Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Emmi Nylund & Anni Hämäläinen

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Emmi Nylund & Anni Hämäläinen"— Esityksen transkriptio:

1 Emmi Nylund & Anni Hämäläinen
INKVISITIO Emmi Nylund & Anni Hämäläinen

2 Inkvisitio Keskiajalla katolinen kirkko katsoi edustavansa ainoaa oikeaa uskoa ja alkoi valvoa tarkemmin ihmisten oikeaoppisuutta Tuomioistuin, jonka tarkoituksena oli paljastaa ja rangaista kerettiläisiä eli harhaoppisia  pyrittiin johdattamaan harhaoppiset takaisin kirkon yhteyteen Perustettiin 1200-luvun alussa paavin toimesta Inkvisiittoreina toimivat erityisesti dominikaanit

3 Rangaistukset Kanonisen oikeuden mukaan syytettyä ei saanut tuomita ilman hänen tunnustustaan  kuulusteluissa käytettiin ajoittain kidutusta Tavallisimpia rangaistuksia olivat mm. sakkorangaistus, katumuspaasto ja pyhiinvaellus Vangitsemista, omaisuuden takavarikointia sekä ekskommunikaatiota eli kirkon yhteydestä erottamista käytettiin myös toisinaan tuomioina Ankarimmat rangaistukset olivat roviolla poltto ja kuolemantuomio

4 Noitaoikeudenkäynnit
Keskiajan lopulla katolisen kirkon valta-asema heikentyi  suhtautuminen uhkaksi koettuihin kerettiläisyyteen ja noituuteen kiristyi luvuille ajoittuneissa noitavainoissa etsittiin syyllisiä kriiseihin ja onnettomuuksiin Keskiaikaiseen maailmankuvaan kuului myös usko yliluonnollisen olemassaoloon Inkvisition harjoittamissa salaisissa noitaoikeudenkäynneissä tuomittiin noituudesta syytettyjä poltettavaksi roviolla Noituus liitettiin erityisesti naisiin


Lataa ppt "Emmi Nylund & Anni Hämäläinen"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google