Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Lohjan kaupungin työhyvinvointikysely 2008 Lehdistötilaisuus 24.4.2009.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Lohjan kaupungin työhyvinvointikysely 2008 Lehdistötilaisuus 24.4.2009."— Esityksen transkriptio:

1 Lohjan kaupungin työhyvinvointikysely 2008 Lehdistötilaisuus 24.4.2009

2 TAUSTAA JA TUTKIMUKSEN TAVOITE Kysely toteutettiin joulukuussa 2008 Kysymysten suunnittelussa hyödynnettiin Lohja kaupungin aiemmin käyttämää kyselylomaketta sekä Taloustutkimuksen Corporate 360° Employee -tutkimuskonseptin tutkimuslomaketta Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Lohjan kaupungin työntekijöiden työhyvinvoinnin tila. Tutkimus toteutettiin pääasiallisesti internetkyselynä. Henkilöstön oli mahdollista vastata kyselyyn myös paperilomakkeella. Kyselyyn oli mahdollista vastata suomeksi ja ruotsiksi. Vastaajat arvioivat tutkittuja väittämiä 4-portaisella asteikolla, missä 1 tarkoitti täysin eri mieltä ja 4 tarkoittaa täysin samaa mieltä. Tutkimukseen vastasi määräaikaan mennessä 1 659 vastaajaa, vastausprosentti oli 70. Taloustutkimus vastasi tietojen tallennuksesta, taulukoinnista ja raportoinnista.

3

4

5

6

7

8

9

10

11

12

13

14

15

16

17

18

19 VERTAILUA VERTAILUPANKIN TULOKSIIN Väittämistä 17 oli sellaisia joita voitiin verrata Taloustutkimuksen vertailupankin kunta- tai kuntayhtymävastaajiin. Seuraavissa väittämissä Lohjan kaupunki sai merkittävästi paremman arvosanan kuin Taloustutkimuksen vertailupankissa. –Työyhteisössäni huolehditaan uusien henkilöiden/uusiin tehtäviin perehdyttämisestä –Esimieheni kykenee tekemään päätöksiä –Työyksikköni ilmapiiri on hyvä –Työyksikössäni pystytään ratkaisemaan ristiriitoja –Miten Lohjan kaupunki (tai kuntasi) on mielestäsi muuttunut työpaikkana parin viime vuoden aikana? –Saan esimieheltäni riittävästi tukea ja ohjausta –Esimieheni vaikuttaa myönteisesti työyksikköni ilmapiiriin –Esimieheni ottaa huomioon työntekijöiden näkemyksiä ja ideoita – Ainoastaan väittämässä ”Saan riittävästi työni suorittamiseen liittyvää tietoa” Lohjan kaupungin vastaajat antoivat huonomman arvion kuin Taloustutkimuksen vertailupankin kunta- tai kuntayhtymävastaajat.

20 YHTEENVETO Muutokset vuoden 2006 tuloksiin verrattuna ovat lähinnä positiivisia. Suurin muutos on (+ 0,65) tekijässä ”Työssäni on riittävän selkeät tavoitteet ja tiedän, mitä minulta odotetaan (väittämä oli vuonna 2006: Työlleni/työryhmäni työlle on sovittu 1-3 seurattavaa tavoitetta). Negatiivinen muutos on ainoastaan tekijässä ”Olen tyytyväinen työterveyshuollosta saamiini palveluihin ”. Arvio omasta työkykyisyydestä on laskenut ja näillä kahdella tekijällä voi olla vaikutusta toisiinsa. Työyksikön ilmapiirillä, esimieheltä saadulla tuella ja esimiehen oikeudenmukaisuudella on suurin vaikutus kokonaistyytyväisyyteen työnantajana. Nämä tekijät ovat Lohjan kaupungissa paremmalla tasolla kuin kuntasektorilla yleensä. Taloustutkimuksen vertailupankkiin verrattuna (kunta, kuntayhtymä) heikommin koetaan Lohjalla tekijä ” Saan riittävästi työni suorittamiseen liittyvää tietoa”.


Lataa ppt "Lohjan kaupungin työhyvinvointikysely 2008 Lehdistötilaisuus 24.4.2009."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google