Yleisen lisenssijälleenmyyjän kilpailutus Lisenssi-SIG:n työvaliokunnan terveisiä Ideapankki – Adobe ETLA / TJ Hämäläinen 26/07/2019
Taustaa Lisenssi-SIG tiedusteli ensimmäisen kerran korkeakouluilta kiinnostusta lähteä mukaan yleisen lisenssijälleenmyyjän (“lisenssitukkurin”) kilpailutukseen 26.10.2016. Kilpailutus käynnistettiin lokakuussa 2017 pitkän selvityskierroksen jälkeen. Mukana olivat: Aalto, HY, Lapin yliopisto, taideyliopisto, TaY, TTY, TY, Arcada, Haaga-Helia, Metropolia,TAMK, ja DIAK. HYn sopimus allekirjoitettiin 26.2.2018 kahden vuoden jaksolle, optiona kaksi yhden vuoden jatkoa, yhteensä enintään 26.2.2022 saakka. Ideapankki – Adobe ETLA / TJ Hämäläinen 26/07/2019
adobe Aiemmin Lisenssi-SIG on neuvotellut Adoben kanssa ETLA-sopimuksen sisällön, ja tämän jälkeen kilpailuttanut jälleenmyyjän. Tällä kertaa neuvotteluista Adoben kanssa vastaavat Aalto ja Metropolia. Ne korkeakoulut, joilla on käytössä yleinen lisenssijälleenmyyjä, voivat käyttää tätä myös Adoben lisenssien hankkimiseen. Suurimmat korkeakoulut eivät tarvitse erillistä Adobe-jälleenmyyjän kilpailutusta. Hanselilla on oma Adoben tuotteiden jälleenmyyntipuitejärjestely, joka vastaisi tarpeeseen. Ideapankki – Adobe ETLA / TJ Hämäläinen 26/07/2019
politiikkaa Lisenssi-SIG:n tavoitteena on vähentää tehtävän työn määrää. Päällekkäisiä kilpailutuksia ei tehdä. Kilpailutuksia joita ei ole pakko tehdä, ei myöskään tehdä (yksittäisten korkeakoulujen kustannusten jäädessä hankintalain kynnysarvojen alle). Jos yhteistä kilpailutusta tai neuvotteluita ei järjestetä, ovat yksittäiset korkeakoulut (esim. HY) valmiita konsultoimaan muita korkeakouluja. Ideapankki – Adobe ETLA / TJ Hämäläinen 26/07/2019