SUOMALAISTEN ENERGIA-ASENTEET 2018 Energiateollisuus ry Marraskuu 2018
Tutkimuksen taustat ja toteutus Raportissa esiteltävä tutkimus on osa Suomalaisten energia-asenteet -seurantatutkimusta ja sen vuotta 2018 koskeva mittaus. Tutkimussarjalla on selvitetty ja seurattu suhtautumista energiapoliittisiin kysymyksiin yli kolmenkymmentä vuotta (1983-2018). Tutkimuksen tavoitteena on selvittää väestön mielipiteitä ja asenteita energia-asioita kohtaan. Tutkimus toteutettiin nyt neljättä kertaa pelkästään IROResearchin internet-paneelissa. Aiemmin osaotos on muodostettu myös perinteisesti kirjetutkimuksena. Internet-paneelissa otos muodostettiin täysi-ikäistä väestöä edustavaksi. Otoskoko paneelista on 1 000 tutkimukseen vastannutta henkilöä. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin paneelissa 22. - 31.10.2018. Lopullinen otos on painotettu väestöä edustavaksi sukupuolen, iän, asuinalueen ja puoluekannan mukaan (kuntavaalit 2017 ja tuorein puoluekannatustulos: mitä puoluetta äänestäisi, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt). Tutkimuksen tilastollinen virhemarginaali koko aineistolle on suurimmillaan n. + 3,2 %-yksikköä. Vuosivertailussa virhemarginaali koko aineistolle on n. + 4,0 %-yksikköä. Liitetaulukoissa tulokset on testattu käyttäen tilastollista T-testiä sekä khii²-testiä. Taulukoihin on merkitty osaryhmissä erot, jotka poikkeavat kokonaisaineistosta tilastollisesti merkittävästi tai erittäin merkittävästi. IROResearch Oy – ISO 20252 sertifioitu
Energia- ja ilmastopoliittisten tavoitteiden tärkeysjärjestys
Mitä poliittisilla päätöksillä pitäisi ensisijaisesti tavoitella/tavoitteiden tärkeysjärjestys Kaikki vastaajat, n=1000/valinnut tärkeimmän tavoitteen/2. tärkeimmän/3. tärkeimmän jne. Tärkeyden TOP 3 % 2017 73 65 46 45 44 21 6 68 65 46 48 43 26 5 %
Suomalaisten energia-asenteet
Ilmastonmuutos on todellinen ja äärimmäisen vakava uhka, jonka torjuntaan koko maailman tulisi ryhtyä välittömästi ja kaikin mahdollisin keinoin Kaikki vastaajat, n=1000 81 82 79 76 64 61 56 75 Netto Nettoluku on laskettu vähentämällä samaa mieltä olevien %-osuudesta eri mieltä olevien %-osuus %
Energia-asenteita koskevat väittämät 1/3 Kaikki vastaajat, n=1000 Netto 81 76 69 64 68 25 19 17 30 29 20 11 Nettoluku on laskettu vähentämällä samaa mieltä olevien %-osuudesta eri mieltä olevien %-osuus %
Energia-asenteita koskevat väittämät 2/3 Kaikki vastaajat, n=1000 Netto 36 42 33 23 16 13 54 49 46 48 52 51 Nettoluku on laskettu vähentämällä samaa mieltä olevien %-osuudesta eri mieltä olevien %-osuus %
Energia-asenteita koskevat väittämät 3/3 Kaikki vastaajat, n=1000 Netto 66 67 Nettoluku on laskettu vähentämällä samaa mieltä olevien %-osuudesta eri mieltä olevien %-osuus %
Sähköntuotannon energiavaihtoehdot
Nettoluku on laskettu vähentämällä lisätä %-osuudesta vähentää %-osuus Mihin suuntaan sähköntuotantoamme pitäisi kehittää Kaikki vastaajat, n=1000 Netto 93 75 57 45 14 4 -46 -60 -76 -87 %
Nettoluku on laskettu vähentämällä lisätä %-osuudesta vähentää %-osuus Kivihiilen käyttöä pitäisi… Kaikki vastaajat, n=1000 Netto -87 -83 -81 -78 -66 -65 -61 -72 -73 %
Nettoluku on laskettu vähentämällä lisätä %-osuudesta vähentää %-osuus Turpeen käyttöä pitäisi… Kaikki vastaajat, n=1000 Netto -46 -25 -18 11 2 -11 9 -9 -5 %
Nettoluku on laskettu vähentämällä lisätä %-osuudesta vähentää %-osuus Maakaasun käyttöä pitäisi… Kaikki vastaajat, n=1000 Netto 4 12 13 7 20 38 40 10 %
Nettoluku on laskettu vähentämällä lisätä %-osuudesta vähentää %-osuus Vesivoiman käyttöä pitäisi… Kaikki vastaajat, n=1000 Netto 57 54 51 47 58 62 69 74 56 66 %
Nettoluku on laskettu vähentämällä lisätä %-osuudesta vähentää %-osuus Puun ja muun bioenergian käyttöä pitäisi… Kaikki vastaajat, n=1000 Netto 45 58 63 67 73 70 69 76 74 %
Nettoluku on laskettu vähentämällä lisätä %-osuudesta vähentää %-osuus Tuulivoiman käyttöä pitäisi… Kaikki vastaajat, n=1000 Netto 75 65 59 63 74 80 84 86 85 89 %
Nettoluku on laskettu vähentämällä lisätä %-osuudesta vähentää %-osuus Öljyn käyttöä pitäisi… Kaikki vastaajat, n=1000 Netto -76 -73 -72 -69 -70 -68 -77 %
Nettoluku on laskettu vähentämällä lisätä %-osuudesta vähentää %-osuus Sähkön tuontia ulkomailta pitäisi… Kaikki vastaajat, n=1000 Netto -60 -58 -65 -64 -50 -45 -42 -40 -43 -57 -35 %
Nettoluku on laskettu vähentämällä lisätä %-osuudesta vähentää %-osuus Aurinkosähköä pitäisi… Kaikki vastaajat, n=1000 Netto 93 87 86 85 89 90 %
Nettoluku on laskettu vähentämällä lisätä %-osuudesta vähentää %-osuus Ydinvoiman käyttöä pitäisi… Kaikki vastaajat, n=1000 Netto 14 8 -6 -4 3 4 -1 -13 18 Fukushiman ydinvoimala- onnettomuus 3/2011 Tšernobylin ydinvoimala-onnettomuus 4/1986 %
Nettoluku on laskettu vähentämällä lisätä %-osuudesta vähentää %-osuus Ydinvoiman käyttöä pitäisi… (taustaryhmittäin) Kaikki vastaajat, n=1000 Netto 14 -21 53 -7 -10 23 3 27 38 41 1 9 17 24 29 -8 16 -5 -43 36 -23 %
Nettoluku on laskettu vähentämällä lisätä %-osuudesta vähentää %-osuus Ydinvoiman käyttöä pitäisi… (taustaryhmittäin) Kaikki vastaajat, n=1000 Netto 14 10 63 21 -17 1 67 19 -23 77 20 24 17 11 3 %
Nettoluku on laskettu vähentämällä lisätä %-osuudesta vähentää %-osuus Ydinvoiman käyttöä pitäisi… (sukupuolittain) Kaikki vastaajat, n=1000 Netto -21 -26 -42 -41 -29 -27 -24 -43 -19 53 42 33 36 34 21 19 46 Fukushiman ydinvoimala- onnettomuus 3/2011 %
Ydinvoima on ympäristöystävällinen tapa tuottaa sähköä Kaikki vastaajat, n=1000 22 15 9 2 10 5 -15 14 Netto Fukushiman ydinvoimala- onnettomuus 3/2011 Nettoluku on laskettu vähentämällä samaa mieltä olevien %-osuudesta eri mieltä olevien %-osuus Tšernobylin ydinvoimala-onnettomuus 4/1986 %
Ydinjätteet voidaan turvallisesti loppusijoittaa Suomen kallioperään Kaikki vastaajat, n=1000 -2 -7 -12 -10 -19 -15 -16 -24 -13 Netto Fukushiman ydinvoimala- onnettomuus 3/2011 Nettoluku on laskettu vähentämällä samaa mieltä olevien %-osuudesta eri mieltä olevien %-osuus Tšernobylin ydinvoimala-onnettomuus 4/1986 %
Tietolähteiden luotettavuus
Tietolähteiden luotettavuus Kaikki vastaajat, n=1000 Nettoluku on laskettu vähentämällä luotettavana (hyvin+melko) pitävien %-osuudesta epäluotettavana pitävien %-osuus Netto 2018 Netto 2016* 76 70 69 58 66 55 57 47 35 28 34 22 33 26 27 9 20 23 12 18 7 11 1 8 6 -2 -14 -21 -34 -29 % *Ei kysytty v. 2017
Kaukolämmön tuotantotavat ja pienydinvoimalat
Mihin suuntaan kaukolämmön tuotantoa pitäisi kehittää? Kaikki vastaajat, n=1000 Ei kysytty v. 2017 %
Pienydinvoimalat Kaikki vastaajat, n=1000 Oletko kuullut tai tiedätkö mitä tarkoitetaan pienydinvoimaloilla? Miten suhtaudut tällaisten pienydinvoimaloiden käyttöönottoon Suomessa? % %
Taustatiedot
Taustatiedot 1/4 Kaikki vastaajat, n=1000 %
Taustatiedot 2/4 Kaikki vastaajat, n=1000 %
Taustatiedot 3/4 Kaikki vastaajat, n=1000 %
Taustatiedot 4/4 Kaikki vastaajat, n=1000 %