INSSI-KEHITTÄMISSEMINAARI 30.3.2009 Teknillisen korkeakoulutuksen kehittämisen tilanne Johtaja Hannu Sirén.

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
Korkeakoulujen laatujärjestelmien seuranta- ja kehittämisseminaari Saimaan ammattikorkeakoulun laadun ja laatujärjestelmän kehittäminen Terttu.
Advertisements

Läpäisyhankkeet ja ammatillisen koulutuksen kehittäminen
Korkeakoulutus 1.Vastuu ammattikorkeakoulujen perusrahoituksesta siirretään kokonaan valtiolle ja ammattikorkeakouluista tehdään itsenäisiä oikeushenkilöitä.
Suomen koulutusjärjestelmä
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON AVOIN YLIOPISTO Aikuiskoulutuksen laatuyliopisto IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTON VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISHANKE, osa II ”Oikeus.
KESKI-SUOMEN MATKAILUN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT Keski-Suomen matkailuparlamentti VELI-PEKKA PÄIVÄNEN.
Kohti suunnittelu- ja konsulttialan tulevaisuutta Toimenpide-ehdotuksia Ohjausryhmä TEKES MK.
Perjantai, 27. kesäkuuta 2014 SOVELTAVAA TUTKIMUSTA TYÖ- JA ELINKEINOELÄMÄN TARPEISIIN Ammattikorkeakoulut osana suomalaista innovaatiojärjestelmää Arenen.
Ammattikorkeakoulujen haasteet TKI-toiminnalle Erja Heikkinen
OPISKELIJAVALINTOJEN KEHITTÄMINEN
Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä 2007 / RA-M TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ALUEKESKUSOHJELMA ”Kasvun haasteita, kilpailukyvyn perustaa: sujuvaa.
Elinvoiman edistäminen kunnan toiminnan keskiössä
Satu Helmi & Ismo Kantola
Ohjelma Klo 8.30 – 9.00 Tervetulokahvitarjoilu
ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO Verkostoitumisen iloja Anu Perttunen Oulun RYSÄ
Korkeakoulukirjastojen rakenteellisen kehittämisen hanke
Ammattikorkeakoulujen TKI-johtajaverkosto
FUAS-liittouma – maan suurin ammattikorkeakoulukokonaisuus July 2,
Hallitusohjelmatavoitteiden viestintä Taustatietoa Akavan koulutuspoliittisille tavoitteille Rahaa koulutukseen – Suomi kukoistukseen.
Hämeenlinnan ja Hattulan Elinkeinostrategia
Kv-kevät päivät , Turku - Nina Björn Korkeakoulun tukipalvelut kansainvälisen henkilöliikkuvuuden kehittämisessä Nina Björn Kansainvälisen toiminnan.
Ammattikorkeakoulujen TKI-toiminta Kuinka rajata ja määritellä TKI-opintopisteet? Kaisu Piiroinen.
KORKEAKOULUT PARHAIMMILLAAN VUONNA 2012 Korkeakoulujen rooli alueellisessa kehittämisessä, Helsinki, Valtiosihteeri Heljä Misukka.
Korkeakoulujen arviointineuvosto — Rådet för utvärdering av högskolorna — The Finnish Higher Education Evaluation Council (FINHEEC) Tutkinnonuudistuksen.
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO 2007 Hallituksen iltakoulu YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN JA INNOVAATIOYLIOPISTON PERUSTAMINEN.
Laatutyön ajankohtaiskatsaus
Anu Portti Laatupäällikkö
STRATEGIAPROSESSI STRATEGIA Nykytilan analyysi, SWOT Skenaariot
Oulun seutu KOKO KOKO , Rovaniemi - Mitä tällä hetkellä tehdään - Mitä suunnitelmia ja tavoitteita vuodelle Mitä alustavia.
Alueellisen koulutustarpeen ennakointi Päivi Holopainen, Lapin liitto Pohjoiskalotti osana arktista aluetta,
Uudistunut aluehallinto ja TYKE-tehtävä
AJANKOHTAISTA LUKIOKOULUTUKSESTA Johtaja Jorma Kauppinen Vantaa
FinELib-päivä Johtaja Anita Lehikoinen
O PETUSMINISTERIÖ/Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto/ Ammattikorkeakouluyksikkö/ Maija Innola/ as / /1. Tavoitesopimus Sopimuksen.
TUTKOKE Turun normaalikoulussa PM/MH. Mikä TUTKOKE?  Tutkimus-, kokeilu ja kehittämistoiminta  Tavoite määritelty harjoittelukoulujen strategiassa.
Tekesin ja innovaatiotoiminnan vaikutukset 2014
Joensuun seudun aluekeskusohjelma Ohjelmajohtaja Jarmo Kauppinen JOSEK Oy.
KAJAANIN KORKEAKOULUYKSIKÖIDEN TEKNOLOGIASTRATEGIA
OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yliopistoyksikkö/Ari Saarinen/pmm/ /1. YLIOPISTOKESKUSPÄIVÄT KAJAANI Yliopistokeskukset.
O PETUSMINISTERIÖ/Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto/ Ammattikorkeakouluyksikkö/ Hannu Sirén/ as / /1.
Maakuntaohjelma strategisten valintojen ohjaajana Hyvä-hankkeen aluefoorumi
O PETUSMINISTERIÖ/Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto/Ammattikorkeakouluyksikkö/as / /1. Rakenteellinen kehittäminen Ammattikorkeakouluja muodostettaessa.
Hannu Sirén Insinöörikoulutus uudistuu, INSSI-seminaari Opetus- ja kulttuuriministeriön tilannekatsaus Hannu Sirén Insinöörikoulutus uudistuu,
Valtion PARAS –hankkeen tilanne Jaana Simola Päijät-Hämeen liitto, Hämeenkatu 9 A, LAHTI
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Ammatillisen ja ammatillisen aikuiskoulutuksen ajankohtaiset asiat Johtaja Pasi Kankare, Opetushallitus
Sunnuntai, 29. maaliskuuta 2015 KORKEAKOULUJEN RAKENNEMUUTOKSEN VAIKUTUKSET AMMATTIKORKEAKOULUJEN KIRJASTOIHIN FinELib-päivä Timo Luopajärvi.
Ajankohtaista – seutusivistys
Hallitusohjelman arviointi Juha Kettunen.
© SUOMEN AKATEMIA 1 Suomen Akatemia Tehtävät Myöntää rahoitusta tieteelliseen tutkimukseen, tutkijankoulutukseen ja tutkimusedellytysten kehittämiseen;
EAKR-arviointisuunnitelma Sisältö Valmisteluprosessi Arviointityöryhmä asetettu elokuussa 2008 Valmistellut suunnitelman sekä.
Vapaaehtoistyön kansallinen strategia – hanke Aspa yhteistyössä Kansalaisareena ry:n kanssa Jatta Vikström
IKÄÄNTYVÄN VÄESTÖN TOIMINTAKYVYN JA ITSENÄISEN SELVIYTYMISEN EDISTÄMINEN Korkeakoulujen aluekehitysstrategia Tasapainoisen kehityksen Suomi 2015 Valtioneuvoston.
LUONNONTUOTEALAN YRITTÄJYYS MENESTYKSEEN – pohjoiskarjalaisia näkökulmia Juha Rutanen, Irja Mäkitalo, Katri Kranni Luonnontuotealan teemaryhmä Aluetilaisuus,
IKÄÄNTYVÄN VÄESTÖN TOIMINTAKYVYN JA ITSENÄISEN SELVIYTYMISEN EDISTÄMINEN Korkeakoulujen aluekehitysstrategia Koulutus ja tutkimus Opetusministeriön.
SeAMK kehittämisohjelma Kehittämisseminaari Tapio Varmola.
O PETUSMINISTERIÖ /Jukka Lehtinen / / 1. Ammatillisen koulutuksen tuloksellisuuden kehittäminen Koulutuspoliittisia tavoitteita:
Musiikin koulutusseminaari - valtakunnallinen koulutusrakenne ja työnjako Maija Innola Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto.
Tästä pois logo Koulutusorganisaatiot innovaatiojärjestelmän toimijoina -projekti Verkostotapaaminen Koulutuksen järjestäjien yhdistys KJY.
ISAT 1 Itä- ja Pohjois-Suomen ammattikorkeakoulujen yhteistyöseminaari , Vuokatti ISAT – Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun ja Savonia ammattikorkeakoulun.
Rakenteellinen kehittäminen, Lapin malli Rehtori Pentti Tieranta
AMMATTIKORKEAKOULUJEN OHJAUS JA RAHOITUS TULEVAISUUDESSA Johtaja Hannu Sirén
Korkeakoulujen kehittäminen Satakunnassa Markku Linna.
Tavoitteena alueellinen osaamiskeskittymä – matkalla Lapin koulutuskonserniin Lapin korkeakoulukonsernin neuvottelukunnan Tulevaisuusseminaari
Varhaiskasvatuksen arvioinnin lähtökohtia
Strategiaperusta ja ohjelmat
Kehittämissuunnitelma ja ennakointi Päijät-Hämeen ennakointiverkosto
Yhteinen tavoitteemme
Sosionomin koulutus ja TKI-toiminta nyt ja 2025 Sosiaalialan verkostopäivät ylitarkastaja Sanna Hirsivaara.
Ammattikorkeakoulujen yhteiset verkostohankkeet
Miten Turussa edistetään hvvinvointia ja ehkäistään syrjäytymistä?
Esityksen transkriptio:

INSSI-KEHITTÄMISSEMINAARI Teknillisen korkeakoulutuksen kehittämisen tilanne Johtaja Hannu Sirén

KORKEAKOULUJEN STRATEGIATYÖ Korkeakoulut uudistavat strategiansa vuonna 2010 käytäviin neuvotteluihin mennessä Strategiatyö sovitetaan valtakunnallisiin korkeakoulu- ja tiedepoliittisiin tavoitteisiin Strategiatyötä tehdään yhteistyössä alueen ja innovaatiojärjestelmän muiden toimijoiden kanssa - korkeakoulun rooli muuttuvassa toimintaympäristössä - osaamiskeskittymien vahvistaminen korkeakoulujen keskinäisellä yhteistyöllä ja työnjaolla - korkeakoulujen profiileissa erilaisia painotuksia – valintoja uskallettava tehdä ja sitoutumisen eri tasoilla oltava vahvaa Korkeakoulujen profiilit muodostavat valtakunnallisen kokonaisuuden kattaen keskeiset osaamisalueet ja turvaten osaavan työvoiman saatavuuden

KORKEAKOULUJEN STRATEGIATYÖ... Toteutuksesta Pidemmän aikavälin visio ja konkreettisempi kehityspolku lähivuosille - tavoitteet ja toimenpiteet sekä toteutumisen seuranta - koulutustarjonnan ja rakenteiden kehittäminen kiinteä osa strategiaa - asema ja yhteistyösuhteet kansallisessa ja kansainvälisessä korkeakoulukentässä - rooli innovaatiojärjestelmässä - tehtävä suhteessa alueeseen ja muihin toimijoihin Opetusministeriöllä valmius tukea strategiatyötä mm. korkeakoulun ja opetusministeriön yhteisissä tapaamisissa Vuoden 2010 neuvottelut käydään valmiiden strategioiden pohjalta - yliopistojen strategiatyön tulee olla jo pitkällä syksyn 2009 neuvotteluissa - ammattikorkeakoulujen strategiatyössä tärkeää ylläpitäjien sitoutuminen

KORKEAKOULUJEN STRATEGIATYÖN TAVOITTEITA Tavoitteena on kansainvälisesti kilpailukykyinen, laadukas, taloudellinen, tuottava ja tehokas korkeakoululaitos Keskeistä on korkeakoulujen toiminnan laadun ja vaikuttavuuden vahvistaminen Rakenteeltaan tulevaisuuden korkeakoululaitos muodostuu vahvoista, vetovoimaisista sekä koulutustarjonnaltaan ja tutkimus- ja kehittämistoiminnaltaan profiloituneista korkeakouluyksiköistä Tavoitteisiin päästään kokoamalla korkeakouluverkkoa ja muodostamalla entistä suurempia ja toiminnallisesti vahvempia yksikköjä, joilla on edellytykset kehittyä laadultaan ja vaikuttavuudeltaan kansainvälisesti korkealle tasolle

KORKEAKOULUJEN TEHTÄVÄT, PROFIILIT JA PAINOALAT STRATEGIATYÖSSÄ Ammattikorkeakoulujen tehtävät on määritelty laissa ja ne luovat puitteet kaikkien ammattikorkeakoulujen strategiatyölle Profiililla määritetään yksittäisen korkeakoulun erityispiirteet → korkeakoulu voi profiloitua esimerkiksi aikuiskoulutuksessa, kansainvälistymisessä, tutkimus- ja kehitys- ja innovaatiotoiminnassa tai aluevaikuttajuudessa Painoalat ovat tehtävän ja profiilin kautta määrittyviä osaamiskokonaisuuksia, jotka täsmentävät profiilia → osaamiskokonaisuudet pohjautuvat korkeakoulun toiminnan menestystekijöihin tai vahvuuksiin, jotka voivat määrittyä koulutusalojen tai toimintaympäristön painoalojen kautta Painoalojen määrittäminen edellyttää valintojen tekemistä → painoalat eivät voi kattaa korkeakoulun koko toimintaa Painoalojen kehittämisen edellytys on, että ammattikorkeakoulu on valmis panostamaan valitsemiensa kärkien kehittämiseen → tavoiteltavaa on, että alueelta ja muilta rahoittajatahoilta löytyy panostushalukkuutta valittuihin kärkiin

AMMATTIKORKEAKOULUJEN SOPIMUSTEKSTIT, KOULUTUKSEN MITOITUS JA HANKERAHOITUS Opetusministeriön ja ammattikorkeakoulujen välisiin sopimusteksteihin tiivistetään edellä mainitun strategiatyön kärki Valitun profiilin ja painopisteiden tulee näkyä myös asetetuissa tutkintotavoitteissa Opetusministeriö varautuu jo vuonna 2010, mutta erityisesti vuosina suuntaamaan ammattikorkeakoulujen hankerahoitusta kokonaisstrategian toteutumista tukeviin hankekokonaisuuksiin → Hankerahoitusta kohdennetaan hankkeille, joissa strateginen kehittämistyö on merkittävää ja/tai joissa toteutetaan merkittäviä rakenteellisia uudistuksia Hankerahoituksesta suurin osa kohdennetaan vuonna 2010 tutkimus- ja kehitystyön perusedellytysten tukemiseen

KORKEAKOULUTUKSEN MITOITUS (KESU)

TEKNIIKAN ALAN KOULUTUKSEN KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHTIA Korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen suuntaviivat Tekniikan alan koulutusmäärien muutokset toteutetaan koulutusyksiköitä vähentämällä Vähennysten suuntaamisessa otetaan huomioon nykyisten yksiköiden  toimintakyky ja vaikuttavuus  rekrytointipohjan riittävyys  yritysten ja elinkeinoelämän tarpeet

TEKNIIKAN ALAN KOULUTUKSEN KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHTIA... Tekniikan alan korkeakoulutusta uudistetaan yhteistyössä tekniikan alan yhteistyöryhmän (TEK) ja INSSI –hankkeen sekä ARENE:n koulutusohjelmaprojektin kanssa Vahvistetaan profiloitumista Uudistetaan koulutusohjelmarakenteita Kehitetään yksikkörakenteita eikä uusia yksiköitä perusteta Vahvistetaan yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa Edistetään läpäisyä ja vähennetään keskeyttämistä Parannetaan korkeakoulutuksen läpäisyä ja vähennetään keskeyttämistä Tavoitteena koulutusaikojen lyhentäminen

TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALAN TUTKINTOTAVOITE VUOSILLE