FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto KIRP120 Tekstianalyysi FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

Johdatus lyriikan analyysiin Mikä tekee runosta runon? materiaalina kieli säejako kohosteisuus: poikkeavuus ja parallelismi assosiatiivisuus ajattomuus puhetilanne julkaisupaikka FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

Runon puhuja: lyyrinen minä runon minä, puhuja, on eri kuin tekijä puhujan ja puhetilanteen hahmottaminen osa tulkintaa puhujan asennonvaihdokset voi muuntua puhutelluksi sinäksi tai roolihenkilöksi lyriikan perusolemukseen kuuluu vahva lyyrisen minän identiteetti ja sen ilmaisu FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Runon puhuja historiallinen näkökulma: kolme positiota minä–sinä-positio meditatiivisuus moderni monologisuus Manner: ”runossa kaikki on minän haihduttamista” T. S. Eliot: ”runous on pakoa persoonallisuudesta” nykyään tekstualisoitunut minuus? FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

Lyriikan lajihistoriaa varhaisin kirjallisuus runomuotoista yhteys tanssiin ja musiikkiin rituaalit ja seremoniat, yksilöllinen tunteenilmaus, työlaulut runomuoto kaiken sanataiteen tunnusmerkki lyriikka vakiintui terminä runousoppeihin 1700-luvulla (lyra, lyrikos) FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

Lyriikan lajihistoriaa antiikissa runous osa muusisia taitoja khoros: kuorolyriikka melos: soololyriikka epe: jambi- ja elegiarunous suomalaisen lyriikan kehitys kansanrunous – 1800-l. taidekirjallisuus – 1920-l. vapaamittainen lyriikka – 1950-l. lyriikan suuri murros FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Runomitoista eri kielialueet: kielen foneettinen systeemi vaikuttaa kansainvälinen vaikutus rytmin muodostumisessa toistolla tärkeä merkitys runomittaoppi = metriikka modernismin murroksen myötä vapaa mitta FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Runomitoista runomitta (metrum) itseään toistava rytmikaavio klassinen metriikka jakaa runon säkeet runopolviin eli runojalkoihin antiikissa tavun laajuus, suomen kielessä paino nouseva (painollinen) ja laskeva (painoton) asema mitta voi runoissa väljentyä; ei kaavamaisuutta FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

Runon rytmi: säkeenylitys lause jatkuu säerajan yli seuraavaan säkeeseen rytmin kannalta poikkeama; säkeen ja lauseen yhteentörmäys voi aiheuttaa merkityksen huojuntaa nykyrunossa ei tekninen välttämättömyys: merkityksen muodostaminen FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

Äännetason toistorakenteita ei pelkkä äänteellinen kuviointi (sulous, mielihyvä), vaan äänteellinen ja semanttinen taso yhteydessä (rhyme’s reason) riimi: loppusointu allitteraatio: alkusointu assonanssi: puolisointu konsonanssi: sisäsointu onomatopoeia: jäljittelevä äännetoisto ekspressiivinen kuviointi FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Kuvallisuus kuuluu runouden perusolemukseen kielikuvastoon kuuluvat sekä välittömät (esittävät) kuvat että vertauskuvat ja symbolit Onko puhdas kuva mahdollinen? ei pakota luopumaan kirjaimellisesta merkityksestä ut pictura poesis ”Kuva on yksitulkintainen, runo monitulkintainen” FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Kuvallisuus metafora metaforein ’merkityksensiirto’ kuva kuvattavan paikalle välittömästi alalajeja mm. personifikaatio (elottoman elollistaminen) ja synestesia (aistipiirien sekoittaminen) Aristoteleelta lähtöisin metaforan korvaamisteoria ihmisen ajattelun ja kielenkäytön metaforisuus FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Kuvallisuus metonymia kreikk. ’merkityksenvaihto’ kuvan ja kuvattavan välinen yhteys tunnettuuden ja jatkuvuuden perusteella; ajallinen, paikallinen tai kausaalinen assosiaatio alalaji esim. synekdokee (osa edustaa kokonaisuutta) FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Kuvallisuus symboli merkki, joka edustaa jotain muuta kuin itseään kiinteä, tunnettu merkitys (tietty kulttuuri) kuvan ja kuvattavan suhde ei yhtä kiinteä allegoria kertova kokonaisuus pintamerkitys ja kätketty merkitys käytetty usein kritiikin ja satiirin välineenä FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Runon lajeja oodi juhla- tai ylistyslaulu haltioituminen, innostus, ylistys valtiollisista yksilöllisiin oodeihin hymni jumalille osoitettu rukous tai avunhuuto sisältää kiitosta ja ylistystä isänmaallinen, aatteellinen tai hengellinen paatos FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Runon lajeja elegia suru- tai valituslaulu kreikk. runoudessa tietty mitta (eleginen distikon) ”yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin” epigrammi alun perin hauta-, pääty- tai omistuskirjoitus lyhyt, usein satiirinen pilkkaruno paradoksit ja antiteesit; nokkeluus FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Runon lajeja sonetti määrämuoto (14 säettä, neljä säkeistöä, tietyt loppusointukaavat) italialainen ja englantilainen traditio tyypillinen mitta viisipolvinen jambi balladi kertova runomuoto traaginen ja surullinen tarina stereotyyppiset henkilöhahmot FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

Johdatus epiikan analyysiin päälajien (epiikka, lyriikka, draama) ero muodon, syntyhistorian ja sisältöjen perusteella epikos = kertova; epos = sana  kertova kirjallisuus nykyisin proosamuotoista kertojan rooli aina hallitseva kertomus etenee ajassa, ajallisesti tärkeää kertojan ja kuulijan/lukijan välinen suhde peruselementit: juoni, henkilöt, aika ja paikka FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Kertova teksti toisiaan seuraavien fiktiivisten tapahtumien kerronta kommunikaatioprosessi materiaali kieli tapahtumien jatkumo fiktiivisyys henkilökeskeisyys teksti – tarina – kerronta narratologiassa kehitetty erilaisia kertovan tekstin malleja (mm. Booth–Chatman): tietyt ongelmat FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

Kertova teksti (Pekka Tammi) kolme tasoa, joilla kolmenlaisia toimijoita henkilöt, kertoja ja teksti toiminnot havaitseminen, kertominen ja esittäminen henkilöt havaitsevat fiktiivisen maailman kertoja kertoo, että henkilöt havaitsevat teksti esittää, kuinka kertoo, että henkilöt havaitsevat Tätä perustilannetta voidaan toki varioida! FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

Epiikan lajihistoriaa: eepos laajahko, runomuotoinen kertova teos aihe sankari- ja jumaltarustosta aika tarina- ja sankariaika (kaukainen menneisyys) yliluonnollisten voimien vaikutus sankari usein yli-inhimillinen hahmo kansallinen ja aatteellinen merkitys sankarin kohtaloihin kytkeytyy yhteisöllisyys jako kansaneepoksiin ja taide-eepoksiin lisäksi rajatapauksia FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Eepos (jatkoa) kerronnallisia tunnusmerkkejä: rauhallinen eteneminen, juhlava tyyli yksinkertainen, keskitetty juoni omistukset, epiteetit, invokaatio kuvaa maailman kokonaisuutta ja sen järjestystä romantiikan jälkeen ei enää produktiivinen laji pilaeepos: tyhjänpäiväinen kohde ylevään tyyliin kuvattuna FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Romaani 1800-l. lähtien hallitseva genre Bahtin: ”ainoa muotoutumassa oleva genre” proosamuotoinen, fiktiivinen kertomus etymologiaa: lingua romana (kansankieli); romanssi (runoromaanit) varhaisin lajityyppi ritariromaani; myöh. paimenromaani, pikareskiromaani pitkään suljettu korkeakirjallisuuden ulkopuolelle FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Romaani moderni ”porvarillinen” romaani 1700-l.  uusi lukijakunta moderniin todellisuuteen sijoittuva yksityisten ihmisten elämä realismi, optimismi, hyveellisyys, individualismi persoonallisen kertojan tulo (persoonallinen näkökulma) 1880-l.  kertojakeskeisestä henkilökeskeiseen romaaneja tyypitelty sen mukaan, mikä kuvauksen keskiössä FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Novelli juuret suullisessa tarinaperinteessä ja antiikin pienoisepiikassa novella = uutinen: uutuus ja outous lyhyehkö, suorasanainen fiktiivinen kertomus kiinteässä muodossa keskitetty tapahtuma, mielentila tai yksilöllinen kehitys  usein varsin draamallinen perinteinen jako: boccacciolainen ja tšehovilainen pienproosalla myös muita nimityksiä FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Kerronnan muodot diegesis – mimesis (kertominen vs. näyttäminen) diegesis: puheen epäsuora esittäminen  kertojan tehtävä korostuu Runoilija puhuu itse eikä edes koetakaan kääntää ajatustamme toiseen suuntaan, niin että pitäisimme puhujana ketään muuta kuin häntä itseään. (Platon: Valtio, 3. kirja) mimesis: kertojan mahdollisimman vähäinen läsnäolo Kertojan tehtävä organisoiva: Platon tosin puhuu runoilijasta  nosta ongelma esiin! Termit peräisin tässä merkityksessä Platonilta, mutta niitä on käytetty myös muussa merkityksessä Esim. mimesis-käsitteeseen kuuluu kaiken toiminnan jäljittely laajassa mielessä (Aristoteles) Näytä myös kalvo jatkumosta!  sinänsä ero ei vielä tuo kovin syvällisiä tulkinnan mahdollisuuksia Vaikka puhetta yritettäisiin jäljitellä kuinka uskollisesti tahansa, niin ainahan joku on kuitenkin organisoinut, tehnyt valinnat, nimennyt antamalla otsikot jne. (puhdas mimesis ei Esimerkit puheen suorasta ja epäsuorasta esittämisestä (kalvo + huuto 49) Diegesistä ja mimesistä on arvotettu eri tavoin (esim. proosan kehitys, jossa henkilökeskeinen romaani vakiinnuttaa asemaansa 1800-luvun lopulla) Tekstiin luodaan läheisyys–etäisyys-variaatiota myös tätä kautta! FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Kerronnan muodot suora kerronta kuvaus kuva eli eeppinen tilanne kohtaus dialogi vapaa epäsuora kerronta, eläytymisesitys sisäinen monologi ja tajunnanvirta FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

Proosatekstin kertoja tekstin puhuva ääni: onko kertoja henkilöitävissä vai vain tekstin rakenteellinen kategoria? jatkumo: minimaalinen, häivytetty kertoja – itsensä artikuloiva, auktoriteettiaan ilmentävä kertoja näkökulman ja kerronnan välistä suhdetta varioidaan teksteissä tekstiä ei olisi ilman kertojaa: kirjailija tekee tekstin, joka esittää, kuinka fiktiivinen kertoja kertoo Perinteinen jako minä-kerrontaan ja hän-kerrontaan ei ole kovin toimiva (havainnollistaa tietysti kerronnan pronominaalisia muotoja, mutta kerronnan lajia ei voi suoraan kytkeä niihin) Esim. klassisissa teksteissä kertoja puhuu itsestään usein 1. persoonassa, vaikka ei olekaan minäkertoja! kolmannen persoonan kerronnassa kertoja ei ole läsnä kerrotun maailman tasolla (voi kertoa itsestään menneisyydessä tms.): kertovan minän ja kokevan minän välimatka Aristoteles: ” - - voi jäljittelyn suorittaa toisaalta kertomalla, joko kuten Homeros, joka ikään kuin muuttuu toiseksi hlöksi, tai niin, että itse on kertojana eikä muutu; toisaalta on mahdollista esittää jäljiteltävät henkilöt toimivina ja vaikuttavina” Kertoja, hlöt ja teksti hierarkkisessa suhteessa  hierarkian rikkominen aiheuttaa erilaisia anomalioita (Onko esimerkkiä?, Hae vaikka Tristram Shandy!) ns. itsestään tietoinen fiktio  kerronnan ja fiktiivisyyden perinteiset sopimukset rikkoutuvat Olennaiset kysymykset: ”Kuka näkee?” ja ”Kuka puhuu?”  ei tietenkään liity pelkästään havaintoihin (myöh. lisää!) FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Erilaisia kertojia ekstradiegeettinen kertoja (kertomansa tarinan ”yläpuolella”)  ns. kaikkitietävä kertoja tarinan yläpuolella eikä osallistu tarinaan millään tasolla (poissaolo) intradiegeettinen kertoja tarinan sisällä voidaan erotella myös tarinaan osallinen ja osallistumaton kertoja (homo- ja heterodiegeettinen) kertojan havaittavuuden aste vaihtelee näytä vielä kertovan tekstin malli! Kiinnostavat kysymykset: Millä tasolla kertoja toimii? Missä määrin hän on osallinen tarinaan? Kuinka näkyvä on kertojan rooli? Kuinka luotettava kertoja on? ekstra-heterodiegeettinen: esim. Seitsemän veljestä: aika, tila, paikka ym. eivät rajoita ekstra-homodiegeettinen: esim. Pip intra-heterodieg. Sheherazade intra-homo: Chaucerin anekauppias kertojatypologiat luotu tiettyjä teoksia silmälläpitäen  eivät siis sovi automaattisesti kaikkiin teksteihin (esim. postmodernit tekstit pyrkivät rikkomaan vakiintuneita ilmaisumuotoja) Havaittavuuden asteesta esimerkit kalvolta! FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

Kerronnan erityiskysymyksiä epäluotettava kertoja ristiriita kertojan sanoman ja lukijan tulkinnan välillä (usein moraalinen) pyritty ratkomaan sisäistekijän käsitteen avulla) ironisen tulkinnan mahdollisuus mise en abyme -rakenteet tarinan sisäkkäinen kertomus, jolla analoginen suhde ensimmäiseen kertomukseen kiinnittää huomion temaattisesti olennaiseen ”tekstin ironisuudesta vastaa aina sisäistekijä”  kokonaismerkitys ristiriidassa kertojan puheen kanssa Kertojan luotettavuus ei asetu erityisongelmaksi! Mise en abyme ei välttämättä varsinainen kertomus, vaan myös esimerkiksi kuvaus taulusta tms. Ymmärryksen rajoittuneisuus, asianosaisuus, motiivit ym. suhteessa sisäistekijään (joka ei ole ”tekijä tekstin sisällä”)  pikemminkin voisi ajatella bahtinilaisittain teosten ”ääniä” FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Fokalisaatio kerronta aina fokalisoitunutta  siihen sisältyy jokin perspektiivi lähestyy näkökulman käsitettä, mutta laajempi kerronta ja fokalisaatio kaksi eri asiaa: ne voivat yhdistyä ja erota (ulkoinen vs. sisäinen fokalisaatio) fokalisaation osatekijät (fasetit): havainto, psykologia, ideologia termin kehittäjä Gérard Genette kertoja on aina verbalisoija, mutta ei välttämättä se, joka hallitsee fokalisaatiota tarinan suodattuminen tietystä mielenmaailmasta käsin (ei liity pelkästään havaitsemiseen) Fokalisointiratkaisu voi olla tekstin sisällä kiinteä tai vaihtuva kertoja-fokalisoija (ulkoinen, ei osallistu tapahtumiin), henkilöfokalisoija (sisäinen)  voi olla koko tekstin ajan tai sitten henkilön fokalisointi voi sisältyä kertojan laajempaan ulkoiseen fokalisaatioon Havaitsemisen kaksi perusaspektia tila ja aika Psykologia kattaa lähinnä emootiot ja muut mielen toiminnot (tieto, uskomus, muisti) Esimerkiksi havainnon ja ideologinen fasetti saattavat erota systemaattisesti (vaikkapa niin että henkilöfokalisoija havainnoi ja ideologinen näkökulma säilyy kertojafokalisoijalla) Siirtymät fokalisoijien välillä osoitetaan yleensä jonkinlaisilla kielellisillä keinoilla  joskus fokalisoijaa on mahdotonta päätellä! FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Henkilöhahmoista lukijan kannalta portti tekstiin (eläytyminen) synnyttää tekstin jännitteitä (halut, toiveet, pelot) klassinen kysymys: kumpi määrittää hlöhahmoa, luonne vai toiminta? Millä tavoin henkilöhahmo on olemassa? henkilöhahmon kuvausmalleja litteät (flat) vs. pyöreät (round) hlöhahmot jatkumomalli (Rimmon-Kenan) Henkilöhahmo kertovan tekstin peruselementti Kumpi alisteinen kummalle (luonne vai toiminta): näytä kalvo Greimasista + Aristoteles Aristoteles: luonteet syntyvät toiminnassa Hlöhahmon olemassaolo: Puristiset/semioottiset (hlöt toiminnan toteuttajia) vs. realistiset (hlöt ihmisen jäljitelmiä  henkilöissä tavaraa tekstin ohi: tiedostamattomat motiivit, menneisyys, tulevaisuus) näkemystavat Ei pidä sitoutua liian tiukasti, mutta arkilukijalle aika tyypillistä realistinen lukutapa (joka voi jolla varsin harhaanjohtava, jos ruvetaan taivastelemaan ja moralisoimaan)  henkilöhahmoja ei voi aina tulkita arkielämän viitekehyksen kautta! Eri teksteissä myös erilainen rooli ja näkökulma hlöhahmoihin  puhu subjektin kehityksen historiasta (keskiajalta postmoderniin) ja paljon!  millaisia hlöhahmot ovat, muuttuu tekstien mukaan (esim. Elinan surma) FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Henkilöhahmoista henkilöhahmon rekonstruoiminen tekstistä: erisnimi koheesiota luova tekijä ”toisto, kaltaisuus, kontrasti ja implikaatio” suora määrittely ja epäsuora esittäminen epäsuoraan esittämiseen kuuluu kaikki henkilöön kytkeytyvä: toiminta, puhe, ulkoinen olemus, ympäristö analogiat tukevat muuta henkilökuvausta Nimeäminen ei ole merkityksetöntä! erisnimi kokoaa yhteen erilaisia määreitä ja yleistyksiä ja antaa yksilöllisyyden illuusion Kenen äänellä määrittely tehdään, vaikuttaa hyvin paljon tulkintaan! Kerronnan näkökulma ja fokalisaatio vaikuttavat totta kai paljon tulkinnan muodostumiseen! Suora määrittely nimeää erilaisia piirteitä, epäsuora havainnollistaa eri tavoin (vaatii enemmän lukijan tulkintaa, jota toisaalta suorakin vaatii)  määrittely 1900-luvun kirjallisuudessa yhä harvinaisempaa (ihmiskuvan ja kirjallisuuden kehitykseen liittyvät syyt)? toiminta: tavanomaiset toiminnot (saattavat luoda ironisen efektin: toisto kirjallisuudessa) vs. ainutkertaiset teot (onko usein se ratkaisevin?) Puhe: kielen piirteet sen lisäksi, mitä henkilöhahmo sanoo Ulkoinen olemus: aiemmin psykolog. teorioissa ajateltiin olevan suora kytkös (vaikutti mm. naturalismiin, sama koskee myös ympäristöä Analogiat: näihin pitää ensin liittyä muuta kuvausta ennen kuin ne voidaan havaita: puhtaasti tekstuaalinen sidos Analogiset nimet: matami Röhelin, kaikki Marjatat ja Mariat… Analoginen maisema: ”maisema ulkona ja sisällä on sama” Henkilöiden väliset: esim. Seitsemän veljestä, Learin tyttäret… (erilaisuus paljastaa jotain molemmista) FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Tekstin ajasta tekstin aika pikemminkin tilallinen kuin temporaalinen käsite tekstin ja tarinan väliset kronologiasuhteet  epäyhtenevyys ilmenee anakronioina järjestys: takautumat ja ennakoinnit keston käsite hieman ongelmallinen  suhteessa kuhunkin tekstiin toiston merkitys tulkinnan kannalta kestosta: Periaatteessa kohtaus on jakso, jossa tarinan ja tekstin aika yhtenevät Äärimmäisen nopea on ellipsi (poisto), minimaalisen nopea taas kuvaileva tauko (tarinan aika ei etene) Keston vaihtelut tulkitaan usein kohosteisiksi toistosta: toistettu teksti ei ole ikinä täysin sama, koske se esiintyy aina uudessa kontekstissa! Singulatiivi, repetitiivi, iteratiivi Toistolla hyvin erilaisia funktioita! FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Teemasta teema tekstin perusajatus, kantava idea ero aiheeseen: tekstin käsittelemä asia tai kohde ilmaistavissa yleensä abstraktina käsitteenä tai fraasina tekstin ja lukijan välisen vuorovaikutuksen tulos Onko tekstillä teemaa? Onko teeman hakeminen ylipäätään miten mielekästä tekstin tulkinnan kannalta? Kaikki tekstit kertovat perimmältään vain muutamasta perusteemasta…  tekstuaaliset variaatiot ja niiden analyysi paljon kiinnostavampia kuin tekstin tiivistäminen abstraktiksi parafraasiksi Tekstistä voi löytää useita rinnakkaisia ja risteileviä teemoja, ja ne vaihtelevat myös lukijoiden mukana (teksti ei kerro samaa asiaa kaikille)  vaikuttaa kyllä lukijan kannalta kokonaisrakenteen ja tulkinnan hahmottumiseen (mitä tekstistä halutaan lukea) Ennen puhuttiin tekstin moraalista (mitä se haluaa opettaa) Luoko keinotekoista yhtenäisyyttä teokseen? Vrt. strukturalistien syvärakenteen etsintä FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Motiivi pienempi ja konkreettisempi temaattinen yksikkö tematiikan tai rakenteen kannalta merkittävä toistuva elementti esim. tietty henkilöhahmo (arkkityypit), tilanne, kuva, esine… voivat olla yleismaailmallisia ja pitkäikäisiä; myös tekstikohtaisia johtomotiivi: teoksen keskeinen motiivi FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Tulkinnasta merkityksen muodostuminen ja välittyminen osatekijöinä tekijä, teksti, lukija ja konteksti sisäistekijä ja sisäislukija? tekstin aukot: lukija luo merkityksiä ironia ja kuvallisuus: vaativat kielellisen ja kulttuurisen kontekstin tuntemusta lähiluku ja uudelleenlukeminen Mikä on tulkinnan tavoite? Kaunokirjallisuuteen kuuluu perusominaisuutena monitulkintaisuus Käykö silti kaikki? (perusteltujen tulkintojen vaatimus, huolellinen lähiluku, suhteuttaminen muihin ja aikaisempiin tulkintoihin) Muutos säilyttää elävänä ja uudelleentulkinnoille on aina tarvetta… Tulkintaa ohjaavia tekijöitä: lajiodotukset, konventiot  yhteisöllisyys lukijan halut, toiveet ja tarpeet Pyrkimys koherenssiin (tekstit saattavat haastaa tämän)  teksti pyritään tekemään ymmärrettäväksi Täytyy yrittää pysyä avoimena! Hermeneuttinen kehä Ennakkokäsitysten tarkentuminen Erilaiset tiedonintressit vaikuttavat Tekstien osien välisten suhteiden ymmärtäminen Tekstin kiinnittäminen laajempaan kontekstiin  tekstin merkitys suhteutetaan johonkin muuhun! FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

Johdatus draaman analyysiin draaman määrittely: näyttämötaiteen ja draamakirjallisuuden välinen suhde draama aina toimintaa nykyhetkisyys tapahtumat toiminnan ja dialogin kautta tapahtumien kulun tiivistys draamallinen ironia FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

Johdatus draaman analyysiin kirjallinen teos vs. esitetty teos ero suhteessa näyttämätoteutukseen draaman ulkoinen ja sisäinen kommunikaatio ns. neljännen seinän illuusio pääteksti ja sivuteksti tekstin konkretisaatio FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

Draaman lajihistoriaa alku antiikin Kreikassa tanssi- ja palvontamenot satyyriesityksistä vakavaksi draamaksi, karnevaalikulkueista komediaksi kuoron merkittävä rooli  käänne ensimmäisen puheroolin irtautuminen jako tragediaan ja komediaan FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

Draaman lajihistoriaa: tragedia arvokas ja ylevä tyyli aiheet sankaritarustosta ihmisen konflikti jumalien ja luonnon kanssa Aristoteles: aiheuttaa säälin ja pelon tunteiden puhdistuksen (katharsis) FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

Draaman lajihistoriaa: komedia arkipuhe, muoto vapaampi tavallisten ihmisten kohtalot komos hillitön juomakulkue (hedelmällisyyskultti)  seksuaalisuus, herjat ihmisten kuuluminen yhteen naurun kautta poliittinen komedia Aristofaneen myötä (ajankohtaisuus) FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Roolihahmot dramatis personae (näytelmän naamiot): alun perin hahmon muutos naamiolla ”pienin yksikkö näyttämöllä ei ole yksi vaan kaksi ihmistä” päähenkilö: ”kuka tai mikä tahansa, jolle koituu tarina” protagonisti vs. antagonisti tyyppihenkilöt; henkilöiden funktiot FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Draaman rakenne toiminta jäsentyy juonen puitteissa; etenemisliike perusyksikkönä tilanne ristiriidat – toiminta – laadullisesti uusi tilanne analyyttinen draama: ratkaiseva teko ennen näytelmän tapahtumia, ns. purkava juoni konfliktidraama: ristiriita kehittyy konfliktiksi FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Draaman rakenne draaman kompositio: kohtaukset ja näytökset suljettu (aristoteelinen draama) kolme ykseyttä: tapa, paikka, aika ankara säätyjako symmetrinen rakenne (ns. Freytagin kaava) avoin draamamuoto (eeppinen rakenne) useita toimintalinjoja episodisuus (ei juonen vetoapua) ei mitä tapahtuu seuraavaksi, vaan mitä tapahtuu nyt mahdollista myös absurdius ja tapahtumattomuus FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto