Akatemia: ennakkoinfoa syksyn 2010 hausta Kirsi Murtosaari
Tärkeää Lokakuun haku on avoinna 4 - 29.10.2010 Akatemian tohtoriohjelmien (aikaisempien tutkijakoulujen) haku 2.8 -15.9.2010 Rahoitusta voidaan myöntää samalle henkilölle samassa haussa pääsääntöisesti vain yhdessä rahoitusmuodossa, Akatemia arvioi samalta hakijalta vain yhden hakemuksen. Verkkopalvelu uudistuu Hakijoille henkilökohtaiset aikarajat: tutkijatohtori tohtorintutkinnosta voi olla kulunut enintään 4 vuotta, akatemiatutkija tohtorintutkinnosta voi olla kulunut enintään 3-9 vuotta.
Tärkeää Akatemian rahoitus on valtionapua Alv hyväksyttävä kustannus, ilmoitetaan hakemuksessa
Uutta Uusi tutkimusalaluokitus, ensisijainen lisäksi 4 muuta tutkimusalaa ja alaluokkaa Uusi liikkuvuussuunnitelma: kerrotaan miten toteutetaan kansallinen ja kansainvälinen liikkuvuus, miten ulkomaiset tutkijat osallistuvat työskentelyyn, miten ylitetään kansainvälisiä, kansallisia, institutionaalisia ja julkisen ja yksityisen sektorin rajoja ja miten hyödynnetään kansainvälisiä tutkimuksen infrastruktuureja Uusi verkkopalvelu: osa aikaisemmin litteillä esitetyistä tiedoista kirjoitetaan suoraan hakulomakkeeseen. Myös tutkimussuunnitelma tulee kirjoittaa käyttäen runkona tutkimussuunnitelmaohjetta.
Akatemiahanke Tutkijaryhmien korkeatasoinen tieteellinen tutkimus Hakija: tohtori, professori, tutkimusryhmän johtaja Rahoitusaika yleensä 4 vuotta Rahoitetaan kaikkia hankkeen kustannuksia Vastuullinen johtaja: normaali osa-aikainen työajankohdentaminen on hyväksyttävä kustannus kuitenkin max 12 kk palkkauksen rahoitus Ryhmille jotka koostuvat jo väitelleistä tutkijoista Kokonaiskustannusmalli (Akatemia rahoitus max 80%)
Suunnattu akatemiahanke Toimikunta voi suunnata rahoitusta tietylle alalle * temaattinen aihe * strategisesti tärkeä rahoitus * kansainväliset yhteishankehaut * ERA-NET –haut * kehitysmaatutkimus Rahoitusehdot kuten edellisessä
Tutkijatohtori Lupaavimmat, äskettäin tohtoroituneet tutkijat Hakija: tohtori, tutkinnosta 0-4 vuotta Rahoitusaika: 3 vuotta -ei jatkokausia! Rahoitetaan: tutkijan oman palkka, hankkeen tutkimuskulut - ei voi palkata toista tutkijaa! Liikkuvuutta korostetaan Kokonaiskustannusmalli (Akatemia rahoitus max 80%)
Akatemiatutkija Kokeneiden tutkijoiden pätevöityminen akateemiseen johtajuuteen Hakija: tohtori tutkinnosta 3-9 vuotta Rahoitusaika: 5 vuotta –ei jatkokausia Rahoitetaan: tutkijan oman palkka, hankkeen tutkimuskulut Ensin haetaan tehtävää (= lisäkustannus% jolloin hsk 28% ja yk 12,5 %), valittu voi hakea tutkimuskuluja(= kokonaiskustannusmalli/ Akatemia rahoitus max 80%)
Akatemiaprofessori Kansainvälisesti pätevöitynyt senioritutkija Rahoituskausi: 5 vuotta, kausien määrää ei rajattu Rahoitus kuten edellisessä
Tutkimusohjelmat Ei muutoksia, noudatetaan v. 2009 valmistunutta strategiaa Aiheeltaan rajattuja, määräaikaisia Tiedepoliittiset tavoitteet Edistävät kansainvälistä yhteistyötä
FiDiPro Kokonaiskustannusmalli (Akatemia rahoitus max 80%)
Tutkimuksen huippuyksikköohjelma Kokonaiskustannusmalli (Akatemia rahoitus max 80%) HUIPPARIT 2012-2017: Aiesuunnitelma: - Päätökset elokuussa 2010 Varsinainen hakemus lokakuussa 2010: - Päätökset kesäkuussa 2011
Hakuajat Ensimmäinen uusimuotoinen haku lokakuussa 2010 Jatkossa haku syyskuussa Huom! Viikon täydennysaikaa hakemuksille ei enää ole vaan täydennykseen on pyydettävä lupa Akatemiasta
Syksy 2010 Syksyn 2010 haku, haussa: Tutkimus: Akatemiahankkeet 2011 Suunnatut Akatemiahankkeet; kehitystutkimus 2011, yhteishankehaku materiaalitieteen ja - tekniikan tutkimuksen alalla, yhteishankehaku lääketieteellisten sovellusten biomateriaalien ja painettavien toiminnallisten materiaalien tutkimuksen alalla Asumisen tulevaisuus –tutkimusohjelma 2011 Tutkimuksen huippuyksikköohjelma (2012-2017) haun toinen vaihe
Syksy 2010 Syksy 2010 haku, haussa: Tutkija: Akatemiaprofessorit 2012 Akatemiatutkijat 2011 Tutkijatohtorit 2011 Tutkijoille kohdentuva erityisrahoitus Tutkimusinfrastruktuurit (FIRI 2010)
JYU/Kokonaiskustannusmalli Kokonaiskustannusmalli on laskentamalli, jolla lasketaan yksittäisen projektin yliopistolle aiheuttamien kokonaiskustannusten määrä Kokonaiskustannusmalliin liittyy olennaisena osana työajan kohdentaminen Kokonaiskustannusmallia käytettäessä hallintokeskus on laskenut kirjanpito ja työajan kohdentamistietojen perusteella yliopistokohtaisen henkilösivukustannusprosentin 54 % ja yleiskustannusprosentin 85 %
JY Yliopiston omarahoitusosuus (= osuus hankkeen kokonaiskustannuksista, joita ei saada katetuksi Suomen Akatemian ja muiden ulkopuolisten rahoituksella) voi muodostua: tiedekunnan/laitoksen hankkeeseen kohdistuvasta vakituisten työtekijöiden työstä, joka todennetaan työajankohdentamisjärjestelmällä ja/tai hankkeen perusedellytyksistä (välillisistä kustannuksista), joihin saadaan rahoitusta yleiskustannus- tai henkilösivukuluprosentin kautta (muusta rahoituksesta edellyttäen, että rahoittaja hyväksyy rahoituksen osaksi hanketta)
Esimerkki kokonaiskustannusmallista 131 (hyvitys) 100 palkkakulu 54 hsk 54% = 154 131 yk 85% 20 muu kulu, esim. matka = 305