LÄNNEN KIRKKO KULTTUURISENA VAIKUTTAJANA Luku 7 – Opetusvinkki 3
Kuuluisia luostarijärjestöjä ja sääntökuntia
Benedictus Nursialainen eli n. 480–547 perusti 529 Etelä-Italiaan Monte Cassinon luostarin laati luostarisäännöt luostarielämän järjestämistä varten korosti kuuliaisuutta ja ahkeraa työntekoa, mutta vastusti ankaraa askeesia
Benediktiinit rukousten ja jumalanpalvelusten lisäksi tehtävä laupeudentyötä luostareilla myös kasvatustyötä munkeilla yksivuotinen koeaika (novisiaatti) ennen luostarilupauksen antamista munkit eivät kierrelleet vaan sitoutuivat yhteen luostariin (lat. stabilitas loci, paikallaanpysyminen) ehdoton kuuliaisuus Jumalaa ja apottia kohtaan luostareilla paljon yhteyksiä ympäristöön, kulttuurin tukikohtia nykyisin benediktiinejä on n. 8000 maailmanlaajuisesti Anarkistisista kertomuksistaan tunnettu kirjailija François Rabelais opiskeli fransiskaaniluostarissa noviisina, kääntyi benediktiiniksi ja lopulta jätti luostarielämän ryhtyen maallistuneeksi papiksi.
Franciscus Assisilainen eli 1182–1226 syntyi rikkaaseen kauppiasperheeseen, n. 20-vuotiaana sai kääntymyskokemuksen ja irrottautui perheestään ja heittäytyi vapaaehtoiseen köyhyyteen korosti ruumiillista työtä ja arkista toimintaa ihmisten keskuudessa sai sääntökunnalleen paavin suullisen vahvistuksen vuonna 1209 Franciscus on katolisen kirkon yksi rakastetuimmista pyhimyksistä
Fransiskaanit (”vähäisimmät veljet”) saarnaaminen kansan keskuudessa toimivat erityisesti kaupungeissa yksinkertainen elämäntapa lähetystyö
Dominicus Guzman eli 1170–1221 espanjalainen augustinolaiskaniikki osallistui kataarien käännyttämiseen saarnaamalla elämänsä viimeiset viisi vuotta saarnasi Italiassa 1217 paavi vahvisti dominikaanisääntökunnan Dominicuksen elämä on osittain hämärän peitossa (ei aikalaislähteitä hänestä, Dominicuksen omista kirjoituksista säilynyt vain muutama kirje)
Dominikaanit (”saarnaajaveljet”) opiskelu tärkeää, monet veljet yliopisto-opettajia kansan parissa kiertely, ripittäminen, saarnaaminen harhaoppien vastustus, inkvisition hoitaminen Lähetystyö Nykyisin jakautunut moniin eri haaroihin Suomessa keskiajalla konventit Turussa ja Viipurissa Helsingissä kulttuurikeskus Studium Catholicum Dominikaaniluostarin yhteydessä sijaitseva Pyhän kolminaisuuden kirkko Krakovassa.
Birgitta Pietarintytär eli 1303-1373 ruotsalainen katolinen aatelisrouva näki näkyjä ja saarnasi perusti leskeksi jäätyään luostariyhteisön Vadstenaan matkusti Roomaan, kritisoi paavia ja kirkkoa julistettiin pyhimykseksi 1391 nimettiin Euroopan suojeluspyhimykseksi 1999 Pyhä Birgitta
Birgittalaiset luostareissa alunperin sekä miehiä että naisia Nykyisin Suomessa Naantalissa keskiajalta peräisin olevan luostarin rauniot toiminta Suomessa alkoi uudelleen keskiajan jälkeen 1986 sisaret ylläpitävät Turussa vieraskotia ja opiskelija-asuntolaa Lohjalla Stella Maris -toimintakeskus
Moderneja sääntökuntia Muita sääntökuntia Sisterssiläiset Trappistit Karmeliitat Augustinolaiserakot Moderneja sääntökuntia Laupeuden sisaret Ursuliinisisaret Pyhän sydämen veljeskunta