TOIMINTASUUNNITELMAT 2018 Lape Uusimaa – Yhdessä olemme enemmän TOIMINTASUUNNITELMAT 2018
Yhdessä olemme enemmän -tavoitteet- Kehitetään ja levitetään lapsiystävällinen kunta- toimintamallia hankekunnissa Edistetään lapsen oikeuksia ja tietoperustaisuutta vahvistavaa toimintakulttuuria Luodaan lähipalveluna toimiva perhekeskustoimintamalli Kehitetään varhaiskasvatusta-, koulua- ja oppilaitosympäristöjä sekä - yhteisöjä Vahvistetaan yksilöllistä hyvinvointia Luodaan uusia toimintamalleja erityisosaamisen liittämiseksi osaksi perustason palveluja Kehitetään monialaista yhteistyötä ja osaamista erityistason palveluissa Kehitetään lastensuojelun perhetyötä ja perhekuntoutusta
HANKKEEN YHTEINEN TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Osaamisen lisääminen. Järjestämme koulutusta hankesuunnitelmassa esitetyistä ja työpaja- ja ryhmätyöskentelystä esiin nousseista tarpeista. Aikaansaannosten dokumentointi ja arviointi. Arvioimme työskentelyn tuloksia kyselyin ja itsearvioinnin avulla. Dokumentoimme tehtyä työtä, tulosten juurruttamista helpottamaan. Hyvien toimintatapojen juurruttaminen. Arvioimme kriittisesti tuotosten juurruttamiskelpoisuutta alueellisesti ja maakunnallisesti. > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi
TOIMINTASUUNNITELMA – MUUTOSAGENTTI 2018 Hankkeen sisäisen arvioinnin kokonaisuuden toteutumisen tuki ja seuranta sekä LAPE juurruttaminen maakunnan rakenteisiin. SISOTE integraation ja yhdyspintojen vahvistaminen ja rakenteiden luominen (mm. sote+sivi, integraatiokummit, Lape-akatemia) Aktiivinen ja näkyvä Lape-viestintä: tiedottaminen, verkostoiminen, maakuntavaaleissa tiedon jakaminen ja vaikuttaminen mm. lapsiystävällinen maakunta > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi
TOIMINTASUUNNITELMA - TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS 2018 Lapsen oikeudet ja lapsivaikutusten arviointi teemojen istuttaminen kuntien arkiseen toimintaan työpajatyöskentelyn kautta. Lapsiystävällinen kunta ja maakunta mallien levittäminen osaksi tulevaa maakuntaa ja kuntien omaa toimintaa. Yhteisen lapsikäsityksen rakentaminen ja lapsikeskeisen työotteen vahvistaminen. > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi
TOIMINTASUUNNITELMA – PERHEKESKUS 2018 Maakunnallinen perhekeskustoimintamalli; Tuotetaan perhekeskuksen määritelmä Määritetään ydintehtävät ja sisältö (palvelukuvaukset) Suunnitellaan palveluiden kokonaisuus ja verkosto Yhteen sovitetaan johtaminen, organisointi ja toiminta Suunnitellaan toimintaperiaatteet ja -tavat Varhainen tuki; Suunnitellaan maakuntatasoinen neuvonnan, ohjauksen ja palvelutarpeen arvioinnin toimintamalli (perhekeskuksen asiakasprosessit), ml. vanhemmuuden- ja parisuhteen tuen sekä eroauttamisen ja yhteisvanhemmuuden toimintamallit Perhekeskuksen avoin kohtaamispaikka; Suunnitellaan perhekeskusalueiden erityispiirteet huomioiden kynnyksettömät, kaikille avoimet kohtaamispaikat, joissa huomioidaan myös maahanmuuttajataustaisten perheiden tarpeet. > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi
TOIMINTASUUNNITELMA - VARHAISKASVATUS JA KOULU 2018 Istutamme vanhemmuuden tuen hyviä toimintamalleja lasten kasvu ja kehitysympäristöön ja rakennamme turvallista arkea varhaiskasvatus- ja oppilaitosympäristöissä. Tuomme harrastustoiminnan kaikkien ulottuville osin varhaiskasvatuksen ja oppilaitosten yhteyteen. Otamme varhaiskasvatuksessa ja oppilaitoksissa monialaisen palvelutarpeen arvioinnin ja yhteisen asiakassuunnitelman työtavaksi mallinnuksen mukaisesti monitoimijaisessa yhteistyössä. Mallinnamme yksilöllisen ja yhteisöllisen oppilashuollon. > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi
TOIMINTASUUNNITELMA - ERITYINEN JA VAATIVA TASO 2018 Mallinnamme monialaisen palvelutarpeen arvioinnin ja yhteisen asiakassuunnitelman. Otamme mallin työtavaksi huomioiden monitoimijaisen yhteistyön ja varhaisen tuen merkityksen. Perustasolle jalkautuvien toimintamallien kuvaaminen ja mm. konsultatiivisten toimintamallien kehittäminen. Maakunnallisten erityistason palvelukuvausten laatiminen. > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi