Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Kauko röyhkä Jenni, Milla ja Satu .

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Kauko röyhkä Jenni, Milla ja Satu ."— Esityksen transkriptio:

1 Kauko röyhkä Jenni, Milla ja Satu 

2 Tietoa Taiteilijanimi: Kauko Röyhkä. Oikea nimi: Jukka-Pekka Välimaa.
Syntynyt Valkeakoskella. Suomalainen rockmuusikko ja kirjailija.

3 yksityiselämä Kasvoi Oulussa äitinsä ja tätinsä kanssa.
Kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1978. Opiskeli kirjallisuutta Turussa. Ensimmäisestä avioliitosta 2 tytärtä. Nykyisen vaimon Olga Välimaan kanssa poika.

4 Muusikkoura 25 albumia. Tunnetuin yhtyeistä on ollut Narttu.
Sanoittanut lauluja monille artisteille.

5 Tien laidalla waterloo

6 Kaksi aurinkoa Röyhkän viides kaunokirjallinen teos.
Ilmestyi vuonna 1996. Kaksi aurinkoa kertoo viihdemuusikoista ja sijoittuu sotavuosiin. Huomioitu Finlandia-ehdokkuudella. Kirjasta tehtiin näytelmä Q-teatteriin vuonna 2001.

7 Miss farkku-suomi Kauko Röyhkän yhdeksäs kaunokirjallinen teos.
Ilmestyi vuonna 2003. Kirja kertoo punk-musiikin noususta 70-luvun Oulussa ja nuoren miehen henkisestä kasvusta ja rakkaudesta. Päähenkilö on 16-vuotias oululainen Välde.

8 lähteet https://fi.wikipedia.org/wiki/Kauko_R%C3%B6yhk%C3%A4
Kaksi aurinkoa -kirja Tien laidalla Waterloo -kirja Miss Farkku-Suomi -kirja


Lataa ppt "Kauko röyhkä Jenni, Milla ja Satu ."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google