Eläkeliiton Ylä-Savon piiri ry./Pekka Mäkinen TULE - LUO -PROJEKTI 2017 Eläkeliiton Ylä-Savon piiri ry./Pekka Mäkinen
TULE – LUO -PROJEKTI. IKÄIHMISTEN YKSINÄISYYDEN LIEVITTÄMINEN TULE – LUO -PROJEKTI * IKÄIHMISTEN YKSINÄISYYDEN LIEVITTÄMINEN. * YLÄ-SAVOLAISEN KANSANPERINTEEN TALLENTAMINEN. * JÄSENHANKINTA. Kuunnellaan – katsellaan - kuljetaan Tule luo - aikaa pieni hetki on vaan Tule luo - ovet kohta suljetaan Huomaan poutapilven taivaan - Tule luo!
Projektin laajuus Työskentely tapahtuu yhdistysten toiminta-alueilla: ikäihmisten kodeissa, viikkokerhoissa, -ryhmissä ja –tapaamisissa. Projektin tarkoitus on saada yksinäisiä ikäihmisiä vierailujen ja huomioimisten kautta mukaan Eläkeliiton elämäntäyteiseen toimintaan ja saada heidät samalla mukaan sosiaaliseen kanssakäymiseen toisten ikäihmisten kanssa. Projektillamme on kolme tasoa. Sosiaalinen, yhteiskunnallinen ja toiminnallinen. Edellisiin tavoitteisiin liittyen keräämme ylä-savolaista ruoka-, käsityö- ja laulu- leikkiperinnettä. Näistä kokoamme vuoden 2017 lopussa perinnekirjasen. Projektin suunnittelija ja tiedottaja on toiminnanjohtaja Pekka Mäkinen ja toteuttajina ovat piirihallitus sekä yhdistysten aktiivit. Projektista tullaan tiedottamaan eri medioissa. Saattaa vaatia useamman kuin yhden dian
Tavoitteet Projektin kokonaistavoitteet: Tavoitteena on, että piirin toiminnanjohtaja ja/tai puheenjohtaja kiertävät kaikissa piirin yhdistyksissä projektin aikana kolme kertaa toimintavuoden aikana aktivoimassa ja kouluttamassa yhdistysten ihmisiä toimimaan projektissa. Jokainen yhdistys tekee vuoden aikana ainakin 10-20 vierailua yksinäisten ikäihmisten luona keskustelemassa, kahvittelemassa ja antamassa vertaistukea sekä kerää samalla jokaisesta perinneaiheesta 4-8 ohjetta, tekstiä tai reseptiä. Myös jäsenhankinta on tärkeä osa vierailuja. Tule - Luo–projekti käynnistyy maaliskuussa ja perinnetietouden kokoaminen kirjaseksi tapahtuu loka-marraskuussa pidettävässä piirin yhteisessä kokoontumisessa. Projektin toteutumisen ehtona on, että saamme siihen ToimekastaToimintaa avustuksen Erityistavoitteena on ikäihmisten syrjäytymisen ja yksinäisyyden lievittäminen ja sosiaalisten verkkojen ja kontaktien lisääminen sekä perinnetietouden tallentaminen. Eläkeliiton Y-S:n piirin yhdistysten jäsenhankinta kulkee samalla mukana.
ASENNE Asenne ratkaisee aina – pois itsekkyys – välitetään lähimmäisistämme! Sisukkaasti kohti päämäärää! Aktiivisuus luo aktiivisuutta! Positiivisuus luo positiivisuutta! Eletään Parasta Aikaa!
Menestystekijät Elementit, jotka ovat avainasemassa projektin onnistumisen kannalta: Aktiiviset toimihenkilöt yhdistyksissä Piirin toimihenkilöiden panostus Budjetissa pysyminen Aikataulussa pysyminen Uusien ikäihmisten mukaan saaminen Meillä on yhteinen vahva vaikuttaja –Eläkeliitto Usko omaan tekemiseen ja päämäärään TULE - LUO
Projektiryhmän roolit ja vastuualueet Pekka Mäkinen Projektipäällikkö Piirihallitus: suunnitteleva yksikkö Ylä-Savon piirin yhdistykset: toteuttajat PERINNEKIRJASEN kokoaminen kokoontuminen loka-marraskuussa Piirin syyskokous: Tule – Luo –projektin yhteenveto Raili Heiskanen Hallinnollinen avustaja
Projektin aikataulu ja välitavoitteet Aloitus Maaliskuu 2017 Projektista tiedottaminen Yhdistyksissä vierailut ja aktiivien kouluttaminen Välitavoite 1 Toukokuu 2017 Projektin tarkastelu Yhdistyksissä vierailut Koulutustarpeen selvittäminen Välitavoite 2 Elokuu 2017 Yhdistyksissä vierailu Mahdollisen avuntarpeen selvittäminen Yhteenveto Marraskuu 2017 Perinnekirjasen kokoaminen Mediaan tiedottaminen Projektin päätöstilaisuus Spa Hotel Runni 15.12.2017
LOPUSSA KIITOS SEISOO! PIIRIN SYYSKOKOUKSESSA 2017 LOPPUYHTEENVETO PROJEKTISTA!