Urheilijan sijoittuminen työelämään Suomen Olympia-akatemia

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
Pori Tuuli Merikoski-Silius opintokoordinaattori Suomen Olympiakomitea
Advertisements

TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISEN PUOLESTA Tutkimusiltapäivä , Helsinki Suomalaisten työpaikkojen työhygieeninen tutkimus ja kehitys Anna-Liisa Pasanen.
Juniori-SaPKon ohjeistus Pohjola- leirille. LEIJONA TIEN ALKUA 1996 ikäluokassa pelaajia n ikäluokka kulkee saman matkan, mutta POHJOLALEIRI.
Taitojen johdonmukaista, systemaattista, pitkäjänteistä opettelua ja harjoittelua. Fyysiset taidot Psyykkiset taidot Ainakin taitolajeissa psyykkinen.
EPÄONNISTUMISESTA SELVIÄMINEN URHEILUSSA – seminaari
Tuotekehityksen ja kansainvälistymisen kautta laajemmat markkinat Samuli Vanhala
Turun Seudun Urheiluakatemia Avaustilaisuus
LinkedIn - verkostoitumispalveluna Kiravo – kirjasto avoimena oppimisympäristönä Biblär – biblioteket som ett öppet lärcentrum.
HARJOITTELUN SUUNNITTELU
KATRI TOLONEN Urheiluakatemia Urhea. Urhea  Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian perusajatus on verkottaa urheilun ja opiskelumaailman osaajat yhteen 
Tampereen urheiluakatemia I-vaihe Paikallisen verkoston rakentaminen ja toiminnan käynnistäminen •opiskelun ja urheilun yhdistäminen (korkeakoulu.
Asiantuntijuus ja työelämäorientaatio
SUOMEN OLYMPIA-AKATEMIA
Sensing the Web 2. lokakuuta, 2007Puh: Petteri Hannonen
Warkop Oy Hengitysliitto Heli ry Varkauden kaupunki Työtä KoulutustaKuntoutusta.
NUOREN URHEILIJAN OPISKELU JA URHEILU-URA Olympia-akatemian istunto 15
Urheilulääketiede Harri Hakkarainen LL, LitM, valmentaja.
PYRKIMYS ERINOMAISUUTEEN
Valmennusosaamisen malli
LinkedIn yritystoiminnan tukemisessa Kiravo-projekti 2012 Kiravo – kirjasto avoimena oppimisympäristönä Biblär – biblioteket som ett öppet lärcentra.
Urhean yläkouluverkosto Olympiastadion Asko Härkönen Suomen Olympiakomitea.
SearchIM Search Mikko Ketola Regional Manager (Finland, Ireland, Baltic States) Helsinki Nuorten yhteisöt netissä – miten kommunikoin ja viestin.
Valmennusosaamisen malli
Etelä-Karjalan Urheiluakatemia
Urheiluakatemiat Korkeakoulujen liikuntatoimien verkostotapaaminen 3.6.
Tutkintojen perusteet I II III I-tason tutkinto väh 50 h opintokokonaisuus Korkeakoulututkinnot Ammatilliset tutkinnot Laji- /toimialatutkinto suoritettu.
Seinäjoen kv-kevätpäivät Roundtable 5 Ulkomaisten harjoittelijoiden markkinointi työnantajille Ira Leväaho, Helsinki Education and Research Area.
TYÖHAKEMUS.
KANSAINVÄLINEN HARJOITTELU OSANA OPINTOJA Bolognan vanavedessä – seminaari, Turku Helli Kitinoja Kansainvälisten asiain päällikkö Seinäjoen ammattikorkeakoulu.
Opiskelun ja huippu-urheilun yhdistäminen korkea-asteella
Huippuvalmennuksella kilpailukykyä- HUKI-projekti Tiimityöllä kohti maailman huippua! Lajipäällikkö-valmentajapäivät Imatra, Valtionhotelli
Osa-aikatyö Lahti [pvm] [Alatunniste]. Osa-aikatyö lukuina Osa-aikaisten palkansaajien määrä kasvanut yli 60 % viimeisen 15 vuoden aikana Nyt.
Suomen Jääkiekkoliitto / Jukka Jalonen1 HUIPPU-URHEILUN VAATIMUKSET.
21 November 2014 Urheilijan urasuunnittelu osana valmentautumista.
Satakunnan ammattikorkeakoulun Liiketalous Rauman henkilöstön ja Rauman talousalueen yritysten yhteistyön selvittäminen ja kehittäminen Enni Karvinen.
Nuorten ja nuorten aikuisten viestintästrategia Miksi?Kenelle?Miten?Mitä?
OPPISOPIMUSKOULUTUS Ammatillisen koulutuksen järjestämismuoto Määräaikainen työsopimus Koulutuksesta yli puolet työpaikalla työtehtävien yhteydessä, täydennetään.
PLE – Personal Learning Environment PeLE - Henkilökohtaisten oppimisympäristöjen kehittäminen - projekti 2008 – 2011 Aija Hietanen.
KTT Minna Söderqvist: Miten työnantajat näkevät ulkomaiset työnhakijat ja ulkomaisen henkilökunnan? 33 työnantajahaastattelua 2004 Kokemusta ulkomaisista.
Savonia-ammattikorkeakoulu, Terveysala, Kuopio
Aija Hietanen, Savonia-ammattikorkeakoulu
Lasten ja nuorten urheiluharrastus
Valmentajana kehittyminen
Opetussuunnitelmaviestinnän kohderyhmät ja viestinnän kohdistaminen (ryhmätehtävä)
Tekniikan Akateemisten Liitto TEK ry Toiminta-ajatus ” Parantaa jäsenen työmarkkina-arvoa, elämän laatua ja ammattikunnan vaikuttavuutta. ”
TYÖELÄMÄN LAATU Menesty-hanke
MINÄ URHEILEVAN LAPSEN VANHEMPANA!
TAMPEREEN KAUPUNKI – TALOUS- JA STRATEGIARYHMÄ 1 Ennakkotietoja työpaikoista vuodelta 2004 Vuoden 2004 ennakkotiedot työpaikoista julkaistiin
L AAJENNETUN TYÖSSÄOPPIMISEN KOKEILUT AUTO JA LOGISTIIKKA.
Annika Räsänen. Suomen Mentorit ry Tavoite: Yksikään nuori ei saa pudota kyydistä. Ei edes korkeakoulutettu. Yhdistys on perustettu syksyllä.
Valmennusosaamisen malli Kirsi Hämäläinen Suomen Olympiakomitea.
Opiskelevan urheilijan talous Jari Savolainen ja Jukka Tirri Korkea-asteen kaksoisuraseminaari, Helsinki
Nuorten valmennus SPV > 2020 Maajoukkue; Lajiliiton maajoukkuevalmentajat, Tiimivalmentajat, kansainvälinen yhteistyö, HUY Haastajataso; Lajiliiton.
Rohkene - taustaa TE-toimiston aloitteesta valmisteltu palvelumalli  tarve palvelulle, joka kohdistuu vähän aikaa työttömänä olleisiin ja muihin aktiivisiin.
Seppo Ikäheimo Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat
TALOUSHALLINNON OSAAJA
VAU:n huippu-urheilustrategia
Valmentajan osaamisen arviointi valmennustilanteessa
Valmentajakoulutuksen suunnittelu
Kontaktointi Marko Ahola /
VAU huippu-urheilustrategia
Suomen Olympiakomitean valtakunnallinen korkea-asteen
Valmentajan osaamisen arviointi valmennustilanteessa
TYÖKOKEMUS työtehtävä, kesto ja yritys MIKSI MEIDÄN
14.00 Tervetulosanat. Hannele Hiilloskorpi valmennuskeskuspäällikkö Varalan Urheiluopisto ja Tampereen Urheiluakatemia Pirkanmaa on paras paikka.
HÄTÄENSIAPUKOULUTUS, 8 h , Helsinki
Pk-vientihanke pähkinänkuoressa
Ei voi löytää uusia maisemia ennen kuin uskaltaa lähteä liikkeelle.
Psykologi Vilhelmiina Välimäki
Esityksen transkriptio:

Urheilijan sijoittuminen työelämään Suomen Olympia-akatemia 15. 10 Urheilijan sijoittuminen työelämään Suomen Olympia-akatemia 15.10.2005 Seinäjoella

Adecco pähkinänkuoressa Maailman suurin HR-yritys Perustettu v. 1957 Sveitsissä Neljänneksi suurin työllistäjä maailmassa Työllistää päivittäin maailmassa 700 000 ihmistä 6000 toimipaikkaa 70 maassa Athlete Career Program yli 20:ssa maassa Suomessa Adecco toiminut v:sta 1997 Toimipisteitä 24, 14:llä paikkakunnalla lähes kaikilla toimialoilla henkilövuokrausta, rekrytointia, testausta ym.

Suomen Olympiakomitea ja Adecco Finland/ KOK ja Adecco SA Suomen Olympiakomitea ja Adecco Finland yhteistyöhön syksyllä 2004 “Huippu-urheilusta työelämään” -ohjelma tukee Suomen Olympiakomitean tavoittelemaa kokonaisvaltaista valmennusta Ohjelma on tukipalvelu huippu-urheilijoille ja valmentajille Ohjelma toimii Olympiakomitean opintokoordinointityön rinnalla Adecco SA ja KOK yhteistyössä kansainvälisesti mm. Olympialaisten työntekijärekrytointi ja outplacement

Kenelle tarjotaan ja minkälaista palvelua? Kohderyhmänä huippu-urheilijat ja valmentajat (olympiatukiurheilijat ja kv-potentiaalin omaavat maajoukkuepelaajat) Tarjoamme henkilökohtaista uraohjausta Työnhaun työkalujen läpikäyntiä ja harjoittelua (CV, esittelykirje, työhakemus, mainospuheenvuoro) Työnhaun kanavia Työhaastatteluharjoittelua Ohjeita verkostoitumiseen Miten uudessa työpaikassa? Seurantaa Apua uuden työpaikan haussa Henkilökohtaista tukea Vertaistukea Yrityskontakteja Apua henkilökoht. ominaisuuksien arviointiin

Huippu-urheilijan haasteet työnhaussa Koulutus vanhentunut tai sitä ei ole Ei verkostoja koulutuksen alueelta Vain vähän työkokemusta koulutuksen alueelta Työkokemus huippu-urheilu-uralta, jota ei virallisesti lasketa Vain vähän kokemusta työnhaun eri vaiheista Ensimmäistä työpaikkaansa hakevaksi iäkäs Työuraa ei ole urheilu-uran aikana suunniteltu Urheilun rinnalle sopivaa osa-aikatyötä vaikea saada

Mikä urheilijoissa ja valmentajissa kiinnostaa työnantajaa? tavoitteellisuus, kunnianhimo, kurinalaisuus tiimityötaidot, omatoimisuus, sosiaaliset taidot paineensietokyky, työkykyisyys (fyysinen ja psyykkinen) käytännön kielitaito, kulttuurituntemus pitkäjänteisyys, vaikeuksien voittamiskyky suhtautuminen ominaisuuksien testaukseen vakuuttava esiintyminen, mediataidot uuden oppimiskyky ja -halu strategian luominen ja sen merkityksen ymmärtäminen

Ohjelma tänään Lähes 80 urheilijaa mukana Vuoden aikana kaksikymmentä työllistynyttä Tavoitteena tälle vuodelle 100 urheilijaa ja 40 työpaikkaa Palaute urheilijoilta, valmentajilta ja yrityksiltä positiivista Suomessa ohjelma toimii esimerkillisesti: Osapuolet sitoutuneita Pienen maan edut (saavutettavuus, välimatkat, tiedonjako, ei suuria rahoja) Urheilijoilla tervettä nöyryyttä, ovat halukkaita vastaanottamaan apua Alueilla, esim. urheiluakatemioilla kiinnostusta asian eteenpäinvientiin Lajiliitot hengessä mukana Mediaa kiinnostavat tarinat urheilijoista

Kiitokset mielenkiinnosta Yhteydenotot ja lisätiedot Virpi Ojakangas-Palmunen virpi.ojakangas-palmunen@adecco.fi Tuuli Merikoski-Silius tuuli.merikoski-silius@noc.fi