Puheviestintä, tampereen yliopisto Espoonlahden lukio 17.12.2018 Emilia Rönkkö, ronkko.emilia.p@student.uta.fi
PUHEVIESTINTÄ Tampereen yliopisto Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta Humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri (3v+2v) Tulevasta syksystä lähtien täysin oma opintosuuntansa: ei enää journalistiikan perusopintoja Sivuaineilla suuntautumisen kannalta merkittävä vaikutus
OPISKELU Viestintä ja vuorovaikutus Teoriaopiskelu: tieteellinen ja tutkimuksellinen näkökulma Puviopiskelijoilla myös suhteellisen paljon käytännön kursseja Esimerkkeinä perusopintojen kursseista: ryhmäviestintä, esiintyminen, poliittinen viestintä, vaikuttaminen ja argumentointi Sivuaineilla omaa suuntautumista: suosittuja puvilaisten keskuudessa esimerkiksi johtamiskorkeakoulu, psykologia ja kasvatustieteet Sivuainemahdollisuudet laajenevat, kun Tampereen yliopisto vahvistaa yhteistyötään Tampereen teknillisen yliopiston sekä Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa tammikuussa 2019
PÄÄSYKOE Kirjallinen osuus pääsykokeesta poistuu kokonaan Pääsykokeeseen kutsu ylioppilaskokeista saatujen pisteiden perusteella: noin 100 hakijaa saa kutsun Suullinen pääsykoe: sisältää ennakkotehtävän ja haastattelun, jotka perustuvat kirjalliseen ennakkomateriaaliin (julkaistaan maaliskuussa) Puheviestintään valitaan vuosittain 20 uutta opiskelijaa
TYÖLLISTYMINEN Erittäin trendikäs ala: työllistyminen erinomaista! Sivuaineet johdattelevat omaa suuntautumista Esimerkkejä työtehtävistä: asiantuntija, kouluttaja, puheviestinnän opettaja, viestintätoimistoissa työskentely, yritysten hyvinvointi, yritysten viestintä, kampanjapäällikön tehtävät ja paaaaljon muuta!
ESIMERKKEJÄ TYÖLLISTYMISESTÄ Telian viestinnän asiantuntijatehtävät: sisäinen ja ulkoinen viestintä Valtiovarainministeriön viestinnän asiantuntijatehtävät: ulkoinen viestintä, etenkin sosiaalinen media Suomen partiolaisten viestintäasiantuntija Metropolia- ammattikorkeakoulun viestinnän opettaja Viestintätoimistot Yritysten HR-tehtävät Politiikka: kampanjapäällikkö, viestintäpäällikkö
MIKSI MINÄ HAIN PUHEVIESTINTÄÄN? Kiinnostus vuorovaikutukseen ja viestintään Median kasvu ja siihen syventyminen Ihmisten hyvinvointi Ihmisten kanssa työskenteleminen Trendikäs, uudistuva sekä innovatiivinen ala: mahdollisuus jatkuvaan oppimiseen, kehittymiseen ja itsensä työn kautta toteuttamiseen Mahdollisuus luoda urapolusta oman näköinen ja yhdistää se mielenkiinnon kohteisiin
REETTORIT RY Tampereen yliopiston puheviestinnän opiskelijoiden ainejärjestö Pieni, erittäin aktiivinen ja loistavan ryhmähengen omaava ainejärjestö Oma aj-tila yliopistolla Tutor- ja hallitustoiminta Instagram: reettorit_ry Facebook: Reettorit Ry www.reettorit.com
TAMPERE OPISKELIJAKAUPUNKINA Tampere on lähellä kaikkea Kulkeminen on helppoa Sopivan kokoinen kaupunki Opiskelijarientoja riittää: löytyy kaikkea harrastusmahdollisuuksista bilettämiseen Opiskelijoille löytyy paljon asuntoja (esimerkiksi TOAS ja POAS) Tampereella on oikea keskusta!!!
VINKKEJÄ HAKEMISEEN Ylioppilaskirjoitusten tosissaan ottaminen Huolellinen ennakkomateriaalien opiskeleminen ja ennakkotehtävän valmistelu Harjoittele esiintymistä ja haastattelutilannetta Ota selvää opinnoista, työllistymisestä ja pohdi, miksi haluat alalle Usko itseesi, sinulla on loistavat mahdollisuudet päästä sisälle! ÄLÄ POLTA ITSEÄSI LOPPUUN! Jokainen tarvitsee vapaapäivän jos toisenkin.
TÄRKEÄT LINKIT https://opintopolku.fi/app/#!/korkeakoulu/1.2.246.562.17.44178307557 https://www.tuni.fi/fi/tule-opiskelemaan/puheviestinnan-opintosuunta-viestinnan-monitieteinen- tutkinto-ohjelma http://reettorit.com
KIITOS!