Immanuel Kant (1724-1804) Isä satulaseppä. Syntyi, eli ja kuoli Königsbergissä Itä-Preussissa. Logiikan ja metafysiikan professori vuodesta 1770. Esikriittinen kausi (vuoteen 1781): leibniz-wolffilaisen rationalismin kannattaja. Kriittinen kausi (1781-): transsendentiaalinen idealismi.
Teoksia Kritik der reinen Vernunft (Puhtaan järjen kritiikki, 1781). (suom. Gaudeamus 2013). Prolegomena zu einer jeden künftigen Metaphysik, die als Wissenschaft wird auftreten können, 1783 (suom. Gaudeamus 1997). Kritik der praktischen Vernunft (Käytännöllisen järjen kritiikki, 1788). Kritik der Urteilskraft (Arvostelman kritiikki, 1790). Siveysopilliset pääteokset (sis. Käytännöllisen järjen kritiikki ja Tapojen metafysiikan perustus, WSOY 1931, uusintapainos 1990).
“Kopernikaaninen” vallankumous filosofiassa Vastaus Humen kausaalisuuden kritiikkiin: Ymmärrys asettaa kausaalisuhteen ilmiöihin, ja ilman kausaalisuutta ilmiöt eivät ole ymmärrettäviä. Kausaalisuus on mielekkään kokemuksen ennakkoehto. Tietoon ja ymmärrykseen kuuluu sekä ihmismielestä itsestään peräisin oleva rationaalinen aines että sen ulkopuolelta tuleva kokemuksellinen aines. -> Yhdisti rationalismin ja empirismin. "Vaikka kaikki tietomme alkaa kokemuksesta se ei siltikään kokonaisuudessaan synny kokemuksesta.” Tietomme kohteena oleva maailma on aina jo ymmärryksemme muokkama ja jäsentämä. Mitä "oleva sellaisenaan" (Ding an sich) on emme voi tietää.
Analyyttinen vs. synteettinen Analyyttinen väite ("Kaikki poikamiehet ovat naimattomia") on käsitteellinen totuus. Synteettinen väite ("Kant oli poikamies") väittää joidenkin käsitteellisesti riippumattomien seikkojen liittyvän erityisellä tavalla toisiinsa. A priori väite on tiedettävissä todeksi kokemuksesta riippumatta. A posteriori väite tiedetään todeksi vain kokemuksen perusteella. Kantin puhtaan järjen kritiikin pääteema: Kuinka synteettiset a priori väitteet ovat mahdollisia? Käsite “12” on jotakin mikä ei sisälly käsitteeseen “7 + 5” –> väite "7 + 5 = 12" on synteettinen. Silti se on a priori väite, joten kyseessä on synteettinen a priori väite. Kausaalisuhde on synteettinen a priori väite.
Transsendentaalinen tutkimus Transsendentaalista on kaikki tieto, joka koskee, ei olioita, vaan sitä tapaa jolla voimme tuntea oliot, jopa ennen kun koemme ne. Transsendentaalinen tutkimus kohdistuu inhimillisen kokemuksen välttämättömiin ehtoihin, joita ilman se ei ole mahdollista. Transsendentaalisen filosofian päämäärä on paljastaa tiedon (erityisesti apriorisen tiedon) ala, rajat, alkuperä, luonne ja pätemisen ehdot. Transsendentaalinen subjekti on meissä kaikissa toimiva ”tietoisuus yleensä”. Tietoisuuden toiminta on jaettavissa aistimellisuuteen, ymmärrykseen ja järkeen.
Aistimellisuus Aistimellisuus. (Sinnlichkeit) tarkoittaa kykyämme vastaanottaa vaikutteita ja havaita maailmaa. Aistimellisuuden apriorinen aines, puhtaat havaintomuodot, ovat aika ja avaruus. Ajan ja avaruuden käsitteet edeltävät loogisesti havaintoa. Ne tekevät mahdolliseksi havainnon, eikä niitä voida johtaa havainnosta. Geometria pohjautuu avaruuden puhtaaseen intuitioon, aritmetiikka suorittaa tehtävänsä peräkkäisillä yksikön lisäyksillä ajassa. Ajallisuus ja avaruudellisuus ovat ihmiselle ominaisia tapoja järjestää aistimuksiaan.
Ymmärrys Ymmärrys (Verstand) tekee mahdolliseksi tuoda yhtenäisyyttä ja järjestystä aistien välittämän kokemuksen moninaisuuteen ja sekavuuteen. Ymmärrys luo kokemuksesta riippumattomia, mutta siihen sovellettavia käsitteitä, kategorioita. Kategorioiden avulla ymmärrämme oliot tietynlaisina: yksilöinä, luokan jäseninä, luokan ulkopuolisina, kausaalisena syynä tai seurauksena, mahdollisena, välttämättömänä jne.
Kantin 12 kategoriaa (a) Määrä - ykseys, moneus, kaikkeus. (b) Laatu - todellisuus, negaatio, rajallisuus. (c) Suhde - ominaisuudet ja niiden kantaja, syy ja seuraus, yhteisyys. (d) Modaalisuus - mahdollisuus/mahdottomuus, eksistenssi/olemattomuus, välttämättömyys/satunnaisuus. Kategorioiden järjestelmä on välttämätön kaikille (äärellisille) järjellisille olennoille. Kant kutsuu transsendentaaliseksi deduktioksi todistusta, että maailma hahmotetaan juuri näiden 12 kategorian avulla (ero unitilan ja valveillaolon välillä).
Skeema “Skeema” on välittävä tekijä kategorian ja konkreettisen aistihavainnon välissä. Sen avulla abstrakti apriorinen kategoria saa aistimellisen tulkinnan. Eräänlainen sääntö tai periaate, joka määrää yleisen toimintatavan jonkin käsitteen kuvaamiseksi. Esim. luvun 4 kuva on neljä pistettä rivissä. Skeema on se laskusääntö, jonka avulla luvun neljä kuva voidaan saavuttaa (samalla säännöllä voidaan saavuttaa minkä tahansa luvun kuva). Kvantiteetti (kategoria) - laskusääntö (skeema) - konkreettinen luvun havaitseminen.
Järki Järki (Vernunft) tarkoittaa ymmärryksen piirin ylittävää kokonaisnäkemykseen pyrkivää ajattelukykyä. Järki pyrkii saavuttamaan yhtenäisen ja ristiriidattoman maailmakäsityksen. Puhtaan järjen ideat: (1) maailma (kokonaisuutena ymmärrettynä), (2) sielu (katoamattomana substanssina) (3) Jumala (täydellisenä olentona). Puhdas eli teoreettinen järki päätyy väistämättä ristiriitoihin ja sekaannuksiin.
Neljä antinomiaa Keskenään ristiriitaiset väitteet, jotka voidaan kaikki näennäisesti todistaa: (a) "Maailmalla on alku ajassa ja avaruudessa." Antiteesi: "Maailma on ääretön ajassa ja avaruudessa." (b) "Kaikki maailmassa koostuu yksinkertaisesta." Antiteesi: "Ei ole mitään yksinkertaista, vaan kaikki on koosteista.“ (c) "Maailmassa on syitä, jotka juontuvat vapaudesta". Antiteesi: "Ei ole mitään vapautta, vaan kaikki on luontoa." (d) "Maailmansyiden sarjassa on jokin välttämätön olento". Antiteesi: "Siinä ei ole mitään välttämätöntä, vaan tässä sarjassa kaikki on satunnaista."
Antinomioissa kyse ymmärryksen ja järjen näkökulmaerosta. Puhtaan järjen ideat ylittävät kokemuksen ja mahdollisen tiedon rajat. Siten ne ovat aina uskon varassa. Ovat silti hyödyllisiä "sääteleviä periaatteita". Niiden avulla voidaan luoda todellisuudesta yhtenäinen kuva. Puhtaan järjen ideat ikään kuin (als ob) ovat.
Käytännöllisen järjen kritiikki Käytännöllinen järki on järjen osa, joka ohjaa toimintaamme ja jonka pohjalle moraalinen käytöksemme rakentuu. Moraali perustuu järjen apriorisille periaatteille. Se sisältää moraalilain (kategorinen imperatiivi), joka määrää tahtoamme ja sen välityksellä toimintaamme. Moraalilaki on kategorinen, koska se on absoluuttinen ja ehdoton. Ja imperatiivi, koska se velvoittaa. Moraalilain on oltava riippumaton ulkoisista ja satunnaisista tekijöistä. Sen on oltava myös universaali: se velvoittaa kaikkia samalla tavalla aina ja kaikkialla. Moraalilain on myös nojauduttava jollekin, joka on absoluuttisen hyvä.
Kategorinen imperatiivi Yleisen luonnonlain muotoilu: "Toimi vain sellaisen maksiimin mukaan, jonka voit samalla toivoa tulevan yleiseksi laiksi". Päämäärän sinänsä muotoilu: "Toimi siten, että käytät ihmisyyttä, on se sitten omassasi tai jonkun toisen persoonassa, aina samaan aikaan päämääränä, ei koskaan pelkästään välineenä”. Autonomian muotoilu: "Toimi siten, että tahtosi voisi maksiiminsa kautta samalla pitää itseään universaalin lain asettajana”. Kategorista imperatiivia on kritisoitu abstraktisuudesta ja jäykkyydestä (esimerkki murhaajasta ovella).
Käytännöllisen järjen postulaatit Moraalisesti mielekäs maailmanjärjestys edellyttää: (1) vapaa tahdon (vain vapaa rationaalinen olento voi olla moraalinen). Kantin oppi ihmisestä kahden maailman asukkaana (ilmiömaailma – olioiden sinänsä maailma). (2) Sielun kuolemattomuuden (tekee mielekkääksi oikeudenmukaisuuden idean). (3) Jumalan olemassaolon (takaa moraalisen maailmanjärjestyksen pysyvyyden).
Arvostelukyvyn kritiikki A. G. Baumgarten (1714-1762) antoi sanalle”estetiikka” sen modernin merkityksen. Kant tutkii kauneuskokemuksen (eli makuarvostelmien) apriorisia ennakkoehtoja. Kauneuskokemus perustuu viime kädessä objektin herättämään mielihyvän tai -pahan tunteeseen. Esteettinen asenne on pyyteetöntä tarkastelua (vailla intressiä). Kauneuskokemus on subjektiivinen, mutta samalla yleispätevä (jokaisella esteettisesti kompetentilla ihmisellä on sama mielihyvän tunne). Kauniiseen objektiin sisältyy ”tarkoituksenmukaisuus ilman tarkoitusta”. ”Ylevä” on toinen esteettisen kokemuksen muoto.