Inspiraatioita ja voimavaroja kansalaistoiminnasta nuorille aikuisille Tuu messiin! Inspiraatioita ja voimavaroja kansalaistoiminnasta nuorille aikuisille 2018-2020
Mitä ja kenelle? Hanke kohdentuu espoolaisten mielenterveys- ja/tai päihdeongelmia kohdanneiden ja/tai sosiaalisesti eristäytyneiden 18-32-vuotiaiden nuorten aikuisten tavoittamiseen mukaan vapaa-ajan mielekkääseen, elämänhallintaa tukevaan ja syrjäytymiskierteitä katkovaan järjestö- ja harrastetoimintaan sekä osallistujalähtöisen järjestötoiminnan kehittämiseen yhdessä kohderyhmän kanssa. Hanke on STEA:n rahoittama ja toimii vuosina 2018-2020.
Mitä tällä hetkellä? Tällä hetkellä hankkeella on 5 eri ryhmää Kohtaamispaikka Olotila kahdesti viikossa Laajasti yhteistyötä eri toimijoiden kanssa (mm. Ohjaamo, nuorten sosiaalityö, etsivä nuorisotyö) Aktiivista kehittämistyötä kohderyhmän kanssa Järjestämme myös erilaisia tapahtumia nuorten aikuisten kanssa Hankkeella on myös viikoittainen uutiskirje, josta selviää seuraavan viikon menotärpit
Mitä seuraavaksi? Uusia tapahtumia, joista osa olisi toistuvia Uusia ryhmiä osallistujalähtöisesti Yhteiskehittäjyyttä ja työpajoja Mitä seuraavaksi?
Kiitos! @Messissa @EMYmessissa