Haja-asutuksen jätevesien käsittely-koulutustilaisuus VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAT -palautetta ja ajatuksia 16.2.2019 Lounais-Suomen ympäristökeskus
Haja-asutuksen jätevesien käsittely-koulutustilaisuus Yleistä: Vesihuoltolain 5§:n mukaiset kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmat piti valmistua 1.3.2004 mennessä. LoSYK:n alueella valmiina tähän mennessä hieman yli 80 % (68 kpl). Lausuntoja on annettu 63 kpl. Suunnitelmien taso on ollut pääasiassa hyvä. MMM:lle on tehty analyysi suunnitelmien sisällöstä. Suurimman osan on laatinut konsulttitoimisto. Suunnitelmien sisältövaatimuksissa ja ohjaustavoissa on ollut eroja ympäristökeskusten välillä. 16.2.2019 Lounais-Suomen ympäristökeskus
Haja-asutuksen jätevesien käsittely-koulutustilaisuus Kunta, kaavoitus ja rakennuttaminen Kehittämissuunnitelma Kuntalainen Vesihuoltolaitos 16.2.2019 Lounais-Suomen ympäristökeskus
Haja-asutuksen jätevesien käsittely-koulutustilaisuus Yleisimpiä puutteita: Kartat ja niiden merkinnät Tavoitteelliset toteuttamisaikataulut Varsinaiset kehittämiskohteet puuttuvat Pelkkä vedenjakelun kehittäminen painottuu Liian suppea tarkastelutapa, ei kata kunnolla koko kuntaa ( vesiosuuskunnat ja –yhtymät ei huomioitu) Alueille, joihin ajateltu kiinteistökohtainen jätevesienkäsittely, ei ohjeistusta toteutuksesta/suosituksista 16.2.2019 Lounais-Suomen ympäristökeskus
Haja-asutuksen jätevesien käsittely-koulutustilaisuus Hyvän kehittämissuunnitelman tuntomerkkejä: Kuntalainen tietää rakennetaanko kunnallistekniikka ja jos, niin milloin vai onko mietittävä muita ratkaisuja => kehittämissuunnitelma yksi työkalu haja-asutusasetuksen toteuttamisessa Käyttökelpoinen kunnan työkalu henkilökunnalle: tekninen johtaja, rakennusmestari, ympäristösihteeri, jne. Käyttökelpoinen kunnan työkalu budjetoinnissa Kehittämissuunnitelman tavoitteet ovat realistiset toteuttaa, mutta silti tavoitteelliset 16.2.2019 Lounais-Suomen ympäristökeskus
Haja-asutuksen jätevesien käsittely-koulutustilaisuus HUOM! HUOM! HUOM! HUOM! HUOM! HUOM! HUOM! HUOM! Ei lakivelvoitetta toteuttaa kohde, vaikka olisikin suunnitelmassa. 16.2.2019 Lounais-Suomen ympäristökeskus
Haja-asutuksen jätevesien käsittely-koulutustilaisuus Päivittämisessä kannattaa miettiä seuraavia asioita: Kaavoituksen muutokset Asumistiheyden muutokset Kiinteistötyyppien lkm-muutokset Ikärakenteen muutokset Teollisuustoiminnan muutokset Elinkeinorakenteen muutokset Ylikunnallisen yhteistyön mahdollisuudet Olemassa olevien rakenteiden ylläpito- ja saneeraustarve 16.2.2019 Lounais-Suomen ympäristökeskus