Martin Heidegger ( ) Syntyi Messkirchissä, Luonais- Saksassa, katolisen kirkon suntion poikana. Keskeytti pappisseminaarin terveysongelmien vuoksi. Väitteli filosofiasta Freiburgin yliopistossa (Die Lehre vom Urteil im Psychologismus, 1913). Habilitaatiotutkimus Duns Scotuksen kategoria- ja merkitysopista (1916). Otti osaa länsirintaman taisteluihin vuonna 1918.
Filosofia Weimarin tasavallassa Hallitsevana uusromanttinen, eksistentialistinen ”elämänfilosofia” (Lebensphilosophie). Ominaista kriisitunnelmien korostus. Kritiikin kohteina teknologinen kehitys, massatuotanto, demokratisoituminen, maallistuminen. Kuuluisimpia esimerkkejä on Oswald Spengler ( ): Untergang des Abendlandes (I osa, 1918). Muita 1920-luvun elämänfilosofeja olivat mm. Karl Jaspers ja Max Scheler.
Husserlin oppilaana Toimi Husserlin assistenttina ( ). Keväällä 1919 Heidegger aloitti filosofian luennot Freiburgin yliopistossa (“”Die Idee der Philosophie und das Weltanschauungsproblem”). Heideggerin mielestä Husserlin ”luonnollinen” asenne on mielivaltainen rakennelma. Heideggerille ”luonnollinen” asenne on suhtautua ”suoraan”, ”naivisti” maailman olioihin. Husserlin transsendentaalisen egon tilalle Heideggerilla asettuu konkreettinen inhimillinen ihminen, jota luonnehtii maailmassa-oleminen. Kun Husserl tutki intentionaalisia akteja teoreettisesta näkökulmasta, Heidegger on kiinnostunut esiteoreettisista intentionaaleista akteista, jotka tapahtuvat arkipäiväisissä käytännöissä.
Husserlin seuraajana Siirtyi Marburgin yliopistoon filosofian apulaisprofessoriksi vuonna Husserlin seuraaja Freiburgissa vuonna Freiburgin yliopiston rehtoriksi ja natsipuolueen jäseneksi vuonna Erosi rehtorin virasta huhtikuussa Toisen maailmansodan jälkeen vaikeni vuosien tapahtumista.
Sein und Zeit (1927) Vain ensimmäinen osa kahdesta suunnitellusta julkaistiin, ja siitäkin vain kaksi ensimmäistä jaksoa (kolmesta). Fundamentaaliontologian lähtökohta on erottelu olemisen itsensä (Sein) ja olevaisen (Seiende), yksittäisten olioiden välillä. Samankaltainen ero vallitsee liikkeessä olevan (liikkujan) ja itse liikkumisen välillä. Esim. Descartesin “cogito ergo sum” laiminlyö olemisenkysymyksen. Ihminen etuoikeutettu, koska hän kykenee kysymään “olemisen kysymyksen”.
Maailmassa-oleminen Heideggerin lähtökohta on konkreettinen inhimillinen ihminen, jota luonnehtii maailmassa- oleminen (in-der-Welt-sein). Kaikkien olevaisten (Seiende) keskellä vain yksi olio on etuoikeutettu. Vain ihminen kokee olemassaolonsa ongelmallisena. Vain ihminen etsii ymmärtävää suhdetta olemiseen (Seinsverständnis). Olio, joka kysyy olemista (Sein), kysymällä ensin omaa olemistaan, on Dasein. Ihminen on ihminen, koska hän on täällä, koska hänen olemisensa on "paikallaolemista". Dasein tarkoittaa tässä-, täällä-, tuolla-olemista, mutta myös elämää ja eksistenssiä.
Täälläolon analytiikka "Paikallaoleminen" on täällä-olemista, maailmassa- olemista,ja tämä maailma on konkreettinen jokapäiväinen maailma. Pyrkii ylittämään perinteisen filosofian vastakkainasettelun subjektin ja objektin, sisäisen ja ulkoisen todellisuuden välillä. Ei ole “minää”, “subjektia”, joka suhteessa maailmaan. Maailmassa-oleminen on heitettynä-olemista (Geworfenheit). Ihmiset on "heitetty" (geworfen) maailmaan.
“Huolehtiminen” Maailmassa-olemista luonnehtii huoli (Sorge), asioihin ja olioihin kohdistuva “huolehtiminen” ja muihin ihmisiin kohdistuva ”toisista huolehtiminen”. Maailman oliot ovat “välineitä” (kreik. pragmata, saks. Zeug). Käsilläolevuus (Zuhandenheit) on välineen olemistapa, jossa väline itsessään näyttäytyy (esim. vasara kädessä). Esilläolevuus (Vorhandenheit) välillä on "tuolla jossakin olevien olioiden olemistapa". Havaituksi tuleva objekti, tieteellisen tutkimuksen olioiden olemistapa. Toisten kohtaaminen on olemisen ja maailman olennainen osa.
“Das Man” Maailmassa-oleminen on kanssaolemista toisten kanssa. Arkipäivän subjekti ei ole yksittäinen ihminen, vaan "das Man", jokainen, kaikki ja ei-kukaan. Eksistenssimme ei muodostu omilla ehdoillamme, vaan suhteessa toisiin ja heidän ehdoillaan. Vieraannumme itsestämme ja muutumme "keneksi tahansa". Epäautenttinen Dasein ei elä itsenään, vaan "kenen tahansa" tavalla. Epäautenttisen olemisen tilaa luonnehtii lattea pelko (Furcht). Kyseessä ei ole täälläolon jokapäiväisyyden moralisoiva kritiikki.
“Putoaminen” Epäautenttinen kieli, Gerede, luonnehtii epäautenttisen Daseinin ymmärrystä ja itseymmärrystä. Gerede on "turhan puhumista", "juoruamista", "lörpöttelyä", "kliseiden jauhamista", "juttelua" joka vain pistää sanan kiertämään. Siitä voidaan erottaa autenttinen kieli, Rede (puhuminen, sanominen). Heidegger antaa "kenen tahansa" tai "jokaisen” ehdoilla elämiselle ja olemiselle nimen Verfall ("putoaminen", "lankeaminen"). "Lankeaminen" luonnehtii välttämättä yksilön suhdetta toisiin ja maailmaan. Sitä tarvitaan, jotta Dasein huomaisi itsensä häviämisen ja yrittäisi nousta autenttiseen olemiseen.
Ahdistus ja huoli Ahdistus (Angst) asettaa Daseinin kasvokkain vapauden kanssa: vapauden olla tai olla olematta, vapauden pysyä epäautenttisena tai etsiä omaa itseä. Uudistumisen väline on Sorge, "huoli jostakin", "huolehtiminen jostakin ja jonkin puolesta". Huoli antaa inhimilliselle olemassaololle merkityksen ja tarkoituksen. Huoli on Daseinin "perustava olemisen tapa". Dasein saa otteen omasta kokonaisuudestaan ja tämän kokonaisuuden merkityksestä kohtaamalla oman "ei-enää- täällä-olemisensa" (sein Nicht-mehr-da-sein).
Oleminen ja ajallisuus Autenttinen oleminen on olemista kuolemaa kohti (Sein-zum-Tode). Oleminen kohti kuolemaa etsii ontologista otetta omasta rajallisuudestaan sen sijaan, että pakenisi sitä. "Kuolemaa-kohti-oleminen on olemukseltaan ahdistusta". Ahdistus, merkitsee ei-minkään, tyhjyyden läheisyyden omaksumista, oman kuolemisen mahdollisuuden hyväksymistä. Ajallisuuden tärkein muoto on historia. Ihmisen toiminta on “olemuksellisesti historiallista”. Sein und Zeit katkeaa kesken. Viimeinen lause on kysymys.
1930-luvun “käänne” Heideggerin myöhäisfilosofiassa olemiskysymystä tarkastellaan ihmisen olemassaolosta irrallaan (ei- ihmiskeskeisyys). ”Kieli on olemisen talo. Ihminen asettuu siihen asumaan.” Taideteoksen alkuperä (1935). Autenttinen taide tunkeutuu asioiden ytimeen. Taideteos säilyttää ja antaa olemiselle asunnon ja olinpaikan, jota oleminen ei löydä muualta. Taideteos kuvaa totuuden ristiriitaisen kätkeytymisen ja paljastumisen (esim. kreikkalainen temppeli).
Tekniikka Tekniikka & luonnon riisto olemisen unohtamisen muotoja. Perinteinen tekniikka oli sopusoinnussa ympäristön kanssa (esim. maanviljelys). “Planetaarinen teknologia” ylittää ideologiset rajat. Pohjimmiltaan kyse ontologisista pohdinnoista, ei ekologisesta huolesta luonnon tuhoutumisesta ”Olisi mieletöntä juosta sokeasti vasten teknistä maailmaa. Olisi lyhytnäköistä haluta tuomita tekninen maailma pirun työksi. Olemme määrättyjä teknisille objekteille; ne vaativat meiltä jopa lakkaamatta lisääntyvää korjausta.”
Neliyhteys Pyrkii ”tuhoamaan” länsimaisen filosofian perinteen ja palaamaan esisokraattisen ”ajattelun” (ei siis filosofian) tilaan. Ainoastaan poeettinen suhtautuminen kieleen, antautuminen kielen edessä, vain kielen uskollinen kuunteleminen voi saavuttaa kielen avaaman totuuden. ”Silleen jättäminen” (Gelassenheit) & uusi ”juurtuminen”. Poeettinen maailmankuva & agraarisuuden puolustus. Neliyhteys: maa, taivas, jumalat, kuolevaiset.