteur) työryhmien tuotoksia Ranskalaisen elokuvan valtavirrassa vaikutti studioelokuvan perinne Elokuvat usein romaanifilmatisointeja, painopiste oli siirtynyt ohjaajilta käsikirjoittajille

Elokuvatuotannot hidaskestoisia ja raskaita, elokuvia syntyi yhä hitaammalla tahdilla, tekijät työstivät suunnitelmiaan useita vuosia Katsojaluvuilla mitaten suositut romaanifilmatisoinnit korostivat käsikirjoittajien asemaa, ohjaajien taiteellinen näkemys usein sivuutettiin Tulevat uuden aallon nuoret tekijät kritisoivat elokuvalehdissä vallitsevaa tilannetta Valtavirtaelokuvan rinnalla tai sen marginaalissa yksittäiset tekijät valmistelivat kunnianhimoisempia tuotantoja 50-luvun ranskalaisen elokuvan tärkeimpiä tekijöitä Robert Bresson, Jean Cocteau, Max Ophuls, Jacques Tati ja Jacques Becker Persoonallisen elokuvailmaisun kehittäjinä tärkeitä ovat olleet myös dokumentaristit, filosofisten ja runollisten tutkielmien tekijät, esim. Chris Marker, Georges Franju ja Henri-Georges Clouzot

Jean Cocteau (1889-1963) - runoilija, kirjailija, teatterimies, näyttelijä, balettien suunnittelija, maalari, piirtäjä, käsikirjoittaja, elokuvantekijä - debyytti pitkäelokuvan parissa v. 1930 Le sang d’un poète - aihemaailma surrealististinen, alitajunnan sisäiset tasot, vanhat mytologiset aiheet, fiktiivisten teemojen kytkeminen nykyaikaan - olennaista ei-kielellisen ja tuntemattoman maailman yhteys näkyvään todellisuuteen

Robert Bresson (1901-1999) - esteettisen niukkuuden ja ankaruuden elokuvataide - elokuvien teemat liittyvät suuriin universaaleihin aiheisiin ja eksistentiaalisiin kysymyksiin - Bressonin elokuvien rytmi ja kerronnan kulku on äärimmäisen pelkistettyä, lyhyessä kestossa asioita esitetään mahdollisimman tiiviisti - tarinoissa myös julmia kohtaloita, juonirakenne ei välttämättä noudata perinteisen elokuvakerronnan logiikkaa - Tunnettuja teoksia Kuolemaantuomittu on karannut (Un condamné à mort s’est échappé, 1956), Naisen kosto (Les dames du Bois de Boulogne, 1945)

Komiikka yksi ranskalaisen elokuvan keskeisiä piirteitä läpi historian Jacques Tati (1908-1982) - satiireja, samalla kriittistä kommentointia modernin yhteiskunnan kehityslinjoihin - erityisesti moderni arkkitehtuuri ja suunnittelu - komiikka kohdistuu uuden teknologian sijasta ihmishahmoihin - hienovarainen dialektiikka: modernin kaupunkiyhteisön tekninen ja rationaalinen järjestys vs. sattuman ja humaanien hahmojen aiheuttama kaaos - Monsieur Hulot (Jacques Tati) 1950-luvun keskiluokkaisen jokamiehen perikuva, tyylikäs, hillitty, elegantti; toisaalta lähes täydellinen mykkyys, yksilöllisen elämän ja henkilökohtaisen identiteetin puute, viaton ja humaani enkelihahmo

1960-1974 Ranskalainen uusi aalto 50-/60-lukujen vaihde synnytti ranskalaisen elokuvan ns. uuden aallon Lähtökohdat kritiikissä sodan jälkeistä ranskalaista valtavirtaelokuvaa kohtaan Uuden aallon nuorten tekijöiden ydinryhmä François Truffaut, Jean-Luc Godard, Eric Rohmer, Claude Chabrol, Jacques Rivette Tärkeitä vaikuttajia elokuvakritiikki ja Cahiers du Cinema –elokuvalehti, elokuvakerhot, Henri Langlois’n Ranskan elokuva-arkisto, André Bazin

1960-luvulla modernia ranskalaista elokuvaa edustivat lisäksi jo aiemmin elokuvanteon aloittaneet Alain Resnais, Chris Marker, Agnes Varda, Marguerite Duras, Jean Rouch - dokumenttielokuva, poliittinen ja teoreettinen lähestymistapa Fiktiivisen elokuvan puolella edeltänyttä sukupolvea mm. Louis Malle, Jean-Pierre Melville Jacques Demy uuden aallon tekijöiden aikalaisia, mutta lähempänä perinteistä studioelokuvaa

Uuden aallon ryhmän tärkeä vaikuttaja Alexandre Astruc, ”Camera-stylo, elokuvan uusi avant-garde” (1948) - kamerakynän käsite: pyrkimys vapautua klassisen elokuvakerronnan kieliopista, elokuvan voitava muuntua minkä tahansa elämänalan tai oppiaineen kehykseen - elokuvan muututtava yhtä taipuisaksi kuin kirjoitettu kieli Uusi aalto ei ollut koulukunta, mutta yhteinen käsitys tarpeesta luoda elokuvan reformaatio käsitys tekijänpolitiikasta (la politique des auteurs) - pyrkimys kohottaa elokuvantekijöiden (auteur) asemaa yksilöllisinä taiteilijoina - elokuvallinen laatu tekijöiden luovien kykyjen kautta - elokuva tekijöiden äidinkieleksi: eri tyylilajien ja tekotapojen avoin soveltaminen, aidot kuvausympäristöt, kuvaus luonnonvalossa

Kyky elokuvallisten periaatteiden soveltamiseen persoonallisella tyylillä tekijän kyvykkyyden kriteeriksi Tekijät yleensä elokuvaohjaajia, myös kuvaajat, lavastajat, käsikirjoittajat tai leikkaajat, jos panos valittuihin taiteellisiin ratkaisuihin ja elokuvaan kokonaisuutena oli merkittävä François Truffaut (1932-1984) - elokuvakriitikko - tekijänpolitiikan käsitteen keksijä - tunnetuimpia elokuvia tekijän alter egoksi muodostunut Antoine Doinel –sarja: 400 Kepposta (Les quatre cents coups, 1959), L’Amour à vingt ans (1962), Varastettuja suudelmia (Baisers volés, 1968), Nuoripari (Domicile conjugal, 1970), Rakkaus harhateillä (L’Amour en fuite, 1978)

Eric Rohmer (1920-) - moraalia käsittelevät tarinat - kirjallinen ilmaisu ja näyttelijäsuoritusten kautta psykologiset tasot keskiössä - tunnettuja elokuvia Leijonan merkki (Le signe du lion, 1959), Yöni Maudin luona (Ma nuit chez Maud, 1969), Clairen polvi (Le genou de Claire), Rakkaus iltapäivällä (L’amour l’après-midi, 1972) Claude Chabrol (1930-) - porvariston ja keskiluokan elämänmenoa kritisoivia kuvauksia - yllättävät, dramaattiset käänteet juonen rakenteessa - kerronnalliset shokki-efektit - tunnettuja elokuvia Kuumat suhteet (Les bonnes femmes, 1960), Isku sydämeen (La rupture, 1970), Teurastaja (Le boucher, 1969), Kiveen kirjoitettu (La cérémonie, 1995)

Jacques Rivette (1928-) - käsittelee elokuvissaan suuria teemoja taiteen, elämän ja rakkauden kysymyksistä - tinkimättömyys/pitkäkestoisuus, elokuvien yleinen mitta neljä tuntia, yksi jopa kaksitoista tuntia - saavutti tunnustuksen vasta 90-luvulla elokuvan Tuntematon mestariteos (La belle noiseuse, 1991) myötä Jean Eustache (1938-1981) - Rivetten hengenheimolainen tinkimättömyydessä - kuuluisin teos kolme ja Äiti ja huora (La maman et la putain, 1973) - kuvaus pariisilaisista kulttuuripiireistä ja nuoren sukupolven eksistentialismista

Jean-Luc Godard (1930-) - Astrucin kamerakynän ideat - esseistinen elokuvatyyli, ”godardilaisen elokuvan lajityyppi” - elokuvakriitikko/elokuvantekijä - Godardin ns. tutkiva elokuva, elokuvallisen ajattelun kehittäminen: 1) katsomalla ahkerasti elokuvia sekä analyyttisesti että eläytyen 2) kirjoittamalla näistä elokuvakokemuksista esseitä 3) maailman havainnoiminen elokuvallisten periaatteiden valossa - Godardin kiteytyksiä ”Elokuva ei ole unta tai fantasiaa. Se on elämää. En näe eroa elokuvien ja elämän välillä. Ne ovat sama asia.” ”Elokuvassa on alku, keskikohta ja loppu, mutta ei välttämättä tässä järjestyksessä.”

Godardin tutkivan elokuvakäsityksen neljä pääteemaa: 1) lajityyppien välisten raja-aitojen rikkominen: 1a) Mélièsin formalismin ja Lumiéren realismin välisen jaottelun ylittäminen, 1b) fiktion, dokumentin ja kokeellisen elokuvan välisten rajojen hämärtäminen, 1c) yhteyden löytäminen elokuva-, televisio- ja videoilmaisun välillä 2) korkeakulttuurin ja massakulttuurin välisen rajan ylittäminen: 2a) viittaukset eri taiteen alojen modernismiin (esim. James Joyce, Arnold Schönberg ja Pablo Picasso) 2b) viittaukset populaarikulttuurisiin teksteihin ja kuviin 3) intertekstuaalisuus eli kokonaisuuden luominen moninaisista viittauksista 4) postmodernismin ja jälkistrukturalismin vaikutus (Wollen 1985, 88–94)

Godardin teoreettinen kiinnostus elokuvaan, peruskysymyksen äärellä ’mitä elokuva on, tai mihin elokuva kykenee?’ Rajojen ylittämisen ja välillä olemisen filosofia Kritiikki esteettisen läpinäkyvyyden ideaa eli elokuvarealismia kohtaan Elokuvassa ei voida määritellä yhtä staattista kuvaa Elokuvan kuva ei voi väittää heijastavansa kuvattavaa todellisuutta sellaisena kuin se on Kuva ei ole todellisuuden todenmukainen peili

Elokuvassa kuvaa ei ole itsessään, yhtenä paikallaan pysyvänä ikonina Elokuva on liikkuvaa kuvaa, kuva on liikkeessä oleva suhde kohteen ja kokijan välillä Elokuvassa kuvaliikkeet tapahtuvat suhteessa ajan kestossa ilmeneviin muutoksiin Kuva ei ole milloinkaan välittömän nyt-hetken kuva, vaan elokuvassa on aina kuva ennen ja kuva, joka seuraa. ”Elokuvassa ei ole milloinkaan maanantaita. On aina joko sunnuntai tai tiistai. Maanantai on vain linkki kahden välillä. Ja kuva on juuri tämä linkki.” (Godard).