Islamin synty ja Koraani
Arabian niemimaan tilanne Muhammedin aikaan Arabian niemimaan kansa oli jakautunut paimentolaisiin ja kaupungistuneisiin Heimot jakautuivat klaaneihin eli sukuryhmiin Heimojen välillä oli epäsopua Mekassa eli tärkeässä kauppakaupungissa sijaitsi Kaaba, johon arabit tekivät pyhiinvaelluksia Uskonto oli polyteistista eli näkemykseltään jumalia/jumaluuksia on monia. Ihmiset uskoivat myös jinneihin eli henkiolentoihin
Muhammed uskonnon perustajana Hän näki ensimmäisen ilmestyksensä 40-vuotiaana vuonna 610 Muhammed alkoi julistaa monoteistista uskontoa ja oikeudenmukaisuutta Ensimmäiset Muhammedin kannattajat olivat nuoria, naisia, vähäosaisia, orjia ja alempiarvoisten klaanien jäseniä Syrjinnän ja vainonnan vuoksi Muhammed ja hänen kannattajansa siirtyivät Mekasta Yathribiin, nykyiseen Medinaan vuonna 622 Tämän seurauksena vuosi 622 on yksi islamin historian yksi merkittävimmistä käännekohdista Vuotta 622 kutsutaan nimellä Hijra ja kyseisestä vuodesta alkaa myös islamilainen ajanlasku Ensimmäistä Islamin yhteisöä kutsutaan nimellä umma
Islamin leviäminen Muhammedin kuoleman jälkeen Arabit valloittivat nykyiset Irakin ja Iranin alueet Muslimien suurvaltakausi ajoittuu 700-luvulta 1200-luvun alkuun Suurvalta ulottui laajimmillaan Intian niemimaalta Espanjaan 1300-1600-luvulla Islam levisi Saharan eteläpuoleiseen Afrikkaan ja kaukoitään esimerkiksi Kiinaan
KORAANI sisältö ja käyttötavat: Koraaniin on koottu arabian kielellä profeetta Muhammedin saamat ilmestykset Koraani sisältää 114 lukua eli suuraa Usein jokaisesta muslimiperheestä löytyy arabian kielinen Koraani Kun Koraania luetaan, samaan aikaan ei saa syödä, juoda, puhua eikä metelöidä Useiden mielestä Koraanin kaunis kieli tulee parhaiten esiin ääneen lukemalla tai resitoiden eli laulamalla
tulkintatavat: Koraania tulkitaan monin eri tavoin: perinteisesti jakeita liitetään tiettyihin historiallisiin tilanteisiin Muhammedin elämässä selitysperinteessä hyödynnetään esimerkiksi hadith-kirjallisuutta ja annetaan monia ristiriitaisiakin tulkintoja monitulkintaisuus kertoo siitä, että Islamissa kunnioitetaan tradition eli perinteen merkitystä ja Koraanin luonnetta: tekstillä voi olla monta Jumalan hyväksymää merkitystä Uudempia tulkintoja ovat mm. käytännöllinen- ja luonnontieteellinen tulkinta
Kymysyksiä 1.Luettele Koraanin tulkintatapoja, kuinka monta suuraa Koraanista löytyy? 2.Kuka oli islamin uskonnon perustaja ja minkä ikäisenä hän koki ensimmäisen ilmestyksensä? 3.Pohdi, mitä yhtäläisyyksiä Koraanilla ja Raamatulla on?
Vastaukset Koraanin tulkintatapoihin kuuluu että selitetään kielellisiä seikkoja, linkitetään jae historialliseen tilanteeseen, käytännöllinen tulkinta eli jokainen muslimi voi ymmärtää ja tulkita Koraania, luonnontieteellinen tulkinta eli nykyisen luonnontieteen keksinnöt löytyvät koraanista (evoluutio). Koraanissa on 114 suuraa. Islamin uskonnon perustaja oli Muhammed ja hän koki ensimmäisen ilmestyksensä 40-vuotiaana. Esimerkiksi yhteistä on että molemmat ovat kahden suurimman uskonnon pyhiä kirjoja, molemmat ovat syntyneet Lähi-Idässä, samoja henkilöitä ja samankaltaisia tarinoita.