Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Nuorisokulttuuri 1950-luvulta nykyhetkeen.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Nuorisokulttuuri 1950-luvulta nykyhetkeen."— Esityksen transkriptio:

1 Nuorisokulttuuri 1950-luvulta nykyhetkeen

2 1950-luku Elintason nousun ansiosta ensimmäisen kerran mahdollisuus luoda oma elämäntyylinsä. Nuorisokulttuuri sai alkunsa Yhdysvalloissa 1950-luvun alkupuolella. Tämän kulttuurin keskeisin asia oli nuorisomusiikki, rock and roll. Nuoruus haluttiin erottaa aikuisuudesta omalla pukeutumistyylillä ja musiikilla. Muotia oli farkut ja t-paidat sekä Duffelitakit, mutta vaatteita tehtiin myös itse.

3 1960-luku 1960-luvulla nuorisokulttuuri lähti leviämään ympäri maailmaa. Kaupungistumisen myötä yhteiskunta muuttui. Yhteiskunnan materialisoituminen lisääntyi ja markkinatalous vaikutti huomattavasti nuorisotyyleihin. Äänilevyjen ja elokuvateollisuuden tähdet loivat roolimalleja nuorille. Nuoret alkoivat kiinnittämään huomiota yhteiskunnallisiin asioihin ja protestoimaan niitä vastaan.

4 1970-luku Nuoret olivat kiinnostuneita poliittisista asioista.
Hippiliikkeen myötä alettiin vaatia vapautta. Nuorisotyöttömyys synkensi nuorien tulevaisuutta. Nuoriso alkoi kapinoida perinteistä keskiluokkaista elämäntyyliä vastaan. Vaatteilla korostettiin omaa yksilöllisyyttä.

5 1980-luku Talous kasvoi nopeasti.
Kansa uskoi kehitysmahdollisuuksiin, joten optimistisuus lisääntyi. Ajattelutapa globalisoitui ja ympäristöasiat nousivat isompaan arvoon. Poliittista toimintaa ja politikkoja alettiin vieroksua. Hevikulttuuri astui punkin tilalle.

6 1990-luku Eurooppaan iski lama, yhteiskunnan ja kulttuurin olemus sai uuden käsitteistön. Muutokset näkyvät auktoriteetin merkityksen menettämisenä, suurten visioiden katoamisena ja elämänmuotojen yksityistymisenä. Nuorisotyöttömyys yleistä. Nuoriso epävarma tulevaisuudesta ja nuorilla edelleen vaikuttamishaluja. Asioihin syntyi uusia näkökulmia nuorison keskuudessa. Erityisesti nuoriso alkoi sulkea yksilöllisyyttä pois ja oman identiteetin kehittäminen alkoi.

7 2000-luku Nuoruus aiempaa tiiviimmin kiteytynyt yksilön omiin valintoihin ja kykyihin. Muoti alkoi ottamaan menneiltä vuosikymmeniltä vaikutteita. Alettiin arvostamaan persoonallisuutta (ei siis yhtä tiettyä tyylisuuntaa) Jokaisella oma tyylisuuntauksensa, silti muuttuvia trendejä yhä suosittiin.

8 Lähteet http://seija10.mbnet.fi/50luku.html


Lataa ppt "Nuorisokulttuuri 1950-luvulta nykyhetkeen."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google