Lataa esitys
Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota
JulkaistuJulia Ahonen Muutettu yli 5 vuotta sitten
1
Loimulaiset arvot Loimun tulevaisuus –jäsenkyselyn 2018 tuloksia
Loimun jäsenille tarjottiin mahdollisuus vaikuttaa oman ammattiliittonsa tulevaisuuden suuntaan ja sisältöön vastaamalla Loimun tulevaisuus -jäsenkyselyyn Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköposti-informoituna internet-kyselynä Tutkimukseen vastasi jäsentä. Kyselyssä kysyttiin mm. sitä, minkälaisia arvoja Loimun tulisi toiminnassaan noudattaa. Arvoja koskevat tulokset on koottu tähän diasarjaan.
2
Mitkä ovat tärkeimmät arvot, joita Loimun tulisi toiminnassaan noudattaa?
Nimeä kolme tärkeintä arvoa. Kukin vastaaja saattoi nimetä kolme tärkeintä arvoa, joita Loimu ry:n pitäisi toiminnassaan noudattaa Ensimmäisen arvon nimesi yhteensä vastaajaa, toisen arvon ensimmäisen lisäksi nimesi 972 ja kolmannen 683 jäsentä Seuraavalla sivulla on esitetty sanapilvessä mainittujen arvojen tulos
3
Tärkeimmät arvot, joita Loimun tulisi toiminnassaan noudattaa?
Nimeä kolme tärkeintä arvoa. Tekstin koko on suoraan suhteessa sanan esiintymiskertoihin avoimissa.
4
Tärkeimmät arvot, joita Loimun tulisi toiminnassaan noudattaa?
Nimeä kolme tärkeintä arvoa. – Koodattu avoin Avoimet perustelut on muutettu numeeriseen muotoon ”mainaamalla” ne läpi siihen tarkoitetulla ohjelmalla. Ohjelman avulla tutkija etsii eniten esiintyviä sanoja/merkityksiä, joista muodostetaan oheisessa kuvassa näkyviä luokkia. Tällä tavalla ne tukevat avointen vastausten sisällön hahmottamista. %
5
Tärkeimmät arvot, joita Loimun tulisi toiminnassaan noudattaa?
Nimeä kolme tärkeintä arvoa. Luokitellut asiasanat. Luokka Määrä Osuus Tasa-arvo, tasapuolisuus, yhdenvertaisuus, puolueettomuus 691 22,4 % Edunvalvonta, auttaminen, asiakas-/jäsenlähtöisyys, neuvonta, palvelualttius 416 13,5 % Avoimuus, läpinäkyvyys 298 9,7 % Luotettavuus, rehellisyys, reiluus 201 6,5 % Oikeudenmukaisuus 139 4,5 % Eettisyys, kestävä kehitys, kestävyys, vastuullisuus 121 3,9 % Ympäristö, ympäristöystävällisyys, ekologisuus 93 3,0 % Koulutus 63 2,0 % Yhteisöllisyys, yhdessä tekeminen, yhteistyö 54 1,8 % Ahkera, pitkäjänteisyys, periksi antamattomuus, tehokas 51 1,7 % Tiedottaminen 47 1,5 % Asiantuntevuus 41 1,3 % Aktiivisuus 36 1,2 % Ajankohtaisuus, ajantasaisuus 24 0,8 % Työllisyyden edistäminen 22 0,7 % Solidaarisuus 21 Edistyksellisyys, innovatiivisuus 20 0,6 % Joustavuus, ketteryys, nopeus 17 Ei luokitusta 727 23,6 % YHTEENSÄ 3082
6
Loimu ry Mikonkatu 8 A, 8. krs 00100 Helsinki loimu.fi
Samankaltaiset esitykset
© 2024 SlidePlayer.fi Inc.
All rights reserved.