Uuden teknologian vaikutukset työpaikoille SAK:n luottamushenkilöpaneeli, maaliskuu 2018 N=1030 3.5.2018
Yhteenvetoa Kyselyyn vastasi 1030 paneelin jäsentä Vastaajista 57 prosenttia on luottamusmiehiä, 24 prosenttia työsuojeluvaltuutettuja ja 18 prosenttia toimii molemmissa tehtävissä. Kysymykseen ”Onko työpaikalla otettu käyttöön uutta teknologiaa muutaman viimeisen vuoden aikana?” vastasi 621 panelistia ’kyllä’. Kyselyn loput kysymykset esitettiin vain heille, joten muiden kysymysten n=621. 60 prosenttia vastaajista kertoi, että työpaikalla on muutaman viime vuoden aikana otettu käyttöön uutta teknologiaa. Useimmin näin on ollut suurimmilla työpaikoilla ja julkisella sektorilla. 72 prosentin mukaan uuden teknologian käyttöönotolla ei ole ollut työllisyysvaikutuksia. Eniten työllisyysvaikutuksia on ollut teollisuudessa, jossa 12 prosenttia kertoo työpaikkojen määrän lisääntyneen ja 18 prosenttia vähentyneen. 3.5.2018
Yhteenvetoa 62 prosenttia vastaajista kertoo, että uusi teknologia on lisännyt kontrollia ja valvontaa. Erityisesti näin koetaan kuljetusalalla (85 %). Vain 28 prosenttia kokee, että työnantaja on panostanut riittävästi osaamisen kehittämiseen. Useimmin näin ajatellaan julkisella sektorilla (33 %). Vajaalla neljänneksellä (23 %) vastaajien työpaikoista ovat työntekijät päässeet osallistumaan uuden teknologian käyttöönoton suunnitteluun. Useimmiten näin on ollut julkisella sektorilla (30 %) ja vähiten kuljetussektorilla (15 %). 80 prosenttia vastaajista myös kertoo, että työntekijät eivät ole päässeet vaikuttamaan uuden teknologian hankintaa koskevaan päätöksentekoon. Vain 11 prosenttia vastaajista kokee, että työntekijät ovat voineet osallistua siihen. 28 prosenttia vastaajista kokee, että uusi teknologia on parantanut työpaikan tuottavuutta. Erot eri sektorien välillä ovat kuitenkin suuret: teollisuus 37 prosenttia – kuljetussektori 12 prosenttia. Työntekijäkuntaa on palkittu tuottavuuden kasvusta useimmin teollisuudessa (48 %) ja vähiten julkisella sektorilla (14 %). Kaiken kaikkiaan palkitsemisesta kertoo 36 prosenttia niiden työpaikkojen luottamushenkilöistä, joilla tuottavuus on uuden teknologian myötä parantunut. 3.5.2018
3.5.2018
3.5.2018
3.5.2018
3.5.2018
3.5.2018
3.5.2018
3.5.2018
3.5.2018
3.5.2018
3.5.2018
3.5.2018
3.5.2018
3.5.2018
3.5.2018
3.5.2018
3.5.2018
3.5.2018
3.5.2018
3.5.2018
3.5.2018
3.5.2018
3.5.2018
3.5.2018