Mitä kuntarahoittajat edellyttävät hakijoilta? Kestävää kasvua ja työtä
Kuntarahoitus vuosille Kuntarahoitusta vaaditaan n. 2,3-2,5 milj. €/v eli n. 16,1-17,5 Milj. € Kuntarahoitus on osa kokonaisrahoitusta Taustalla yhä kiristyvä kuntatalous Hankkeilta vaaditaan entistä konkreettisempia tavoitteita ja päämääriä Kuntarahoitus hankkeille ei ole itsestään selvyys Kuntarahoittajien linjaukset myös päärahoittajien otettava huomioon – yhteiset näkemykset sihteeristössä ja MYR:ssä
Kuntarahoitus vuosille Tärkeitä kriteereitä hankkeille – Uudet avaukset ja ideat, jotka pohjautuvat olemassa olevien toimintojen vahvistamiseen sekä monipuolistamiseen – Työllisyyden edistäminen – Elinkeinolähtöisyys Kriittinen suhtautuminen väljiin, ympäripyöreisiin toimintaympäristöä kehittäviin hankkeisiin
Kuntarahoitus vuosille – Lisäksi edellytetään Kunnianhimoa ”tavoitteena olla Suomen paras/kärjessä/verkostossa parhaiden kanssa tms” Konkreettisia suunnitelmia tämän tavoitteen täyttämiseksi Suunnitelma miten hankkeen toiminta siirretään pysyväksi toiminnaksi Asiantuntijuutta Sitoutumista ja verkostoitumista alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti
Kuntarahoitus vuosille Kuntarahoitusta haetaan ensi vuoden alusta keskitetysti Hankkeet täytyy esitellä myös kuntarahoittajille Päätösprosessit yritetään synkronoida mutta myös kuntarahoittajille jätettävä harkinta- ja valmisteluaika
Kuntarahoitus vuosille Hankkeiden taustalla alueelliset/valtakunnalliset strategiat Järkevät budjetit! Ei yliampumista eikä pitkittämistä. Aitoa kehittämishalua! Yhteistyötä ja avoimuutta hankkeiden välillä Intoa ja rohkeutta sekä uusia ideoita!