Tieteenfilosofian kurssi jatko-opiskelijoille 2006 Dos. Rauno Huttunen Yliassistentti, kasvatustieteen laitos, Joensuun yliopisto

KOMMUNISTIEN LIITTO ry: MITÄ ON FILOSOFIA KOMMUNISTIEN LIITTO ry: Filosofia on maailmankatsomus, oppi maail-mankaikkeuden rakenteesta, joka pyrkii perus- telemaan väittämänsä loogisesti ja teoreettisesti. Tämän vuoksi esim. uskonnollinen maailmankat- somus ei ole filosofinen, koska se ei perustele näkemyksiään teoreettisesti. Filosofia muodos- taa teoreettisen yhteenvedon eli synteesin kaik- kein yleisimmistä luontoa, yhteiskuntaa, ihmistä ja tiedostamista koskevista tiedoista ja käsityk- sistä. LÄHDE: http://personal.inet.fi/koti/kalevi/Iluku.htm

Friedrich Nietzsche: Filosofit eivät saa enää tyytyä hy-väksymään käsitteitä sellaisina kuin ne heille annetaan, sitten vain puhdistaakseen ja kiillottaakseen niitä; heidän on ryhdyttävä tuottamaan, luomaan ja asettamaan käsitteitä ja suostuttelemaan ihmiset turvautumaan niihin. Tähän asti itse kukin filosofi on luot-tanut omiin käsitteisiinsä kuin ihmeenomai- sesti jostakin yhtä ihmeenomaisesta maail- masta saamiinsa lahjoihin. LÄHDE: Deuleuze & Guattari: Mitä on filosofia, s. 16-17

Deleuze & Guattari: MITÄ ON FILOSOFIA Mekin olemme esittäneet tämän kysymyksen tois-tuvasti aikaisemmin, ja myös vastanneet siihen, aina samalla tavalla: filosofia on taito muodos- taa, löytää ja valmista käsitteitä… Filosofi on käsitteen ystävä, hänellä on mahdolli- suus tai kyky siihen… Tarkemmin sanoen filosofia on oppiala, joka koostuu käsitteiden luomisesta… Käsitteet eivät odota meitä valmiina kuin taivaan- kappaleet. Ei olemassa käsitteiden taivasta. Käsit- tteet on keksittävä, valmistettava tai pikemminkin luotava, eivätkä ne olisi mitään ilman ne luoneiden henkilöiden allekirjoitusta. s. 14-16

Rauno Huttunen: Filosofia on tavalla tai toisella asioiden juuriin menemistä. Se on radikaalia siinä mielessä kuin latinankielinen sana radix on juuri. Asioilla ei itsessään ole juurta tai perustaa, vaan perusta syntyy sen kysymisen proses- sissa. Miksi sitten perustaa tai juurta täytyy kysyä? Se itsessään on perustava filosofinen kysymys? Perinteisesti filosofia on ollut eri filosofian osa-alueisiin jakautuneiden perus- kysymysten pohtimista.

Teoreettinen filosofia: ONTOLOGIA = Mitä on oleminen? 2) TIETOTEORIA = Mitä on tieto?

ONTOLOGIA: Mitä on oleminen? -> henki, aine, jumala, yksi, moni, luonto, mahdollinen, välttämätön, absoluuttinen, määräytynyt, sattumanvarainen, tarkoituksellinen, yksittäinen, yleinen

MATERIALISMI Maailma on perimmiltään ainetta tai materiaa. Kaikki muu on palautettavissa (reduktiivinen materialismi) siihen tai emergoituu siitä (ts. emergenssi materialismi)

IDEALISMI Maailma on perimmältään ideaa tai henkeä. Platonilla aineel-linen maailma tosiolevaisten ideoiden heikko jäljitelmä. Hegelin mielestä historiassa näkyy viekkaan hengen johdatus. Berkeleyn mielestä jumala lähettää aistimukset suoraan omasta päästään meidän päihimme.

TIETOTEORIA Mitä on mahdollista tietää? Voimmeko tietää olemuksia tai tosiolevaisen? Onko tietomme todellisuuden kuva? Onko tieto konstruktio, joka kerro itse olioista mitään? Mitä on totuus? Tuleeko tieto kokemuksesta (induktio), järjestä (deduktio) vai intuitiosta (”abduktio”)?

METAFYSIIKKA Metafysiikalla on tarkoitettu filosofisessa kirjal-lisuudessa viitattu joko koko teoreettisen filosofian alaan tai pelkästään ontologiaan. Termi tulee Aristoteleen kirjoitusten järjestä- järjestämisestä. Fysiikan jälkeiset kirjoitukset nimettiin termillä ta meta fysika eli kirjoitukset fysiikan jälkeen. Näissä kirjoituksissa Aristoteles pohti perimmäisiä kysymyksiä ja hän itse käytti nimitystä ensimmäinen filosofia, josta siis myöhemmin on käytetty nimityksiä metafysiikka, prima filosofia, perennaalinen (ikuinen) filosofia ja ontologia.

Käytännöllinen filosofia tieteenfilosofia: Mitä on tiede? mielen filosofia: Mitä on tietoisuus? muodollinen logiikka: Mitä on pätevä päättely? Nämä kolme joskus lasketaan teoreettiseen filosofiaa. taiteen filosofia: Mitä on kaunis, ylevä tai taide? etiikka: Mihin perustuvat oikea ja väärä? filosofinen antropologia: Mitä on ihminen?

Käytännöllinen filosofia kulttuurifilosofia: Mitä on kulttuuri tai ymmär-täminen? yhteiskuntafilosofia: Mitä ovat valta, solidaa- risuus, ideologia, sosiaalinen toiminta, normi, alistaminen, oikeudenmukaisuus, tunnustus? Oikeusfilosofiaa: Mitä on oikeus tai mitä on pätevä normi? Sitten on olemassa ympäristöfilosofiaa, feminis-min filosofia, soveltavaa etiikkaa, psykologian filosofiaa, matematiikan filosofiaa, ruumiin filosofiaa, uskonnonfilosofiaa, retoriikkaa, politiikan filosofiaa, kuoleman filosofiaa, kielifilosofiaa, urheilun filosofiaa ja tietenkin myös KASVATUSFILOSOFIAA.

Filosofian valtavirtaukset Analyytinen filosofia Hermeneutiikka, fenomenologia ja eksistentialismi Uusmarxismi ja kriittinen filosofia Postmodernismi ja dekonstruktionismi

Analyyttinen filosofia Bernard Russell ja Ludwig Wittgenstein Kielifilosofia ja kielen käytön analyysi Metafyysiset ongelmat kielellistä sekaannusta Analyyttinen kasvatusfilosofia on mm. kehitellyt kasvatuksen formaaleja määritelmiä, pohtinut indoktrinaatiota ja kriittisen ajattelun ja tieteellisen rationaalisuuden edistämistä

- Fenomenologia: Edmund Husserl ja fenomenologinen menetelmä Eksistentialismi: Martin Heidegger ja Jean-Paul Sartre; ihmisen eksistentiaalit, ahdistus, huoli ja kysymys elämän tarkoituksesta Hermeneutiikka: Hans-Georg Gadamer (Heideggerin oppilas); ymmärtäminen, horisontit, tulkinta, perinteelle avautuminen, dialoginen suhde

Kriittinen filosofia ja postmarxismi Jürgen Habermas: tiedonintressiteoria, ideologia kritiikki, kommunikatiivisen toiminnan teoria - Theodor Adorno: Kasvatus Auschwitzin jälkeen -> Klaus Mollenahauer; kriittinen pedagogiikka -> Robert Young; kasvatuksen kriittinen teoria Paolo Freire: sorrettujen pedagogiikka -> Peter MacLaren; Henri Giroux, Juha Suoranta

Postmodernismi ja dekonstruktionismi Jean-Francois Lyotard; postmoderni tila Jacques Derrida; dekonstruktio (tulee Heideggerin länsimaisen metafysiikan destruktiosta) Michel Foucault; vallan genealogia -> Michael Peters; Robin Usher; Gregory Ulmer

Tieteen alku on antiikin viisauden rakastajissa eli filosofeissa Ensimmäinen filosofi Thales (624-574 e.k.r) halusi ymmärtää maailmaa järjen (logos) eikä myytin (mythos) avulla. Järjen avulla hän päätyi pitämään maailman alkuperusteena (arkhe) vettä. Thalen myötä länsimäinen ajattelu siirtyi mythoksesta logokseen ja epistemeen.

Platon (427-347 e.k.r.) Maailma jakautuu tosiolevaiseen stabiiliin ideoiden maailmaan ja varjomaiseen materiaalisten yksityisolioiden muuttuvaiseen maailmaan. Näkyvästä maailmasta saamme havaintotietoa, mutta se on vain doksaa eli luuloa. Tietoa eli epistemeä saamme vain muuttumattomista ideoista koulutetun järjen avulla.

Platon (427-347 e.k.r.) Maailma jakautuu tosiolevai- seen stabiiliin ideoiden maailmaan ja varjomaiseen materiaalisten yksityiso- lioiden muuttuvaiseen maailmaan. Näkyvästä maailmasta saamme havaintotietoa, mutta se on vain doksaa eli luuloa. Tietoa eli epistemeä saam- me vain muuttumattomista ideoista koulutetun järjen avulla.

Aristoteles (348-322 e.k.r.) Pelasti konkreettiset ilmiöt. Materiaalista maail- maa kannattaakin tutkia. Ideat ovat lajimuotoja, jotka voidaan päätellä induktiivisesti havain- noimalla yksityisolioita. Selitti ilmiöitä päämää- rästä eli teloksesta käsin; teleologinen selit- täminen. Esim. siemenen telos on tulla kasviksi, ihmisen telos on eudaimonia eli onnellisuus, putovan kiven telos on päätyä tasapainopis- teeseensä etc.

Päätelmät, joissa on vai yksi premissi: premissi: Kaikki kissat ovat karvaisia olioita. johtopäätös: Jotkut karvaiset oliot ovat kissoja. Päätelmät, joissa on kaksi premissiä: premissi I: Ihminen on kuolevainen. premissi II: Sokrates on ihminen. johtopäätös: Sokrates on kuolevainen. Jo stoalaiset antiikissa huomasivat tähän aristoteeliseen päättelymuotoon liittyvät puutteet. G.H. von Wright esittelee asian seuraavasti:

Sokrates on kuolevainen. G.H. von Wright Looginen empirismi, 1945, s. 40: Asettakaamme nyt M=ihminen, P=kuolevainen ja S=sokrates; Ihminen on kuolevainen. Sokrates on ihminen. Sokrates on kuolevainen. Jos taas sijoitamme seuraavat arvot: M=sininen, P=väri ja S=taivas, antaa yleinen päättelykaava tulokseksi: Sininen on väri Taivas on sininen Taivas on väri

…virhe on yhdistävässä termissä (kopulassa) ”on” …virhe on yhdistävässä termissä (kopulassa) ”on”. Lähempi tutkimus osoittaakin, että sanaa ”on” ylläolevissa yhteyksissä on käyetty kahdessa eri merkityksessä: toisaalta osoittamaan elementin kuulumista luokkaan, toisaalta ilmoittamaan, että luokka on toisen, laajemman luokan osa. Merkitsemme edellistä suhdetta ”” ja jälkimmäistä ””… Jos ”on” kummassakin premississä esiintyy -merkityksessä, emme voi yhdistää S:ä ja P:tä lailliseksi päättölauseeksi… taivas on sinisten olioiden luokan elementti, ja sininen väri on värien luokan elementti…

Kausaaliselittäminen korvaa uudella ajalla teleologisen selittämisen Bacon, Kopernikus ja Galileo laittavat alulle matemaattis-kokeellisen menetelmän ja deterministisen maailman kuvan. Matematiikka on avain luonnon selittämiseen. Päämääriä ei tarvita. Jumala ja ideat ajetaan pois luonnontieteestä. Alkaa kehittymään sekulaari ja rationalisoitunut länsimainen maailmankuva, jossa erkaantuvat luontokuva, ihmiskuva ja yhteiskuntakuva.

realismi kontra nominalismi yleiskäsitteet ovat olemassa itsenäisesti Nominalismi: Yleiskäsitteet ovat vain nimiä (nomen). Vain yksi yksityisoliot ovat olemassa reaalisesti.

Petrus Abelardus (1079-1142) Yleiskäsitteet ovat ennen olioita – universalia ante rem. Yleiskäsitteet ovat olioissa – universalia in re. Yleiskäsitteet ovat olioiden jälkeen kuvina meidän mielessä – universalia post rem.

Wilhelm Okkamilainen (1300-1349) Yleiskäsitteet ovat olemassa vain ihmisen tajunnassa. Jos niiden oletetaan olevan olemassa itsenäisesti, niistä tehdään yksityisolioita. Jos taas oletetaan, että ne eivät ole itsenäisesti, vaan ne abstrahoidaan järjen avulla yksityisolioista, niin silloin ne eivät ole olemassa yleisenä. Tieteen olemassaolosta ei seuraa yleiskäsitteiden olemassaolo

Empirismi ja Rationalismi tieto a posteriori eli tieto tulee kokemuksesta John Locke; mieli on tabula rasa eli tyhjä taulu, johon kokemus piirtää merkkinsä Berkeley: saamme kokemuksemme suoraan Jumalan mielestä Rationalismi: Tieto a priori eli tietoa on ennen kokemusta Descartes, Spinoza, Leibniz

Immanuel Kant Tiedolla on kaksi lähdettä eli sekä kokemus ja tietoisuuden että havainnon rakenteet Oliot sinänsä versus ilmiöt: me emme saa tietoa olioista sinänsä vaan siitä, miten oliot sinänsä ilmenevät meille eli vaikuttavat aisteihimme Aistimellisuutemme muoto vaikuttaa siihen, millä tavoin oliot ilmenevät meille Kaikki oliot sinänsä eivät ilmene meille mitenkään ja ilmenevätkin näyttävät vain osan itsestään

Immanuel Kant Voimme havaita oliosta sinänsä vain sellaisia ilmiöitä, jotka aistimellisuutemme muoto sallii. Aika ja avaruus ovat aistimellisuutemme muotoja eivätkä olion sinänsä ominaisuuksia. Kokemus syntyy, kun kognitiiviset kykymme (käsitteet) käsittelevät aistimellisuuden antamaa kaaottista dataa.

Immanuel Kant Kokemus eroaa aistihavainnosta siinä, että dataa on käsitelty sellaisilla ymmärryksen käsitteillä jotka liittyvät relaation (syy, subs- tanssi, yhteys), määrään (ykseys, moneus, kaikkeus), laatuun (reaalisuus, negaatio ja limitaatio) ja modaliteettiin (mahdollisuus, olemassaolo ja välttämättömyys). Esimerkiksi lause ”Sade on tänään mahdollinen” on kokemus lause, johon on liitetty eräs modaliteetin käsite. Tämä käsite on olemassa meidän kognitiivisena kykynä jäsentää aistimellista data.

Immanuel Kant Aistimellisuuden muoto ja mielen kyvyt ovat niin sanotu transsendentaalisen egon ominaisuuksia eli ihmisen ominaisuuksia ajasta ja paikasta riippumatta. Kant oli siis kaikkien konstruktivistien äiti, mutta hän ei ollut mikään sosiokonstruktivisti. Nykyisen sosiokonstruktivismin mukaan tietty osa aistimellisuutemme muodosta on syntyperäistä, mutta suurempi osa on opittu ja kulttuurillista.

Immanuel Kant Tieto ilmaistaan arvostelmissa kuten ”Kaikki kappaleet ovat ulottuvaisia”. Niissä on subjekti (kappaleet), kopula (on) ja predikaatti (ulottuvaisia). Arvostelmat voivat lisätä tietämystämme eli olla synteettisiä tai ne eivät lisää tietämystämme eli ovat analyyttisia. Em. Arvostelma on analyyttinen, koska siinä vain analysoidaan kappaleen käsitettä, jonka käsitteeseen kuuluu ulottuvaisuus eli predikaatti kuuluu subjektin käsitteeseen.

Immanuel Kant Arvostelmat voivat olla sitten a priori eli ei-kokemuksillisia tai a posteriori eli kokemukseen perustuvia. Kaikki kokemukseen perustuvat lauseet ovat synteettisiä eli tietämystämme lisääviä. Esimerkki arvostelma ”Kaikki kappaleet ovat ulottuvaisi” on analyyttinen arvostelma a priori. Tämä avostelman voimme muodostaa ilman aistimellista dataa pelkästään analysoimalla kappaleen käsitettä. ”Kolmion kulmien summa on 180 astetta” on niin ikään analyyttinen arvostelma a priori.

Immanuel Kant Mitä ovat sitten synteettiset lauseet a priori: Lukekaa Kantilta suomennettu teos PROLEGOMENA eli johdatus mihin tahansa metafysiikkaan, joka vastaisuudessa voi käydä tieteestä. Sellaiset lauseet ovat sitä varsinaista tiedettä Kantin mielestä. Kant ei ollut deterministi, vaan oletti tahdon vapauden Kant ylitti empirismin ja rationalismin kiista Suhteessa realismi-nominalismi –kiistaan Kant oli indifferentti. Koska meillä ei ole tietoa olioista sinänsä, tätä ongelmaa eiu voida ratkaista

August Comte (1798-1857) Positivistinen ajattelu on ihmiskunnan ja yksilökehityksen korkein vaihe: Teologinen vaihe Metafyysinen vaihe Positiivinen vaihe

August Comte (1798-1857) Positiivisessa vaiheessa metafysiikan tilalle tulevat kokemuksen avulla saadut havainnot ja niistä induktiivisesti päätellyt lainalaisuudet. Realismi-nominalismi –kiistan suhteen Comte oli indifferentti. John Stuart Mill sovelsi empirismiä ja kausaaliselittämistä yhteiskuntaan ja ihmiseen.

Ernst Mach – positivismin II vaihe Tieteessä ei saa olla mitään muita elementtejä kuin ne, jotka ovat aistimuksista saatuja. Kaikki tieteellisest väitteet täytyy olla empiirisesti verifioitavissa. Ongelmaksi muodostui matematiikka, sillä teoria sisältää matemaattisia elementtejä, joita ei voi palauttaa aistimuksiin.

uuspositivismi - Hans Reichenbachin Berliinin piiri ja Moritz Schlickin Wienin piiri mielekkyyskriteeri: teoreettisia lauseita voidaan pitää mielekkäinä, jos ne voidaan palauttaa havaintolauseiksi – empiirisesti tyhjät matemaattiset termit sallittiin. Kaikki muu puhe on mieltävailla olevaa metafysiikkaa Ludwig Wittegenstein toimi ”taustapiruna”

Wienin piirin nominalismi Jotta esimerkiksi yleislause ”Kaikki ihmiset ovat filosofeja”, olisi mielekäs se täytyisi palauttaa elementaarilauseiksi (atomilauseiksi, protokollalauseiksi) tyyliin ”Hannu Heikkinen on filosofi”, ”Leena Kakkori on filosofia” etc. Tämä on teorian empiirinen kuvaus. Verifikointi on näiden empiiristen lauseiden todellisuuteen vertaamista. Kaikki lauseet joille ei voida esittää empiiristä kuvausta ovat kognitiivisesti merkityksettömiä

Thomas Kuhn Kaikki havainnot ovat teoriapitoisia Empiiristä tutkimusta tehdään aina jonkun paradigman näkökulmasta Viime kädessä ei ole rationaalista tapaa siirtyä paradigmasta toiseen Tieto kumuloituu eli kasvaa vain paradigman sisällä Paradigma määrittää totuuden

Karl Popper Yleiskäsitteet ovat reaalisia -> tieteellinen realismi Vain ajatus totuudesta korrespondenssi mielessä mahdollistaa puheen virheistä ja rationaalisesta kritiikistä Tiede ei kehity paradigmasta toiseen vaan se lähestyy totuutta tekemällä hyviä arvauksia (konjektuureja), joita yritetään kumota; kumoamattomat, mutta kumoutumisehdon sisältävät teoriat edustavat totuutta

Karl Popper Demarkaatio tieteen ja kvasitieteen välillä: Falsifikaatioehto = mitä havaintoja täytyy tulla, jotta teoria kumoutuu Uskonto, psykoanalyysi ja marxilainen kansantaloustiede ovat kvasitiedettä, koska ne eivät kumoudu minkäänlaisista havainnoista – entä matematiikka?

TIETEELLINEN REALISMI Totuus on vastaavuutta. Totuus on korrespondenssisuhde mielteen (kognition) ja asiantilan välillä. Myös yleinen tieteellinen teoria voi olla tosi. Tosia eivät ole vain verifioitavissa olevat empiiriset lauseet. Totuus on pätevyyden eli validiteetin kriteeri.

KONSTRUKTIVISMI Totuus on konstruktiota onnistunutta käytäntöä pragmatismi yhteisymmärrystä konsensusteoria yhteensopivuutta koherenssiteoria ymmärrystä avaavaa hermeneuttinen totuuskäsitys vallan tuottamaa vallan genealogia; kriittiset teoriat

MONEN SORTTISTA REALISMIA Heikko realismi: On olemassa mielestä riippumaton todellisuus. Arkirealismi: Yleisimmät maalaisjärjellä havaittavat asiat ovat olemassa objektiivisesti. Maailma koostuu kaikenlaisista keskikokoisista asioista, joilla on tila ja aika ulottuvuus sekä primaarisia ja sekundäärisiä ominaisuuksia. Arkirealismin kannalta sellaisten tieteellisten teorioiden puhumat ei-havaittavat asiat kuten elektronit, säikeet, mustat aukot, pimeät massat ym. eivät ole reaalisia.

TIETEELLINEN REALISMI Luonnontieteellisten teorioiden puhumat ei-havaittavat asiat ovat todella olemassa. Monet ilmaukset tieteellisessä teoriassa, jotka viittaavat ei-havaittaviin asioihin, on otettava kirjaimellisesti. Luonnontieteel- linen teoria antaa kuvauksia ei-havaittavista kohteista, jotka ovat todella olemassa ”siellä”. Tieteellinen realismi vaatii luonnontieteellisestä (ja miltä tahansa muulta teorialta), että tieteen tulisi rakentaa korrespondenssimielessä tosia kuvauksia. On olemassa mielestä riippumaton maailma out there, niin kuin todet luonnontieteelliset teoriat sen esittävät.

Minimaalinen, radikaali ja välimuoto Tieteellisen realismin vähimmäisvaatimus on, että oletetaan, että ainakin useat tieteen puhumat teoreettiset ei-havaittavat asiat ovat reaalisesti olemassa. Tieteellisen realismin radikaalin version mukaan vain arkirealismi on korvattava tiukalla tieteellisellä realismilla niin, että vain tosissa tieteellisissä teorioissa asetettu ei-havaittava maailma on olemassa. Arkitietomme objekteja ei itse asiassa olisi olemassa, vaan ainoastaan tieteen postuloima maailma on reaalinen. Välimuotona on kanta, jonka mukaan arkitietoisuuden havaitsemat asiat ovat reaalisesti olemassa, mutta eivät sellaisena kuin arkirealismi ne havaitsee.

Hilary Putnam Metafyysinen realismi: Sisäinen realismi: maailma koostuu mielestä riippumattomien objektien muuttumattomasta todellisuudesta on olemassa yksi tosi ja täydellinen kuvaus siitä, mitä maailma on - totuus sisältää vastaavuussuhteen väitteiden ja ulkoisten asioiden välillä Sisäinen realismi: - kysymys ”mistä objekteista maailma koostuu?” on mielekäs vain jos kysymys jatkuu ”what objects does world consist of… within a theory of description” - on olemassa enemmän kuin yksi tosi teoria tai kuvaus maailmasta - totuus on pikemminkin jonkinlainen idealisoitu hyväksyttävyys kuin korrespondenssi

Antirealismi tai tieteellinen konstruktivismi Tieteelliset teoriat eivät ole kuvia todellisuudesta, vaan ne ovat konstruktiota instrumentteja, maailmanhahmottamisen tapoja tai valtaa. Yleinen ei ole olemassa reaalisesti out there: Thomas Kuhn, Richard Rorty, Bas van Fraassen, Robert Brandom, Kenneth Gergen, Nelson Goodman, Michel Foucault, Jean-Francois Lyotard

Tähän tulee lisää konstruktivismista

Konstruktivismi yhteiskuntateoriassa Karl Marxin mukaan tietäminen on aina yhteiskunnallista eli se on yhteiskunnallista tietoisuutta ja yhteiskunnallinen tietoisuus johtuu ja heijastaa yhteiskunnallista olemista. Sosiologi Karl Mannheimin tiedonsosiologian mukaan tieto on aina tuotettu tietystä yhteiskunnallisesta ja historiallisesta tilanteesta käsin heijastaen kyseessä olevan ryhmän intressejä ja kulttuuria. Totuus on viime kädessä sosiaalisen lokaation tuote.

Sosiaalinen konstruktionismi Tämä termi luotiin kuvaamaan Peter Bergerin ja Thomas Luckmannin tiedon sosiologista ohjelmaa, jonka he kehittivät kirjassa Todellisuuden sosiaalinen rakenne. Marxilta Berger ja Luckmann ottavat tiedonsosiologian perusväittämän, että ihmisen yhteiskunnallinen oleminen määrää hänen tietoisuutensa. Ihminen syntyy ja sosiaalistuu tiettyyn yhteiskuntaan, tiettyihin yhteiskunnallisiin suhteisiin, tiettynä historiallisena aikana jne. Näiden yhteiskunnallisten seikkojen myötä hän saa ajatuksensa, tietonsa ja käsityksensä todellisuudesta.

Berger & Luckmann Berger on myöhemmin todennut, ettei hän kannata sitä, mitä kutsutaan sosiaaliseksi konstruktivismiksi. Berger & Luckmann kirjassaan hyökkäävät ankarasti kaikkia funtionakistisia ja strukturalistisia yhteiskuntateorioita vastaan. He eivät varsinaisesti kiellä objektiivisia yhteiskunnallisia rakenteita, mutta he käsittelevät niitä ainoastaan ”elämismaailman” tasoisesti. Pierre Bourdieu Habermasin tavoin yhdistämään objektivistisen ja subjektivistisen näkökulman.

Bourdieu’n reflektiivinen konstruktivismi Bourdieu’n konstruktivismilla on sekä objektiivinen että subjektiivinen ulottuvuus. Edellinen viittaa strukturaaliseen järjestykseen sillä Bourdieu’lle yhteiskunta on objektiivista todellisuutta, joka on olemassa riippumatta sosiaalisten toimijoiden ja yhteiskuntatieteilijöiden havainnoista. Tässä mielessä hän pitää kiinni vahvasta marxilaisesta näkemyksestä objektiivisista struktuureista. Bourdieu on kuitenkin kaukana yksinkertaisesta strukturalistisesta determinismistä. Hän puoltaa myös subjektiivista tai konstruktiivista näkemystä ensimmäisen tason käsitteistä (first oder concepts), joilla sosiaaliset toimijat konstituoivat todellisuutta merkityksen tuottamisen prosessissa. Tällä tavoin hän välttää sekä objektivistisen strukturalismin että subjektivistisen hermeneutiikan vaarat… Bourdieu kuitenkin antaa etusijan strukturalismille, koska sosiaalisten toimijoiden konstruktiot vaihtelevat sen mukaan, mikä positiot toimijoilla on yhteiskunnan objektiivisissa rakenteissa… (Delanty, s. 114)

Bourdieu’n reflektiivinen konstruktivismi Kuten muutkin sosiaaliset toimijat yhteiskuntatieteilijä omaa yhteiskunnallisen position tai ’habituksen’, joka on tiedon edellytys. Refleksiivisyyden tarkoitus on tehdä yhteiskuntatieteilijöiden sosiaalinen kentän organisaatiot ja kognitiiviset rakenteet eksplisiittiseksi. Tiede ei voi paeta historiallisuudestaan, mutta se voi tehdä tilanteen reflektiiviseksi erottaakseen vapauden ja välttämättömyyden valtakunnat. Tässä mielessä yhteiskuntatiede sitoutuu eettiseen rooliin. Bourdieu kutsuu yhteiskuntatiedettä poliittis-reflektiivisenä käytäntönä ’käytännön teoriaksi, joka on transformatiivinen, koska sen viimekätisenä tavoitteena on uusi subjektiviteetti, joka pystyy kohtaamaan objektiiviset yhteiskunnalliset rakenteet. (Delanty, s. 114)

KONSTRUKTIVISTINEN REALISMI Bourdieu pitää itseään konstruktivistina, mutta hänen maailmankuvaansa kuuluu paljon realistisia elementtejä. Joten kriittisessä yhteiskuntatieteessä ero konstruktivistisen näkökannan ja kriittisen realismin välillä ei välttämättä ole suuri. Ero voi olla jopa niin pieni, että nämä kaksi näkökulmaa voisivat olla yhdistettävissä nimikkeen alle, joka nimen tasolla näyttäsi sisältävän ristiriidan.

Ulrich Beckin refleksiivinen realismi Ulrich Beck puolustaa ’refleksiivistä realismia’ vastakohtana ’naiiville konstruktivismille’ saavuttaakseen ’konstruktiivisen realismin’. Refleksiivinen realismi ’tutkii kuinka itsestäänselvyyksiä tuotetaan, kuinka kysymyksiä räätälöidään, kuinka vaihtoehtoiset tulkinnant hiljennetään sulkemalla ne laatikkoon ja niin edelleen’. Toisin sanoen se tutkii, kuinka todellisuus on konstruoitu sosiaalisten toimijoiden toimesta, jotka määrittävät, mikä lasketaan tiedoksi. Refleksiivinen realismi voidaan täten ymmärtää konstruktivistisena realismina, joka näkee todellisuuden merkkisysteeminä ja tulkitsijoiden yhteisenä vuorovaikutuksena. (Delanty, s. 133)

Delantyn synteesi Toisin sanoen jos tiedolla on konstruktivistinen ulottuvuus, tämä avoimuus voidaan radikalisoida lisäämällä sosiaalisten toimijoiden refleksiivisyyttä, joka toisi diskursiivisen demokratian tieteen kognitiiviseen viitekehykseen. Tämä on yhteneväinen Gulbenkianin komission raportin johtopäätösten kanssa (1996, s. 93): ”Lyhyesti sanottuna se tosiasia, että tieto on sosiaalisesti konstruoitu tarkoittaa myös, että on mahdollisuus yhä suurempaan määrän yhteiskunnallisesti validia tietoa. Tiedon yhteiskunnallisen perustan paljastaminen ei ole ristiriidassa objektiivisuuden käsitteen kanssa.” (Delanty, s. 134)