Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Asenteet.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Asenteet."— Esityksen transkriptio:

1 Asenteet

2 Asenteet Asenne on ihmisen tapa suhtautua toisiin ihmisiin, tuotteisiin, yrityksiin ja yleensä erilaisiin asioihin Asenteet sisältävät tietoja tai uskomuksia, ja ne vaikuttavat ihmisen tunteisiin ja toimintaan esim. jos lehdet kirjoittavat tuotteesta jotakin kielteistä, se vahvistaa jo aiemmin muodostunutta huonoa kuvaa, eikä tuotetta osteta jos aiempi käsitys tuotteesta on ollut myönteinen, yksi huono uutinen ei välttämättä kumoa sitä mutta voi muuttaa suhtautumista varovaisempaan suuntaan Asenteet Asenteet syntyvät useiden eri asioiden vaikutuksesta. Tieto, jota saadaan eri viestimien kautta, muovaa käsityksiä. Myös omat ja muiden kokemukset ovat tärkeitä asenteiden synnyssä. jos saadaan huonoa pal-velua esimerkiksi ravintolassa tai autokorjaamossa, siirrytään helposti toisen yrityksen asiakkaiksi. Huo-noista kokemuksista myös kerrotaan muille useammin kuin hyvistä kokemuksista (11 huonoa/3 hyvää kokemusta kerrotaan toisille ihmisille) Asenteita opitaan lisäksi elinympäristöstä. Elinympäristöön kuuluvat perhe, tuttavat, ystävät, työkaverit ja harrastusryhmät, jotka kaikki ovat yksilölle enemmän tai vähemmän tärkeitä ryhmiä. Elinympäristöön kuuluu myös kulttuuri, joka omalta osaltaan muovaa asenteita. Kulttuurin vaikutus tulee esille nimen-omaan erilaisina asenteilla, kun ollaan tekemisissä vieraiden kulttuurien edustajien kanssa. Asenteet vaikuttavat toimintaamme usein ns. ennakkoasenteina tai -käsityksinä. Muodostamme käsityksiä asioista, esimerkiksi yrityksistä ja tuotteista kuulemamme tai lukemamme perusteella, vaikka varsinaisia kokemuksia ei olisikaan. Näitä ennakkoasenteita voi olla hyvin vaikea muuttaa. Tieto + Tunne + Elinympäristön vaikutus = Asenne HESBURGER –juttu Markkinoivalle yritykselle on ensiarvoisen tärkeää tietää, millaisia potentiaalisten ostajien asenteet ovat ja miten ne muuttuvat. Kuluttajien asenneilmastoa tutkitaan paljon sekä kansainvälisesti että kansallisesti. Esimerkiksi RISC Monitor on laaja sosiokulttuurista muutosta mittaava tutkimus, jota Suomessa tekee TNS Gallup Oy ( Tutkimuksessa sosiokulttuuriseen muutokseen yhdistetään kuluttajien tuote- ja mediakäyttö. Tutkimuksen mitattavat alueet ovat yhteiskunnallisia, hen-gellisiä, poliittisia ja kaupallisia. RISC Monitor auttaa markkinoivia yrityksiä ymmärtämään ja ennakoimaan asiakkaidensa kuluttajakäyt-täytymistä eli kuluttajien asennetaustoja, elämäntyyliä ja tarpeita sekä asenneilmaston muutoksia. Pohdittavaksi - Millaisia ennakkokäsityksiä olet havainnut itsessäsi ostaessasi jotakin tavaraa tai palvelua? - Miten ennakkokäsitys on vaikuttanut ostopäätökseesi? /hm (7)

3 Asenteet – eri asioiden vaikutus
Asenteet syntyvät useiden eri asioiden vaikutuksesta Viestimien kautta saatu tieto muovaa käsityksiä Omat ja muiden kokemukset ovat tärkeitä asenteiden synnyssä jos saadaan huonoa palvelua esimerkiksi ravintolassa tai autokorjaamossa, siirrytään helposti toisen yrityksen asiakkaiksi. huonoista kokemuksista myös kerrotaan muille useammin kuin hyvistä kokemuksista 11 huonoa 3 hyvää kokemusta kerrotaan toisille ihmisille Asenteet Asenteita opitaan lisäksi elinympäristöstä. Elinympäristöön kuuluvat perhe, tuttavat, ystävät, työkaverit ja harrastusryhmät, jotka kaikki ovat yksilölle enemmän tai vähemmän tärkeitä ryhmiä. Elinympäristöön kuuluu myös kulttuuri, joka omalta osaltaan muovaa asenteita. Kulttuurin vaikutus tulee esille nimen-omaan erilaisina asenteilla, kun ollaan tekemisissä vieraiden kulttuurien edustajien kanssa. Asenteet vaikuttavat toimintaamme usein ns. ennakkoasenteina tai -käsityksinä. Muodostamme käsityksiä asioista, esimerkiksi yrityksistä ja tuotteista kuulemamme tai lukemamme perusteella, vaikka varsinaisia kokemuksia ei olisikaan. Näitä ennakkoasenteita voi olla hyvin vaikea muuttaa. Tieto + Tunne + Elinympäristön vaikutus = Asenne HESBURGER –juttu Markkinoivalle yritykselle on ensiarvoisen tärkeää tietää, millaisia potentiaalisten ostajien asenteet ovat ja miten ne muuttuvat. Kuluttajien asenneilmastoa tutkitaan paljon sekä kansainvälisesti että kansallisesti. Esimerkiksi RISC Monitor on laaja sosiokulttuurista muutosta mittaava tutkimus, jota Suomessa tekee TNS Gallup Oy ( Tutkimuksessa sosiokulttuuriseen muutokseen yhdistetään kuluttajien tuote- ja mediakäyttö. Tutkimuksen mitattavat alueet ovat yhteiskunnallisia, hen-gellisiä, poliittisia ja kaupallisia. RISC Monitor auttaa markkinoivia yrityksiä ymmärtämään ja ennakoimaan asiakkaidensa kuluttajakäyt-täytymistä eli kuluttajien asennetaustoja, elämäntyyliä ja tarpeita sekä asenneilmaston muutoksia. Pohdittavaksi - Millaisia ennakkokäsityksiä olet havainnut itsessäsi ostaessasi jotakin tavaraa tai palvelua? - Miten ennakkokäsitys on vaikuttanut ostopäätökseesi? /hm (7)

4 Asenteet – opittuja asioita
Asenteita opitaan lisäksi elinympäristöstä Elinympäristöön kuuluvat perhe, tuttavat, ystävät, työkaverit ja harrastusryhmät, jotka kaikki ovat yksilölle enemmän tai vähemmän tärkeitä ryhmiä elinympäristöön kuuluu myös kulttuuri, joka omalta osaltaan muovaa asenteita kulttuurin vaikutus tulee esille erilaisina asenteilla, kun ollaan tekemisissä vieraiden kulttuurien edustajien kanssa Asenteet vaikuttavat toimintaamme usein ns. ennakkoasenteina tai -käsityksinä. Muodostamme käsityksiä asioista, esimerkiksi yrityksistä ja tuotteista kuulemamme tai lukemamme perusteella, vaikka varsinaisia kokemuksia ei olisikaan. Näitä ennakkoasenteita voi olla hyvin vaikea muuttaa. Tieto + Tunne + Elinympäristön vaikutus = Asenne HESBURGER –juttu Markkinoivalle yritykselle on ensiarvoisen tärkeää tietää, millaisia potentiaalisten ostajien asenteet ovat ja miten ne muuttuvat. Kuluttajien asenneilmastoa tutkitaan paljon sekä kansainvälisesti että kansallisesti. Esimerkiksi RISC Monitor on laaja sosiokulttuurista muutosta mittaava tutkimus, jota Suomessa tekee TNS Gallup Oy ( Tutkimuksessa sosiokulttuuriseen muutokseen yhdistetään kuluttajien tuote- ja mediakäyttö. Tutkimuksen mitattavat alueet ovat yhteiskunnallisia, hen-gellisiä, poliittisia ja kaupallisia. RISC Monitor auttaa markkinoivia yrityksiä ymmärtämään ja ennakoimaan asiakkaidensa kuluttajakäyt-täytymistä eli kuluttajien asennetaustoja, elämäntyyliä ja tarpeita sekä asenneilmaston muutoksia. Pohdittavaksi - Millaisia ennakkokäsityksiä olet havainnut itsessäsi ostaessasi jotakin tavaraa tai palvelua? - Miten ennakkokäsitys on vaikuttanut ostopäätökseesi? /hm (7)

5 Asenteet – ennakkoasenteet
Asenteet vaikuttavat toimintaamme ns. ennakko-asenteina tai –käsityksinä muodostamme käsityksiä asioista, esimerkiksi yrityksistä ja tuotteista kuulemamme tai lukemamme perusteella, vaikka varsinaisia kokemuksia ei olisikaan ennakkoasenteita vaikea muuttaa Tieto + Tunne + Elinympäristön vaikutus = Asenne Markkinoivalle yritykselle on tiedettävä, millaisia potentiaalisten ostajien asenteet ovat ja miten ne muuttuvat (Oma harakiri-kokemus) HESBURGER –juttu Markkinoivalle yritykselle on ensiarvoisen tärkeää tietää, millaisia potentiaalisten ostajien asenteet ovat ja miten ne muuttuvat. Kuluttajien asenneilmastoa tutkitaan paljon sekä kansainvälisesti että kansallisesti. Esimerkiksi RISC Monitor on laaja sosiokulttuurista muutosta mittaava tutkimus, jota Suomessa tekee TNS Gallup Oy ( Tutkimuksessa sosiokulttuuriseen muutokseen yhdistetään kuluttajien tuote- ja mediakäyttö. Tutkimuksen mitattavat alueet ovat yhteiskunnallisia, hen-gellisiä, poliittisia ja kaupallisia. RISC Monitor auttaa markkinoivia yrityksiä ymmärtämään ja ennakoimaan asiakkaidensa kuluttajakäyt-täytymistä eli kuluttajien asennetaustoja, elämäntyyliä ja tarpeita sekä asenneilmaston muutoksia. /hm (7)

6 Porinaryhmä 3 hlö/ryhmä 3 minuuttia
kerrotko henkilökohtaisista kokemuksistasi…? ”Millaisia ennakkokäsityksiä olet havainnut itsessäsi ostaessasi jotakin tavaraa tai palvelua?” ”Miten ennakkokäsitys on vaikuttanut ostopäätökseesi?” Pohdittavaksi /hm (7)

7 Hesburger yritti Syyriassa 2006 – lopetettu
Teki 2008 franchising –sopimuksen kahdeksan arabimaan kanssa - ei ole kuulunut enää sen jälkeen mitään (mm. Iran, Irak, Oman, Saudi-Arabia). Suomen suurin pikaruokaketju. Suomen lisäksi: - Baltian maissa, Saksassa ja Venäjällä /hm (7)


Lataa ppt "Asenteet."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google