Kuva 1. Hankkeen laajuus. Tukeutumalla vapaaehtoisiin eri puolilla Suomea tutkijat pystyivät toistamaan saman kokeen 73 eri tilalla (punaiset renkaat). (Artikkelista Kaartinen et al. Ecology 94: ; kuva Riikka Kaartinen.)
Kuva 2. Kansalaistutkija työn touhussa. Mari Hamppula on käyttänyt häkkejä pitääkseen tietyt hajottajaeläimet poissa takana oikealla olevista läjistä. Nyt hän tutkii suojaamattomia lantaläjiä nähdäkseen, mitä lantakuoriaislajeja hänen kotitilaltaan löytyy. (Kuva: Timo Marttila/Satakunnan Kansa)
Kuva 3. Kokeen rakenne. Jokaisella tilalla käytettiin sarjaa erilaisia häkkejä eri hajottajaryhmien sulkemiseksi läjistä. Kutakin häkkityyppiä oli useampia kappaleita samalla tilalla. (Artikkelista Kaartinen et al. Ecology 94: kuva Riikka Kaartinen.)
Kuva 4. Kuka hajottaa ja miten paljon – ekosysteemipalvelun mittakaava ja osatekijät. Vasen kuutio kuvaa Suomessa vuosittain syntyvän lehmänlannan tilavuuden (n. 4 miljardia kiloa lantaa; Vapaudenpatsas vertailuna). Tässä kokonaismäärässä tutkijat keskittyivät laitumille joutuvaan lantaan. Keskimmäiset kuutiot osoittavat, mikä osuus häviää veden haihtumisen ja mikrobitoiminnan myötä (yllä), mikä osuus hajoaa selkärangattomien toiminnan tuloksena (keskellä), ja mikä osuus on jäljellä kahden kuukauden kuluttua (alla). Vaaleampi kuutio näyttää pohjoisimman Suomen tilanteen, tumma eteläisimmän (keskellä). Oikeanpuoleiset kuutiot yksilöivät kunkin eliöryhmän osuuden selkärangattomien hajottamasta lannasta. Tästä sittiäiset hoitavat 61% (keskellä), lierot 28% (alla) ja läjässä oleskelevat Aphodius-lantiaiset 11% (yllä). (Artikkelista Kaartinen et al. Ecology 94: ; kuva Riikka Kaartinen.)
Kuva 5. Suuret, tunneleita kaivavat Geotrupes –suvun sittiäiset osoittautuivat tehokkaimmiksi hajottajiksi. Ne hajottavat lantaa kaksi kertaa niin nopeasti kuin pienemmät, lannassa pysyttelevät lantiaiset ja lierot. (Kuva: Riikka Kaartinen)