Erilaista verkkokaupankäyntiä Markus Myllymäki, TJ markus

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
KEKE-ARVIOINTIA JA TEEMOJEN ÄÄNESTYS Toukokuussa 2013 toteutetun kyselyn tulokset Kuva: Kekepuu elokuussa 2013.
Advertisements

Gourmet herkkuja ravintola- ja kotikeittiöihin
Onneni on olla Herraa lähellä
Ohjelmistokehitys Viikko 2 Mika Salo Pekka Valtonen Asmo Voutilainen
vedestä, ilmasta ja tulesta.
vedestä, ilmasta ja tulesta.
AKTIIVISEMPI ARKI Työpohjat oman arjen tarkasteluun.
Mikään ei ole arvokkaampaa kuin tämä päivä
Useita vuosia sitten eräässä perheessä, aikana, jolloin rahaa oli vähän, isä rankaisi 5 vuotiasta tytyärtään, joka oli hävittänyt arvokkaan esineen.
Ehkä Jumala haluaa, että meidän tulee tavata joitakin meille vääriä ihmisiä ennenkuin tapaamme sen oikean, jotta olisimme tietoisia siitä kuinka kiitollisia.
Yritysesittely. KajaPro Oy - Yritys • Perustettu 2003, kotipaikka Kajaani • Pitkäjänteistä toimintaa. • Viimeisimmän teknologisen tiedon.
LadyLine Ritzin Tehopaketti
Bensan hinta Hyvää päivää, Olen kuullut ennustettavan, että bensan hinta saattaa syksyyn mennessä nousta litralta jopa € 1,90 :een.
Menestyksellisen matkailuyhteistyön haasteet ja mahdollisuudet.
LC Finland Internet Heltech Pertti Lehtinen.
Ilkka Larsio, Tero Mankinen, Ropi Saari, Joona Tiinus
Digi Electronics Limited
Puhelinkäyttäytyminen
4H-Yrityksen liiketoimintasuunnitelma
TEEMAT VUOROVAIKUTUS -VASTUSTAJAN KUNNIOITTAMINEN -PALLOTTOMAT TILANTEET -RANGAISTUKSET - UUDET PELISÄÄNNÖT.
Lasten säännöt - johdatus. Lasten säännöt - miksi?  Lasten säännöt on laadittu käytettäviksi 13-vuotiaiden ja sitä nuorempien kilpailuissa käytettäviksi.
RedLynx,Tabella ja Atk-palvelut MikroMike
Kainaston ryhmiksen Varhaiskasvatussuunnitelma Ryhmis aloitti toimintansa elokuussa Tiloissa toimii kaksi ryhmää, Kissankellot ja Kehäkukat. Molemmissa.
Toimintasuunnitelma.

Yritysesittely. KajaPro Oy - Yritys • Perustettu 2003, kotipaikka Kajaani • Pitkäjänteistä toimintaa. • Viimeisimmän teknologisen tiedon.
, Vantaa TE-KESKUSTEN JA TOIMINTARYHMIEN VÄLINEN YHTEISTYÖ Toimintaryhmien ja TE-keskusten hyviä käytäntöjä Koulutus Manner-Suomen maaseutuohjelman.
NALLE PUH.
Saatavuus kilpailukeinona
Stratox Oy / HN / Oct 01 / for SiX1 määr arvi tavo kilp toim resu toim Strategia on yhteinen näkemys yrityksen suunnasta ja toimien yhteensovittaminen.
”Jos voit avata solmun kielelläsi, miksi käyttää siihen hampaita?”
| | Osaamisen kehittäminen vanhuspalveluissa Tahkovuori Aija Hietanen ahietanen.vuodatus.net © Savonia-ammattikorkeakoulu.
NAISEN ITSETUNTO.
Helsingin käsityö- ja teollisuusyhdistys ry Helsingin Käsityö- ja Teollisuusyhdistys ry on perustettu vuonna Käsityöyrittäjyys on pohjimmiltaan yhä.
Luennoitsijan nimi. Olemme olemassa, koska yhteiskunta haluaa varjella elämää, kulttuuria, omaisuutta, toimintaedellytyksiä Arvot, palokuntahyveet, eettiset.
Älä pelkää UX-suunnittelijaa, hän on ystäväsi
Työelämävalmiuksia | Yrittäjyyskasvatusta | Oman talouden hallintaa Toimintasuunnitelma.
Otapa pieni lepohetki ja lue muutama hyvä neuvo…
ID Point - Palvelumalli
Elämä.
Missä menee suomalaisten ruokakulttuuri?
Ympäristöväittämien käyttö tuotteiden myynninedistämisessä Johtaja Anja Peltonen Kuluttajavirasto Ympäristöseminaari Kuluttajavirasto.
Kilpailukyky -> kilpailuetu Oppiminen & Kasvattaminen?
Yhdessä pelastamme henkiä
FC Kontu Iltapäiväkerhotoiminta. FC Kontu -Olemme olleet EasySport toiminnassa mukana alusta saakka -Helsingin kaupungin liikuntavirasto kartoitti yhteistyöhön.
HAWAIIAN TROPIC.
Gastronomie Finlande -säätiö. Gastronomie Finlande -Säätiö Kerää varoja laaja-alaisesti suomalaisen ruokaosaamisen ja ravintola-alan tukemiseksi Kokoaa.
Asenteet.
SalesPeople Finland Oy: Suunnitelmallinen myyntityö
Makupaloja monikulttuurisuudesta 2015 Makupaloja monikulttuurisuudesta Suomen Punainen Risti.
Kuinka esittää ratkaisu menestyksekkäästi B2B –myyntineuvottelussa Based on Thesis (2013) Mari Klemola.
Matkailuyrittäjyys 2/2014 Timo Malin. Tehtävä 2: Liiketoimintamahdollisuus 1.Mitä liiketoimintamahdollisuudella tarkoitetaan? 2.Voiko mahdollisuus olla.
”Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää!” Pikkuyrittäjien hissipuheet.
MAKSETTU HOTELLIHUONE. SISÄÄNKIRJAUTUMISEN AJANKOHTA. VAHINGON RAJOITTAMINEN. JANIKA KAITO & SUSANNA KAINSALO M2A.
Vähittäiskaupan kehitys, minne olemme menossa? Raija-Leena Söderholm
Yrittäjyysasennetta, työelämävalmiuksia, talouslukutaitoja – tekemällä oppien. NY V UOSI YRITTÄJÄNÄ 2. ja 3. tunti – Tiimit, ideariihi ja neuvonantaja.
Miten Aloittaa Valokuvaus Liiketoimintaa
” Helsingin tapahtumia yhdessä applikaatiossa”
Toimintasuunnitelma.
Vinkkejä sähköiseen viestintään
Pahimmat kilpailijamme
NY Vuosi yrittäjänä Yrittäjyyttä ja työelämäoppeja käytännössä
Kilpailijat Teemu ja Niko.
Yritykseni pahimmat kilpailijat
Studia-messut – Suomen suurin jatkokoulutustapahtuma
Mitkä Ovat Eri Valokuvaus Markkinointi-ideoita?
Liiketoimintasuunnitelma: Kold Reso Kult Oy
Laatukriteeripuu – asiakastarpeen jäsentely – CTQ
Kylämatkailuseminaari
Mistä löydämme tietoja…
Esityksen transkriptio:

Erilaista verkkokaupankäyntiä Markus Myllymäki, TJ markus Erilaista verkkokaupankäyntiä Markus Myllymäki, TJ markus.myllymaki@novafloor.fi

Novafloor Oy Vaasalainen yritys, perustettu 2007 10 työntekijää Lattiatuotteiden maahantuoja, tukkukauppa, verkkokauppa Omaa lattioiden jatkojalostusta Vaasassa Oma tuotebrändi

”VOIKO LATTIOITA MYYDÄ NETISSÄ?” Uskaltaako kuluttaja tilata lattian verkkokaupasta ja maksaa etukäteen? >>> Luottamus ja uskottavuus kuluttajan ostopäätöksen pohjana

Käytettävyys ja selkeys avaimena Älä vaadi asiakasta luomaan käyttäjätiliä Ostotapahtuma valmiiksi parilla klikkauksella Varastosaldot ja saapuvien erien aikataulut aina esillä ja ajan tasalla Mahdollisimman paljon tuotetietoa esillä verkkokaupassa Pidä yhteyttä asiakkaaseesi

Parhaan uskottavuuden luo… Asiakas.

Parhaan uskottavuuden luo… Trinity lankkulattia on käytännöllisen kaunis: siinä lepäävät niin silmät, jalat kuin korvatkin. Amen. -Ville Valo (…) Trinitylankku oli juuri sitä, mitä olimme etsineet; kaunista, laadukasta ja kestävää. Tiesimme valintamme osuneen oikein, mutta lopputulos yllätti meidät itsemmekin. Olemme enemmän kuin tyytyväisiä. - Sipe Santapukki & Minna Kauppi

Parhaan uskottavuuden luo… Trinity parketti valikoitui asuntomessutalomme lattiamateriaaliksi korkean laadun ja miellyttävän pinnan vuoksi. Voin varauksetta suositella Trinity-lattiamateriaaleja laadukkaan lattian ystäville, jotka vaativat lattialtaan hiukan enemmän. - Matti Heikkinen, MM-hiihtäjä Kun näimme Trinityn ensi kerran asentaessamme sitä ravintolaamme Helsingin keskustassa oli selvää, että tulevaisuudessa haluaisimme sitä myös tulevaan kotiimme. Pinta on miellyttävää kävellä vaikkapa paljain jaloin, joita meillä riittää etenkin lapsien muodossa. (...) Siksi olemme rakastuneet trinityyn ja voimme suositella sitä harkitseville koko sydämestämme. - Hans Välimäki

Verkkokaupan uusi tapa myydä Miehittämätön näyttelytila täydellä asiakaspalvelulla?

Uskalla ja menesty! Toimi eri tavalla kuin kilpailijat Tarjoa asiakkaallesi muutakin lisäarvoa kuin vain halpa hinta Uskalla yrittää mutta tiedosta riskit Ensimmäinen liikeidea ei välttämättä se paras >> löydä mentoreita Opiskele kieliä!