Uudet aallot, taide-elokuva ja uusi modernismi (1960-luku)

Uudet aallot ja modernistinen taide-elokuva Kaksi osin päällekkäistä ilmiötä 1950-60-luvun vaihteessa: modernismin uusi nousu elokuvassa nuorten elokuvantekijöiden “uudet aallot” eri puolilla osin uuden aallon tekijät liittyivät modernismiin modernistisia elokuvia tekivät myös jo 40-50-luvulla aloittaneet ohjaajat

Modernismi: taustaa laaja suuntaus taiteessa ja kirjallisuudessa 1900-luvun alkuvuosikymmenistä lähtien: mm. Pablo Picasso, James Joyce ilmaisumuotojen radikaali uudistaminen, irtautuminen koherentista ja lineaarisesta kerronnasta, visuaalinen fragmentaatio; irtautuminen realismista Temaattisesti kiinnostus kaupunkielämään, tekniikkaan Elokuvassa ensimmäinen aalto 1920-luvulla (mm. ekspressionismi, surrealismi, dada; Buñuel, Cocteau) Äänielokuvan tultua modernismi taustalle; siiryttiin kohti realismia Kokeellinen elokuva 1960-luvulle tultaessa modernismin uusi nousu ns. taide-elokuvassa

Taide-elokuva ja auteur Taide-elokuvalla voidaan tarkoittaa elokuvia, joiden muodossa ja tyylissä on vaikutteita “korkeamman taiteen” modernistisesta suuntauksesta, ja jotka tarjoavat vaihtoehdon valtavirtaviihteelle. USA:ssa tuontielokuvia, jotka vetoavat ensi sijassa ylemmän keskiluokan yliopistokoulutettuun yleisöön 1960-luvulla ”eurooppalainen taide-elokuva” pitkälle identtinen modernistisen elokuvan kanssa Taustalla uusi ajatus ohjaajasta auteurina (luovana tekijänä) Alexandre Astruc: 1948 - caméra-stylo Cahiers du cinéma 1950-luku: politique des auteurs Truffaut, Godard, Rohmer, Rivette, Chabrol

Ranskan uusi aalto: tekijänpolitiikka ja auteurin ajatus Auteurin (tekijän) ajatus juontaa juurensa Cahiers du cinéma lehden 1950-luvun nuoriin kriitikoihin (Francois Truffaut, Jean-Luc Godard, Claude Chabrol, Eric Rohmer) Perusajatus: elokuvaohjaaja voi olla kirjailijaan verrannollinen luova tekijä, joka ilmaisee itseään teoksessaan Ylilyöntejä: ”ei ole teoksia, on vain tekijöitä” Bazin kritisoi auteurismia: ”systeemin nerous”

Auteurismi ristiriitainen suuntaus Romanttinen, ekspressiivinen taiteilijanäkemys Modernistis-formalistiset ideat tyylillisestä epäjatkuvuudesta ja fragmentaatiosta [uuden aallon elokuvissa] ”Esi-postmoderni" kiinnostus "alempiin" taiteisiin ja lajityyppeihin Paradoksi: "teoria, jonka ideologiset juuret olivat esimodernissa romanttisessa ekspressionismissa, auttoi synnyttämään elokuvatyypin, jota luonnehtivat sellaiset uuden ajanjakson tienraivaajat kuin Hiroshima rakastettuni ja Viimeiseen hengenvetoon, jotka sekä pyrkimyksissään että estetiikassaan ovat täydellisen modernistisia." (Robert Stam)

Auteurismin ja 50 -luvun elokuvakulttuurin vaikutuksia elokuviin ja populaarikulttuuriin alettiin suhtautua vakavasti elokuvan status nousi – elokuvataide tekijöineen (vrt. Suomenkin 1950-70-l elokuvakulttuuri) monet elokuvantekijät "löydettiin" kaanonien muodostuminen uusi aalto Paradoksaalisesti auteurismi ja uusi aalto korostivat valtavirtaelokuvan (Hollywoodin) asemaa elokuvataiteena, mutta samalla raivasivat tietä modernistiselle taide-elokuvalle Välillisesti myös elokuvakulttuurin akateemistuminen (yliopistollisen elokuvatutkimuksen synty 1960-1980 –luvuilla)

Modernismi ja taide-elokuva: ohjaajia (Uuden) modernismin avausteokset: Robert Bresson: Taskuvaras (Pickpocket, 1959) Alain Resnais: Hiroshima, rakastettuni (Hiroshima, mon amour, 1959) Jean-Luc Godard: Viimeiseen hengenvetoon (A bout de souffle, 1960) Michelangelo Antonioni: Seikkailu (L’Avventura1960) Muita keskeisiä auteur-ohjaajia 1960-luvulla Ingmar Bergman Federico Fellini Luis Buñuel

60-luvun alun elokuvantekijäpolvi ja uudet aallot ”Uusia aaltoja” eri puolilla: Ranska, Saksa, Italia, Puola, Tsekkoslovakia, NL Lähtökohtia nuorisokulttuuri, kaupunkilainen elämäntyyli, seksuaalinen vapautuminen, vaurastuminen, vapaa-aika elokuvatietoinen sukupolvi -- laaja kansainvälisen elokuvan historian tuntemus elokuva-arkistot tekniset edistysaskeleet kevyet kamerat (ei jalustaa) etsimet, joissa näkyi suoraan kuvattava kohde herkemmät filmit suora ääni, kamera kaduille

Piirteitä: modernismi / uudet aallot Kaikki seuraavat piirteet eivät päde kaikkiin elokuviin, mutta yleisesti tällaisia piirteitä nousi esiin: kerronnan muuttuminen fragmentaariseksi: “sujuvan” leikkauksen sijaan montaasia, hyppyjä Kollaasimuoto: “löydettyä” aineistoa -- uutisfilmit, vanhat elokuvat ja millaiset tahansa kuvat (mainokset, valokuvat, julisteet, kirjankannet) Toisalta myös pitkät otokset ( plan séquence – otosjakso) Kerronnallinen epälineaarisuus; tapahtumien satunnaisuus (amatöörinäyttelijät, todelliset kuvauspaikat, improvisaatio; vrt. neorealismi). Subjektiivisuus; ”toden” ja ”epätoden” välisen rajan hämärtyminen Tekijän/kertovan tahon kommentoiva kommentoiva rooli kerronnassa Kerronnallinen monimielisyys (ei selvää mikä taso “totta”, ts. pohja, jolta tapahtumat kerrotaan). avoimet loput (400 kepposta) itseensäviittaavuus --- elokuvan tietoisuus omasta elokuvallisuudestaan

Ranskan uusi aalto Suuntaus, joka monella tavalla toi julkisuutta uudenlaiselle elokuvalle ja johon monet modernistiset trendit kiteytyvät. Auteurin käsite Ketkä? Suppea määritelmä: vain Cahiers du cinéma -lehden piiristä tulleet ohjaajat: Truffaut, Godard, Chabrol, Rivette, Rohmer Laaja määritelmä: myös ns. vasemman rannan ohjaajat (Resnais, Marker, ym.) ja muut uudet ohjaajat (Malle, Demy) Milloin? suppea määritelmä: 1958-62 jakso, jolloin ensikertalaiset pääsivät suhteellisen helposti elokuvantekoon; Suuntaus ei vielä muuttunut valtavirraksi Laaja määritelmä: 1958-67

Ranskan uusi aalto: Cahiers-ryhmä Cahiers du cinéma lehdessä toimineet nuoret kriitikot (syntyneet n. 1930 paikkeilla) ryhtyivät tekemään elokuvia 1950- ja 60-lukujen vaihteessa neljä elokuvaa 1959-60 Chabrol: Le Beau Serge, Les Cousins - palkinto Berliinin elokuvajuhlilla Truffaut: 400 kepposta Godard: Viimeiseen hengenvetoon Luonteenomaista on location -kuvaus; kannettavat laitteistot, tuntemattomat näyttelijät, pienet kuvausryhmät  halpuus, nopeus kuvattiin usein mykkänä ja jälkiäänitettiin ohjaajan tuli ilmaista henkilökohtaista visiotaan - paitsi tarinassa, myös tyylissä Ohjaajia: Jean-Luc Godard, François Truffaut, Claude Chabrol, Eric Rohmer, Jacques Rivette Elokuvat 3 vuoden ajan varsin suosittuja --- ja siis tuottoisia Uuden aallon elokuvat menivät myös ulkomaille hyvin kaupaksi (paremmin kuin monet suuret tuotannot) nuori yleisö Aiheen urbaani elämä, autot, baarit, muoti, jazz-klubit

Cahiers-ryhmä François Truffaut 1932-1984 Kerronta: sattumanvaraiset tapahtumat; erilaiset episodit; avoin loppu Elokuvatietoisuus: mainoskuvan varastaminen (400 kepposta) Bogartin kuva, iirikset (hengenveto) itseen viittaaminen (Chabrolin Serkuissa kirjakaupassa selataan hyllyjä, joista löytyy Chabrolin ja Rohmerin kirjoittama kirja Hitchcockista) Ei kuitenkaan tyylillistä yhtenäisyyttä; ohjaajien urat suuntautuivat aivan eri suuntiin Chabrol: Hitchcock-vaikutteisia trillereitä (Teurastaja, 1970) Truffaut: Ampukaa pianistia (60), Jules et Jim (62); elokuvaviittauksia, sekulaari humanisti, filmien rakastaja; romanttisuus; ei halunnut tuhota perinteistä elokuvaa vaan uudistaa sitä; henkilökohtainen ilmaisu + yleisösuuntautuneisuus François Truffaut 1932-1984

Jean-Luc Godard (s. 1930) Tärkein Cahiers-ryhmän ohjaajista Elokuvat tukielmia elokuvasta Teki 1960-luvulla vähintään 2 pitkää elokuvaa vuodessa muutaman vuoden ajan juonet muuttuivat koko ajan yhä fragmentaarisemmiksi Kollaasirakenne: näytellyt jaksot / valmismateriaali / mainokset / tekstit tarina vielä havaittavissa, mutta ei ennakoitavissa tai täysin hahmotettavissa populaarikulttuurin elementtien (dekkaritarinat, Hollywood-elokuvat) yhdistäminen viittauksiin filosofiaan tai avant-garde -taiteeseen. itseensäviittaavuus - elokuvan “elokuvauden” jatkuva esiinnostaminen Une femme est une femme (61), Vivre sa vie (62), le petit soldat (60 /63), Les Carabiniers (63), Le Mépris (63), Bande a part (64), Une Femme mariee (64), Alphaville (65), pierrot le fou (65), Masculin-feminin (66), Made in USA (67), Deux or trois choses que je sais d’elle (67), La chinoise (67), Weekend (67)

Rive Gauche (”vasen ranta”) -ryhmä vanhempia kuin Cahierslaiset Monet dokumentintekijöitä 40-50-luvulla (ja myöhemminkin) Myös kirjailijoita ei filmihullutaustaa, vaan modernistinen, kirjallinen tausta moderni taide, avantgarde, surrealismi, nouveau roman Alain Resnais (s.1922), Georges Franju (1912), Alain Robbe-Grillet (-22), Marguerite Duras (-14) Chris Marker (-21) Lähellä ryhmää myös Agnes Varda, Jacques Demy

Alain Resnais (s. 1922) Aloitti dokumentaristina Yö ja usva (1955); käsittelee Auschwitzia Elokuvat fragmentaarisia; montaasi; abstrakti, mentaalinen tila Teemana usein aika, muisti, unohtaminen rinnastukset (Auswich / Algeria; Hiroshima / Nevers -- muistojen kautta Käsikirjoittajina tunnetut modernit kirjailijat Hiroshima rakastettuni (1959) Käsikirjoitus Marguerite Duras Viime vuonna Marienbadissa (1961) Käsikirjoitus Alain Robbe-Grillet Luonnehdittu kerronnalliseksi arvoitukseksi ja labyrintiksi Muriel (1963) Algerian sota / II maailmansota

Rive Gauche -ohjaajia Georges Franju (1912-1987) Le sang des bêtes (”Eläinten veri”, 1949) Les yeux sans visages (Silmät ilman kasvoja, 1959) Chris Marker (s. 1921) Ensi sijassa dokumentaristi La jetée (”Kiitorata”, 1962) Elokuva still-valokuvista ja selostustekstistä Pohjana elokuvalle 12 apinaa Le joli mai (1963) Sans soleil (1983) Marguerite Duras (1914-1996) Alun perin kirjailija India Song (1974) Kuva ja ääni erillään Sama ääniraita Duras’n elokuvassa ”Son nom de Venice dans Calcutta Desert” Alain Robbe-Grillet (s. 1922) Kirjailija, uuden romaanin edustaja Trans-Europ-Express (1966)