Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Uusi teknologia apuna liikunnan ja diabeteksen yhteensovittamisessa

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Uusi teknologia apuna liikunnan ja diabeteksen yhteensovittamisessa"— Esityksen transkriptio:

1 Uusi teknologia apuna liikunnan ja diabeteksen yhteensovittamisessa
Mikael Rinnetmäki Itseään mittaava diabeetikko Sensotrend Oy

2 Otan lähes 10 000 askelta päivässä keskimäärin, mutta vaihtelu on suurta.
Vaikutus verensokereihin?

3 Teknologia: puhelin seuraa myös portaita
Teknologia: puhelin seuraa myös portaita. Joskus lähes 60 kerrosta päivässä.

4 @mrinnetmaki Pelaan futista, futsalia. 6-divarissa, leikkimielisesti, mutta tosissaan. En missään nimessä ole mikään huippu-urheilija. Olen juossut maratonin kerran, ennen diabetestä. Yliopistoaikana urheilua 4-5 kertaa viikossa. Nykyään hyvin epäsäännöllisesti.

5 @mrinnetmaki Säännöllisyys on diabeetikon liikunnassa yksi avaintekijä. Aina samalla tavalla, perstuntuma. Kropassa pysyy sama viritys. Lihakset pitävät glukoosivarastoa. Purkaantuvat kahden lepopäivän jälkeen. Säännöllisyys on hyvä!

6 @mrinnetmaki Mutta aina säännöllinen liikunta ja samojen rutiinien noudattaminen ei ole mahdollista. Joskus liikunta on epäsäännöllistä, joskus vanha laji ei sovi, haluaa aloittaa uuden, ... Tai esimerkiksi kun siirrytään pumppuun ja halutaan ohjelmoida parametrit? Tällöin seuranta ja opettelu tärkeää. Siitä puhutaan nyt.

7 10 000 @mrinnetmaki Ensin arkiaktiivisuus - 10 000 askelta / päivä?
Kuinka moni tietää, montako askelta tulee päivässä? Itse en tiennyt. Kun tuota lähtee selvittämään, ensin selviää, kuinka monta askelta yleensä tulee päivässä, minkälainen vaihtelu. Pikku hiljaa muodostuu ymmärrys siitä, monenko askelen päivä mikäkin on. Kun asiaan alkaa kiinnittämään huomiota, ajattelutapa saattaa muuttua. Itse en enää optimoi kävelyreittiä aainoastaan lyhimmän ajan tai reitin mukaan, vaan usein ennemmin sen mukaan, että saan askelta täyteen. Mittari jää usein laatikon pohjalle 6 kk kuluttua? Tarkoittaa vain, että se on tehnyt tehtävänsä, opettanut nämä asiat. Muutos ajatuksissa saattaa silti olla elinikäinen.

8 @mrinnetmaki Useimmille helpointa lähteä liikkeelle älypuhelinsovelluksella. Asenna vain sovellus puhelimeen ja se toimii jatkuvasti automaattisesti taustalla. Muita vaihtoehtoja aktiivisuusrannekkeet, vyöklipsi, … Oma suosikkini Moves, Toimii automaattisesti taustalla. Erottaa automaattisesti kävelyn, juoksun ja pyöräilyn. Tunnistaa myös paikat, merkitsee automaattisesti kuntosalikäynnin. Paikkatiedon muisti erittäin kätevä myös esim. sensoroinnin tuloksia tarkastellessa – mitä tuolloin tapahtuikaan?

9 @mrinnetmaki Arkiliikunnasta voidaan siirtyä urheiluun. Syke suuressa osassa, mutta paljon muutakin voi seurata.

10 @mrinnetmaki Urheilusovelluksissa usein jokin kannustin käyttöön. Oman tason edistymisen seuranta, kehuminen kavereille, yms. Suomessa sykkeen seurannalla on pitkät perinteet. myös

11 @mrinnetmaki On myös uudempia yrityksiä. PulseOn ( mittaa sykettä jatkuvasti.

12 CheckMyLevel (http://checkmylevel
CheckMyLevel ( mittaa suorituksesta palautumista, samoin Omegawave (

13 @mrinnetmaki Myontech ( mittaa lihasten toimintaa

14 @mrinnetmaki Cactus ( mittaa päivittäistä juomista, … Eksymme jo kauas itse liikunnan seuraamisesta

15 MoodMetric (http://www. moodmetric. com/) ja (http://ouraring
MoodMetric ( ja ( mittaavat stressiä sormuksella.

16 @mrinnetmaki Beddit ( ja Emfit ( mittaavat unen laatua

17 @mrinnetmaki Wellmo ( on yleinen hyvinvoinnin sovellus, joka seuraa liikuntaa ja lukuisia muita tekijöitä. Kaikissa härpäkkeissä käyttöönotto tärkeää! Joku saattaa tarvita apua asentamisessa. Oma vaimoni ensin seurasi puoli vuotta sivusta minun askelmittaamistani. Asensin Wellmon, hänestä tuli innokas mittaaja. Myös sosiaalinen tuki olennaista! Itse sain ensimmäisen kerran askelta täyteen 7 päivänä peräkkäin juuri sen jälkeen kun olin asentanut Wellmon vaimoni puhelimeen.

18 @mrinnetmaki Esimerkiksi sykettä on siis hyvä seurata. Mutta mitä sillä tiedolla sitten tekee? Esimerkiksi kuntotestillä saadaan aerobinen ja anaerobinen taso selville. Tämä on tärkeä ero, koska eri tasoilla on eri energianlähteet käytössä, vaikuttaa suoraan sokeriaineenvaihduntaan. Toinen hyöty kuntotestistä on oman kunnon selvittäminen. Tämä ei ole aivan yksioikoinen asia. Itse luhistun arkielämässä (Suomi-mies seikkailee -rekkakiertueen testeissä arvosana 2), mutta pärjään mainiosti täysillä tehtäessä.

19 @mrinnetmaki Mistä sitten saa apua näiden asioiden opiskeluun ja tulkintaan? Itseäni on auttanut tämä kirja, Perusasiat ja enemmänkin, diabeetikon näkökulmasta. Suosittelen lämpimästi. Myös paljon liikuttavia ja innostavia tarinoita. Sinä pystyt -meininkiä. Ks. myös ammattilaisille suunnattu Silti: mittaa itse ja opi!

20 PHR @sensotrend Mittaamiseen ja siitä oppimiseen Sensotrend.
Muiden tuotteiden ja yritysten mainitsemisesta en saa komissiota tai mitään muuta hyvää. Sensotrendissä olen perustajana. Liikunnan (ja muidenkin asioiden) seuraamiseen on siis lukuisia eri vaihtoehtoja. Oppiminen on silti edelleen haastavaa. Tuomme yhteen tietoa kaikista liikunnan seuraamiseen tarkoitetuista laitteista, yhdistämme sen verensokerimittareiden ja -sensoreiden sekä insuliinipumppujen dataan, ja visualisoimme sen niin, että siitä voi oppia.

21 Liikunnan säännöllisyys on erittäin tärkeää.
Sosiaalinen konteksti auttaa liikkumaan säännöllisesti. Kännykkäsovelluksessa suurin askel saattaa olla asentaminen. Datan kerääminen on helppoa, analysointi ei niinkään. Selkeät ilmiöt motivoivat selvittämään asiaa tarkemmin. Perustietojen saatavuus on tärkeää. Kokemuksia vielä kootusti.

22 info@sensotrend.com Olemme rekrytoimassa n. 100 pilottikäyttäjää
Viekää sanaa eteenpäin organisaatioissanne, kertokaa diabeetikoille, joiden uskoisitte olevan kiinnostuneita. Ja olkaa yhteydessä, kaikki palaute on tervetullutta!

23 Mikael Rinnetmäki mikael@sensotrend.com +358 50 3855511 @mrinnetmaki
…making sense of diabetes trends Mikael Rinnetmäki @mrinnetmaki


Lataa ppt "Uusi teknologia apuna liikunnan ja diabeteksen yhteensovittamisessa"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google