KERTOJA Kirjailijan tekstiä varten luoma puhuva tai kirjoittava ääni, joka vastaa tekstin kerronnasta
Erilaisia kertojia Teoksessa voi olla yksi tai useampi kertoja. Ensimmäisen persoonan kertoja eli minäkertoja on samalla tasolla kirjan henkilöiden kanssa (usein päähenkilö). Kaikkitietävä kertoja on tarinan ulkopuolinen ja tuntee kaikki kirjan hahmot, mutta ei osallistu tapahtumiin.
Kertojasta Kertoja valitsee kerrottavansa eikä paljasta kaikkea. Kertoja voi olla myös epäluotettava. Jos kertojalla on rooli tarinassa hän on dramatisoitunut kertoja, jos ei, hän on dramatisoitumaton kertoja
Kertojasta Myös tekstin repliikit ja dialogi esitetään kertojan näkökulmasta Kertoja voi vaihtua tarinan aikana Kertoja voi puhutella yleisöään Myös runoissa esiintyy kertoja
Kertoja tulee esille esim. kertomalla tapahtumapaikan tai kuvaamalla sitä nimeämällä tarinan henkilöitä määrittelemällä henkilöiden olemusta ja luonnetta raportoimalla jotakin sellaista, mitä, henkilöt eivät ajattele tai sano Puhuttelemalla lukijaa
Kertojasta Kirjailijat käyttävät usein teoksissaan samankaltaisia kerrontatyylejä, esim. Antti Hyry kirjoittaa minimalistisesti (hieman kyllästyneesti ja pessimistisesti) Kertoja voi vähätellä tai ironisoida henkilöitä tai tapahtumia