Johan Julius Christian (Jean) Sibelius Elämänvaiheet

Johan Christian Julius Sibelius syntyi 8 Johan Christian Julius Sibelius syntyi 8. joulukuuta 1865 Hämeenlinnassa.

1868 Sibeliuksen isä kuolee. 1875 Ensimmäiset sävellyskyhäykset, mm. Vesipisaroita. 1891 Kullervo-sinfonian ensimmäiset luonnokset. 1892 Avioliitto Aino Järnefeltin kanssa. 1899 Ensimmäinen sinfonia. Lehdistön Päivien kuvaelmamusiikki.

1902 Toisen sinfonian kantaesitys 1902 Toisen sinfonian kantaesitys.Kantaatti Tulen synty Suomen Kansallisteatterin uuden rakennuksen vihkiäisiin. 1904 Muutto Järvenpään Ainolaan. "Helsingissä kaikki laulu kuoli sisälläni", Sibelius sanoi. 1913 Luonnotar. .

1914 Matka Yhdysvaltoihin. Yalen yliopiston kunniatohtori. Aallottaret. 1915 Viidennen sinfonian ensimmäinen versio. Kantaesitys Sibeliuksen 50- vuotispäivän juhlakonsertissa. 1917 Suomi itsenäistyy. Sibeliuksen musiikin symbolinen merkitys kasvaa entisestään.

1924 Seitsemäs sinfonia. Sibelius johtaa kantaesityksen Tukholmassa. 1925 Matka Italiaan. Sinfoninen runo Tapiola. 1926 Musiikki Shakespearen näytelmään Myrsky 1957 Syyskuussa Sibelius näkee päiväkävelyllä etelään muuttavan kurkiauran. "Siinä ne tulevat, minun nuoruuteni linnut!" 20.9. hän saa aivoverenvuodon ja kuolee illalla. Samaan aikaan Malcolm Sargent johtaa Yliopiston juhlasalissa viidennen sinfonian. 1957 30.9. Sibeliuksen siunaustilaisuus Suurkirkossa. Hänet haudataan Ainolan puutarhaan.

JAAN ”SIBBE” SIBELAZ Teokset ja sävellykset Jean Sibelius - Finlandia

Sinfoniat Kolmas sinfonia C-duuri op 52, 1904-1907. Teokselle on aikaisempiin sinfonioihin verrattuna ominaista tiiviimpi ja keskitetympi muoto. Sen perusvireessä on rauhaa, kirkkautta ja valoa. Luonnontunnelmassa on enemmän sisäisiä näkyjä kuin muistoja ulkonaisista maisemista. "--kaikesta huolimatta paljon duuria elämässä, III kulkee C- duurissa!" Sibelius kirjoittaa. Neljäs sinfonia a-molli op. 63, 1911. Säveltäjän oman luonnehdinnan mukaan sinfonia on "kuin vastalause nykypäivien sävellykselle. Siinä ei ole hitustakaan sirkusta." Neljäs sinfonia on moniselitteinen, filosofinen ja yksinkertainen. Sen teema-aineksen perusta on alkusävelistä syntyvä ylinouseva kvartti, joka luo yhteyksiä teoksen eri osien välille. Finaalia on tulkittu ihmisen voiman ja epätoivon kamppailuna, joka päättyy alistumiseen ja yksinäisyyteen. Viides sinfonia Es-duuri op. 82, 1914-1915. Sibelius aloitti sävellystyön palattuaan voitokkaalta Yhdysvaltojen matkalta. Ajan syvenevän pessimismin vastapainoksi viiden sinfonia ilmentää elämän korkeaa keskipäivää ja avointa ulospäin suuntautumista. Välitön menestys ei tyydyttänyt säveltäjää, joka muokkasi teoosta kahteen otteeseen ja hyväksyi sen uudistetussa muodossaan vasta 1919. Lopullisen sinfonian kuusi taukojen erottamaa loppusointua yllätti kuulijat. Kuudes sinfonia d-molli op. 104, 1917-1923. Sinfonia lähestyy keinovaroiltaan ja kehittelyltään kamarimusiikkia ja sitä on kutsuttu sinfonioiden sarjassa "klassilliseksi". Siinä puhuttelee karu yksinkertainen kauneus ja muodon veistoksellisuus."Kun varjot pitenevät", kirjoittaa Sibelius päiväkirjassaan. Säveltäjämestari johti itse teoksensa kantaesityksen 19.2.1923. Tâämä oli viimeinen hänen johtamansa konsertt Suomessa (seuraavana vuonna oli vielä konsertti Kööpenhaminassa). Seitsemäs sinfonia C-duuri op. 105, 1924. Yksiosainen teos, jolle Sibelius aluksi aikoi antaa nimen "Fantasia sinfonica", sai kantaesityksensä Tukholmassa maaliskuussa 1924. Sinfonia tiivistää yhteen perinteisen neliosaisen sinfoniamuodon ja soveltaa siihen sonaatin kolmivaiheista symmetriaa. Teemojen sisäiselle dynamiikalle perustuva kasvu päättyy loppusäkeeseen, jossa kuulija on tunnistavinaan "Valse tristen" alakuloisen valssipoljennon.

Viulukonsertto d-molli op. 47, 1903-1905. Konsertto, joka äskettäin yleisöäänestyksessä valittiin 1900-luvun parhaaksi suomalaiseksi sävellykseksi, tuotti Sibeliukselle aluksi harmia ja vaivaa. Hän ei tahtonut saada sitä mieleisekseen, ja solistivalinnan ongelmat lisäsivät hänen huoliaan. Alkuversio esitettiin helmikuussa 1903 ja sai ristiriitaisen vastaanoton. Siinä missä toinen arvostelija näki sen olevan lähellä viulukonserton ihannetta, toinen kuuli säveltäjän antaneen periksi sovinnaistaituruudelle. Keväällä 1905 Sibelius muokkasi teoksen uudelleen, ja kantaesitys tapahtui Berliinissä Richard Straussin johtaessa. Viulukonserton suosio kasvoi, kun Jascha Heifetz ensimmäisenä levytti sen 1930-luvulla. Nykyään se kuuluu jo Sibelius- viulukilpailun ansiosta kautta maailman nuorten lahjakkaiden taiteilijoiden ohjelmistoon ja tarjoaa varttuneemmillekin ehtymättömän tulkintojen lähteen. Sinfoniset runot ja sarjat Pohjolan tytär op. 49, 1906. Teoksen Kalevala-aihe lähentää sitä 1890-luvun Lemminkäis- sarjaan, mutta sen sävelkielessä on yhteyksiä myöhempiin orkesterirunoihin. Sibelius johti Robert Kajanukselle omistetun teoksen kantaesityksen Pietarissa joulukuussa 1906. Öinen ratsastus ja auringonnousu op. 55, 1909. Rakastava-sarja jousiorkesterille op. 14, 1911. Lyyrisen sarjan lähtökohtana on 1890-luvulla sävelletty samanniminen mieskuoroteos Kantelettaren tekstiin. Aallottaret op.73, 1914. Amerikkalaisen mesenaatin tilaama teos, jonka taustalla on pikemmin Homeroksen kuin Kalevalan tematiikka. Yksi musiikin loistavista merikuvista: vuorovesien liikettä, merenneitojen leikkiä. Tapiola op. 112, 1925. Tämänkin Sibeliukselta tilatun teoksen kantaesitys tapahtui Yhdysvalloissa, joulupäivänä 1925. Suomessa se esitettiin vasta huhtikuussa 1927. Kalevalainen maailma antaa teokselle sen perustunnelman, johon ei liity mitään ohjelmallista sisältöä. Kustantajan pyynnöstä Sibelius hahmotti kuitenkin (saksaksi) teokselle moton: "Pohjolan metsät, aarniot suuret ja tummat, tanhuat unten synkkien, kesyttömäin; siellä on ainoinen Tapio, korpien suojassâ, sinipiiat kehrää, Metsolan taiat on kummat." (suom. Martti Similä) Sibeliuksen tuotantoon sisältyy lisäksi näyttämö- ja balettimusiikkia (mm. Järnefeltin näytelmään Kuolema, Shakespearen näytelmään Myrsky, balettipantomiimi Scaramouche), pianoteoksia, teoksia lauluäänelle ja orkesterille (mm. Luonnotar op. 70, 1913) sekä yksin- ja kuorolauluja.

Ainola, Sibeliuksen koti Järvenpäässä, Tuusulanjärven maisemissa sijaitseva Ainola oli säveltäjämestari Jean Sibeliuksen ja hänen perheensä koti vuodesta 1904 lähtien. Etäisyys pääkaupungista tarjosi rauhan säveltäjän luomistyölle. Sibeliuksen kuoltua 1957 ja Aino Sibeliuksen kymmenisen vuotta myöhemmin heidän viisi tytärtään myivät Ainolan valtiolle. 1972 perustettiin Ainolasäätiö hoitamaan kotia museona.

Jean Sibelius oli kelvollinen pianisti, joka hurmasi ystäviään improvisointinäytöksillä. Hän käytti pianoa apuna sävellystyössään ja sai aikaan myös mittavan tuotannon pianosävellyksiä. Piano jäi kuitenkin hänen toiseksi tärkeimmäksi instrumentikseen viulun jälkeen eikä hän ollut pianon ominaisuuksiin varauksettoman tyytyväinen. "Piano ei laula", säveltäjä mainitsi. "Janne" Sibelius aloitti pianonsoiton ennen kouluikää Hämeenlinnan kodissaan. Murrosiässä Jannen pääsoittimeksi tuli viulu. Sibeliuksesta kehittyi varsin etevä viulisti, mutta pianonsoittoharrastuskin jatkui. Se oli pakollisena aineena Helsingin musiikkiopistossa, jonne Janne kirjautui syksyllä 1885. Hän saattoi esimerkiksi improvisoida illanvietoissa ja soittaa vaimonsa kanssa nelikätisesti klassikkoja perhepiirissä. Hän halusi säveltää mahdollisimman paljon ilman pianon apua, mutta täysin tämä ei onnistunut. Sibelius jopa herätti Yhdysvalloissa huomiota paitsi kapellimestarina, myös pianonsoiton taitajana. Kuitenkin pianonsoitto jatkui vielä vanhoilla päivilläkin. Ainoa tallenne Sibeliuksesta pianistina on mykkäfilmin pätkä, josta ainakin pianisti Olli Mustosen mukaan välittyy säveltäjän luonteva ote pianoon. Finlandia-hymni http://www.youtube.com/watch?v=Fgwr3wrenkQ