Kulttuurisemiotiikkaa Oulun yliopisto Lokakuu 2007 Harri Veivo

Semiosfääri Semiosfääri: kulttuurisemiotiikan keskeinen käsite, joka voidaan ymmärtää kahdella tavalla –Kulttuurin kieliä ja tekstejä edeltävät semioottiset tekijät, jotka tekevät merkkien tuottamisen ja toiminnan mahdolliseksi (vrt. biosfääri) –Yksittäisen tekstin tuottama kielten, intertekstien ja merkkien kokonaisuus (vrt. ”semioottinen tila”) Kummassakin merkityksessä semiosfääri on luonteeltaan dialoginen –Kulttuurissa toimii kahdentyyppisiä merkkijärjestelmiä eli kieliä –1) konventionaalisia ja diskreettejä (eli luonnollisen kielen kaltaisia, ”merkkilähtöisiä”) –2) ikonisia ja jatkuvia (eli kuvan kaltaisia, ”tekstilähtöisiä”) –Semiosfäärissä nämä erityyppiset kielet ovat jatkuvassa kontaktissa toisiinsa –Sama pätee yksittäisen tekstin tasolla: kulttuuritekstit käyttävät aina hyväkseen sekä konventionaalisia että ikonisia kieliä

Kääntäminen Semiosfäärin rakenteen vuoksi kääntäminen on kulttuurin keskeisiä toimintoja Eri kielet ja niiden avulla tuotetut tekstit ovat kulttuurissa jatkuvassa kanssakäymisen tilassa –Intra- ja heterosemioottinen kääntämisen prosessi, joka tuottaa uutta, sillä käännös on aina yli- ja alijäämäinen (esim. filmatisoinnit) –Sama pätee tekstin sisällä: tekstissä vaikuttava konventionaalisuus ja ikonisuus laajenevat eri suuntiin, kommunikoivat keskenään, pyrkivät toistensa alueelle asettumatta selkeään hierarkiaan Kulttuuri voidaan mieltää merkityksiä tuottavaksi kokonaisuudeksi (”generaattoriksi”), jonka yksiköt (tekstit) ovat merkityksen tuottajia

Rajaaminen Kulttuurien jäsentymisessä keskeisessä asemassa on rajaaminen –Kulttuuri on sen jäsenille rakenteen, järjestyksen aluetta –Jokainen kulttuuri jäsentyy määrittelemällä ne asiat, jotka kuuluvat siihen, ja ne, jotka eivät siihen kuulu –Raja voi tulla esiin erilaisia tavoin: ”me vs. muut”, ”oma vs. vieras”, ”samanlainen vs. erilainen”, ”ymmärrettävä vs. käsittämätön”, ”sivistynyt vs. barbaarinen” Rajaaminen on semioottinen prosessi, joka tuottaa eroja ja siten merkityksiä (esim. alakulttuurien ”reviirit” ja niiden merkitseminen) Rajaaminen on toimintaa: määrittelyä, määritelmän toistoa, uudelleenmäärittelyä Raja ei kuitenkaan ole hermeettinen, vaan vuorovaikutuksen ja kääntämisen paikka – semiosfäärit ja tekstit ovat myös rajojen jakamia ja dialogisoimia

Teksti generaattorina Luonnollinen kieli & visuaalisen esittämisen kieli: yhteismitattomia, mutta yhdessä tekstissä – kääntäminen tuottaa uusia tekstejä T2: k1 + … k1 k2 T3: k2 + …

Territorion rajaaminen

Kulttuurin keskusta ja periferia Kulttuurin sisäisen jäsentymisen kannalta voidaan erottaa kaksi ”aluetta”, joilla on omat funktionsa: keskusta ja periferia Keskustaan kuuluvat kulttuuria säilyttävä tekijät – keskusta on säännön, järjestyksen ja perinteen aluetta Keskustan elementtejä ovat: –Metatason tekstit, jotka määrittelevät kulttuurin kielien toimintaa ja keskinäisiä suhteita –Normatiiviset tekstit, jotka määrittelevät kulttuurin arvorakennetta (esim. taide vs. töhry) –Esimerkin asemaan nostetut tekstit ja muut kaanonia yllä pitävät rakenteet Periferia puolestaan on kulttuurin dynaaminen ja muutoksille altis alue – epäjärjestyksen (tai ”vieraan järjestyksen), sattuman ja poikkeaman sekä uuden aluetta aluetta Periferian elementtejä ovat: –Vieraat tekstit, jotka eivät ole assimiloituneet kulttuuriin –Karnevalistiset tilanteet ja tekstit, joissa kulttuurin kielten hierarkia ja rajat sekä kulttuurin arvot kumotaan Kysymyksiä: –Keskusta rakenteena ja tuottamisena (BB moraalin määrittelyn välineenä?) –Rakenteet ja arkielämä: elämä neuvotteluna keskustan ja periferian välillä?