700099P Historian kirjoituksen historia 2 op

Historian kirjoituksen historia Osaamistavoitteet: Opiskelija osaa selittää länsimaisen historiankirjoitustradition kehityksen keskeiset vaiheet ja pystyy vertaamaan niitä länsimaisen ulkopuoliseen, erityisesti kiinalaiseen historiankirjoitustraditioon Suoritustapa: luento ja tentti Tentti: 25.11.2014, uusinta: kevätlk:n kaksi ensimmäistä rästikertaa

Historiankirjoituksen historia? Käsitteitä: historiografia / history of historiography Jokainen tutkija harrastaa tutkimusperinteen kartoitusta Oma historiantutkimuksen ala/suuntaus: oppihistoriaa Tutkimuksen kohteita: keskeiset koulukunnat, paradigmamuutokset, keskeiset toimijat Tutkimuksen teemoja: vallankäyttö, historiankirjoituksen poliittisuus, vaikutteiden siirtyminen ylirajaisesti ja ajallisesti

Luentokurssin sisältö ja rakenne Opetusta 16 tuntia (8x2) Osin temaattinen, osin kronologinen rakenne Kunkin aikakauden historiankirjoituksen keskeiset piirteet, keskeiset käsitteet; painopiste 1800-2000-luvuissa Lopuksi vertailua kiinalaiseen/ei-länsimaiseen historiankirjoitukseen

Miksi historiankirjoituksen historian jako Suomeen ja yleiseen Miksi historiankirjoituksen historian jako Suomeen ja yleiseen? Miksi historian jako Suomeen ja yleiseen? Yleinen historia muiden kansakuntien historiaa? Kansallinen historiankirjoitus = historiankirjoitusta ohjaavana näkemyksenä tulkinta omasta kansakunnasta erityisenä ja yhtenäisenä Metodologinen nationalismi: ”Methodological nationalism is understood as the assumption that the state/state/society is the natural social and political form of the modern world.” (Wimmer & Schiller 2002)

1800-luvun historiankirjoitus Valtiokeskeisyys ja kansallisen identiteetin rakentaminen historian avulla juontavat juurensa 1800-luvun kehitykseen Ranskan vallankumouksen merkitys: Kiinnostus menneisyyteen reaktio 1700-luvun lopulla koettuihin muutoksiin Jacob Burckhardt: Geschichte ein Versuch, Kontinuität in ein Leben zu bringen, das als Unordnung wahrgenommen wurde Ranskan vallankumous, Napoleonin sodat, nationalismi: kansakuntien erityisyys

1800-luku: historian tieteellistyminen ja professionaalistuminen Keskiajalta lähtien yliopiston tehtävänä ollut välittää tietoa, kouluttaa pappeja ja virkamiehiä. Tiedeyliopisto perustui akateemiselle vapaudelle (tutkimus, opettaminen, oppiminen): Berliinin yliopisto esikuva Historian eriytyminen omiksi oppituoleiksi Arkistolaitoksen kehittyminen, lähdesarjojen julkaiseminen, tieteelliset seurat ja aikakauslehdet: 1859 Historische Zeitschrift; 1876 Revue Historique; 1884 Rivista Storica Italiana; 1886 English Historical Review; 1895 American Historical Review

Historian tieteellistyminen: Leopold von Ranke Eli vuosina 1795-1886, 1825 Berliinin yliopiston professoriksi Historiaesitysten päämäärä ei ole ”ojentaa menneisyyttä, jotta se voisi opettaa nykymaailmaa tulevien vuosien hyödyksi.” ”wie es eigentlich gewesen” – historian pragmaattisen perinteen tilalle tutkimus, joka perustuu lähdekritiikkiin. Hegelin kriitikko: totuuden jäljittäminen erityisen kautta Lähteiden kokoaminen, niiden kriittinen tutkiminen, puolueettomuus ja oman itsen ”sammuttaminen” Laajat arkistomatkat: lähteiden ”löytyminen”

Historian tieteellistyminen: Leopold von Ranke Ihanne: ”tosiasiain ankara esittäminen” Tendenssin käsite: pyrkimykset, jotka antoivat leimansa koko aikakaudelle; ”… jokaista epookkia täytyy pitää jollain muotoa itsessään arvokkaana” Jokainen aikakausi heijastelee jumalallista tahtoa Tutkimuskohteena valtio: diplomatia, politiikka, sodat Julkaisutoimintaa yli 60 vuoden ajan, suurteoksia Euroopan historiasta (Geschichte der romanischen und germanischen Völker von 1494 bis 1535) Opetuksen uudistaminen: seminaarityöskentely

Historian tieteellistyminen Bonnie G. Smith: ”… historical innovators in the nineteenth century were quick to claim that scientific truth about the past was grounded in a rigidly followed set of practices – foremost among them seminar training and archival research” Johann Gustav Droysen (1808-): Toisin kuin Ranke D. ajatteli, että ihmiset eivät vain tarkastele historiaa vaan ovat itse osa sitä Historioitsija ei voi tutkia menneisyyttä vaan hän tutkii lähteitä Tutkimuskysymyksen ja hypoteesien merkitys; ”man muss zuerst wissen, was man suchen will, erst dann kann man finden” (kritiikki Rankea kohtaan) Toisin kuin luonnontieteessä, historiassa pyritään ymmärtämiseen

Historismi Ranken ohella suuri joukko merkittäviä aikalaishistorioitsijoita: Johann Gustav Droysen, Heinrich von Treitschke, Heinrich Sybel, Theodor Mommsen, Wilhelm Dilthey Historismi: 1800-luvun tieteellinen ajattelusuuntaus Ilmiöiden ymmärtäminen historiallisesti (romantiikka vs. valistus) Ainutkertaisuus Valtio ja kansakunta

Historiankirjoitus ja nationalismi Ranke: ”Historia kirjoitetaan aina uudelleen. Jokainen aika ja jokainen suunta tekee historian omakseen ja siirtää ajatuksiaan siihen. Sen mukaan jaetaan kiitosta ja moitetta. - Kunnes itse asiaa ei enää voi tuntea. Mutta voiko sitä lainkaan tutkia ilman nykyajan antamaa impulssia?” (Tagebücher julk. 1964) J.V. Snellman (1806-1881): historian kantavia voimia ovat kansakunnat; kansakunnilla oli oikeus olemassaoloon vain suorittaessaan maailmanhistoriallista tehtäväänsä. Suomen kansan päämaali oli sija maailmanhistoriassa. Heinrich von Luden: ”I have always been of the opinion that the historian has to devote his mental powers to the history of his fatherland above everything else.”

Historiankirjoitus ja nationalismi; esimerkkinä Saksa Saksan hajaannus; historioitsijoiden valtaosa kannatti yhtenäistä valtiota ja kirjoitti historiaa tästä näkökulmasta 1800-luvun alussa kansakunta ymmärrettiin kulttuurisesti: kulttuuri, kieli, etnisyys (Volk) – nationalismi saatettiin yhdistää universalistiseen näkemykseen, toisaalta hierarkisointi Etnisyyden rinnalle vahvan valtion korostus; Ranke: valtion ihannointi (valtion palveleminen Jumalan palvelemista), vallankumouksellisuuden vastustaminen

Historiankirjoitus ja nationalismi; esimerkkinä Saksa Preussilainen koulukunta: historiankirjoituksen vastattava/otettava kantaa ajan haasteisiin; Preussin johtoaseman tukeminen; Saksa=Preussi Sodan ihannointi; 1914 Erich Marcks: ”In human terms there is nothing greater than war, nothing more manly, but also nothing more inspiring for the inner soul.” Nationalistinen historiankirjoitus tiivistyi Heinrich von Treitschken sosiaalidarwinistisessa ajattelussa: etnisesti yhtenäinen kansakunta anti-preussilaisia tulkintoja: sosialistinen ja katolinen historiankirjoitus, jossa kuitenkin nationalistinen vire Poliittisen historian kritiikki ei poistanut kansallista katsetta Karl Lamprecht: kollektiivinen saksalainen psyyke