Intialainen kulttuuri
intialainen kulttuuri: Kehittynyt maantieteellisesti rajatulla alueella n5000 vuoden aikana - vaikuttanut useat tekijät esim eriuskontoja ja kulttuureja edustaneet maahanmuuttajat
Kuvataide: Maalaukset säilyneet huonommin kuin arkkitehtuuri ja veistokset Vuosisatojen varrelta säilynyt monia taidokkaasti kaiverrettuja sinettileimasimia Maalauksia säilynyt luolissa ja temppeleissä Kuvanveistossa ja arkkitehtuurissa on toisistaan poikkeavia tyylejä alueen ja uskonnon mukaan. Hindujen ja buddhalaisten temppeleihin tehtiin taidokkaita patsaita. Maalaustaide kehittyi erityisen voimakkaasti suurmogulien kaudella. Vaikka islam kieltää ihmiskasvojen kuvaamisen, maalattin paljon kasveja, eläimiä ja historiallisia kohtauksia. Öljyvärimaalauksen perinne alkaa eurooppalaisten valtakauden muotokuvista
Musiikki: Yksi vanhimmista, rikkaimmista ja kehittyneimmistä yhä elävistä musiikki kulttuureista vaikuttaa nykyisen Intian, Pakistanin, Bangladeshin ja Nepalin alueella, sekä suuressa osassa Kaakkois-Aasiaa https://www.youtube.com/watch?v=ZZDPIrpcEA w Intialainen taidemusiikki, sellaisena kuin se kahdessa eri traditiossaan, eteläisessä ja pohjoisessa, nykyään tunnetaan, on pitkän historiallisen kehityksen ja lukemattomien kulttuurivaikutteiden tulos.
Arkkitehtuuri: Vahimmat kohteet stupat* ja luolatemppelit 1000–1700-luvuilla rakennettiin tiili- tai hiekkakivitemppeleitä, joissa päätemppeliä (pagodia) ympäröi kappeleita, pilarikäytäviä, avoimia pihoja ja vesialtaita. Moskaijat, palatsit ja mausoleumeja eripuolille valtakuntaa Taj Mahal on suurmogulien ajan hienoin muistomerkki https://www.youtube.com/watch?v=SM38aqXh Dqo *Stupa on buddhalainen kypärän- tai kellonmuotoinen rakennus, joita tapaa Intiassa, Himalajalla ja muualla Aasiassa, nykyisin myös länsimaissa
elokuvat: Yksi maailman vanhimmista elokuva kulttuureista Lumieren veljesten eläviä kuvia esitettiin maassa jo 1896 Nykyisin Intian elokuvateollisuus on tuotettujen elokuvien lukumäärällä mitattuna maailman suurin* monilla kielillä, huomattavimpia ovat hindin- ja bengalinkieliset elokuvat *877 pitkää elokuvaa ja 1177 lyhytelokuvaa vuonna 2003
Kirjallisuus: Mahabharata ja Ramayana* Rabindranath Tagorel: Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1913 runoteoksesta Uhrilauluja (Gitanjali: Song Offerings) Vikram Seth ja Salman Rushdie Vikas Swarupin romaanista Slummien miljonääri tehtiin menestyselokuva *vanhimmat tunnetut eeppiset runoelmat
Ruoka- ja keittiö kulttuuri Eri alueilla omia ruokiaan* muslimit eivät syö sikaa, bramiinit ovat usein kasvissyöjiä samoin kuin monet muut intialaiset Maahanmuuttajat ja siirtomaaisännät ovat tuoneet omia ruoka-aineitaan: tomaatti, chili ja peruna tulivat portugalilaisten mukana perustana: riisi, vehnäjauho ja palkokasvit kuten pavut ja linssit Mausteina: jeera, korianteri, kurkuma, valkosipuli, inkivääri, kardemumma, muskotti, chili, neilikka, kaneli ja sinapin- ja fenkoliniemenet *vaikuttaa raaka-aineet ja uskonto naudan lihan syönti usein kiellettyä
Yhteiskunta & arkielämä: perustuslakiin lisättiin vuonna 1976 mainita valtion sekulaarisuudesta* Kastilaitos: jakaa intialaisen yhteiskunnan neljään pääkastiin** Perhe-elämä: patriarkaalinen*** Pukeutuminen: Salwar kameez: perinteinen housupuku - varsinkin naiset käyttävät Pohjois- Intiassa *Sekularismi tarkoittaa irrottautumista uskonnosta ** bramiinit, kshatriyohin, vaisyoihin, sudriin ***naisen on ensin toteltava isäänsä, sitten aviomiestään ja vanhana poikaansa. Vanhoilla naisilla saattaa olla kulissien takana paljonkin päätösvaltaa, mutta muodollisesti rahat ja tärkeät päätökset ovat miespuolisen perheenpään vallassa
Urheillu: Kansallis urheilulaji on maahockey Kriketti suosituin Perinteisiä lajeja: kabaddi, kho kho, ja gilli- danda => pelataan ympäri maata
Intian bkt asukasta kohti
Kiitos! Heikki Saukkonen 3B