MITÄ TAIDE ON? Tänä päivänä taiteen määritteleminen on suhteellisen vaikea tehtävä. Ja kuitenkin: mikä tahansa ei ole taidetta, vaikka taidetta voidaankin tehdä mistä tahansa. Taide on käsitteenä lähtöisin kreikan sanasta tekhne ja latinan sanasta ars. Nämä molemmat tarkoittavat samaa asiaa: TAITOA. Voisiko taiteen määritellä taito-käsitteen avulla tänäkin päivänä? Jotta voisimme puhua taidekasvatuksesta, sen tavoitteista ja menetelmistä, on meidän kyettävä ottamaan taide jollakin tavoin käsitteellisesti haltuun – miten? Otamme avuksi taidekäsitykset, joita on tuotettu länsimaisessa kulttuuripiirissä sen syntyhetkistä lähtien – seuraavassa siis ehdotuksia taiteen määrittelemiseksi.
TAIDEKÄSITYKSIÄ Teoskeskeiset taidekäsitykset taideteoksen muodollisista ominaisuuksista tai sen suhteesta todellisuuteen löytyy taiteen määrittelykriteerit taide on intressitöntä, esteettisesti miellyttävien muotojen/järjestyksen luomista imitaatio/mimesis –teoria: taide on todellisuuden jäljittelyä, imitointia (Platon, Aristoteles, Plotinos) formalistinen taiteen teoria: taiteen määrittää ”merkitsevä muoto”, taiteen kriteereiksi nousevat teoksen muodollinen intensiivisyys, monimuotoisuus, yhteneväisyys (mm. Immanuel Kant, Clive Bell, Monroe Beardsley, Harold Osborne) ns. analyyttisen estetiikan synty Taiteilijakeskeiset taidekäsitykset taiteen määritelmää etsitään taiteilijan sielunelämästä, hänen tunteistaan ja näkemyksistään ilmaisuteoria: taide on taiteilijan tunneilmaisua symbolisessa muodossa (mm. Suzanne Langer) emotionalistinen taiteen teoria: taide on tunnetta, taiteilijan tunteen tartuttamista teoksen kautta kokijaan (mm. Leo Tolstoi) Vastaanottajakeskeinen taidekäsitykset vastaanottaja luo taideteoksen ja tuo tulkintatilanteeseen aina mukanaan omat kokemuksensa, oman taidekäsityksensä; näin teos saa uudelta kokijaltaan aina uuden merkityksen taiteilija tarjoaa teoksessaan lähtökohtia, vihjeitä ja katsoja laatii niiden avulla taideteoksen, teoksen kohdatessaan pragmatistinen taidenäkemys puolustaa kokonaisvaltaista, nopeaa ja konkreettisen osallistumisen mahdollistavaa esteettistä kokemusta. Taide ymmärretään toiminnaksi, jota ei voida selostaa tai tulkita pelkästään analysoimalla yleispätevän taidepuheen avulla. (Shusterman, 1997.) performatiivinen taidenäkemys: performatiivisuus tarkoittaa taiteessa ohimenevää ja ainutlaatuista tilannetta, jonka dokumentoiminen tai arvioiminen jälkikäteen saattaa olla epäoikeudenmukaista sekä kokemuksen että itse teoksen kannalta; performatiivisessa ilmaisussa ei voi täsmällisesti erottaa kumpi on ensin: teos vain sen vaikutus. (Sederholm, 2000.)
TAIDEKÄSITYKSIÄ Semioottinen taidekäsitys: taideteos on merkki, joka viittaa itsensä ulkopuolelle taide on sopimus denotaatio, konnotaatio ikoni, indeksi ja symboli Institutionalistinen taideteoria: syntyi 1970-luvulla (George Dickie, Arthur Danto) taiteen määrittelee legitimoitu taidemaailma, instituutio (so. ammattitaiteilijat, taiteen tuntijat, tutkijat, galleriat, museot, teatterit, kriitikot jne.) tekijä tuo teoksensa arvioimisen ehdolle ja mikäli taidemaailma teoksen hyväksyy, teoksesta tulee taidetta - teos otetaan näin taidemaailmaan sisään
TAIDEKÄSITYKSIÄ Taide voidaan määritellä myös tapahtumaluonteen avulla (Routila, 1984): Taide tapahtuu taiteilija-teos-kokija/ vastaanottaja –kentällä. Tämä ”tapahtuma” taas puolestaan sijoittuu tiettyyn historialliseen ja kulttuuriseen ajankohtaan (arvomaailma, asenteet, yhteiskunnallinen rakenne, taloudellinen tila jne.) Nämä kaikki tekijät yhdessä määrittävät sen, mitä taiteen kulloinkin nähdään olevan.
TAITEEN TAPAHTUMALUONNE Lähde: Routila, L.O. 1984. Kuinka teen tiedettä taiteesta?. HISTORIALLINEN JA KULTTUURINEN KONTEKSTI
Lähteet ja kirjallisuus: Dickie, George 1981. Estetiikka: Tutkimusalue, käsitteitä ja ongelmia. Eaton, Marcia Muelder 1995. Estetiikan ydinkysymyksiä. Huuhtanen, Päivi 1994. Mitä on taidekasvatus? Kinnunen Aarne 2000. Estetiikka. Routila, Lauri Olavi 1984. Miten teen tiedettä taiteesta? Sederholm, Helena 2000. Tämäkö taidetta? Shusterman, Richard 1997. Taide, elämä ja estetiikka.