Alakoulu Astu Sisään! Tämä on alakoulun pääsisäänkäynti.
Kengät aulan telineissä Takaisin aulaan Alakoulun kenkäteline on ulko-oven luona. Kengät laitetaan yleensä nätisti kenkätelineeseen, jottei siivoojalla olisi niin paljon siivottavaa. Joskus on kuitenkin pakko laittaa kengät lattialle, kun ne eivät mahdu telineeseen.
Aula Aula on monikäyttöinen tila. Siellä on neljä isoa pöytää ja Ylä- luokka Tekninen käsityö Aula Kengät Käytävä Aula on monikäyttöinen tila. Siellä on neljä isoa pöytää ja kaikkiin kaksi pitkää penkkiä. Aula toimii ruokalana ja sillä on myös pidetty erityisopetusta ja muuta. Aulassa on liitutau- lu ja kaksi isoa ikkunaa.
Liikuntasalissa on varasto, jossa on patjoja ja muita liikuntavälineitä. Se on aika pieni, mutta kaikki mahtuu sinne, kun pistää tavarat oikeassa järjestyksessä. Liikuntatunnin aikana varastosta voi hakea tarvittavia tavaroita. Iso varasto Takaisin liikuntasaliin
Käytävä Käytävä on pitkä. Siitä pääsee kahteen luokkaan, Kirjasto Liikunta sali 1. luokka Keittiö WC Ruokala Käytävä on pitkä. Siitä pääsee kahteen luokkaan, varastoon, liikuntasaliin, ruokalaan, keittiöön, kirjastoon, opettajain huoneeseen ja vessaan. Käytävällä EI saa juosta. Käytävällä on myös runsaasti naulakoita oppilaille.
6. luokka Yleensä tämän luokan seinät ovat peitetty oppilaiden tekemillä töillä. Luokassa on tykki, jolla näytetään mm. kuviksen työt, matikan jutut ja paljon muuta! Luokassa on myös kaksi sermiä, jotka auttavat työrauhassa. Takaisin käytävään
Ruokala Ruokalassa käydään syömässä mutta osa hakee vain ruoan ja menee joko aulaan tai omaan luokkaan. Ruokalassa on muutamia pöytiä ja ruokalinjasto. Viereisellä käytävällä on hanat käsienpesupaikat, joten voit pesaista kädet ja mennä syömään. keittiö Ruokala Takaisin käytävään
Keittiö Koulun omassa keittiössä tehdään joka päivä maittavaa ruokaa oppilaille. Takaisin käytävään
4. luokka Musiikkiluokkaan Takaisin aulaan Tämä luokka on tällä hetkellä nelosten kotiluokka, mutta siellä pidetään myös musiikintunnit, koska luokasta löytyy mm. iso piano, kitaroita ja paljon muita soittimia.
1. luokka Ekaluokkalaiset ihmettelevät luokkaan tupsahtanutta 6. luokkalaista kuvaajaa. Kuva 2 Takaisin käytävään
1. Luokka Tässä luokassa opiskevat innokkaat ekaluokkalaiset. Takaisin käytävään
Musiikkiluokka Takaisin aulaan
ATK- ja jälkkäri – luokka ATK-luokassa on kuusi pöytäkonetta ja tykki. Tietokoneilla voi etsiä tietoa vaikkapa ryhmä- Työtä varten. Ruokailun jälkeen klo 11.30 luokka on jälkkäritoiminnan käytössä . Takaisin kirjastoon
Liikunta- sali Liikuntasalissa on kolme ikkunaa, joissa yhdessä on Tyttöjen pukkari Poikien pukkari Kuva 2 Liikuntasalissa on kolme ikkunaa, joissa yhdessä on hernepussi. Oppilailla on huonolla kelillä liikuntatunteja salissa. Sähly on yksi suosituimmista lajeista. Salissa pidetään myös koulun juhlia. Takaisin aulaan
Tekninen työn kellarikäytävä Käytävältä löytyy hyvät piilopaikat ennen tunnin alkua pienistä varastokopeista ;) Pellettihuone sijaitsee myös käytävän varrella. Tekninen työ pelletti huone Takaisin aulaan
Liikunta- sali Liikuntasali on pieni, mutta kyllä siellä Pikku varasto Iso varasto Liikuntasali on pieni, mutta kyllä siellä kuitenkin pystyy hyvin pelailemaan. Salissa on kaksi koripallokoria ja puolapuut. Kuva 1 Suosikkiliikuntaa Takaisin käytävään
TN-luokka maalauspiste Jesse Konehuone opekoppi Työtila Takaisin
Tekninen työ Konehuone Teknisen työn luokassa on erilaisia työkaluja. Tekninen työ on hauskaa, koska siinä voi Näpertää kaikenlaista. Teknisen työn luokassa on myös monta erilaista työpistettä. Kokemuksia teknisestä työstä Takaisin kellarikäytävään
TN-luokka konehuone Takaisin teknisen työn luokkaan
Koulun kirjasto Sali Käytävä ATK- ja jälkkäri- luokka
Pieni varasto Kun astut sisään, ensimmäisenä vastaan tulevat sählymailat, sekä turvasählymailat. Mailojen vieressä ovat pehmeät kumipallot. Pallojen vieressä on kolme hyllyä. Hyllyissä on mm. neljä maalivahdin kypärää, keiloja, törppöjä, frisbeitä, hernepusseja, radio, korillinen peliliivejä, lentopalloverkko, leikkimattoja ja korillinen sählypalloja. Seinällä roikkuu hulavanteita. Hyllyjen alla ovat kuusi mahalautaa, lentopalloja ja lisää pehmopalloja. Toisella seinällä on runsaasti koripalloja. (Jenni Hänninen 6lk ja Josefiina Huuskonen 6lk) Takaisin saliin
Liikuntatunnin hyviä kokemuksia - sähly - kaupunkipallo - hippppppppppppppppppppa!!! - koripallo - aurinkopallo - levypallo (Riku Kuukkanen 6lk, Riku Karttunen 6lk, Arttu Virtanen 6lk) Takaisin liikuntasaliin
Kokemuksia teknisestä työstä Hyvä Hetki Tein puukäsityössä kaapin. Ensiksi sahasin sopivia osia. Sen jälkeen aloin kasaamaan kaapia. Kaappi on aika koristeellinen. Minun mielestäni hienointa kaapissa on se, että se on petsattu, koska minun mielestä petsi on hienon väristä. (Timo Laitinen 6lk) Koristekotka Tein kotkan. Se piti sahata muotoon. Alusta piti sahata kanssa ja ne piti liittää yhteen rautatangolla. Sitten poltin ne ja lakkasin. (Riku Kuukkanen 6lk) Seinäkaappi Kaapin teko oli hauskaa, vaikka se oli opettajan keksimä työ. Kun joku meni väärin, niin sitten piti vain aina korjata. Ensin tehtiin pohja, sitten seinät ja viimeisenä katto. Työn tekemiseen tarvittiin porakone, höylä ja ruuveja. (Riku Karttunen 6lk) Takaisin teknisen työn luokkaan
Tyttöjen pukkari ja suihkut Takaisin saliin
Poikien pukkari ja suihkut Takaisin saliin