Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Paavi Paavali III vahvistaa jesuiittojen sääntökunnan vuonna 1540

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Paavi Paavali III vahvistaa jesuiittojen sääntökunnan vuonna 1540"— Esityksen transkriptio:

1 Paavi Paavali III vahvistaa jesuiittojen sääntökunnan vuonna 1540
Jesuiitat II Gesù, jesuiittojen äitikirkko Roomassa.

2 Jesuiitat on katolisen kirkon sääntökunta ja sotilaallinen osasto.
Sai alkunsa 1500-luvulla Pariisissa. Uudella ajalla jesuiitat joutuivat valistusajan ajattelussa kovien syytösten uhriksi. Jesuiitat tunnetaan parhaiten työstään kasvatuksen, lähetystyön ja hyväntekeväisyyden parissa. Järjestö on aina herättänyt ristiriitaisia tunteita, johtuen jesuiittojen näkyvästä roolista uskon puolustajina vastauskonpuhdistuksen aikaan. Jesuiittojen koulutukseen kuului kahden vuoden noviisiaika  Munkkilupauksen jälkeen opiskeltiin humanistisia aineita, filosofiaa ja teologiaa kymmenen vuotta.  Myös perusteellinen sotilaallinen koulutus ja erilaiset ruumiilliset harjoitukset olivat olennainen osa jesuiittojen koulutusta. Jesuiittaveljeskunta lakkautettiin vuonna 1773, mutta se perustettiin uudestaan vuonna 1814

3


Lataa ppt "Paavi Paavali III vahvistaa jesuiittojen sääntökunnan vuonna 1540"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google