SME NCP-tiimi Heini Günther/Jukka Kohonen/Marjo Uotila

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
Sapuska - Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista 2008 – 2012 Joensuu DM Copyright © Tekes.
Advertisements

Neljä askelta Horisonttiin
1 Exporting Culture – Kulttuuriviennin ammattilainen -valmennus.
ESR AJANKOHTAISTA ESR –OHJELMASTA YTR:n HANKESEMINAARI ylitarkastaja Leena Uskelin, työministeriö.
Yhdessä Suomessa ja Euroopassa
Enterprise Europe Networkin palvelut yritysten kansainvälistymiseen Saksan markkinat ja kansainvälistymisrahoitus, Finnvera Janne Koivisto, Helsingin.
Lappeenranta-Imatra seudun elinkeinoelämä ja Venäjä-toiminta
Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto
Kansainvälisten tutkimuskeskusten tietotaito Kainuulaisten PK-yritysten käyttöön Projektipäällikkö, Pasi Puhakka, KE.
Tutkimusinfrastruktuurien tiekartta
KALASTUSMATKAILUN KEHITTÄMINEN POHJANMAALLA KVARKEN FISHING.
Kuntakulttuuri kohtaa 2013 Mahdollisuuksia kulttuurille
Päijät-Hämeen liitto Huonekaluteollisuus nousuun -
Esimerkkejä tiedottamisesta
2/2009 CIMOn palvelut ohjaajille Hanna Isoranta
Finnveran auditorio Saksan markkinat ja rahoitus -ajankohtaisseminaari Karin Wikman, Tekes Millaisia rahoitusmahdollisuuksia EU:n tutkimuksen.
Kaupungin luova ja innovatiivinen yrityskulttuuri - case Jyväskylä Projektipäällikkö Laura Ahonen IFHP Suomi
Tilastotietoja suuralue- ja maakuntajaolla (NUTS2 ja NUTS3)
Työhönvalmentajan käyttö henkilöstön palkkaamisessa
Tekesin organisaatio, verkosto ja budjetti. Tekes DM Kasvu- yritykset Nuoret yritykset Suuret yritykset ja julkiset organisaatiot.
H2020 avustussopimus Artiklat Sopimuskoulutus Outi Kauppinen DM#
H2020 avustussopimus Artiklat Sopimuskoulutus Outi Kauppinen DM#
Presidentti Tarja Halosen aikakausi KESKI-POHJANMAALLA.
Kauppakamarin kansainvälistymispalvelut Janne Koivisto Helsingin seudun kauppakamari European Commission Enterprise and Industry.
Ajankohtaista CIMO LLP – Comenius päättyy 2013 UUSI OHJELMA ”Erasmus for All ” : KA1 – Learning Mobility of Individuals KA2 – Cooperation.
Sopimukset ja IP ”onks pakko jos ei taho?” Uusi askelin horisonttiin Liisa Ewart Lakimies, Tekes Sopimus- ja talousasioiden NCP DM#
Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 2011 Monikulttuurisuustyöpaja
Horisontti 2020 – mistä on kyse?
Tekesin ja innovaatiotoiminnan vaikutukset 2014
MANNER-SUOMEN MAASEUTURAHASTO
Tekesin organisaatio, verkosto ja budjetti. Tekes DM Kasvu- yritykset Nuoret yritykset Suuret yritykset ja julkiset organisaatiot.
Suomen Latu Liity – se kannattaa. Suomen Latu on ulkoilun kattojärjestö Suomen Latu on retkeilyn edistäjä, ulkoilun asiantuntija ja kaikille avoin järjestö.
Tekes - EUTI Outi Kauppinen Liisa Ewart DM#
Heini Günther Lappeenranta
ELY-keskusten palvelut kansainvälistyville yrityksille
Enterprise Europe Network - verkoston palvelut pk-yrityksille.
FinnWell -ohjelma 2007 – 2009 Kalevi Virta. Mitkä ovat tulevaisuuden suuntaviivat FinnWell- ohjelman jatkoa ja Tekesin positioitumista terveydenhuollon.
Oskelle ominaiset toimintamallit: Verkostoituminen (matala kynnys, avoimet kehittämisen ympäristöt) Uudet avaukset (viestintä, asiantuntijat, FinNode …)
Suomen Akatemian ja Tekesin tuki 6. puiteohjelman instrumenttien valmisteluun
Itä-Suomen EAKR-SKOM NSPA – Pohjoisen harvaan asuttujen alueiden politiikkalinjaukset Satu Vehreävesa ohjelmapäällikkö, Pohjois-Savo.
ERASMUS+ EMREX - suoritustietojen siirtotyökalun hyödyntäminen Suomessa.
KANSAINVÄLISEN STRATEGIAN TARKOITUS Oppisopimuskoulutuksen kansainvälisen toiminnan tavoitteena on edistää suomalaisen työelämän kansainvälistymistä ja.
Varsinais-Suomen maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) koulutusjaosto.
-Suomen vanhin aluetoimisto Brysselissä -jatkuva toiminta perustamisesta - tunnettu aluetoimisto Brysselissä.
© SUOMEN AKATEMIA 1 Suomen Akatemia Tehtävät Myöntää rahoitusta tieteelliseen tutkimukseen, tutkijankoulutukseen ja tutkimusedellytysten kehittämiseen;
KoulutusPotkuri+ Neuvontapalvelut alkaville ja toimiville yrityksille Turun seudun yrityspalvelukeskus Potkurissa - yhden paikan periaatteella - yrityksen.
Opossum-projekti ja tiedotus
Innovatiiviset kaupungit
Accenture Ohjelmatyökurssilla
Liideri – Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työn iloa ( ) Seminaari Framissa
Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Itä- ja Pohjois-Suomen Huippukokous Kokkola Kari Aalto.
/ Eero Vilhu. Europe Direct -verkosto Vuonna 2005 EU yhdisti eri tiedotuspisteensä Europe Direct –verkostoksi Yli 500 tiedotuspistettä EU-jäsenmaissa.
Info- ja verkostoitumistilaisuus Sosiaalinen osallisuus koulutuksen ja nuorisotoiminnan avulla (Erasmus+ KA3 haku) Paula Tyrväinen,Sini Piippo.
Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto EU:n näkökulma Itä- ja Pohjois-Suomen kehittämiseen Kari Aalto.
Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Kari Aalto.
Avoin tiede –keskustelutilaisuus TTA-hanke, Opetus- ja kulttuuriministeriö Liisa Siipilehto, Helsingin yliopiston kirjasto.
Itä-Suomen yliopiston julkaisu- ja datapolitiikka
Kunnat Yhteensä 311 kuntaa, joista 16 Ahvenanmaalla.
Maaseutuohjelman yritys- ja hanke-rahoitus Iltakoulu 7. 11
Kunnat Yhteensä 311 kuntaa, joista 16 Ahvenanmaalla.
Satakunnan TE-toimisto
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut
Yrityksen kehittämisen välineet
Lisätietoa Sokra-koordinaatiosta
Lastensuojelun sosiaalityön moniammatillisen toimintamallin kehittämistyöryhmä kokousversio.
Pk-vientihanke pähkinänkuoressa
Kestävää kasvua ja työtä – Suomen rakennerahasto-ohjelma
Kestävää kasvua ja työtä
MTK 100 -juhlavuosi MTK-Pohjois-Suomen alueen tuottajayhdistysten puheenjohtajien ja sihteereiden neuvottelukunnan kokous Klaus Hartikainen viestintäjohtaja,
Kunnat Yhteensä 311 kuntaa, joista 16 Ahvenanmaalla.
Esityksen transkriptio:

SME NCP-tiimi Heini Günther/Jukka Kohonen/Marjo Uotila Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma 2014 – 2020 Käytännön vinkkejä – apua ja tietoa tarjolla SME NCP-tiimi Heini Günther/Jukka Kohonen/Marjo Uotila

www.tekes.eu www.horisontti2020.fi

EUTI - EU:n tutkimus- ja innovaatio-ohjelmat EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelman valtakunnallinen yhteystoimisto Neuvomme ohjelmiin osallistuvia, järjestämme koulutusta puiteohjelmahankkeiden hallinnosta Vastaamme Suomen puiteohjelmaosallistumisen seurannasta ja tilastoinnista EUTI ei toimi yksin vaan olennaisena osana joukkoomme kuuluvat kansalliset NCP-yhteyshenkilöt www.tekes.eu Outi Kauppinen Eija Auranen Elina Holmberg Marja Nykänen Eveliina Hagman

NCP auttamassa NCP:t = puiteohjelman kansalliset yhteyshenkilöt (National Contact Point) Horisontin ohjelmakokonaisuus ositettu 21 NCP-vastuualueeseen Omalla vastuualueellaan NCP tiedottaa hauista ja avaa hakusisältöjä; neuvoo ja avustaa hakijoita; seuraa suomalaisten osallistumistilastoja NCP-työn erityiskohteena H2020:ssa uudet asiakkaat ja pk-yritykset NCP:t pääosin Tekesistä ja Suomen Akatemiasta Yhteystiedot EUTIn sivuilla: www.tekes.eu

H2020 SME-yhteyshenkilöt Jukka Kohonen, NCP, Tekes/Kainuun ELY-keskus +358 295 023 555, jukka.kohonen@tekes.fi Heini Günther, NCP, Keski-Suomen ELY-keskus +358 295 024 538, heini.gunther@ely-keskus.fi Marjo Uotila, NCP, TEKEL/Enterprise Europe Network +358 50 912 9012, marjo.uotila@tekel.fi Karin Wikman, komiteajäsen, Tekes + 358 2950 55723, karin.wikman@tekes.fi

EU- ja H2020-asiaa Facebookissa: www.facebook.com/hankevalmistelijat EUTIn uutiskirje: http://tekes.pvmailer.net/

Osallistu tilaisuuksiin! (esimerkkejä…) http://www.tekes.eu/ajankohtaista/tapahtumat SMEs and Horizon –koulutus 4.4.2014 Messukeskus, Helsinki Berndt Reichert, European Commission Tilaisuus on tarkoitettu kansainvälistymällä kasvua hakeville pk-yrityksille. Tilaisuudessa esitellään ja käydään läpi käytännönläheisesti pk-yrityksille suunnatun instrumentin vaiheet hakemisesta projektin päättämiseen. Tilaisuuden osallistujamäärä on rajoitettu, ilmoittautuneista ensisijalla ovat pk-osallistujat. EUTI varaa oikeuden rajoittaa osallistumista. http://ec.europa.eu/research/events

Muista Suomen eri aluetoimistot ja muut edunvalvontatoimistot Brysselissä Maakuntien EU-toimistot ja muiden eturyhmien edustajat ajavat alueidensa ja toimialojensa etuja, seuraavat EU-asioita ja tiedottavat niistä sekä edistävät alueidensa ja toimialojensa näkyvyyttä Euroopassa. Aluetoimistot (EU-tietoa, neuvontaa, koulutusta, kontakteja): Suomen Kuntaliiton Brysselin toimisto Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimisto Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Helsinki EU Office Tampereen ja Pirkanmaan EU-toimisto Länsi-Suomen Eurooppa-toimisto

Muita suomalaisia toimistoja: Palkansaajajärjestöjen EU-edustusto FinUnions Suomen Akatemian EU-yhteystoimisto Suomen yrittäjien EU-edustaja Tekesin EU-yhteystoimisto MTK:n, Pellervon ja SLC:n Brysselin toimisto Elinkeinoelämän keskusliiton toimisto Brysselissä Yhteystietoja: www.tekes.fi/eu  Palvelumme  Yhteystiedot www.tekes.fi/eu  Suomi EU:ssa  Suomalainen edunvalvonta EU:ssa

PK-yrityksiä hankkeisiin? Enterprise Europe Network auttaa pk-yrityksiä kansainväliseen yhteistyöhön Apuna yli 3000 asiantuntijaa yli 50 maassa Huom! Palvelut tarjolla muillekin: Etsi verkoston kautta pk-yrityksiä kansainvälisiin, vaikkapa Horisontti2020:n T&I-hankkeisiin! www.enterpriseeurope.fi

Arvioija tietää millainen on hyvä hakemus - ilmoittaudu!  http://ec.europa.eu/research/participants/portal/

Kiitos! Jukka Kohonen jukka.kohonen@tekes.fi +358 2950 23555